89/100 Niukin naukin, mutta rytmikkäästi

Juu kato. Kasasinpa sitten rummut vaihteeksi tuonne yläkertaan ja rupesin paukuttelemaan. Yllätyksekseni parin vuoden paussi on tehnyt lähinnä hyvää soitannalle. Ei niin että mikään Bonham olisin yhtäkkiä, hyvä jos edes Remu… Ei kun tuokin on vielä elvistelyä. Ehkä yhtä hyvä rumpali kuin Elvis? Ei kauhean kaksinen.

Mutta kuitenkin kun ajattelin että tatsi olisi täysin kateissa, niin ei kyllä ollut. Ehkä tuo kropan treenaaminen on parantanut kehonhallintaa? 

Tämä operaatiohan lähti liikkeelle siitä kun kuuntelin niitä vanhoja biisejäni ja totesin että jotain tars tehdä, ja toimeen tarttuessani totesin, että en tosiaan jaksa enää midirumpukeekoilua – että ohjelmoinnin sijaan on syytä vain soittaa raidat sisään…

No, tuossa on toki pari mutkaa.

Nimittäin kun peltejä ei ole enää ainuttakaan tässä taloudessa: kiikutin zymbaalit reenikämpille, ja siellä ovat sen verran kovassa käytössä olleet, että ainakin toinen muistuttaa lähinnä reikäjuustoa, ja toinen foliota. Soundit jostain noiden väliltä: äänekkäämpi kuin edam, ryhdittömämpi kuin uunipotun kääre.

Että jos haluaisi soitella narulle

Enää 90000 sanaa

Jos tamperelaislehti otsikoi, että "Turkulaismies ajoi humalassa Lahdessa", niin mitä tässä oikein koitetaan viestiä? Että on ne turkulaiset sitten pöljiä; onneksi ajoi harhaan eikä osunut tänne mansesteriin vaikka varmasti yritti – vai että tällaista ei ole koskaan ennen sattunut (ja taas sattui (ehehe))? "Turkulainen? Lahdessa? Autolla? Kännissä? Nuo neljä eivät mahdu samaan yhtälöön mil-lään! Siitähän seuraa aikaparadoksi ja universumi romahtaa itseensä muodostaen yhden kvanttimallisen mustan aukon."

---

HBOlla on tärkeä tilaukseeni liittyvä tiedote (kursiivit ympätty):

Hyvä tilaaja,

Toivomme, että olet tyytyväinen HBO-tilaukseesi ja nautit 28.2. päättyneestä ilmaisesta tutustumisedustasi.

Veloitamme sinulta pian

Ensin vasemmalle, sitten oikealle, ja sitten vielä kerran...

Ovat Destiassa äityneet luoviksi. Ilmeisesti hirvivaarasta varoittavat merkit eivät ole estäneet riittävästi hirvikolareita, joten nyt on pystytetty hirville autovaaramerkkejä.

En viitsinyt erikseen pistää parkkiin ja käydä tarkistamassa josko juuri tästä oli kyse, mutta eihän tuolle mitään muutakaan selitystä voi olla... Toivottavasti homma toimii ja symbolit on pidetty hirville sopivan simppeleinä – ei niin että tyhmiä olisivat, en minä sillä, mutta että huomaavat sitten oikeissa kohdissa pysähtyä kertomaan jälkipolville: "No niin, tässä tultiin nyt justiinsa noiden peltilehmien vaellusreitille. Muistakkos miten vaarille kävi kun sattu aamunhämäristä vaellusreitille eikä muistanu kattoa että tuleeko sieltä peltilehmiä? Joo. No nyt ne peltilehmät on ruvenneet mainostamaan itseänsä, joten ihan piruuttaan laitetaan silmät kiinni aina tällasissa kohdissa ja juostaan ihan miten sattuu!"

Arjen mysteereitä, taasen

Täällä erakkolinnakkeessa voi käydä näin. Ei usein, mutta joskus. Asukas istuu kotonaan kaikessa rauhassa, kun ikkunasta saattaa huomata poistuvan auton – mikä tarkoittaa jompaa kumpaa: 1) joku on pyrkinyt sisään, mutta jostain syystä ovikello on jäänyt kuulematta, tai 2) joku on eksynyt ja käynyt kääntymässä pihalla. Ja sitten miettii kummasta oli kysymys. Tarkistaa ovikellon (kappas, tässä vieressähän on hämähäkinseittiä [viimeinen haaste: "Haluatko todella, että tämä ovi avataan?"]) ja toteaa että kyllä se soi, aina joskus. Toisinaan ei. Edelleenkään ei onneton erakko tiedä onko kelloa yritetty soittaa vai ei. Kaapii otsa kurtussa seitit loitommalle seuraavaa yrittäjää – joka saattaa käydä tällä vuosikymmenellä, tai sitten ei – varten. Miksi ihmeessä kukaan tulisi tänne? Kaikin subliminaalisin (subliimein, peräti?) keinoin olen pyrkinyt siihen, että kukaan ei tulisi käymään ikinä – ja menestyksekkäästi, jos tuolla nyt varsin voi retostella. Ihan tuntematon auto. Voiko kyseessä olla se Ruotsista tilattu softapaketti, joka ei tunnu koskaan saapuvan perille? Tuo ei kuitenkaan ollut postiauto – jollei niillä juuri tänään ole tarvetta kuljettaa jotain tosi isoa, tai jos vakiauto on vaikka korjaamolla. Tai. Kuten sanottua, tätä ei usein tapahdu, mutta silloin kun tapahtuu... Ihan varmasti oli jotain todella tärkeää, ainutlaatuinen tilaisuus, kutsu universumilta*... johonkin... josta ei nyt ikinä saa tietää mistä oli kyse. Eivät näyttäneet pysähtyvän postilaatikollakaan jättämässä mitään noottia. Kylläpä saa perikunta mietittävää, kun Olïver Kaïma viimeisiksi sanoikseen – sitten joskus yli satavuotiaana – ähkäisee: "Mutta mitä helvettiä se paku oikein halusi?" --- *Ei missään nimessä mitään banaalia, niin kuin vaikka paperinkeräystä, vaan pikemminkin vaikkapa... Supon salainen missio kuussa! Ah, näitä hukattuja mahdollisuuksia...

Protestin ääniä

Eduskunta palasi joululomilta, ja välittömästi päästiin suuren draaman äärelle: puhemies sai vähemmän ääniä kuin mitä piti! Itse en kylläkään ymmärrä mistä tässä on kyse. Suljetussa lippuäänestyksessä kuvittelisi syntyvän paljon enemmän hajontaa; kun äänistä lähes puolet menee yhdelle ihmiselle, lienee kyse jonkin sortin ryhmäpaineesta. Ilmeisesti on kirjoittamaton sääntö, että yhden ihmisen pitäisi saada ainakin kaikkien hallituspuolue-edustajien äänet. Mutta kuka on päättänyt, kuka on tuo yksi ihminen? Missä vaiheessa asia on päätetty? Jos se on päätetty jo etukäteen, miksi ylipäätään äänestää? Miksi edustajat eivät voi äänestää sitä, jonka henkkohtaisesti kokevat parhaaksi? Ja minkä ihmeen takia joukossa oli kolmisenkymmentä tyhjää lipuketta? Kun sali on täynnä ihmisiä, jotka on valittu päättämään kansalaisten asioista, miten joukossa on kuutisen prosenttia sellaisia, jotka eivät kykene päättämään edes oman päänsä sisällä siitä, ketä äänestäisi puhemieheksi? Ja siihen vielä ympättynä 15 sellaista, joille lippuäänestys on niin monimutkainen toimitus, että heidän äänensä pitää hylätä. Protestiäänet, miten niillä mihinkään vaikutetaan? Ja miten vähän tuossa laitoksessa sallitaan oman pään käyttöä?

Mitä teit tänään vuonna -82?

Tämä on taas ihan silkkaa huuhaata, mutta tulipa vain mieleen tarkistaa, notta kuinka usein kalenterivuodet toistavat itseään – kuinka usein siis viikonpäivät napsahtavat samoille päivämäärille. Suomenkielinen Wikipedia ei tietenkään mitään asiasta kerro, mutta englannimmalla puolella on kätevä taulukko, josta asian voi tarkistaa: käy ilmi, että näin tapahtuu pääsääntöisesti 28 vuoden välein. Vuonna -82 elettiin juurikin sunnuntaita 3. tammikuuta. Sitten sinne huuhaapuolelle: voisiko olla, että ihminen elää tänään samanlaista elämää kuin 28 vuotta aikaisemmin? Siis oltaisiin kaikki virittyneitä samalle mentaalitaajuudelle kuin senaikainen minä. Omasta historiastani löysin erään hyvin, hyvin mielenkiintoisen kausaation, jonka kuitenkin yksityisen luonteensa puolesta pidän omana tietonani.

Mutta mitä tein vuonna -82 tänään? Millaista oli elämä, ja millainen oli henkinen statukseni silloin? Tämä vaatii melkoisen määrän tutkimusta, kun ei ole mitään päiväkirjoja eikä kakarana tullut kalenteria vielä täyteltyä. Hämärä aavistus yleisestä tilanteesta löytyy, mutta se pitää tarkistaa toisaalta...

Tässä joka tapauksessa olisi jollekulle uutteralle spirituaalituristille kätevän uskomusjärjestelmän ydin tarjolla: aina 28 vuoden välein olemme täsmälleen samassa karmisessa tilanteessa – josta kenties henkisen kasvun kautta olisi syytä vakaalla toiminnalla hankkiutua toiselle tasolle, ulos itseään toistavasta syklistä. Syvennetään vielä: seitsemän vuotta sitten sinussa ei ollut ainuttakaan samaa solua kuin nyt. 28 vuotta sitten olit siis fyysisesti ihan joku muu, neljän "sukupolven" takaa. Vai luuletko olevasi sama henkilö? Toistatko samat virheet uudelleen ja uudelleen?

Kun Neuvostoliitto muutti länteen

Sen verran epätodelliselta vaikuttaa Ruotsin operoima tietosuojan romutus, etten huomannut huolestua asiasta ennen kuin nyt – kun kaikki Ruotsin kautta kulkeva tietoliikenne on ensimmäistä päivää FRA:lle vapaata riistaa. Samaan aikaan kun Suomessa nujerrettiin lexnokiat, naapurin lintukodossa yksinkertaisesti lupia kysymättä päätettiin ruveta seuraamaan teletunnisteita, ja jos niissä sattuu jotain mielenkiintoista olemaan, voivat kuunnella puhelut, avata sähköpostit ja tekstiviestit – tuosta vain. Ei niin että omassa viestinnässä mitään kovin kiinnostavaa olisi, mutta yleistä paranoiaa varmastikin lisää kummasti tieto siitä, että kaikki viestintä on periaatteessa puolijulkista. Harvempi meistä jaksaa ruveta salausavaimilla pelaamaan – ja nehän auttavat vain sähköpostien suojaamisessa. Omituisen deedeeärräläistä toimintaa. Tai pohjoiskorealaista. Varmaan kirjepostikin tulee kohta perille avattuna. Puheluiden aikana kuullaan linjoilla ruotsinkielistä jutustelua: "Vad sa han? Du, finnjävel, kan du tala lite högre..."