Lepattava tuikku ja happivajaa keskusteluilmapiiri

Aloitin blogaamisen vuosituhannen vaihteessa lähinnä löysällä pakinoinnilla, joka ei liittynyt varsinaisesti mihinkään. Toisinaan kirjoitin enemmän, toisinaan vähemmän – koskapa näin tarpeelliseksi suodattaa enimmän osan mielipiteistä ja vaihtoehtoisista katsantokannoista ulos, mistä johtuen jutunjuuret tuppasivat näivettymään jo ennen kuin niihin pääsi käsiksi.

Joten melko paljon pysyin ihan vain hiljaa. 

Toisinaan ilmeni toki ylipääsemätöntä tarvetta kirjoittaa jostain ihan oikeasta aiheesta – mutta moni asia jo hyvin lyhyellä tutustumisella paljastui joksikin josta en tiennyt yhtikäs mitään. Olin ehkä luullut tietäväni, mutta varsin nopeasti huomasin "tietämisen" olevan varsin suhteellinen käsite. Ja tiedon louhimisen havaitsin olevan aina melkoinen urakka.

Joten melko paljon pysyin tosiaankin ihan vain hiljaa. 

Viimeisin kirjoituspyrähdys syntyi, kun aloin kiinnittää huomiota uutisoinnin ja todellisuuden välille yhä selkeämmäksi repeävään kuiluun. En ollut juurikaan noteerannut sitä, koska jatkuva todellisuuden tarkistaminen nyt vain on melko työlästä – mikä on syy siihen, että ihmiset yleensäkään eivät halua edes kuulla väitteitä median valheellisuudesta. 

 

Joksikin aikaa ryhdyin urakalla tutkimaan taustoja (joiden selvittäminen ei ole kovin vaikeaa jos yhtään omaa loogisen ajattelun kykyä), ja osoittamaan korrelaatioita + niiden puutetta.

Nyt alan olla kuitenkin melko väsynyt. Ihmiset elävät jossain ulkoa tuputetussa fantasiamaailmassa, ja tekevät kaikkensa sen eteen, että myös pysyvät siellä. ...Mikä on ymmärrettävää; olinhan itsekin perin pitkään siellä.

En jaksa enää avata feisbuukkia senkään vertaa kuin aiemmin, koskapa joudun jatkuvasti lukemaan omaa hyvemmyyttään nostavien ihmisten (me kaikki olemme sellaisia, myös minä) jakamia otsikoita, joista hyvin tiedän miten vähän niissä on totuusarvoa.

En todellakaan puhu politiikkaa siviilissä, koska kukaan ei tunnu tietävän yhtään mistä puhuvat – ja tiedän hyvin miten vaikea ketään on saada kuuntelemaan jos lähtee kyseenalaistamaan... mitään, koska ihmiset sitovat oman persoonansa kaikkeen mitä sanovat ja tekevät ja ajattelevat – eivätkä siis osaa tehdä eroa ajatusten ja ajattelijan välille. 

 

Median nostamien valheiden osoittamisen tarve ei näytä vähentyvän yhtään; joka ainoa päivä on valittavana yhdellä vilkaisulla toistakymmentä pieleen raportoitua juttua – joka joko ei liity mihinkään, tai välttää kertomasta mihin liittyy (koska toimittaja todennäköisesti ei ole yhtään tietoinen asioiden välisistä yhteyksistä).

Joten huomasin kirjoitustahdin taas hiipuvan. En ole koskaan jaksanut toistaa itseäni loputtomiin, ja tässä asiassa jatkuva jankkaaminen olisi valitettavasti ilmeisen olennaista. 

Todettakoon tässä nyt loppukaneetiksi muutama juttu, joista en enää jaksa tarkistaa onko Suomen mediassa jotain näistä: Kim-Jong Un ei ollut se, joka murhautti tämän velipuolen; Venäjä ei ole tehnyt kyberhyökkäystä Ukrainaan, eikä "uhitellut" Naton paattia – joka se taas on ollut alueella jolle sillä ei ollut asiaa. 

 

Ja kun jenkkilän itärannikon tuntumassa pyörii yksi venäläinen sota-alus, niin Mustallamerellähän on siis aika monta jenkkialusta lillumassa – kuten myös Kiinanmerellä. 

 

Niin, ja Natojoukot ovat levittäytyneet nyt jo Bulgariaan – mutta mitäs, Bulgaria ja Viro ja Liettua ja Latvia ja Ukraina ja Kiina ja Iran ja Jemen ja Libya ja Irak ja Syyria ja Romania ja mitä näitä nyt onkaan... Nehän on ihan kivenheiton päässä sanotaan nyt vaikkapa Iowasta? Eikö? Ihan vieressä on Venäjä ja Pohjois-Korea ja Kiina ja Iran uhittelemassa ja heti hyökkäämässä Ohioon? Käytännössä ovat jo astuneet Yhdysvaltojen kamaralle, eikö?

En edes aloita kotimaan politiikasta, enkä talouden syöksykierteestä – enkä Merkelin lakialoitteesta, jolla hän siirtolaisten äänien varassa yrittää pysyä vielä toiset 12 vuotta vallassa... Enkä mistään muustakaan. En tänään.