Panta rhei* ...unohti ennustaja sanoa

Profeettoja riittää meidänkin aikanamme – enkä puhu nyt mielikuvituskavereista. Tulevaisuuden vallitsevaa olotilaa koitetaan ennustaa jatkuvasti niin pörssissä kuin eduskunnassakin – ja meidän tavallisten tallaajien toimintaa koitetaan kammeta vallitsevien ennusteiden paineistamaan suuntaan.

Meissä kaikissa on ennustajan vikaa – ja pitääkin olla, jotta voimme tehdä jonkinmoisia suunnitelmia. Klappia noiden suunnitelmien suhteen aiheuttaa se, että kuvittelemme tulevan samanlaiseksi kuin nykyhetki. "Tottahan voimme varastoida ydinjätettä tuhansiksi vuosiksi, koskapa kykenemme täyttämään kalenterin pitkälle ensi vuoteen..."

Maailmaa on hankala hahmottaa, koska pollaraasumme ei yksinkertaisesti pysty handlaamaan kaikkea informaatiota. Emme tiedä mihin tiedonsirpaleeseen voi luottaa ja mikä taas on misinformaatiota. Pörssikin toimii käytännössä kollektiivisen uskon varassa.

Validin matskun erottelua "helpottaa" se, että olemme laumasieluja: äänekkäin totuus tuntuu totuudellisimmalta – monesti vielä silloinkin kun kaikki evidenssi viittaa päinvastaiseen suuntaan. Tai silloin kun puhutaan sinnikkäästi asian vierestä.

Paraikaa katuparlamentti kiehuu aukioloaikojen katalysoimasta tuomiopäivästä. Eittämättä osa arvauksista osoittautuu oikeiksi, mutta suurin osa menee metsään. Kaikki pikkukaupat eivät oletettavasti kaadu – mutta osa sen tulee tekemään. Kauhua herättää lopultakin se, että asiat muuttuvat.

Kun päivät seuraavat toisiaan verrattain samanoloisina, jää helposti huomaamatta, että maailma muuttuu ihan jatkuvasti. Ne asiat, jotka olivat todellisuutta lapsuudessa, ovat kadonneet. Tilalle on tullut kaikenlaista josta ei osannut edes haaveilla. Maailmanloppu silti sitkeästi lykkää tuloaan.

Vaikka suurin osa ennusteista menee pieleen, niihin silti luotetaan, sitä härkäpäisemmin mitä enemmän meteliä pidetään. Pakko kai se on. Ei kestä pää jos kaikki pitää koko ajan kyseenalaistaa.

Vastikään MOTissa oli erinäisiä asiantuntijoita, jotka kertoivat ilmastonlämpiämispuheiden lepäävän hyvin suppean ja filtteröidyn tutkimusaineiston päällä – jota lisäksi pimitetään niin, että vertailevan tutkimuksen tekeminen on mahdollisimman hankalaa. Tuo ohjelma on vaiettu kuoliaaksi – koska "Totta kai ilmastonmuutos on tulossa!"

Ilmastonmuutoksesta on jauhettu päivittäin jo useamman vuoden ajan, joten sen täytyy olla tulossa. Kyseessä on kuitenkin profetia, jonka tosiasiapitoisuuden näkevät seuraavat sukupolvet. Ohjelmasta päätellen on olemassa lukuisiakin tutkimuksia, jotka kyseenalaistavat vallitsevan ennusteen – mutta eihän tässä enää jaksa kääntää takkiaan, kun vasta on tähän paradigmaan tottunut.

Hiilijalanjäljen pienentäminen on paikallaan ja erinomaisen kannatettavaa, en minä sitä. Ennuste ilmaston lämpiämisestä voi myös olla oikea – mikäpä asiantuntija minä olen. Kenties on jo myöhäistä tehdä mitään. Maailma joka tapauksessa muuttuu, halusimme me sitä tai emme.

Maapallo voi, sille tuulelle sattuessaan, päivässä kääntää vallitsevan ilmaston toisenlaiseksi. Ihminen kykenisi siihen täysimittaisella ydinsodalla. Omalla saastuttavalla tavallaan ihminen on vaikuttanut maapallon oloihin, mutta ei maapallo siitä välitä. Luonto ei välitä, vaikka miten traagisilta meistä näyttävät kuvat öljyssä rimpuilevista lokeista.

Maapallo ei ole antropomorfinen tunteva olio. Maapallo ei kärsi – se muuttuu fysiikan ja kemian lakien mukaan. Me taas olemme edelleenkin osa luontoa – emme jumalolentoja.

Jos ilmasto muuttuu (niin kuin se koko ajan tekee), ihminen eliölajina sopeutuu – prosessi johon varmasti liittyy henkkohtaisia tragedioita, kuten kaikkeen aina.

Jos ihminen ei sopeudu, se kuolee sukupuuttoon – eikä ole ihan ensimmäinen eliölaji jolle niin käy. Itse asiassa ihmiskunta väistämättä joskus kuolee sukupuuttoon. Maapallokin todella tuhoutuu joskus. Nämä apokalypsit eivät vain tapahdu huomenna, yhtäkkiä. Ehkä. Edes geenimanipuloinnilla.

Itse näen ilmastonlämpenemishysterian yhtenä omnipotenssiharhan ilmenemismuotona. Profetointihan futaa parhaiten, jos siihen liittyy visioita maailman loppumisesta [siis: maailman sellaisena kuin sen nyt koemme {ikään kuin kollektiivinen kokemuksemme olisi yhtään samanlainen kuin yksilön tykönään prosessoima}].

Mikä nyt kellekin maailmanloppu on. Jollekin se on sitä, että sähköt on poikki tunnin.

---
*Kaikki virtaa.

"Sen verran voisi ehkä olla rehellinen..."

sanoi Katainen, ja sali röhähti nauruun.

Tämä interaktiivinen hetki viime kyselytunnilta on kenties jäänyt päivää aiemman yhteiskunnan-puolesta-uhrautumis-lausunnon jyräämäksi – ja on nyt ehken epäreilusti kontekstistaan tähän irrotettu.

Pakko se kuitenkin oli pöydälle nostaa kun seuraava kyselytunti on (klo 16 livenä töllöstä) tulollaan: edellämainittu anekdootti oli tähän mennessä herkullisin hetki, jonka olen täysistuntoja seuratessani kokenut. Jotenkin kiteytyi – oletan että osa hörähdyksistä kaikui yleisölehtereiltä – rötösherra-stereotyyppinen ajattelu näppärästi tuossa spontaanissa tuokiossa.

Ehkä Katainen tarkoitti ihan muuta kuin miltä sattui kuulostamaan – eikä siis päästänyt suustaan freudilaista lipsahdusta lain. Todennäköisesti hän viittasi opposition lausuntoihin, jotka hänen näkökulmastaan olivat suorastaan valheellisia – tai jotka retoriikan nimissä saattoi sellaisiksi leimata.

Samaisella kyselytunnilla kovasti grillissä muhinut ministeri oli jo pariin otteeseen vastannut: "Mitään tuollaista en ole koskaan sanonut", joten ei ihme jos alkoi ajatus vähän karkailla. Kataisen harmina on se, että hän on valtiovarainministeri.

Valtiovarainministerin ongelma taas ylipäätään on se, että hänen täytyy jatkuvasti löytää uskottavia selityksiä sille, miksi kansan syvärien* kokema elintasokuilun leveneminen/syveneminen ei oikeasti ole totta**.

Valtiovarainministerin [kaksiteräinen?] motto on: "Mitään vaihtoehtoja ei ole. Hallitus on tehnyt kaikkensa ongelman poistamiseksi".

Varsinkin kokoomukselaiset valtiovarainministerit ovat jääneet – ei ehkä kovin yllättävästi – mieleen kansaa jakaneina piiskureina. Viinanenhan teki itsestään legendan neljässä vuodessa, ja Niinistö omalla tuurillaan itsestään Halosen jälkeisen presidentin***.

Katainen ei ole vielä virkakautensa aikana onnistunut karistamaan lievää selittelyn taustahälyä puheestaan, mutta ehkä kyynistyminen botoxoi ilmaisun loppukaudella?

Mutta tänään on uusi kyselytunti. Mars sammakkoja bongaamaan!
---
*Jep, yhdistin siinä kätevästi kaksi sanaa... resurssien tehostamiseksi?
** Aina löytyy vastakkainen tulkinta kun vain jaksaa näkökulmia väsymättömästi vaihtaa...
***Me slaavit tykkäämme siitä, että joku kurittaa...

Avautumista

Enpä olisi uskonut, että tämä päivä joskus koittaa: ihmiset todella päästetään kaupoille silloin kun heillä sattuu siihen olemaan aikaa.

...No, melkein voidaan pitää miten vain auki liikkeitä, mutta jokunen reunaehto on edelleen onnistuttu jättämään selkeyden sotkemiseksi:

yli 400 neliötä käsittävät kauppakaupat (olkoon tuo sana nyt erotuksena kioski- ja huoltamokaupoista) eivät saa olla auki lauantaisin iltakuudesta, eivätkä sunnuntai-illan yhdeksästä seuraavan aamun seitsemään.

lepytysuhripyhäpäivien aattoina kauppakaupat pitää sulkea puolilta päivin, paitsi uudenvuoden- ja vapun aattoina iltakuudelta

ja jos sattuu olemaan tuplauhrauspyhäpäivä, voivat alle 400 neliön kauppakaupat olla neljä tuntia auki aamukahdeksan ja iltakuuden välissä jälkimmäisenä pönötyspäivänä

ja yli 400 neliön kauppakaupoilla on vielä semmoinen rajoite, että sunnuntaisin saavat olla auki vain puolesta päivästä iltakuuteen – paitsi isänpäivästä jouluaattoon iltayhdeksään saakka.

"Juhlapäivinä" pidetään yhä kiinni siitä, että kioskit ja huoltamot saavat yksinoikeudella palvella loputonta asiakastungosta. Kysymys kuuluu: miksi?

Henkkohtaista profesiaa

Taannoiset toilailut käyvät muuten hyvin esimerkiksi itseään toteuttavista ennusteista.

Kun edellinen auto oli hajoillut huikealla kerran-kuussa-keskiarvolla, oletin seuravaankin auton kosahtavan ihan koska tahansa. Alku olikin lähes maagista realismia, jos ilmaisu sallitaan.

Puoli kilometriä ajettuani sain matka-/nopeusmittarin hajalle yksinkertaisesti koskemalla trippimittarin nollaus-hanikkaan. Tosin tuossa kohtaa en voinut mennä vannomaan olinko nähnyt mittarin todella toimineen, edes koeajon aikana.

Totta kai se toimi? Onhan itsestään selvää, että mittaristo toimii, tai jos ei, sen kyllä huomaa? Liikkeessä kerrottiin, että "se aina joskus tekee tuota" ja perävalotakuu oli jo ehtinyt umpeutua, varsinkin kun olin käynyt jäähdyttelemässä itseäni kupposella kaffetta...

Alle viikon omistusaikajanalla tyhjeni rengas itsekseen. Ja sen jälkeen alkoikin (sub)aktiivinen sabotointi. Oletin jarrujen hajonneen, koska autoilla nyt vain on viimeiset pari vuotta ollut sinnikäs tapa mennä rikki jatkuvasti.

Tässä on melkein jotain maagista – tai olisi jos haluaisi niin uskoa.

Missä määrin olen omalla toiminnallani, lähes tulkoon – muttei ihan – tietoisesti, tullut varmistaneeksi, että autot todella hajoavat?

Meissä itse kussakin on taipumuksena haluta, että ennusteemme osuvat oikeaan – vaikka kuinka kivuliaasti ja toistuvasti. Me luomme oman kohtalomme sillä, mitä itsestämme ja ympäristöstämme uskomme.

Logiikka, tuo koskematon instrumentti

Allekirjoittaneellahan ei tunnetustikaan järki pakota päätä erityisen paljon. Kuten eilisestä hyvin muistatte, onnistuin jumittamaan autoni eturenkaat jollain maagisella tavalla.

Joku fiksumpi olisi tarkistanut asiat tolkullisessa järjestyksessä. Minä en.

Kuviohan solmiutui näin: menin sunnuntaina laittamaan autoa lämpiämään, kun panin (niukin naukin tietoisesti) merkille, että auto oli jotenkin kallistuneen oloinen (ei finanssipoliittisesti [harmi kyllä... ehkä sellaistakin joskus tapahtuu?], vaan horisontaalisesti).

En olisi tuolla varmaan vaivannut päätäni ennen kaupoille lähtemistä, mutta satuin kulkemaan eturenkaan ohi – ja siis vihdoin tajusin, että rengas oli tyhjä. Olinkin auton oston jälkeen vähän aprikoinut, josko ilmaa oli tarpeeksi kumeissa...

Rengasliikkeitähän ei tuohon aikaan sunnuntai-iltaa ollut auki, ja pirkale: olin vastikään edelliseen koslaan hommannut koko talvirengassetin, joten hinkua uuden satsin shoppailuun ei isommin ollut.

Rivakkana kaverina ruuvailin kesärenkaan tyhjentyneen tilalle, ja kävin noutamassa aiemmasta samanmerkkisestä jääneet talvirenkaat – vaikka totesinkin niiden olevan hiukan liian pienet tähän malliin.

Vaan kun edellisessä – vastikään lopullisesti lauenneessa – kärryssä oli edellisen talven yli ollut väärän kokoiset renkaat, ehkä uskaltautuisin kaupassa käymään noilla.

Vaihdoin eteen renkaat, ja hyppäsin biiliin. Brum brum, skriik. Jostain syystä eturenkaat eivät enää pyörineet. Ylinopea kvanttinyrjähtänyt johtopäätös: jarrut olivat yhtäkkiä jumahtaneet ilman mitään varoitusta!

Tässä kohtaa tolkullisempi ihminen olisi vetänyt oikeat johtopäätökset ja vaihtanut takaisin epäsuhtaisen kesä-/talvirengas-parin – ja myöntänyt että seuraavalle päivälle olisi syytä buukata poikkeaminen rengasliikkeessä. Vaan en minä.

Ylisumea logiikka hirtti päälle. Kuvittelin auton jollain maagisella tavalla jumittavan siksi, että edessä ja takana on erikokoiset renkaat. Joten vaihdoin takarenkaatkin. Tässä on tietty logiikka. On on.

Mutta yllättävää kyllä, auto ei edelleenkään liikkunut.

...Tämä tarina jatkuu vielä sinnikkäällä pään-seinään-lyönnillä ja yhä sumenevalla "logiikalla", mutta oikaistaan – ei kehtaa kaikella järkeilyn väistelyllä rasittaa vatsalihaksiaan kramppaavia lukijoita...

Hinautettuani auton korjaamolle ja referoituani juonen pääpiirteet, haalariveikkonen kumartui tsekkaamaan tilanteen: "Sulla on liian pienet vanteet. Eivät mahdu pyörimään."

En minä enää tässä iässä osaa hävetä järjenpuutettani – sitä paitsi takarenkaathan mahtuivat pyörimään koostaan huolimatta. Näillä aivoilla nyt vain ei syy-seuraus-suhteita voi aina hiffata.

Huok. Joten tuskin vastaavat tapaukset tähän tulevat loppumaan...

No go

Eilisen kirjoituksen alaviitteessä pohjustin itseään toteuttavaa ennustetta näillä sanoilla: "Ostin juuri uuden auton – ikivanhan sellaisen. Se voi hajota koska tahansa täydellisesti..."

Kun sitten iltasella tallustelin talliin laittamaan autoa lämpiämään, huomasin että toinen eturengas oli tyhjentynyt. Tämä oli vasta alkusoittoa, mutta kuvittelin hoitavani homman ihan zen-pohjalta.

Vaihdoin kesärenkaan posahtaneen tilalle, ja köröttelin hakemaan edellisestä vastaavanmerkkisestä kiesistä jääneet talvirenkaat.

Vaihdoin vain eturenkaat alkajaisiksi. Ajattelin, että käyn kaupassa välillä ja vaihdan sitten loput jos välttämättömäksi katsoisin.

Vaan autopa ei enää lähtenyt liikkeelle. Etujarrut olivat jumahtaneet päälle – ei mitään käsitystä miksi; varttia aiemmin olivat toimineet ihan moitteettomasti. Renkaita irti, kumivasaraa – ei muutosta. Nyt minulla on tallissa kaksi autoa, jotka eivät liiku. Toisesta kytkin hajalla, toisessa jarrut.

Odottelen tässä juuri virka-aikaa, jotta voin ruveta soittelemaan sinne sun tänne. Jospa tämä tästä jollain maagisella jipolla lutviutuu. Illalla oli kyllä aika vahvasti sellainen fatalistinen olo, että meikäläisen kohtalo on ruveta jalkamieheksi: viikon sisään on hajonnut kaksi autoa ilman mitään ennakkovaroitusta.

Ratio pois päältä

Kuvittelemme olevamme ylen rationaalisia olentoja. Silti tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että toimintamme on kaikkea muuta kuin järjellistä.

• Syömme sitä enemmän, mitä enemmän värejä lautasellamme on. Värejä!
• Mitä isompi lautanen, sen enemmän syömme.
  

Tai arjen toista laitaa: väitämme tekevämme ostoksemme järkiperustein. Emme tee.

Jos suoritatte "vertailukierrosta" löytääksenne (khihihi) parhaan hinta-laatusuhteen, palaatte lopulta ostoksille siihen ensimmäiseen visitoimaanne liikkeeseen*.

Jos myyjä toivottaa hyvää päivää tai muuten tervehtii, ostatte häneltä mieluummin kuin siltä tuppisuulta siellä jossain muualla. Ja jos myyjä tervehtiessään peräti koskettaa (kyllä! Suomessa tämä on toki melko uhkarohkeata...) nonchalantisti olkavarttanne, on kaupat käytännössä jo tehty.

Ja jos itse saatte kosketella ostosehdokasta, ostatte todennäköisemmin kuin vain katsoessanne.

Mitä pidempään myyntipuhe kestää, sen todennäköisempi on kauppa – ihan sama mitä tuubaa suusta tulvii. Paitsi tietysti jos asiakas kokee ettei saa suunvuoroa – mutta toisaalta useimmat meistä haluavat olla vietävissä.

Jos hyllyssä on valittavana kaksikymmentä tuotemerkkiä, siltä otetaan kyytiin vähemmän kamaa kuin viiden valikoimasta. Me muka haluamme enemmän vaihtoehtoja, mutta todellisuudessa haluamme suoriutua päivästämme niin, että emme joudu tekemään lainkaan valintoja.

Päätösten tekeminen on ehkä rasittavinta mitä voimme kuvitella, joten kaikki rationalisointimmekin perustuu oikeastaan... helppouden maksimointiin. Se, mikä tuntuu parhaalta, löytää tuekseen myös eniten "järkisyitä".
---
Ei, en minä ole yhtäkkiä ruvennut ajattelemaan itseäni monikossa kuin majesteetti. Koenpahan vain kuuluvani samaan tolvanoitten porukkaan kuin te muutkin (...Enhän minä kirjoittanut tuota alas?! Vedin juuri kävijäluvut viemäriin, vaikka loukkaukseni olikin [olevinaan {kääk! Enhän minä sentään tuota lisäystä kirjoittanut?!}] huumorisävytteinen...).

*Ostin juuri uuden auton – ikivanhan sellaisen. Se voi hajota koska tahansa täydellisesti, mutta ostin sen juurikin ensimmäisestä käymästäni liikkeestä. Kannattaa siis tarkkaan [khihihi] funtsia mihin liikkeeseen menee ensimmäiseksi.