sunnuntai 31. elokuuta 2008

Herranne pikku-keisari II

Pitää kirjoittaa nasevia päälauseita. Täytyy pysyä asiassa.

En minä pysty. Ajatukset horjahtelevat jatkuvasti juupas-eipäs, ja assosiaatiot juoksevat maailman ääriin. Joka postauksella pitää kattaa koko universumi ja vähän ylikin. En yleensä varsinaisesti tiedä mistä olen kirjoittamassa.

Jatkan eilistä: Caesarion siis oli vallitsevan uskontomme perustaja. Hänen vaimonsa oli siskopuolensa Selena, joka velipuolensa, eli miehensä henkistyneestä vaikutuksesta liitti nimeensä Magda, eli Suuri. Fakiiritempun jälkeen vetäytyivät viettämään perhe-elämää. Tästä voisi kirjoittaa vähän laveamminkin, mutta en nyt muista yksityiskohtia.

Teoria kulkee daVinskiläisittäin sinne merovinkisysteemeihin, ja juontuvat Englannin kuningashuoneeseen. Yksi villi sivujuonne tässä teoriassa on heprealaisten kuudennen sukukunnan, Danin heimon lähtö merille valloittamaan pohjoisia valtakuntia. Roomalaiset numerot VI ja perään Kings. VIKings. Danmark. Ihan vähän keinotekoiselta vaikuttava konstruktio? Vaikea kuvitella vaaleita viikinkejä heprealaisiksi.

Joka tapauksessa, saavumme salaliittoteorioiden ytimeen. Englannin kuningashuone siis Rooman ja Egyptin ajoilta periytyvine mandaatteineen (tästä aiheesta pitää tehdä vielä ihan oma postauksensa...) hallitsee yhtiötä nimeltä Yhdysvallat. Suurin osa kyseisen liittovaltio-yhtiön presidenteistä, johtokunnan nuijanheiluttajista, on suoraan sukua kuningashuoneelle - ja ehkäpä sisäsiittoisuus näkyy vaikkapa W:n älynlahjoista (vaikka yhtäältä pikku-Jori ei ollenkaan välttämättä ole tyhmä - ehkä hän on vain sanasokea dysleksikko, mutta sekös meitä leimakirvesmiehiä hidastaisi?).

Johtaako Elisabeth siis maailmaa? Ei. Hän nimittäin on paavin vallan alla. Vaikka onkin suoraa sukua Julius Caesarille, kuningatar on Vatikaanin käskyläinen. Punainen risti Englannin lipussa kielii paavin alamaisuudesta. Samoin järjestö Punainen Risti on paavin omaisuutta. Paavi voi myös koska tahansa kumota minkä hyvänsä yhdysvaltalaisen lain.

Paaviko siis johtaa maailmaa? Ei. Pahamaineisen Illuminatin (eihän sellaista oikeasti ole, eihän?) johdossa on 300:n komissio. Siis kolmesataa, kaiken moraalin (moraali on meille alemmille olennoille tarkoitettu kurinpidon väline) yläpuolella liitelevää, rikkainta perhettä päättää mitä missäkin päin maailmaa tapahtuu. Ihan tämän pyramidin huipulla on Rothschildin (= punainen kilpi) perhe, joka 1700-luvulla alkoi junailla sotien tapahtumia rahoittamalla kaikkia osapuolia velkarahalla, ja jonka hallinnassa tällä haavaa on yli puolet maailman valuuttavarannoista. Ja Iso-Britannian koko pankkilaitos, jonka lunastivat pilkkahintaan levittämällä Waterloon taistelusta väärää tietoa.

Jokainen sotaa käynyt valtio jää lainanantajille ikuiseen velkakierteeseen, koska korko juoksee koko ajan. Tästä taktiikasta on hyötynyt myös Bushin perhe. Nykyisen pressan isoisä Prescott tuki rahallisesti sekä liittoutuneita että natseja. Saksan lentokoneet eivät olisi päässeet pommittamaan Lontoota ilman amerikkalaista erikoisseospolttoainetta.

Natsien sotarikolliset toimitettiin pikapikaa Yhdysvaltoihin rakentamaan ydinpommia ja avaruusteknologiaa. Sukulaissuhteet jylläsivät tässäkin - vaikkapa Oppenheimer-suku löytyy rikkaimpien listalta kärkipäästä.

Olette varmaan sattuneet kuulemaan sanaparin Uusi Maailmanjärjestys. Yhdysvaltalaisessa retoriikassa puhutaan jatkuvasti tuosta utopiasta. Vanhempi Bush lanseerasi kyseisen ilmaisun tasan kymmenen vuotta ennen WTC:n kohtalon päivää.

Kyseessä ei kuitenkaan ole amerikkalainen keksintö, eikä se ole edes uusi. Eräs saksalainen pamflettikirjailija antoi toiselle kirjalleen nimeksi juuri tuon ilmaisun. Hänen paremmin tunnettu bestsellerinsä on Mein Kampf. Eikä hänkään ollut ensimmäinen - Illuminatin pitkäaikaisena tavoitteena on saada aikaan kyseinen maailmanjärjestys, jossa jokainen on saman globaalin hallituksen alaisena, niin kontrolloidusti kuin ikinä mahdollista.

Tämä kaikki rönsyää ties mihin, mutta jatkanen jostain langanpäästä taas joskus toiste...

lauantai 30. elokuuta 2008

Herranne pikku-keisari

Rooman toista kautta pari jaksoa katsottuani - ensimmäinen kausi meni täysin ohi, eikä tässä toisessakaan oikein ole vielä löytynyt koukkua - huomasin siinä sivuttavan asiaa, josta nyrjähdän taasen sivuraiteille.

Olemme jälleen salattujen "totuuksien" parissa, ja tämä kyseinen teoria on ainoa, joka liippaa edes läheltä sitä mahdollisuutta, että Jeesus olisi joskus oikeasti ollut olemassa.

Kyseinen hemmohan on vain yksi monista variaatioista, joista ensimmäisiä oli Horus. Kyseisen haukanpään legendasta löytyy kaikki samat komponentit kuin tässä myöhemmässä synkronoidussa sepitteessä, jonka ansiosta vaikkapa maamme kaikki yritykset vielä maksavat kirkollisveroa - mikä on tietystikin ihan loogista toimintaa, eikä sitä mil-lään saada lopetettua kun sitä ei vain saada lopetettua. Mihin minä taas jäin?

Tuohon Rooma-sarjaan, ja parin vuosituhannen taakse, palatakseni: Kleopatralla ja Julius Caesarilla oli yhteinen lapsi - Caesarion.

Kuten kuka tahansa draaman laeista mitään tietävä (mutta tästä historian knopista kenties tietämätön) voi arvata, myöskin Marcus Antonius päätyy siittämään Kleopatralle jokusen lapsen (kolmisen kpl, joista kaksi saapui samassa lähetyksessä, ja tähän palaan toiste...) - mistä seuraa tietysti sellainen vaara, että Caesarion menettää henkensä vallanperimyksellisistä syistä.

Jos vilkaisee Wikipediaa tässä kohdassa, huomaa että Caesarionin ikä todella jäi sattumoisin lyhyeksi - siis virallisen historiankirjoituksen mukaan, mutta sehän on aina enemmän tai vähemmän sepitettä, vaiko eikö. Villi juoni lähteekin tästä kohtaa... mutta sitä ennen pari faktiota (joita en ole ristiintarkistanut, kuten tapoihini kuuluu - siis se kuuluu tapoihini, etten tarkistele näitä faktoja erityisen pedantisti, kun nimittäin teoriat ovat paljon mielenkiintoisempia kuin kuiva kahina... Mihin minä taas jäin?):

Kleopatra oli julistautunut uudestisyntyneeksi Isikseksi. Isis taas on Egyptin pantheonissa se jumalatar, joka synnyttää Horuksen - neitseellisesti, tietystikin - ylijumala Osirikselle, joka sattumoisin oli tapettu ja paloiteltu, ja jonka Isis kasasi uudestaan (- kohta jossa kiintoisa yhtenevyys Lemminkäiseen, muuten), mutta olen taas sivupoluilla.

Kleopatra oli siis Isis, jumalanäiti, ja Caesar jumala, niin kuin keisareilla on tapana (joskin nyt ihan tuntuu siltä, että tuo keksintö oli Augustuksen, ja siis myöhempien keisarien toimeenpanema, mutten turhaan tätäkään tarkista kun on tämä juttu nyt kesken).

Meillä on siis jumalallinen kolmiyhteys, jonka nuorin palikka on Caesarion - joka tämän kyseisen teorian mukaan ei joutunutkaan murhatuksi, vaan kaukonäköisen äitinsä toimesta lähetettiin 12-vuotiaana Intiaan. Siellä Caesarion opiskeli buddhalaisuutta palatakseen aikuisena ja henkistyneempänä, guruna siis, vetämään showta, josta sittemmin kehittyi rasittava sirkus nimeltä kirkko.

Hauskaa tässä teoriassa on se, miten juohevasti se nivoo jutut "isäni valtakunnasta" ja sen parahultaisesta läsnäolosta ihan järjelliseksi - siinähän se valtakunta lojui ylt'ympäri Välimerta. Loppustunttina Caesarion sitten kiskaisi vanhana fakiirina itsensä ristille ja feikkasi kuolemansa voodoorohdoilla (no, nyt nyrjähdettiin jo Karibialle saakka, mutta tottahan Intiassa tunnettiin samat myrkyt jo tuolloin).

Tarina jatkuu ja mutkat suoristuvat, mutta jatkan tästä toiste...

torstai 28. elokuuta 2008

Verhojenripusteluopas (a-ö) poikamiehelle

Poikamies! Onko kämpässäsi ikkunoita? On? Mahtavaa, siitä a) pääsee päivänvalo sisään! b) Telkkarin katsomista häiritsee kylläkin? Ehkä pleikkarin räpläämistäkin haittaa? Katso kohta i).

Mitenkäs c) verhot? Olet nähnyt niitä roikkumassa d) ikkunoiden kieppeillä varmaan jos olet jossain joskus käynyt.

...Että on tarkemmin katsoessa semmoiset e) rullasysteemit joissain ikkunoissa edellisten asukkaiden jäljiltä? Voi f) vetäistä illalla alas ja g) aamulla ylös. No kiva; olet oivaltanut niiden olennaisimman funktion.

Ehkä sinulla on h) kaihtimet? Älä leveile sillä. Jos ne ovat lasin sisällä, on tapana silti c) laittaa verhot.

Pari klasia on muutaman vuoden ollut h) ilman rullinkeja eikä i) päiväpeittokaan oikein ajanut asiaa - ikävästi pääsee valo väärään aikaan sisään/ulos (tai päiväpeiton virkaa toimittaessa pimeys vallitsee liikaakin)? j) Lakanat siihen ripustettuina on vähän jotenkin pliisut tai jotain? Ainakin se joku gimuli jotain nipotti - eipä ole sitäkään näkynyt sittemmin? Kiinnittävät liikaa huomiota epäolennaisiin, ne. Eivät arvosta luovuutta.

Sellaisiin kohteisiin voi ripustaa perinteiset c) verhoverhot; siellä on sellaiset k) kiskot ylhäällä (ikkunan päällä, ei verhojen). Jotkut muuten laittavat verhoverhot vielä niiden rullaverhojen lisäksi... Ihan tosi! Dekoreeraajat.

Ota niistä l) purkamattomista muuttolaatikoista, joita mukanasi olet kuljettanut senkin seitsemässä luukussa, kangaspaloja, joille et ole käyttöä keksinyt. Äitisi on ne mukaan laittanut silloin joskus. Hommaa m) verhoklipsuja. Niitä ei välttämättä löydy lähikaupasta, vaan joudut menemään alan liikkeeseen (sisustusalan, huom.) tai typermarkettiin. Ei sinua kukaan tuijota vaikka oletkin ulalla siellä hyllymeressä. n) Kysyjällekään ei välttämättä naureta, ainakaan päin naamaa. Käsittääkseni "verhoklipsu" on ihan käyttis termi, mutta en ole kyllä tarkistanut. On se kohtuullisen lähellä eksaktia. Ehkä se on peräti alan slangia? (Älä o) brassaile sanastolla liikaa, jäät aika nopeasti p) kiinni siitä...)

q) Laita klipsut verhon toiseen päähän - tai jos haluat voimistella, voit r) laittaa klipsut kiskolle ja kiinnittää verhon satunnaisilla väleillä jälkikäteen. ...Ai, että mitenkö saisi ihan r) tarkoilla väleillä? No, s) ota ne klipsut pois sieltä kiskoilta ja s) laita yksi molempiin verhonpäihin (siis sinne ylälaitaan, ei sivulle).

t) Taita niin, että ne kulmat, joihin klipsut laitoit, koskettavat toisiaan - olet löytänyt keskikohdan! Siihen yksi. Taita taas, lisää klipsut (2 kpl), ja taita vielä kerran (ja lisää vielä 4 kpl klipsuja). Tadaa! Kahdenkymmenen paketista jää vielä pari ylimääräistä u) stoppareiksi sinne kiskon päihin, kun ehdat stopparit kuitenkin puuttuvat. Laita ne (verhot ripustettuasi, huom.) väärin päin kiskojen päihin, siis niin että... No, koita oivaltaa, ei niitä kovin monella tapaa sinne saa (ilman erityistyökaluja).

..Kyllä, t) kaksi verhoa per ikkuna - molempiin laitoihin (vasen ja oikea, ei väliä kummalta puolen lasia katsotaan) joskin tästä on variaatioita, mutta tiedätkös, sellaiset kapparatkaisut eivät auta kun pitää pimentää huone. Eivätkä valoverhot.

Jos verhossa on jotain kuviota, koita v) erottaa kumpi on yläpää, sillä väärin päin laitettuna homma alkaa ottaa ennen pitkää aivoon. Monesti alapäässä on pidempi taitos. Joskus ei.

Ripusta kiskoille, jolloin w) toteat verhojen olevan liian pitkät. Kiroile äänekkäästi - maailma on taas sinua vastaan. Tasaa hengitys. x) Kokeile toiseen ikkunaan. Edelleen liian pitkät? Toista samat manööverit y) toisilla verhoilla.

Vielä liian pitkät? Veikkaan, että z) ompelukonetta ei löydy. Ja jos löytyisi, niin menisi liian neitimäiseksi. Tee siis z) vale- elikäs "piilo"sauma yläpäähän. Taittele karkeasti, suunnilleen tasainen pätkä yläpäästä ja lykkää klipsut paikalleen.

Tämän jälkeen å) totea taitoksen olevan edelleen liian lyhyt. ä) Kokeile toista ikkunaa. Sama juttu? Ei auta muu kuin taitella uudelleen. Jossain vaiheessa, muutaman yrityksen jälkeen, varmaan huomaat ottaa jonkinmoisen ö) mitan ettei ripustelu jatku ikuisesti. Ai, olet insinööriopiskelija, ja hoitanut homman mitan avulla heti muutettuasi? Ihan on väritkin vielä sävy sävyyn? Hmph.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Hurr, sanoo auto - vähintäänkin

Viime aikoina olen viettänyt viljalti aikaa autokorjaamoilla - vaikka keväällä päivitinkin kiesiä yli kymmenen vuotta, eli peräti -90-luvulle. Merkillistä.

Heti pari viikkoa ajeltuani aloin vainoharhaa kokien kuunnella, josko auto oli alun perin pitänyt sellaista meteliä kuin piti. Ei ollut, pyörän laakeri meni vaihtoon. Sen verran ostotakuuta sai piikitettyä, etten töistä maksanut mitään. Mutta tämä tarina jatkuu kohta, erinäistenkin polveilujen jälkeen.

Eräänä kauniina kesäisnä päivänä... Niin, hivuttavia ongelmia oli ilmennyt myös se, että käyntiinlähtö oli käynyt perin hankalaksi. Noin viidennellä avaimenkäännöllä sain kiesin liikkeelle, vaan silloinpa pellin alta kuului sivuäänenä aika perkeleellinen joikuminen.

Sen kummemmin (tälläkään kertaa) ajattelematta päätin käydä ensin kaupassa, jonne olin matkalla, ja vasta sitten paluumatkalla viedä vilkaistavaksi. Jos vähän olisi käyttänyt päätä, olisi hyvin tiennyt, että kaupan pihasta ei enää omin voimin liikkeelle päästä.

Startti oli hajalla, ja siinä sivussa myös rattilukko. Kävellen hinausten ja diagnoosien jälkeen kotio, paitsi että joku uppo-outo, samaisesta korjaamosta tulossa ollut, viskasi osan matkaa. Omituista, tarjota nyt tuntemattomalle jalkamiehelle kyyti - maalla on omat käytänteensä, joihin en lähiöissä kasvaneena ole edelleenkään päässyt sisään.

Starttimoottorin korjaamisen jälkeen jäi jäljelle se käynnistymisongelma, jonka kerkiäisi hoitaa sitten joskus... paitsi että aika tasan kahden viikon päästä hajosi uusikin startti - tällä kertaa ilman mitään etukäteistä varoitusta. Saman kaupan pihasta löysin itseni jälleen kääntelemästä avainta turhaan.

Kirottua, sanoisi Tex Willer (ja karauttaisi hevosella, mutta sellaista minulla ei ole). Korjaaja oli myöskin lomilla, joten piti vaihtaa toiseen toisenvaihtajaan. Vähän pitempi kävelymatka, eikä tällä kertaa kyytiä keltään.

Startin olisi kyllä pitänyt pysyä kasassa jo ensimmäisellä vaihdolla, eikä varsinaista vikaa ole jäljitettävissä, mutta olen tuosta lähtien joka kerta liikkelle lähtiessä koittanut telepaattisesti maanitella kärryä, kun sen oikullisuudesta ei vain voi koskaan tietää. Pitäisiköhän sille ruveta uhraamaan jotain aina täysikuun aikaan?

Sittenpä vaihdettiin vielä lämpötila-anturi ja putsailtiin kaasaria ja lorautettiin jotain taikalitkua tankkiin, mikä poisti käynnistysongelman, mutta siinä sivussa selvisi, että ajotietokoneesta - vai mikä lienee musta laatikko - ei ole luettavissa läheskään kaikkia tietoja joita pitäisi. Ajotietokone; ei lupaa hyvää tuommoinen palikka, eikä varsinkaan toimimaton sellainen.

Vaan sitten takaisin siihen, josta juttu lähti. Erinäisiä kuukausia olen kuunnellut sellaista vihellystä jostain... ja kun olen niin hidas liikahtamaan kuin mitä olen, en enää voi niitä laakerinvaihtajia käydä hivuttamassa. Ovat laittaneet liian tiukalle sen laakerin - joka menee tietystikin vaihtoon taas. Toivottavasti napaa ei tarvitse vaihtaa.

Tuo operaatio olisi tehty jo eilen. Paitsi että kun edellinen omistaja on tuunannut helvetin hienot mataprofiilirenkaat - joilla pääsee vesiliirtoon ihan millä tahansa nopeudella, kun normipyörillä liirto on mahdollista vain 70-80km/h-nopeudessa - niin niissä on yksi pultti joka pitää avata erikoisavaimella... jota ei tietenkään ole. Enää. Prkl jos on jäänyt sinne edellisen laakerivaihtajan huomaan. Vaikka kyllä sieltäkin soittelivat silloin että missä mahtaa olla - johon en osannut sanoa muuta kuin että jos sellainen on, se on autossa jossain. Duh.

Ja mikä hienointa, sitten kun siinä sattui auton alla käymään, huomasi että pakoputkessa on enemmän reikää kuin peltiä. Ilmankos olen kuunnellut että vähän kolisee jotain; eihän se loppupää ole enää edellisessä pätkässä kiinni lain. Pitäisi varmaan vähän enemmän oppia huolestumaan kun kuulee jotain irrelevanttia ajellessaan.

Aijuu, olin sentään sen verran oppinut, että kun jokunen päivä sitten kone päätti ruveta toimimaan vajaapyttyisesti, vein saman tien hoidettavaksi. Piuhanvaihto, helppo homma. Pitää kivasti varpaillaan.

Vaan kun laakerit ja pakoputken saa hoitoon, voi toivoa että kaikki on ihan kunnossa - vaikka pyyhkimien katkokytkin lakkasi jossain vaiheessa toimimasta... mutta toisaalta mittarivalot taas korjaantuivat jonkun operaation sivutuotteena, jihuu! Mutta ehkä täytyy kehittää se uhrausrituaali varmuudeksi. Mitä autoille uhrataan? En oikein veren kanssa haluaisi ruveta lutraamaan...

perjantai 22. elokuuta 2008

Uraani halkipoikkipinoon huis

Siis, en puhu urastani. Suuntaan vain mielenkiintonne Vaiheisen blogiin, jossa seurataan - toki monen muun asian ohessa - Olkiluodon kämmentelyä ja ongelmien lakaisemista maton alle.

Tämä linkki on olennainen varsinkin Turun Sanomien lukijoille, koska kyseinen lehti vaikenee parhaansa mukaan kaikesta viidenteen ydinvoimalaan liittyvästä. Tänään uutispimennon katkaisi "Nukkukaa rauhassa, kaikki on ihan jees poks" -tyyppinen juttu, mutta muuten ilmeisesti koetaan, että Eurajoki on riittävän kaukana, jos hamassa tulevaisuudessa valmistuva laitos jostain kumman syystä kosahtaa.
---
Energian tuottaminen ydinvoimalla on toki jo lähtökohtaisesti ongelmien lakaisemista maton alle. Mattona toimii kallio, ja sitä sukii pölyhuiskalla naiivi luottamus siihen että seuraavat sukupolvet (tai tämä nykyinen) eivät sodi itseään kivikaudelle ja lähde uteliaina otuksina, kaiken unohdettuaan, tonkimaan mitä niissä kallioluolissa mahtaa tuhansia vuosia puoliintua. Eikä ainakaan siinä sotimisen hurmassa kajota ydinvoimaloihin - vaikka oivia strategisia kohteita ovatkin.

Onneksi rauha ja hyvä tahto vallitsee kaikkialla. Sitä paitsi, millä neonvaloja poltetaan ilman ydinvoimaa? Millä tehostetaan turhakkeiden valmistamista? Tuulivoimalla? Mitä piiperrystä!

torstai 21. elokuuta 2008

Tuulia-jolla

Jossain vaiheessa harmittelin sitä, että Juho Juntusen Tuuliajollaa ei tuntunut saavan mistään, ei kirjastoista (joista oletettavasti opukset ovat kummasti kadonneet yksityisiin hyllyihin) eikä tietenkään kirjakaupoista, kun on ikivanha teos - protokasaria. Divareistakaan tuskin on löytynyt kun kyseessä on kuitenkin oletettavasti jonkin sortin kulttikirja-aarre.

Vaan Like on tehnyt kulttuuriteon ja rykäissyt uusintapainoksen, mainiota. ...Harmi etten viitsi kahtakymppiä juuri koskaan kirjoista maksaa vaikka miten olisi merkkipaalusta kyse. Antaa ajan kulua - ehkä se joskus löytyy kirjastosta, ja ehdin lainata sen ennen kuin katoaa taas jonkun rokkihippihunsvotin hyllyyn.

Sano ei seksille

Kuohuttavaako? Suomalaiset ovat kyllästyneet sekstailuun. Minä sanon, että vihdoinkin - turhaa ähräystä on semmoinen asentojumppa. Seksiharrastelussa tulee hiki, ja harrastaja ottaa monesti hölmöjä ilmeitä naamalleen eikä kykene aktin aikana muodostamaan edes relevantteja kokonaisia lauseita. Miten siinä voi välittää validia informaatiota?

Toisin on vaikkapa kirjallisuutta ja muuta korkeakulttuuria harrastaessa. Maailma avartuu, ja tulee hyvin järkevän näköiseksi harrastaja. Ei kylläkään oopperan-.

Onneksi kansalaiset ovat vihdoin löytäneet järkevämpää tekemistä, substanssia elämälleen, vähemmän primitiivisiä touhuja elämäinsä ryydittimeksi. Ovat nousseet primaalikulttuurin päämäärättömästä toilailusta sivistyksen pariin. On tätä saanut odotella.

Ylevät aatteet rakentuvat parempaa yhteiskuntaa herättelemään kun voidaan keskittyä johonkin rakentavampaan, päämäärähakuiseen toimintaan. Eläköön selibaatti!

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Arvaa mikä lippu

Tiedätkö mikä lippu tämä on:
Näyttää vähän Yhdysvaltain lipulta, mutta viirut menevät väärään suuntaan ja värit vähän heittää.

No, itse asiassa se on Yhdysvaltain lippu - rauhansellainen. Se, jota olemme tottuneet katselemaan taktisesti aseteltuna - ihan vaan dekoratiivisessa mielessä, epäilemättä - joka helvetin ohjelman joka ainoassa nurkassa, on merivoimien sotalippu. Mutta koska kyseinen yhtiö on ollut sotatilassa reilut puoli vuosisataa, on varsinainen lippu jo ehtinyt unohtua suunnilleen kaikilta.

Who cares, right?

tiistai 19. elokuuta 2008

Uhrauksia valistuksen hengessä

Ennen äskeisen videopätkän värkkäämistä laitoin perunat kiehumaan. Tuntia tai kahta myöhemmin uskaltaisin olettaa niiden olevan kypsiä - ja keittämisen lisäksi osa on myös myös lievästi paistettuja.

...Toivottavasti edes joku tässä universumissa jaksaa arvostaa niitä uhrauksia, joita syventyminen kansan valistamiseen tuo vastaan...

maanantai 18. elokuuta 2008

Impro-ohjeita

Kun olen tässä myöskin näyttämöimprovisaatioita vedellyt, voisin paaluttaa erinäisiä pohja-ohjeita. Improharjoituksiahan on pilvin pimein, ja niillä kullakin omat funktionsa, mutta jos ihan tuota perustsydeemiä katsoo, niin asetelmahan on sellainen, että
tilanteessa on pari henkilöä, joille annetaan joitain attribuutteja. Olennaisinta on tietää mitä henkilö on tilanteesta hakemassa, mutta sitä ei tarvitse tietää kuin näyttelijän itsensä - ja paikallaan on tietää missä ollaan, jotta saadaan yhteinen pelikenttä. Itse tykkään kyllä laittaa näyttelijät ihan vaan lavalle ja katsoa mitä tapahtuu - päättäköön omien päidensä sisällä keitä ovat ja miksi ovat siinä. Impron pohjimmainen tarkoitus on nimittäin pistää aivot toimintaan ilman pidäkkeitä. Liika miettiminen jääköön narikkaan.
Narikkaan voi myös jättää sellaisen hidasteen kuin arkiajattelu. Näyttämöllisiä ratkaisuja ovat kaikki älyvapaat irtiotot mitä mieleen sattuu juolahtamaan. Mikään suunta ei ole väärä. Mitä hullummaksi tilanteet menevät, sitä enemmän tapahtuu juuri sitä mitä pitääkin: heittäytymistä. Lapsen logiikalla pääsee pitkälle.

Monilla on tapana jäädä vellomaan siihen tilanteeseen johon hänet on istutettu, mutta improharjoituksen yhtenä tarkoituksena on nimenomaan päästä ulos tilanteesta. Kohtauksen anatomia menee niin, että
on pari henkilöä, jotka hakevat tilanteesta eri asioita. Käytännössä heillä on 1) erilaiset maailmankuvat, jotka törmäävät. Homma voidaan siis purkaa vanhaan teesi, antiteesi, synteesi -kuvioon. Törmänneet 2) maailmankuvat sovitetaan toisiinsa. Sitten 3) poistutaan. Vaikka vauhtiin päästessä on helppo jäädä päälle, on impron kohtalona päättyä silloin kun ratkaisu on löydetty.
Kuten huomataan, ajan takaa näyttämöllisiä ratkaisuja ja pyrin purkamaan kohtausten rakennetta - ja istuttamaan näitä näyttelijöihin. Periaatteessa kaikissa onnistuneissa kohtauksissa - missä tahansa näytelmässä - on tämä sama kaava. Tylsää? Liian predestinoitua? Ei katsomon mielestä. Samainen kaava löytyy, paitsi kohtausten, myös koko näytelmän sisältä, ja vaikkapa hittileffat ja -sarjat toteuttavat kaavaa orjallisuuksiin saakka.

Monella on näyttämölle tultuaan tapana ruveta täyttämään tekstillä tilaa. Keksitään uusia ja uusia juttuja ja pälpätetään lakkaamatta. Myös sitä karsin kaikin keinoin. Jokaisen repliikin pitää viedä juttua johonkin suuntaan. Joka ainoan. Toisto on turhaa - jos olet jo sanonut asiasi, mutta viesti ei tunnu menevän perille, sano se toisin. Mutta ennen kaikkea odota, että sanomasi menee perille. Impro on ennen kaikkea kuuntelua ja reagointia.

Hyväksy annetut herätteet.
Älä tyrmää mitään. Jos mieleesi tulee ensimmäiseksi sanoa "ei", älä sano mitään. Odota että saat jotain rakentavaa ulos suustasi. Näyttämöllä oleminen on todellakin paljon muutakin kuin puhumista. Itse asiassa jokainen teko on repliikki. Sen tähden on syytä keskittyä tekemään yksi asia kerrallaan.
1) Jos joku puhuu, sinä kuuntelet. 2) Sitten tunnustelet mitä mielesi sanoo annetusta herätteestä. Reagoit. 3) Rakennat oman repliikkisi edellisen päälle, niin että jatkat samaa juttua eri kantilta.
Improaminen on hyvin yksinkertaista. Näyttämöllä olo on yksinkertaista. Tee vain se mikä pitää tehdä jotta juoni etenee. Sinulla on suunta, joka törmää muiden henkilöiden suuntiin. Yhdessä etsitte tien ulos tilanteesta. Siinä se. Sitten seuraava harjoitus.

lauantai 16. elokuuta 2008

Neljännet 5 (+1) ohjetta näyttelijälle

Vielä viimeiset ohjeet (mitä nyt tähän mennessä on mieleen juolahtanut). Kun tulin listaa tsekatessa kehittäneeksi vielä yhden, tässä setissä on ympättynä kuudeskin kohta kun en heti saanut kehitettyä vielä neljää sen jatkoksi. Jatkoa tulee jos.
  1. Roolihahmon koko olemusta ei ole syytä lyödä tiskiin joka kohtauksessa. Me näemme ihmisistä aina uusia puolia. Me olemme ristiriitaisia. Me emme tunne edes itseämme. Tehkää tilannetta, älkää henkilöä (ettekä ainakaan sitä halvatun tunnetta).
  2. Yksikään suoritus ei ole täydellinen. Täydellistä esitystä ei ole eikä tule. Jos luulet olleesi sellaisessa, olet väärässä.
  3. [...ja tämä kohta ei nyt ole mukana vain siksi että satun itse ohjaamaan, muuten...] Kuuntele ohjaajaa. Tee mitä ohjaaja pyytää - vaikka tuntuisikin omituiselta. Ohjaaja on ainoa joka näkee mitä lavalla todella tapahtuu ja kaikkien pitää olla tekemässä samaa näytelmää. Toisinaan pitää duunata omituisia virityksiä ja luonnottomilta tuntuvia pointtauksia, jotta homma pysyy vetreänä ja esiin nousevat ne asiat joiden pitääkin. Jos tuntuu dorkalta, sano se, ja mieti mistä tunne mahtaa johtua. Se voi hyvinkin johtua jumiutuneista ajattelumalleista - meillä kaikilla on niitä, paljon. Parhaat suoritukset kumpuavat juuri noista kohdista.
  4. Yleisöä ei voi lukea. Jos luulet esityksen uppoavan tänään erityisen hyvin, olet ensinnäkin irrottanut itsesi siitä mihin pitäisi keskittyä, ja todennäköisesti väärässä. Jos tuntuu että tänään ei uppoa millään, olet jälleen irrottanut itsesi siitä mihin pitäisi keskittyä, ja todennäköisesti edelleen väärässä. Yleisö on yhtä aikaa kollektiivi ja katsomollinen yksilöitä, mutta yhtä vähän kuin he voivat lukea sinun ajatuksiasi, voit sinä lukea heidän - vaikka tehtäväsi onkin välittää illuusio siitä, että roolihenkilösi ajatukset ovat luettavissa.
  5. Lue. Lue kaikkea mahdollista mikä vetää puoleensa. Lue ääneen. Yleissivistystä ei ole koskaan liikaa, ja ilmaisun taito karttuu vain tekemällä. Revittele.
  6. Älä ota henkilökohtaisesti. Ohjaajalla on taipumus muuttaa jatkuvasti ohjeistusta - mikä johtuu siitä että prosessi elää jatkuvasti - ja toisinaan saattaa tuntua että mikään ei kelpaa. Kuitenkin ohjaajan tarkoitus on vain nostaa uusia ja uusia tapoja nähdä samoja tilanteita, ja myös ohjata näyttelijöitä ulos ensimmäisistä vaikutelmista. Ohjeet eivät tarkoita sitä, että olisit tehnyt ne lukemattomat kohdat väärin, ainoastaan sitä, että hän haluaisi nähdä tilanteen seuraavaksi jotenkin toisin toteutettuna - nähdäkseen josko se tapa toisi kokonaisuuteen oikeanlaisen tasapainon. Ohjaajatkin ovat vain ihmisiä, joten aina he eivät välttämättä osaa pukea oikein sanoiksi sitä mitä ovat hakemassa, ja välillä tulee osoitettua henkkohtaisia maneereita (joita meillä kaikilla on), mutta yleensä tarkoituksena ei ole minkään sortin arvottaminen. Poikkeuksiakin kyllä valitettavasti on, mutta siitä lisää jahka rupean kirjoittamaan ohjeita ohjaajille.

tiistai 12. elokuuta 2008

"The number of the beast - it's everywhere!"


Niin, niitä salaliittoja, joita kaikki vesi kielellä odottelette... Oletteko Te kuulleet tästä? Minä en ollut, erityisen eritellysti, tai sitten olen tullut vain sivuuttaneeksi joutavana jorinana [mutta nyt tiedän paremmin... vai tiedänkö?].

Viivakoodi. Kaikissa viivakoodeissa on upotettuna pahamaineinen 666, väittävät. Tutkivana horinalistina tietysti tsekkasin faktan kuultuani kaikki käden ulottuvilla olevat esineet - ja niissä lähes jokaisessahan on viivakoodi - ja tosiaan, melkein kaikissa on sama toistuva kahden viivan merkintä - alussa, keskellä ja lopussa.

Sanon "melkein", koska olin äkkisellä vilkuilulla huomaavinani myös poikkeuksia. Ehkä en vain ollut turhan tarkkana, kuten tapoihini kuuluu. Joka tapauksessa, ilman noita kolmea kuutosta - jotka eivät ole kuutosia, vaan markkereita, jotka vain näyttävät kuutosilta - ei kauppa käy.

Puuttumatta nyt lainkaan siihen, että kyseinen luku jonkun tulkinnan mukaan on 616 - ei ihan ainoana pipliaanisena käännösvirheenä - tai siihen, että kyseinen kirja ei ylipäätään välttämättä ole kaikkein luotettavin hakuteos, luovutan puheenvuoron kiitettävän kiihkottomasti asiaa erittelevälle sivulle [på engelska är den där sidan, vai miten nämä taivutukset nyt taas meni].

---

Viivakoodihan on vasta alkua, sanovat jotkut kauaskatseisna tähyten; todellinen pedon merkki tulee - ja operaatio on jo vahvasti käynnissä - mikrosirun muodossa. Lopulta kaikkien tiedot on luettavissa kroppaan istutetusta sirusta, ja sitä kautta voidaan myös ohjata ihmisten käyttäytymistä - halusit eli et.

Päättävien tahojen (rahaliikenteellisissä, aina vain rahaliikenteellisissä) intresseissähän todella on pitää mahdollisimman tarkkaa lokia siitä mitä tavalliset tallaajat tekevät, ja mielellään myöskin paimentaa niin rautaisella otteella kuin suinkin mahdollista. Vai eikö? Eikö yhtiöiden etiikka riipu hyvinkin suuresti tuotantolaitosten sijaintipaikasta?

Bonuskorteilla kirjautuu jokainen osto, ja tällä seurannalla voidaan kätevästi kohdistaa markkinointi oikeisiin segmentteihinsä. Meillä on kaikilla oma numeromme (sotu, vai oliko se jo uuskielistetty? Olihan se: hetu), ja yhteiskunnan silmissä me tosiaan olemme pelkkiä numeroita. Monesti miinusmerkkisiä budjettiin nähden.

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Toisinkatsojat

Viime aikoina olen syventynyt (taas, jälleen, yhä vaan) selvittelemään aina niin antoisia salaliittoteorioita. Lukijan mielestä Kasbachin jutut saattavat jatkossa olla siis vähän viuh ja vauh - Olïver Kaïma on tullut hulluksi, kenties, jos ei sitä sattunut jo valmiiksi olemaan.

Olen aina tykännyt katsella asioita vähän eri vinkkeleistä kuin mitä viralliset totuudet antaisivat odottaa, koska maailma on tuntunut kyökkirealismin kantilta ylen tylsän näköiseltä. Auto, talo, työpaikka ja avioliitto. Eläkkeellä sitten voidaan lastenlapsia hämmentää kryptisen mitäänsanomattomilla vanhan kansan hokemilla. "Kuluu aika aatellessa, päivä päätä käännellessä. Heh heh." Dementia, sillä. Jostain sukujyrkkämästä horisee, kun saattokodista ruvetaan puhumaan.

Salaliittoteoriat ovat nimenomaan teorioita. En yleensäkään usko mitään mitä en varmasti todeksi tiedä, mutta näiden tiltattujen todellisuuksien katsominen ei liene kenellekään pahitteeksi. Moni mieluummin pitää maailmansa yksinkertaisena ja helposti omaksuttavana - mikä kummasti ajaa paremmin perillä olevien tarkoitusperiä, jos annos "vainoharhaa" sallitaan. Kirjoitin sanan lainausmerkkeihin, koska.

On paljon asioita joista emme tiedä mitään, vaikka suosikkiohjelmamme sattuisivatkin olemaan ne dokumentit ja ajankohtaisohjelmat. Maailma on täynnä triviaa; emme koskaan ehdi ahmia kaikkea - mutta infoholistina teen parhaani. Kaikesta pitää ymmärtää kaikki, myös ja varsinkin suuret linjat. Silloin liikutaan alueella, jossa pitää myös kyseenalaistaa ihan kaikki, varsinkin "itsestäänselvyydet".

Erityisen okkulttiselta ei vaikuta monenkaan mielestä vaikkapa puoluetukien kyseenalaistaminen. Itsestäänselvästi (sic) niitä tarvitaan - täytyy pitää tätä itseään ruokkivaa myllyä, joka pitää huolen siitä, että valta pysyy yksissä ja samoissa käsissä, käynnissä. D´Hondtin ääntenlasku omalta osaltaan pönkittää samaista ikiliikkujaa. Eikä siinä mitään. Kaikkihan tietävät tämän! ...mutta mitään ei nähdä tarpeelliseksi tehdä epäkohtien oikaisemiseksi. Epäkohtien? Minkä epäkohtien? Mitä tuolle muka* voi tehdä? "Ainoa tapa vaikuttaa on äänestää neljän/kuuden vuoden välein." Äänestämällä annat valtakirjan puolueille, jotka jatkavat samaa rataa kuin ennenkin.

"Okkulttinen" sanana kuulostaa monen mielestä mystiseltä, ehkä pelottavaltakin. Ulkokieliset sanat monesti vaikuttavat niin. Suomennettunakin sana tuntuu lähinnä... salaliittoteoreetikkojen vainoharhalta. Salattu? Kätketty? Ja väite, että okkulttiset, eli esoteeriset, salaisuudet ovat koko ajan kenen tahansa nähtävissä, tuntuu varmaan pahemman luokan loukkaukselta älykkyyttä kohtaan? Kukaan ei halua kuulla olevansa idiootti, ja pienetkin vihjaukset siihen suuntaan sulkee korvat. Kuinka kätevää.

Meidät on rakennettu - ja tähän liittyy muutamakin kirjaimellinen teoria - niin, että haluamme tuudittautua viihdetulvaan ja uskoa sen, mitä lapsuudessa on maailman "todellisesta" luonteesta opetettu. Kuten hyvin tiedämme (sic [sac]), parhaat sotilaat saadaan lapsista. Eivät kyseenalaista mitään, uskovat mitä tahansa. Ovat valmiit kuolemaan koska kuvittelevat elävänsä ikuisesti; ovat valmiit uhraamaan itsensä ja omistautuvat sille joka aukottomimman auktoriteetin pystyy esittämään - ja se auktoriteetti löytyy toistosta: sata kertaa lausuttu valhe on totuus, ja tuhannesti toistettua "totuutta" kyseenalaistavat herättävät raivokkaan vastarinnan, ignoroinnin ja mustamaalaamisen. On siirrytty järjen tasolta tunteen tasolle. Ihmisaivot ovat vielä aikuisuuden kynnyksellä niin keskeneräiset, että me emme todellakaan tajua tekojemme seurauksien painoarvoa, emmekä ymmärrä tästä maailmasta yhtikäs mitään. Mitä vanhemmaksi tulee, sen selvemmin tämän tajuaa. Valitettavasti moni tosin viimeistään kaksikymppisenä mielellään kuvittelee tietävänsä kaiken.

Joten toistan: paikallaan on kyseenalaistaa kaikki - myös salaliittoteoriat (mutta sehän tapahtuu ihan automaattisesti...). Mikään, mitä et omakohtaisesti tiedä, ei ole faktaa. Sana "tietää" tulee tien kulkemisesta. Jos et ole kulkenut tuota tietä, et tiedä siitä mitään. Moni GPS:n kanssa liikkuva tietää, että siihen luottaen ei välttämättä löydä perille.

Postauksen mitta alkaa olla täynnä, enkä ole päässyt oikeastaan edes alkuun; olkoon tämä jonkin sortin apologia** tuleville jutuille. Lisäksi tajuan nakertavani kummasti "asiallisten" postausteni painoarvoa tässä samalla. Ehkä siirrän ne - näyttelijäntyön ohjeet mm. (eivätkö vaikutakin epäilyttäviltä tämän kirjoituksen jälkeen, viimeistään?) - omiin blogeihinsa, ettei täysjärkisempien kompassi mene sekaisin.
---
*Muka [muka] ~ erityisen tehokas teilausväline.
**Etkö tiedä mitä "apologia" tarkoittaa? Opiskele kieltä - maailma pyörii sanojen voimalla.

lauantai 9. elokuuta 2008

Buzzness as usual

Olumppialaiset ja jälleen uusi sota, molemmat saatiin kätevästi käynnistettyä samana maagisena kolmen kahdeksikon päivänä - eikun Georgiassa otettiin varaslähtö. Kummassakaan ei ole kysymys siitä, mistä on olevinaan.

Olympialaiset eivät ole puhtaan urheilun, eivätkä rauhan juhlat. Ne ovat näytöstä, jossa ylidoopatut ihmiskoneet venyvät kunnes menevät rikki, jotta valtioiden johtajat saavat patsastella kultaisessa sateessa (<-tuohon liittyy roisi sanaleikki, jota en käytä vahingossa). Selväksi käynee, mitkä valtiot tuottavat ylivertaisimmat ihmiset.

Yritykset saavat mainosta järjettömissä mittasuhteissa. Sananvapaus nolla, ihmisoikeudet samoin, mutta tuotteiden valmistus jatkuu orjatyöllä ja helvetillisillä katteilla. Näyttää hyvältä. Maailma liimautuu (vasta ostettujen, kohta vanhoiksi käyvien) telkkarien ääreen, ja katso, juuri niin on hyvä. Rauha maassa, ei ajattelutoimintaa.

Georgiassa... business as usual. Ovatko sodan sytyttäneet eturintamassa vai kenties kaukana tykkien ulottumattomissa? Miksi sota syttyi? Ei siinä nationalismista ole kyse, nationalismissa ei koskaan ole kyse nationalismista.

Kuka myy aseet ja polttoaineet, keneltä otetaan sotalainat, ja mikä on lainan korko? Kuka rakentaa rauniot uudestaan? Halutaanko tuonne lopultakaan rauhaa, kun sota on niin paljon tuottoisampaa? Rajoittuuko siviilien lahtaaminen tuolle alueelle, vai halutaanko sitä jatkaa laajemmassa mittakaavassa? Kun ensimmäisessä maailmansodassa vielä siviilikuolleiden prosentti oli 10, se on tätä nykyä 90 - pelkkiä lukuja.

Keneltä saamme uutiset luettavaksemme, ja mistä ne kertovat - siitäkö, mitä todella tapahtuu?

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Rahavirtain okkulttinen loiske

Mielenkiintoinen englannin kielen oppitunti Jordan Maxwellilta: The occult world of commerce. Kyllä, kyse on salaliittoteorioista - we all love'em, eh? Yhdysvallat on englantilainen yhtiö. Kansalaiset ovat tuotteita. Yhtiöitä eivät sido valtioiden lait, mutta yhtiöiden lait sitovat meitä - jos satumme käyttämään rahaa. Oikeussali on palloiluhalli. Fascinoivaa, eikös?

lauantai 2. elokuuta 2008

Väärinluentaa (viikon)vaihteeksi

Olin melkein hereillä, kun lehdestä pomppasi silmille otsikko: Ohrapellosta löytyi kaksi maitovalasta Imatralla. Vihdoinkin jotain mielenkiintoista! [meinasin linkittää, mutta linkkiroso hukkaa Turun Sanomien jutut, hohhoi] ...Eiku. Kyse olikin moldovalaisista eikä evoluutiota pikakelaavista viisimetrisistä ei-kaloista.

Nyt minun pitäisi olla jo ihan silmät appona, mutta tuota edellistä juttua metsästäessä ymmärsin, että Pekingin olympiakisoissa on uutena lajina köydenveto - eipä käheetä! Puuttuu vain hippa ja pukkitaistelu. ...Eiku. Kyse olikin ihan vaan nettisensuuriköydenvedosta. Vaan? Hm [korjaa asenteita tiks].

ja tuplablogit pilasivat Blomqvistin (kuka lieneekin) kierroksen. Kahden blogin kirjoittaminen saattaa aiheuttaa handicappia. Kyse oli siis golfslangista (tuplabogi, mitä sitten lieneekin - onko se vähän niinq että käteen tuli bugi ja pallo lens ja mailapoika koitti olla nauramatta?) eikä maailman tärkeimmästä asiasta - joka on siis blogaus jonka ympärillä maailma pyörii. [Ei vai? Tiks.]

perjantai 1. elokuuta 2008

Kolmannet 5 ohjetta näyttelijälle

  1. Kuuntele kroppaa. Mitä tunnet juuri nyt? Jos ajattelet jotain tunnetta tai tapahtumaa, miten se ilmenee? Mitä silmäsi tekevät? Ovatko lihakset jännittyneet vai rennot? Mitkä lihakset? Päälaki? Pakarat? Jalkapohjat? Hengitys, pinnallista vai syvää? Hengitätkö pallealla vai rintakehällä? Tunnetko tarvetta liikkua? Mihin? Missä painopisteesi on? Jos vaihdat astetta miedompaan/intensiivisempään tunteeseen, mitä tapahtuu? Aivan, sekin on nimettävissä oleva tunne. Tunteet ovat vain aivosähkökemian fyysisiä ilmentymiä - aste-eroja on liudalti. Mitä kuvia näet? Mitä ajatuksia tulee päähäsi? Voit laukaista minkä tahansa tunnetilan kropallasi. Opettele aste-erot, analysoi mitä missäkin tapahtuu.
  2. Käytä ääntä. Takarivin puolikuuron täytyy kuulla jokaisen sanan jokainen tavu. Näyttämöllä oleminen on ilmentämistä, ei realismia. Kuiskauksenkin pitää ennen kaikkea kuulua. Opettele puhumaan luonnottoman kovalla äänellä. Tämä tuntuu unohtuvan myös ammattilaiskehissä, mutta näyttelijöiden keskinäisen volyymin pitäisi olla suurin piirtein samalla tasolla. Toisilla on luonnostaan pehmeämpi ääni, mutta kaikki on opeteltavissa. Tiedä miten ääni sinusta ulos tulee, mistä kohtaa resonoit, ja opettele hengittämään oikein. Rentouta kurkku - älä pingota sitä. Tunnustele äänteitä.
  3. Ironia toimii vain naivismin läpi. Meillä on kaikilla tarve esiintyä fiksumpina kuin muut - taipumus, joka tekee meistä tyhmempiä.
  4. Me kaikki rakastamme itseämme, nekin jotka luulevat vihaavansa. Roolihenkilöön ei voi suhtautua niin, että pitää häntä jotenkin vajaana. Me olemme kaikki täydellisiä, joskin vähän rikki.
  5. Jos olet tekemässä hahmoa/kohtausta/mitä tahansa niin kuin aina ennenkin, tee se toisin. Tee se mahdollisimman usealla tavalla. Alkuun ährätessä saattaa olla perin dorka olo, mutta se parhain tapa löytyy juuri näin. Aina välillä pitää olla dorka olo.