kasbach: Huomaan, että lähes kuukauteen

2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Sen jälkeen meitä onkin kovasti talutettu mm. russofobian alttarille, jossa väki uhrataan lopulta rintamalla sotateollisuuden katteiden vuoksi – ja samalla pidetään silmiä visusti ummessa kun äärisiionismi jatkaa loputonta kansanmurhaansa. Kaikki menee juuri niin kuin äärioikeammisto haluaa: energiainfra ajetaan vähitellen alas; Suomesta tehdään kehitysmaa, kun länsimaat ylipäätään pitää tuhota. Sellaista se on täällä sivistyksen loppuhämärissä aina.

maanantai 12. elokuuta 2013

Huomaan, että lähes kuukauteen

että lähes kuukauteen en.
Että en lähes kuukauteen ole kirjoittanut mitään. En mitään!
Eikö minulla ole mitään asiaa?
Onko minulla ollut?
Asiaa? Minulla?
Enkö tahdo jakaa maailmani kanssa mitään? Enää?
Olenko minä jakanut?

Enkö minä välitä enää?

Vai eikö minulle tapahdu mitään?
Ehkä minulle tapahtuu niin paljon, että hienotunteisuussyistä? Ehkä en halua retostella glamorööseillä detaljeilla? Sehän olisi rahvaanomaista, semmoinen. Minä taas en ole. Vai olenko?

Onpas tämä. Ei tosin ihan ensimmäistä kertaa. Aina välillä tulee näitä. Ja sitten taas muuta. Ja noin.
Tämäpä vasta.

2 kommenttia:

- S - kirjoitti...: Niinhän se menee. Välillä ei ehdi ja joskus ei tapahdu mitään sanomisen arvoista.; 13. elokuuta 2013 klo 10.47
kasbach kirjoitti...: ...ja joskus on vaan sanat niin hukassa ettei niihin vain osaa lainkaan sonnustautua...; 13. elokuuta 2013 klo 16.48

Lähetä kommentti