torstai 21. maaliskuuta 2019

Teoriat sulavat sylin lämpöön

Tällä kertaa jääkarhuilla ratsastaa tiedetoimittaja Mikko Puttonen:
Tiedekriittiset blogit pyrkivät niitä analysoineen tutkimusryhmän mukaan poimimaan tieteellisistä tutkimuksista yksittäisiä havaintoja kantaansa tukemaan.
...toisin kuin tieteeseen kritiikittömästi suhtautuvat blogit – jotka poimivat yksittäisiä havaintoja jostain muualta kuin tieteellisistä tutkimuksista? Vai nimenomaan kaihtavat yksittäisiä havaintoja? ...kuten vaikkapa havaintoja jääkarhujen määrästä?

Puttonen jotenkin onnistuu olemaan ymmärtämättä, miten fantasia ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ei ole tiedettä – ja laventamaan kyseisen larppauksen kritisoinnin "kaiken-tieteen-vastaisuudeksi".
Tutkimusryhmä tarkasteli yhteensä 90 blogia, joissa on kirjoitettu jääkarhuista ja ilmastonmuutoksesta. Näiden väitteitä he vertasivat siihen, mitä aiheesta kirjoitetut 92 tieteellistä artikkelia asiasta sanovat.
...eli siis että jäätilanteesta ynnä -karhuista on kirjoitettu tasan 92 tieteellistä artikkelia? Tämäkö on kaanon tällä hetkellä? Jos aiheesta on kirjoitettu noiden artikkelien ulkopuolella, se ei ole tiedettä?
Blogit jakautuivat jyrkästi kahteen leiriin. Puolessa välitettiin tietoa, joka piti yhtä tieteellisten tutkimusten kanssa. Puolet sitä vastoin oli ”tieteen kieltäjien” blogeja, jotka viittasivat lähinnä toisiin ilmastokriittisiin blogeihin.
Tieteen kieltäjät. Ei jumalauta, Puttonen. Kukaan ei omista kaanonia nimeltä Tiede. Kukaan ei päätä mitkä tosiasiat lasketaan mukaan ja mitkä ulos tieteessä (tai no, juuri sitähän nämä Tieteen omistajiksi julistautuneet lipunryöstäjät tekevät...). 

Kirjoittajilla on tapana viitata evidenssiin, joka tukee heidän omaa kantaansa – myös, ja varsinkin, Tieteessä. ...Kun siis – yleensä – omaa kantaa korjataan sitä mukaa kun sitä vastaan ilmaantuu vastakkaista todistustaineistoa. Harvemmin jatketaan vääräksi osoitettujen ajatusrakennelmien julkista tuuttausta, viitaten sen tueksi aineistoon saatteella: "...ja tässä jotain, mikä selvästikin kumoaa koko hataran ja helvetin kalliiksi tulevan hypoteesini..."

Puttonen kuitenkin rohkeasti valitsee toisen linjan:
Jotkut muistuttavat, että jääkarhuja on nyt paljon enemmän kuin muutama vuosikymmen sitten. He ovatkin oikeassa.
Siis:
Jotkut muistuttavat, että jääkarhuja on nyt paljon enemmän kuin muutama vuosikymmen sitten. He ovatkin oikeassa.
New Scientistin artikkelin mukaan yksilömäärät ovat kasvaneet selvästi sitten vuoden 1973. Tuolloin napa-alueiden maat sopivat metsästyskielloista.
Puttonen siis valistaa meitä jääkarhujen määrän katastrofaalisesta vähentymisestä – kertomalla jääkarhujen määrän viisinkertaistumisesta. Mielenkiintoinen strategia. Ei toki ilmastointiskientologian piirissä mitenkään epätavallinen, kun ennusteita kumoavaa evidenssiä pitää jatkuvasti selitellä oikein päin.
Metsästyskieltoa edeltävästä jääkarhujen määrästä on vain epämääräisiä arvioita. Niitä saattoi olla kuutisen tuhatta. Se on monta tuhatta vähemmän kuin nykyisin.
Toisin sanoen: jälleenkään ei tiedetä mistä puhutaan – mutta selvästikään ei ainakaan siitä, mistä kuvitellaan puhuttavan. Ei tiedetä, mikä jääkarhujen määrä oli, mutta oudon paradoksaalisesti näyttää siltä, että pienempi kuin vähentymisensä jälkeen. ...Mistä voidaankin hirmu pätevästi ennustaa tulevaisuutta, ja kertoa varmaksi, että sukupuuttohan siellä luuraa.

Voidaan myös jättää mainitsematta se, että pohjoisnavan jääpeite on viime vuosina lisääntynyt. Kun kerran narratiivi on lukkoon lyöty, siitä ei lipsuta.

Sitäkään ei kerrota, että navat itse asiassa liikkuvat koko ajan – yhä kiihtyvällä tahdilla. Tämäkin on varmaan hiilidioksidin vaikutusta? Mikäpä ei olisi.
Tuo musta viiva ei taas oikein tue Puttosen panikointia.
...mutta tokikaan jääkarhut eivät ihan suorinta reittiä pääse vaikkapa Grönlannista Kuolan niemimaalle. Eli nälkäkuolemahan siitä seuraa, ilman muuta.

Ei kommentteja: