maanantaina, tammikuuta 23, 2017

Isältä pojalle

Herschel Mordechai oli vaikeuksissa. Reininmaa oli juuri siirtynyt Preussin alaisuuteen (manööveri, jonka kulminaatiopisteessä eräs aiemmin Bauer-nimellä tunnetun suvun poika oli väärää tietoa Waterloosta levittämällä keinotellut Englannin keskuspankin haltuunsa) – ja koska Preussi oli tiukasti katolinen, oli Herschel-nimisten ihmisten mahdotonta sen jälkeen jatkaa lakimiehinä.

Joten Herschelistä tuli Heinrich

Heinrich halusi pojastaankin lakimiehen. Poika oli kiinnostuneempi filosofiasta, mutta lakia oli luettaman. Joten tyypilliseen isänmurhatyyliin poika ryhtyi heikosti sujuneen opiskelun jälkeen kirjailijaksi.

Hänen kirjallinen tuotantonsa innosti monia muitakin, kuten vaikkapa Lev Davidovitš Bronšteinia (jota häntäkään ei tunneta oikealla nimellään). Bronšteinin kirjallinen tuotanto puolestaan inspiroi yhä tänäkin päivänä monia räiskyviä persoonallisuuksia: 
"Joka periaatteellisesti luopuu terrorismista, s. o., voimakeinoista ja kauhistuttamisesta aseistettuun, kiihkeään vastavallankumoukseen nähden, sen täytyy myöskin luopua työväen luokan poliittisesta vallasta, kumouksellisesta diktatuurista."
Ja toden totta, terrorismista ei ole luovuttu – nykyään sillä on ihan virallinen nimi: "war on terror"; vähän niin kuin "war on land" – maalla käytävä sota, ja pelonlietsonnalla käytävä sota.

Ja tästä kirjallisuuden jatkeesta on vahvasti vastuussa nykyään "ajatushautomona" tunnettu Fabian Society. Kyseinen päiväkerho perustettiin Lontoossa 1884 hieman hiljaisempaa vallankumousta suorittamaan: otetaan haltuun politiikka sisältäpäin, ja tuhotaan yhteiskunta sitä kautta – korruptoidaan koulutus; otetaan tiedonvälitys, pankkitoiminta ja kaupankäynti haltuun; viihdytetään ihmiset horrokseen; rappeutetaan yhteiskuntamoraali; aiheutetaan jatkuvaa levottomuutta (myös täysin keksityistä asioista joista ei olla aiemmin huomattu olla huolissaan)...

Suomessa kyseisen kerhotoiminnan edustaja on Vasemmistoliitto, Englannissa sitä on Labour, ja jenkeissä "Demokraatit".
George Orwell kirjoitti kyseisen kerhotoiminnan inspiroimana kirjan 1984 – joka itse asiassa kertoo hyvin pitkälti yhteiskunnasta, johon olemme päätyneet – jonka nimi juhlistaa Fabian Societyn (silloin vielä tulevaisuudessa ollutta) satavuotissynttäriä. Myös Aldous Huxleyn – jo ennen Orwellia – julkaisema Uljas uusi maailma ennusteli, millaista jälkeä tulisi saamaan aikaan liike, johon hänen oma veljensä oli liittynyt.
Mutta sekä läntinen että itäinen tie kohti totalitarismia ja ihmisyyden mitätöintiä ovat molemmat saman, paljon vanhemman ideologian ilmentymiä: Binyamin Ze'ev Hertsel (joka yllättäin myös päätti jossain kohtaa vähän muilata nimeään) oli hänkin vain yksi linkki pitkässä, tavoitteellisessa projektissa, jossa saatiin ensin 
rikottua Weimarin tasavalta (tappamalla siinä sivussa 38 miljoonaa ihmistä), murhattua Venäjän keisariperhe ja perustettua Neuvostoliitto (ja murhattua 60 miljoonaa ihmistä – saavutus, joka toki kalpeni Maon Kiinan [edelleen saman ideologian inspiroimille] saavutuksille: 100 miljoonaa ihmistä hengiltä). Ja kun Weimarin tasavalta oli rikottu, oli aika rikkoa tilalle noussut Saksa (ja siinä sivussa hengiltä vielä yhdet 60 miljoonaa ihmistä). 
Ja näin oli saatu tavoitettua kaksi olennaista välitavoitetta: YK ja Israel. Molemmat olivat edellä kuvatun kampanjan kaksinapainen maali: äärinationalistinen valtio ihmisille, joiden esi-isät eivät koskaan alueella asuneet, mutta jotka olivat kaapanneet ideologian niiltä jotka siellä oikeasti asuivat – ja maailmaa tähtäimessään pitävä järjestö, joka ei vastaa kenellekään mistään

"Tästä on hyvä jatkaa," totesivat asiaansa tappavalla tehokkuudella ajaneet, ja rupesivat katselemaan karttaa: mihinkä sitä hyökkäisi? Korea, Vietnam, Panama, Kolumbia, Iran, Jugoslavia, Somalia, Irak, Afganistan, Syyria... Helpompi olisi listata maat joihin ei ole hyökätty viimeisen sadan vuoden aikana. Sellaisiahan on vielä olemassa?

Eikä touhu Waterloosta alkanut – siinä kohtaa vain on yksi kulminaatiopiste: saman perheen kaksi veljestä rahoitti sodan molempia osapuolia, ja yksi veljistä siis 21-kertaisti omaisuutensa, ja kaappasi Englannin pankin – joka edelleen on kyseisen suvun hallussa. 

Sama perheyritys (eräänlainen cosa nostra ["meidän asiamme"]), mutta eri nimellä ja paaa.aaaljon isommalla vaihteella) masinoi myös uudella mantereella kolme sisällissotaa, koska jotkut goyimit eivät suostuneet uskomaan, että yksityinen keskuspankki on hirmu hyvä idea. Ja heillähän se keskuspankki edelleen on.

Ja kuka mahtoi ostaa Palestiinasta ensimmäiset eurooppalaisten (ei-seemiläisten) "juutalaisten" siirtokunnat? Minkä suvun symboli (käänteisellä värillä) koristaa Israelin lippua? Miksi jo 1800-luvun loppupuolella alkoi lehtiin ilmaantua kirjoituksia "kuudesta miljoonasta juutalaisesta", jotka olivat ahdingossa milloin Ukrainassa, milloin Keski-Euroopassa, milloin Venäjällä?

Luku oli aina sama: 6000000. Paikka vain vaihtui – kunnes lopulta saatiin paikannettua nämä vuosikymmeniä manatut kuusi miljoonaa... Kadonneiksi. Heistä ei ole jälkeäkään missään, mutta me "tiedämme" mitä heille tapahtui – vaikka virallista tarinaa ei tue yksikään fakta. Se tarina rikkoo fysiikan lakeja – mutta yhtäältä se ei ole ainoa ekspansiivista sotapolitiikkaa lietsonut kataklysmi, joka rikkoo fysiikan lakeja, mutta jota ei silti saa kyseenalaistaa.

Viimeksimainitun suvun likvidi omaisuus (käyttääkseni heidän itsensä luomaa uuskieltä) on jossain puolen kvadriljoonan kieppeillä, eli yli kaksi kertaa isompi kuin Yhdysvaltojen tämänhetkinen valtionvelka (ja kukahan tätä lainaa mahtaakaan velkoa?).

...Hektinen, haiskahtaa pahasti ________________lta. Pfft, mitäs jos asioihin tutustumisen sijaan viihdytettäisiin itseämme katsomalla sarjamaratoni vaikkapa siitä yhdesta Bauerista, jonka ainoa ratkaisu ihan kaikkeen on ihmisten kiduttaminen? Hjoo, sarjamaratoni on aina hyvä idea.

sunnuntaina, tammikuuta 22, 2017

Vaikutelmatalous III

Tiedätte Voltairen, sen valistusajan filosofin? Hän tuli sanoneeksi jotakuinkin näin: "Jos haluat tietää kuka sinua hallitsee, katso ketä et saa arvostella."

Tämä pätee myös hieman konvoluuttisemmalla tasolla puheenaiheisiin: mitä aihetta ei saa kritisoida, ja kuka siitä ottaa nokkiinsa? Yleensä se nokkiinsaottaja ei edes tiedä miksi ottaa nokkiinsa – ja mitä enemmän emotionaalisia reaktioita ihan kasuaali kyseenalaistaminen aiheuttaa, sen selvemmin joku puudeli on johonkin haudattu.

En ole tähän mennessä ottanut kantaa Donald Trumpiin, koska vaalipuheet on vaalipuheita, ja valinnan jälkeinen toiminta mahdollisesti jotain ihan muuta. Edelleenkään en aio juuri puheisiin kiinnittää huomiota – enkä varsinkaan ultravärittyneisiin median tulkintoihin.
Puheiden ja toiminnan koheesiota kannattaa kyllä sinänsä pitää silmällä – mutta periaatteessa puheita ei tarvitse kuunnella ollenkaan; riittää että seuraa mitä päätöksiä tehdään – ja minkä verran mikäkin sopimus saa julkisuutta.
Heti alkajaisiksi toimintaohjelmasta on kumitettu ilmastosumutus (joka siis ei perustu yhtikäs mihinkään muuhun kuin vanhaan synnin konseptiin), mikä osoittaa lupaavaan suuntaan. Tuo koko himmelihän oli enimmäkseen sitä varten, että saatiin kehitettyä uusia ansaintamalleja jo valmiiksi isoille firmoille – ja mahdollisesti tarkoituksella sairastettua ihmisiä alueilla joilta heidät halutaan pois (uskokaa jo: näillä ihmisillä ei ole minkäänlaista omaatuntoa – ja suunnitelmat etenevät aina useammalla tasolla yhtä aikaa, jotta niitä voidaan korjailla sitä mukaa kun esteitä ilmaantuu).

Sikäli kuin olen ymmärtänyt oikein, Trump aikoo käytännössä kaataa velkavetoisen pyramidihuijauksen, joka kulkee nimellä FED (joka on siis yksityinen firma, joka lainaa korkoa vastaan Yhdysvalloille sen omaa rahaa, joka on hetki hetkeltä fiktiivisempää, koska kysymys on velan ja koron kumuloitumisesta).

Jos hän todellakin jatkaa tuolla tiellä – ja peräti onnistuu tehtävässä –, niin sitten kyseessä on mahdollisesti koko liittovaltion historian paras presidentti – koska silloin ollaan ongelman ytimessä. Turbulenssia seuraa, ja isosti, mutta myllerryksen jälkeen tilanne on huomattavasti parempi ja stabiilimpi, ja ihmiset voivat ruveta luottamaan siihen, että tulevaisuus on jotakuinkin ennustettavissa.
Mutta tuo reitti on ehdottomasti hengenvaarallinen. Jokainen moista yrittänyt on otettu hengiltä (sanoinko jo, että noilla ihmisillä ei ole minkäänlaista moraalia?), ja kaikki mahdolliset keinot otetaan käyttöön mielipideilmaston kääntämiseksi takaisin syvään uneen.
On olemassa selkeä lakmustesti: jos Yhdysvallat edelleen jatkaa Israelin tukemista, se kertoo että mikään ei tule muuttumaan. Jos taas tukeminen lopetetaan, ja vihdoin kerrotaan millaisen valheiden vuoren päälle tuo koko feikkivaltio on rakennettu... No, se vasta vaarallista on. Silloin ei kukaan ole turvassa – mutta eipä ole kyllä nytkään.

Tuohon liittyy silloin puheiden ja tekojen ristiriita: Trump on kertonut moneen otteeseen tukevansa Israelia, ja jos hän sen suhteen kääntää kelkkansa, hänen on syytä saman tien julkisesti kertoa valehdelleensa tarkoituksellisesti, ja tehneensä sen siksi, että kyseessä on murhanhimoinen, täysin häikäilemätön sakki, joka piti pitää hetken aikaa rauhallisena.

Valheilla on jännä pyrkimys tulla pintaan. Vaikka valehtelijoiden kuoro muodostuisi miten harjaantuneista psykopaateista, jokin osa heistä jokaisesta haluaa kertoa totuuden.

Meidän maailmaamme peittävä valheiden laahus estää meitä kehittymästä ihmisinä sille tasolle, jolla jo voisimme tietoisuutemme puolesta olla – mutta niin kuin hehkulampun idea kehittyi samanaikaisesti toisistaan tietämättömien ihmisten päissä, myöskin tajunta siitä, että tämä loputtomaan riistoon ja laskelmoituun väkivaltaan ja harhaanjohtamiseen perustuva tapa toimia ei ole ainoa vaihtoehto, heräilee ympäri maailman samanaikaisesti, ja auttaa meitä ottamaan sen askeleen jonka olisimme voineet tehdä jo sukupolvia sitten.

lauantaina, tammikuuta 21, 2017

Populismipupellusta automaattitoistolla

Ylen toimittaja kertoo asenteellisuudestaan: "Koblenzin kokous sulkee syliinsä Euroopan populistit. Sananvapaus ja avoimuus jäivät ulos."

"Sananvapaus ja avoimuus jäivät ulos"? Miten? Haastoivatko kokouksen osanottajat kenties jonkun vihapuhe-oikeudenkäyntiin? Esittivät vangittaviksi kaikki jotka ovat eri mieltä? Onko "populisteilla" tapana tukkia muiden ihmisten suita, ja esittää vaatimuksia siitä, mistä aiheista saa puhua ja mistä ei? ...Niin kuin Ylen toimittajilla on tapana taajaan tehdä?

Jos toimittaja sattuu muistamaan, ainakin yksi kokouksen osanottajista on näytösoikeudenkäynnissä tuomittu sananvapauden käyttämisestä faktojen kertomiseen, ja samainen mies on vuosikaudet kulkenut vartijoiden ympäröimänä jottei menetä henkeään. Onko Ylen toimittaja tällaisen tappouhkaus-avoimuuden puolella?
"Puolueiden välillä ja niiden sisällä on paljonkin erilaisia näkemyksiä, miten asioista puhutaan ja miten pitkälle missäkin asiassa voidaan mennä."
Hmm. Että ihan erilaisia näkemyksiä? Miltähän se tuntuu? Että voivat olla eri mieltä asioista? Jännää. Mutta sananvapauttahan he eivät Ylen toimittajan mukaan halua, ja koska mielipiteenvapaus on sananvapautta... Ehkä he vain istuvat hiljaa siellä kokouksessa kun ei oikein uskalla sanoa mitään ettei vaan ole eri mieltä ja loukkaa jotakuta? 
"Maltillisten äänenpainojen yli vyöryy usein kiivaampi pauhu. [Oh, niin dramaattista!] Esimerkiksi tällä viikolla eräs AfD:n aluejohtaja valitteli sitä, että Saksa liiaksi asti muistaa ja katuu natsiajan kauheuksia. Kansallismielisyyden epäterveet muodot ovat näissä puolueissa siis myös läsnä – yksi sisäinen jakolinja sekin."
Toimittaja ei tule tarkentaneeksi mitä tarkoittaa "kansallismielisyyden epäterveillä muodoilla". Tarkoittaako hän kenties sitä, miten äärinationalistisen Israelin suorittamasta systemaattisesta kansanmurhasta, jossa palestiinalaiset etnisesti puhdistettiin maahantunkeutujien lebensraumin alta, ei saa puhua? Toivottavasti hän puhuu juuri siitä.

Ei taida puhua. Jutun lopussa käy ilmi, että sananvapaudesta puhuessaan hän puhuu siitä, miten "isolta joukolta merkittäviä ja keskeisiä eurooppalaisia tiedotusvälineitä on evätty pääsy seuraamaan kokousta." Ylen toimittaja sinne kuitenkin on päässyt (mutta hän ei ilmeisesti omastakaan mielestään edusta sananvapautta ja avoimuutta). Häntä vain harmittaa, ettei nyt pääse imitoimaan, miten isompien mediatalojen kollegat yksipuolisen uutisointinsa suorittavat.

Tai no, ihan samalla tavalla ne sen tekevät, olivat sitten sisällä taikka ulkona: sen sijaan että puhuttaisiin asioista, puhutaan ihmisistä jotka puhuvat asioista. Tai siis julistetaan olemattoman heikosti perusteltuja mielipiteitä ja yleistyksiä niistä ihmisistä jotka haluaisivat keskittyä ihan oikeisiin asiakysymyksiin.

Setelien kylmenevä hiillos

Nyt kun muodollisuudet on saatu hoidettua alta pois, voidaankin vilkaista missä Yhdysvaltojen talous menee. Kuten elävästi muistamme, raha on kaiken pahan alku ja juuri.

Aloitetaan pienesti:
Opintolainojen aiheuttamat henkkohtaiset konkurssit ovat reippaassa nousussa. Valtio juuri äskettäin jäi kiinni lukemien tohtoroinnista, koskapa halusivat antaa vähän positiivisemman kuvan kuin mitä todellisuudella oli tarjota. Tässä puhutaan n. 1,4 triljoonan dollarin gäpistä. Siis triljoonan.

Valtionvelan kehitys ei (sielläkään) kovin positiiviselta näytä:
Ja se, mikä erityisesti herättää huolta hallinnon puolella, on tämä: ulkomaat alkavat yhä enemmän sitoa öljykauppaa muihin valuuttoihin kuin dollariin. Iran on sitonut sen euroon, ja Venäjä Kiinan yuaniin.

Ja tässä muutama pieni pähkinä: mikä oli Gaddafin virhe? Miksi tuosta siihen asti oikein hyvin jenkkien kanssa toimeen tulleesta, kansansa köyhyyden suosta nostaneesta tyypistä tuli yhtäkkiä median mukaan täysi hirviö? Miksi Libya pommitettiin maan tasalle?

˙uɐɐʇuɐʞɐʇlnʞ äsuᴉʇuʎʎɯuʎɾlö ᴉoʇᴉs ᴉɟɐppɐפ ɐʞsoʞ

Miksi Saddam Husseinista, tuosta siihen asti oikein hyvin jenkkien kanssa toimeen tulleesta, kansansa köyhyyden suosta nostaneesta tyypistä tuli yhtäkkiä median mukaan täysi hirviö? Miksi Irak pommitettiin maan tasalle?

˙uooɹnǝ äsuᴉʇuʎʎɯuʎɾlö ᴉoʇᴉs ɯɐppɐS ɐʞsoʞ

Mikä mahtoi olla Assadin virhe? Miksi Syyria pommitettiin maan tasalle? Miksi Libanon? Miksi Jemen?

Ja minkä takia saamme juuri nyt lukea, että vuosiksi otsikoista unohdetun "al-Qaidan" harjoitusleiri on juuri pommitettu: 
"Yli 100 al-Qaidan taistelijaa on kuollut Yhdysvaltain ilmaiskussa Syyriassa, kertoo uutistoimisto Reuters. Kohteena oli al-Qaidan harjoitusleiri. Isku tapahtui Idlibin provinssissa torstaina, vain päivää ennen Barack Obaman presidenttikauden päättymistä. Päivää aiemmin yli 80 Isisin taistelijaa oli kuollut Yhdysvaltain ilmaiskuissa Libyassa. – Tämän harjoitusleirin poistaminen häiritsee harjoitusoperaatioita ja estää kovan linjan islamistisia ja syyrialaisia oppositioryhmiä liittymään [kielipoliisin huomautus: oikea ilmaus on "liittymästä"] al-Qaidaan tai tekemään ["tekemästä"] yhteistyötä sen kanssa taistelukentällä, Pentagonin tiedottaja Jeff Davis kommentoi tiedotteessa. Hänen mukaansa harjoitusleiri oli ollut käytössä vuodesta 2013 lähtien. Tämän vuoden alusta lähtien yli 150 al-Qaidan taistelijaa on kuollut Yhdysvaltain ilmaiskuissa. Nimettömän lähteen mukaan isku tehtiin B-52 -pommikoneella ja miehittämättömällä ilma-aluksella. Viranomaiset uskovat, että siviiliuhreilta vältyttiin. [Sehän on kiva sitten.]"
Eli kyseisen harjoitusleirin olemassaolo on tiedetty rapiat kolme vuotta, mutta päätettiin ryhtyä toimeen vasta pressan vaihtuessa? 

Pitääkö tuossa uutisessa yksikään sana paikkaansa? Hyvin monessa uutisessa nykyään ei pidä. ...Tai kun sanon "nykyään"... Siitä pitää kirjoittaa ihan oma postauksensa.

Truismien triumfeja

"Hädänalaisia pitää auttaa." Tämä on truismi. Kaikki ovat samaa mieltä: hädänalaisia pitää auttaa, kautta Teutateksen.

Ongelmia tulee siitä, kun ruvetaan määrittelemään, ketkä ovat hädänalaisia, ja mikä olisi paras tapa auttaa, ja missä se auttaminen olisi syytä suorittaa – ja varsinkin jos nuo ratkaisut nuijitaan pöytään sumealla putkinäöllä, kuuntelematta eriäviä mielipiteitä.

Brasilian favelat ovat tiettävästi maailman vaarallisimpia paikkoja. Pitäisikö siis kutsua parikymmentätuhatta brasilialaista Suomeen sillä perusteella, kenellä on vakuuttavimmat tarinat kerrottavanaan? 
Jos tulijoista yllättäin 74% osoittautuu parikymppisiksi, aggressiivisesti käyttäytyviksi, passittomiksi sälleiksi, joista yllättäin osa puhuukin portugalin sijaan espanjaa, niin annetaanko vaan tulla kun nyt kerta tänne asti ovat raahautuneet? Kyllähän Kolumbiassakin on varmasti vaarallista.
Detroit on tiettävästi väkivaltaisin kaupunki Yhdysvalloissa. Pitäisikö sieltä kutsua parikymmentä tuhatta parikymppistä jengitatuoitua sälliä tänne? Tai kun maailmassa nykyään ainoa maa, jossa on enemmän raiskauksia kuin Ruotsissa, on Lesotho, pitäisikö sieltä kutsua parikymmentätuhatta parikymppistä sälliä tänne hengailemaan? Ruotsistahan jo kutsuttiinkin.

Entäpä oma syrjäytyneistömme? Ne, joita nöyryytetään "työllisyystöillä", joiden ilmaisella työpanoksella he eivät elä, mutta firmat tahkoavat kivaa tulosta kun ei mene työnantajakuluja? Tai ne vanhukset, joilla ei ole varaa ostaa lääkkeitään? Auttaisiko siihen se, että lähetettäisiin parikymmentätuhatta nuorta sälliä vaikkapa Thaimaahan?
Kertoisivat siellä sitten kauhujuttuja siitä, miten heitä makuutetaan märissä vaipoissa sidottuna sänkyyn. Vastaanottajat katsoisivat, että hirmu vetreän näköisiä eläkeläisiä, mutta kertovat niin sydäntäraastavia tarinoita, että kyllä tänne täytyy se haluamansa yleinen sekasauna rakentaa, ja rohkaista paikallista naisväestöä, että tämä on näille semmoinen pyhä toimitus, tämä sekasaunominen, että menkää kotouttamaan etteivät rupea väkivaltaisiksi.
Sitä minä vaan tässä yritän sanoa, että miten pahasti tällä meidän hyväntekijäistöllämme oikein viiraa päästä? Nyt on jo 4000 paperitonta turistia hukattu jonnekin – mutta eräät jaksavat jauhaa nyyhkyjuttuja siitä, miten liikuttavia tarinoita nämä, joista "tiedämme" tasan sen mitä haluavat meidän "tietävän", kertovat. Koska miksi he valehtelisivat? Eihän kukaan koskaan väritä tarinaa kertoessaan omasta elämästään? Varsinkaan tuntemattomille?

Huok.

...Tässä vielä samaa aihepiiriä tyypiltä, joka epäilyttävästä ulkosuomalaisuudestaan huolimatta vaikuttaisi kotoutuneen juuri niinkuin on kohtuullista odottaa, ja puhuvan järkeviä (vähemmän kärkevästi kuin itse juuri – mutta niin, toisinaan tuntuu että kärkevyys on ainoaa järkevyyttä, kun väki tuntuu hortoilevan aivan unessa ympäriinsä...)

perjantaina, tammikuuta 20, 2017

Vaikutelmatalous, osa II

Ihmiset tykkäävät siitä, kun julkkikset puhuvat politiikkaa – joten tässä Matt Damon:
Damon ei tuossa lue omia sanojaan, vaan itselleni tuntemattoman Howard Zinnin puhetta jo vuodelta 1970. Klippi taas on jo vuoden 2012 tammikuulta, mutta sillä on katsojia vain rapiat 200000 – miksiköhän? 

Ehkä siksi, että puhe kehottaa kansalaistottelemattomuuteen, virallisten totuuksien kyseenalaistamiseen ja omaan ajatteluun. Poliittiset vaikuttajat eivät moisesta pahemmin piittaa, eikä tuollaista puhetta monikaan viihdetaiteilija tweettaile eteenpäin, koska sellainen vaarantaisi uran aika nopeasti.
Kuten sanottu, en tiedä Zinnin agendasta mitään. Pasifistilta vaikuttaisi: "Ei ole olemassa oikeutettua sotaa". Hänkin erehtyi tukemaan Obamaa ensimmäiselle kaudelle – mutta kritisoi tälle myönnettyä rauhannobelia, joka olikin varsinainen farssi, kuten myös koko Obaman valtakausi (mutta sitähän politiikka on: farssia).
Damon(kin) on nyttemmin siirtynyt Kiinaan tekemään leffoja – miksiköhän? Ehkä siksi, että Hollywoodkaan ei ole ihan sitä miltä ulospäin näyttää. No, eihän Kiina todellakaan mikään demokratian mallimaa ole, mutta Hollywoodissa lukemattomat starat löytävät itsensä jostain syystä huumekoukusta, ja lopulta kuolleena. 

Miksi ihmiset, joilla suosiota ja rahaa tuntuisi olevan rajoittamattomasti, eivät osaa olla onnellisia? Ehkä siksi, että varaukseton suosio tuntuu jotenkin väärältä, ansaitsemattomalta – ja liialliselta. Jos taiteilija on yhtään todellisuuden kanssa kosketuksissa, hänellä todnäk on suuria vaikeuksia tulla toimeen varauksettoman fanituksen kanssa – koska hän itse näkee itsessään vaikka kuinka paljon virheitä.

Lisäksi viihdestaran elämä on muuttunut jatkuvaksi markkinoinniksi: joutavia rupatteluja ties kenen toimittajan kanssa asioista, jotka eivät varmasti ärsytä ketään – tai eivät ainakaan vääriä ihmisiä, eli niitä jotka lopulta maksavat palkkasi. 
Ehkä suuhun työnnetyt sanat alkavat tuntua yhä enemmän täysin vääriltä; imago on täysin vieras – ja kuten vaikka monilla musiikkialan staroilla on käynyt: miljoonia tahkonneen uran hiipuessa huomaat olevasi itse asiassa velkaa tuotantofirmoille.
Ja tässä tuo ongelmakohta jälleen: viihdeteollisuus on nimenomaan teollisuutta – sen tarkoitus on tahkota rahaa (ei tekijöille, vaan julkaisijoille). Tekijät eivät saa omaa ääntään kuuluville, vaan huomaavat olevansa formaattien vankina tuottamassa jotain katsoja-/kuuntelijatutkittua tuubaa, jota kaikki muutkin tekevät.

Leffat – ja teeveesarjat – muistuttavat yhä enemmän toisiaan. Musiikki on yhtä ja samaa biisiä esiintyjästä riippumatta. Sisällöstä ei ole tietoakaan, koska materiaali ei saa olla liian haastavaa vastaanottajille – mutta toistoa riittää: viimeisimmiltä hiteiltä ei pääse karkuun missään. 
Ja jostain ihmeen syystä viihde käy koko ajan väkivaltaisemmaksi: kokonaisia leffasarjoja tehdään kidutuksesta. Musiikkivideoissa yhä nuorempia altistetaan yhä pervessimmäksi käyville seksuaalikuvastoille. Videopeleissä pelaaja kulkee "sankarin" matkan, jossa hän ensin opettelee hakkaamaan ihmisiä, varastamaan autoja, ajamaan holtittomasti – ja vähitellen hän "pääsee" tappamaan ihmisiä teräaseilla, pistooleilla ja tuliaseilla. Mutta pääasia että on kivaa.
Franchise. Tuon pitäisi olla kirosana, mutta sen sijaan sitä pidetään siunauksena. Tässä maailmassa kaikki on käännetty ympäri.

torstaina, tammikuuta 19, 2017

Pehmeitä, näkymättömiä seiniä

Missä kohtaa politiikasta tuli budjetointia? Missä kohtaa on muuttunut relevantiksi nostaa keskustelun keskiöön rahastusautomaatit, joiden tarkoitus on viedä kansalaisten rahat – sen sijaan että koitettaisiin tehdä jotain kansalaisten eteen? ...Vai kuvittelenko vain, että prioriteetit olisivat joskus olleet päin vastoin?

Budjetointihan on aivan sivuseikka; rahaa löytyy aina kun sitä halutaan löytää, koska raha on vain intention yksikkö ("Sovitaan että tämä on tämän arvoinen urakka." "Jep, ja sovitaan että se maksetaan, vaikka mikään ei vaihdakaan omistajaansa".

Mutta missä kohtaa tämä kansa lähti kasvamaan pieleen? Veikkaan peruskoulu-uudistusta. Tämä on vain hypoteesi, mutta jostainhan täytyy aloittaa.
Kannattaa kouluttautua, sanottiin. – Saat hyväpalkkaisen duunin.
Tämä jossain kohtaa vielä pitikin paikkansa, mutta kun ensimmäiset peruskoulusukupolvet ilmaantuivat työmarkkinoille, olivat työpaikat yhtäkkiä kadonneet. Siihen saakka työnhakuprosessi oli yleisesti ollut seuraavanlainen: kävele firmaan sisään ja kysy duunia -> aloita seuraavana päivänä. Ylennyksiä ja palkankorotuksia sen mukaan kuin rahkeita riittää.

Vaan sitten tilanne muuttui sellaiseksi, että mentiinkin ensimmäiseksi työvoimatoimistoon, josta tarjottiin mitä sattuu – ja ihmiset yleisesti ottaen hukkasivat yhteyden siihen, miten maailmassa toimitaan ilman jonkinlaista välissä sohlaavaa virastoa.

Ja tässä siirtymässä peruskoulu oli erittäin kätevä: nuoria ihmisiä istutettiin riveissä ja jonoissa koko se aika, kun niiden kropat olisivat vaatineet säntäilyä ja kirmailua ja seikkailua ja kiipeilyä ja pomppimista ja sähläämistä – liikkumista siis.

Kakarat ovat täynnä energiaa, mutta sen energian purkamisen sijaan skidejä istutetaan pulpeteissa yhdeksän vuotta – ja sen jälkeen luentosaleissa ja toimistoissa loppuikä.
Oppiminen on hyvä – mutta oppivelvollisuudessa ei ole kyse oppimisesta: se vain velvoittaa istumaan pulpetissa yhdeksän vuotta. 
Ei oppimista voi velvoittaa. Ihminen oppii vain silloin kun hän näkee opetettavassa asiassa jotain minkä voi liittää omaan kokemuspiiriin.

...Meinasin jatkaa ettei oppimista voi myöskään rajoittaa, mutta juuri sitähän koululaitos tekee: rajoittaa oppimista. Se määrää mitä pitää oppia (mielikuvitusolentoja [uskonto] ja epäkieliä [suomenruotsi]) – ja samalla siis kertoo mitä ei pidä oppia (käytännön taidot, looginen ajattelu, ongelmanratkaisu, argumentointi, kyseenalaistaminen, vastuunottaminen, uteliaisuus, itsetuntemus). 

Tämä on hyvin turmiollinen malli.

Tavallaan koulutus on vuosien varrella kulkenut oikeaankin suuntaan: aineiden valinnaisuus ja oppimisympäristön vapautuminen pulpeteista – mutta kiitos ensimmäisen peruskoulusukupolven, sellaiset asiat kuin kunnioitus ja kohteliaisuus on kumitettu agendasta täysin, ja korvattu järjenvastaisella konseptilla, jossa opettajat eivät ole aikoihin saaneet pitää kuria, koska idioottimaisesti reuhuava oppilas saattaa mennä rikki jos häneen koskee. 
Tämä on siirtynyt sittemmin jo kadulle: jos joku näkee väkivaltaa, siihen ei uskalleta puuttua, koska auttamaan mennyt joutuu syytteeseen – ja alkuperäinen väkivallantekijä saa vahingonkorvauksia. Lailla ei ole aikoihin ollut oikeuden kanssa mitään tekemistä.
Looginen jatke on luonnollisestikin meneillään oleva puheen kahlitseminen. Vihapuheoikeudenkäynnit ovat rikollista toimintaa, lain törkeää väärinkäyttöä.

Jotain on perustavanlaatuisesti pielessä. Ihmiset ovat täysin irti todellisuudesta. Tämä irtoaminen alkaa lapsuudessa, ja vahvistuu päivä päivältä, kunnes seinätön vankila pitää meidät paikallamme – ja koska selli on seinätön, kuka tahansa voi koska tahansa tulla meidän tilaamme ja viedä sen pois.

Paitsi jos opettelemme vähitellen taas ajattelemaan itse. Jotta ongelman voi korjata, pitää ensin huomata että ongelma on olemassa.