Nyt mulle heti parempi maailma

Petteri Järvinen sinänsä ansiokkaasti yrittää suhteuttaa vallitsevaa ilmastohyperventilointia edellisten sukupolvien "tiedostavia" liikkeitä listaten. Harmi vain, että tämä tapahtuu perspektiiviharhan takaa.

Jokainen sukupolvi vauhkoaa jostain: yhteiskunta pitää muuttaa nyt heti, ja kokonaan, tai tuomiopäivä tulee. Jälkikäteen muistellaan, mitä tuli saavutettua (eikä näitä [todellisia vai kenties fiktiivisiä?] saavutuksia huomata kyseenalaistaa millään tasolla):

Onnistuimme pysäyttämään otsonikadon ja happosateet sekä lopettamaan jätevesien laskemisen järviin.

Onnistuimmeko? Järvinen linkkaa otsonikadon wikipediasivulle, joka kertoo:

[...] pääasiassa CFC-yhdisteet eli freonit ja halonit. Ensimmäisen kerran niiden otsonikerrosta tuhoava vaikutus ennustettiin 1970-luvulla.

1980-luvun alussa näytti siltä, että huoli otsonikerroksesta oli ollut aiheeton, mutta vuonna 1985

maailmaa hätkäytti uutinen,

jonka mukaan otsonipitoisuudet Etelämantereen yllä olivat vähentyneet kymmenessä vuodessa jopa 40 %. Koska otsonikerros estää haitallisten UV-säteilyn aallonpituuksien (270–315 nm) pääsyä Maan pinnalle, otsonin väheneminen on aiheuttanut maailmanlaajuista huolta.

Otsonikadon estämiseksi solmittiin vuonna 1987 Montrealin pöytäkirja, jolla rajoitettiin CFC-yhdisteiden ja muiden otsonikerrosta tuhoavien aineiden käyttöä. Päästörajoitusten avulla näiden aineiden pitoisuudet ilmakehässä on saatu laskuun, ja otsonikerroksen toipumisen toivotaan alkavan viimeistään 2020-luvulla.

Vuonna 2018 otsonikadon on havaittu jatkuneen, ja otsonikerroksen elpyminen on vaarantunut.

Toisin sanoen: vaikka koko maailman kaikki jääkaapit vaihdettiin uusiin, otsoniaukko on ja pysyy. Välillä otsonia on enemmän, välillä vähemmän. Tämä on helposti selitettävissä auringon aktiivisuuden syklisillä muutoksilla ja niihin liittyvällä maan magneettikentän muuttumisella – mutta jostain syystä tätä ei millään suostuta näkemään. Hyvin, hyvin aktiivisesti ollaan katsomatta.

Tilanne on täsmälleen sama "ilmastoahdistuksen" suhteen. Jotkut lietsovat syyllistävää panikointia, joten omantunnon rauhoittamiseksi muilataan koko siihen asti toiminut infrastruktuuri johonkin toiseen, ja sitten toivotaan, että muutokset loppuvat eivätkä koskaan palaa.

Siis:

toivotaan, että 

muutokset loppuvat 

eivätkä koskaan palaa. 

Tämä on harhaista toiveajattelua – mutta jääkaappien valmistajia tai tuulimyllynpystytysfirmoja ei varmaan kauheasti haittaa, että ei tarvitse pelkän planned obsolescence -huijauksen varassa pitää tulovirtaa voimissaan.