Leijonakoruja ja pehmoisia puheita

YLE on etsinyt artikkeleihinsa pari poikkeusyksilöä pakolaisten joukosta. Jälleen ollaan agendan äärellä, kun nostetaan esiin vain toinen puoli asioista.

Hasan vaikuttaa kaikin puolin kansalaiseksi sopivalta:

»Hasan opiskeli Suomeen tullessaan puolitoista vuotta suomen kieltä ja kulttuuria, minkä jälkeen hän aloitti peruskoulun vuoden 2017 alussa.»

ja:

»Tamperelaisen Kalevan lukion opettajat ovat hämmästelleet toistuvasti nuorukaisen kykyä omaksua jopa abstrakeja käsitteitä uudella, vieraalla kielellä.»

Kuulostaa erittäin hyvältä – ja siksi tämän afganistanilaisen käännytyspäätös vaikuttaa pintaraapaisulla ehkä vaikealta ymmärtää. Viranomaisten kyky tehdä yksittäisiä päätöksiä on tunnetusti vähän mitä sattuu – mutta toisaalta heillä on enemmän dataa käytössään kuin meillä lehtijuttujen lukijoilla. Ja yhtäältä: tämä afganistanilainen ei ole afganistanilainen, vaan iranilainen. Joten mitä muuta tässä spinnataan?

Toisessa jutussa toimittaja on lennätetty Ouluun juttelemaan paikallisille, joiden puheista referoidaan pari lausetta kultakin – lähinnä kouluaineen tasoisesti. Ei taustoitusta, vain ympäripyöreitä lauseita, joita varten ei tarvitse erikseen lentää haastattelemaan ketään. Tässä jutussa esiin nostetaan leijonakorua kantava irakilainen – joka vieläpä tuli vastaan persujen mielenosoituksessa.

»Mariwanin kauluspaidan ylimmät napit olivat auki. Rinnalla oli leijonariipus. Hän kertoi sietävänsä ja jopa ymmärtävänsä rasisteja. Raiskaajia hän sanoi vihaavansa.»

Siinä käytännössä kaikki, mitä kyseinen siirtolainen jutun mukaan sanoo. "Sulla on tommonen leijonariipus." "Joo". Mitäs tykkäät rasismista?" "Kyllä mä ihan ymmärrän." "Siedät?" "Joo." "Mites raiskaajat?" "Niitä mä vihaan." "Kiitti moi."

Kyseinen kasvottomaksi jäävä Mariwan on valinnut melko rohkean julkilausuman itselleen – moni natiivi leijonakorun kantaja kun rinnastetaan helposti natsimielteiseksi ääri-ihmiseksi, eikä aina ihan perusteettomasti.

Toki, jos itse sattuisin olemaan irakilainen Suomessa, tekisin kaikkeni sen eteen, että ulkoinen olemukseni viestittää ensisilmäyksellä haluni olla juuri tämän yhteiskunnan jäsen. Kantaväestön vakuuttaminen ei ole helppoa, varsinkaan nykyisessä poliittisessa ilmastossa. Toivottavasti Mariwan kantaa riipusta sen arvoisesti, eikä käytä sitä taqiyyan työkaluna – minkä todistaminen onkin hankalampi homma.

Yhtäältä, kaikkienhan meidän pitää jatkuvasti todistaa olevansa... hyvä ihminen. Teoilla. Se, mitä sanotaan ääneen, on aina kosmeettista.