tiistai 11. joulukuuta 2018

Hys hys

Vastuumeediot selvästikin oikein hyvin tietävät milloin puhuvat asioiden vierestä. Tämän häpeäoireen näkee helposti siitä, että kommentointi jätetään artikkelin yhteydessä mahdollistamatta. 

YLEllä on juuri kaksi samoihin aikoihin julkistettua juttua, joista toinen ei uhraa ajatustakaan sille, mistä uutisessa mahtaisi olla kyse – ja toinen yrittää jälleen kerran vääntää keskustelua täysin sivuraiteille (yllättävän lievästi tosin; haastateltavan kanssa voi olla melkeinpä samaa mieltä).

Eli: "Ruotsissa on lisääntynyt huomattavasti käsikranaatti-iskujen määrä." Jokainen tietää mistä tämä johtuu – joten varmaan juuri siitä syystä asiasta ei hiiskuta lainkaan? Tilastot liu'utetaan mahdollisimman hahmottomina vienosti pöydänreunalle ja hiippaillaan karkuun ennen kuin kukaan huomaa.

Kompleksisempaa ohipuhumista on sitten tämä: "Julkinen keskustelu maahanmuuttajien rikosepäilyistä vaikuttaa myös maahanmuuttajataustaisiin lapsiin ja nuoriin." 

Niin sen pitääkin tehdä – koskapa, kuten haastateltavan viimeinen toteamus summaa: "Pitää ymmärtää, että ollaan yhteiskunnan jäsen heti, kun astutaan Suomeen."

Kuten sanottua, jälkimmäiseen artikkeliin on helppo yhtyä – vaikka premissi selvästikin on valmiiksi vinossa. Ei ole varmastikaan helppoa olla maahanmuuttajalapsi, kun heimoveljet käyttäytyvät törkeän psykopaattisesti jatkuvalla syötöllä. Mutta niin kauan kun kuvottavaa sikailua katsellaan sivusta ja selitellään tekosyillä, on syytä pitää meteliä. Sieluttomat barbaarit pitää pistää ojennukseen ihan oman viiteryhmän sisällä – jo kauan ennen kuin nämä tilansa tuhlarit päästävät sisäisen sairautensa tuhoamaan viattomien elämiä.

Ja toimittajat (erityisesti päätoimittajat): selkärangan kasvattaminen ei ole koskaan huono idea. Sen sijaan selkärangattomuuden uppiniskainen jatkaminen ja puolustelu päällevyöryvistä tosiasioista piittaamatta kasvattaa todennäköisyyttä sille, että havahtuminen tapahtuu lopulta sen verran myöhään, että kukaan ei enää ota sitä tosissaan.

En ymmärrä miten tuon ehtymättömän epärehellisyyden kanssa voi elää. Pelkästään sen – muissakin aihepiireissä vellovan – myriadisen spektrin katsominen uuvuttaa.
---
Ja mistähän mahtaa johtua se, että näiden blogausten tallentaminen käy koko ajan hankalammaksi? En minä nyt sentään niin uupunut ole, ettenkö jaksaisi saatella julkaisua perille asti...

Ei kommentteja: