perjantaina, elokuuta 31, 2012

100 tuntia orkestroitua maniaa

Tajusin juuri etten ole pitänyt kuntoilussa ainuttakaan vapaapäivää reiluun kahteen kuukauteen. Tämä ei ollenkaan välttämättä ole fiksua sikäli, että ylirasittumisen takia joutuu välillä – ninq tänään – vetelemään puolitehoilla kun ei vaan jaksa.

Eihän minulla tule kuin keskimäärin puolisentoista tuntia päivässä (josta karkeasti laskettuna siis tuo 100 tuntia tällä periodilla), mutta siltikin: olen ymmärtänyt että ainakin päivä viikossa tars ihan vaan sluibailla jotta kroppa saa vähän palautua.

Mutta minä en uskalla. Pelkään että nuljahdan välittömästi ulos, plösähdän sohvan pohjalle sipsipussi ripustettuna naamalle, rupean tylsyyksissäni taas kerran röökaamaan, ja sitten vielä dokaamaankin kun alkaa ahistaa.

Minulla ei ole itsehillintää, ja siksi kaikki tekeminen pitää väen vängällä ja systemaattisesti maanistoida. Se on joka päivä tai ei ollenkaan.

Paitsi että täytyyhän ihmisellä vähän luottamusta selkärankaansa olla. Olisko huomenna ihan jumankauta pullistelematta? 10 viikon jälkeen yksi rentoilupäivä?

Katsotaan miltä tuntuu kun on nukkunut yön yli, malttaako. Onhan tässä tämä vähän kevyempi päivä sitten takana...

torstaina, elokuuta 30, 2012

Skaalailua

35 vuotta minä sitä onnistuneesti välttelin. Ei kestä kiittää, sen aikaiset naapurit.

Nimittäin vaikka alle kouluikäisenä päädyin pianotunneille, ja ala-asteella myöskin kitaratunneille, en ikinä jaksanut soitella asteikkoja. Ylipäätään läksyt plarasin pikaisesti edellisenä iltana.

Jotenkin tuntui päämäärättömältä touhulta sellainen doremifasolatido; minä halusin soittaa oikeaa musiikkia!

Kun allekirjoittaneen luonteeseen kuuluu myös tietty "tahtoo ite!" -komponentti, on meikäläiselle aika turha kenenkään tulla kertomaan miten mikäkin asia, ja missä järjestyksessä, olisi syytä tehdä tai oppia. Passiivinen vastarinta sulkee korvat ja silmät heti neuvoilta; kantapääopisto rulaa!

Soittaminen oli alkuun vastenmielistä hommaa: sormet väsyivät, kroppakin (soittoasennot kun soittimella kuin soittimella on luonnottomia muuhun elämään verrattuna).

Parisen vuotta ehdin, turhauduttuani, olla kokonaan soittamattakin kun

perjantaina, elokuuta 17, 2012

Rutinaation rakentelusta

Toinen nousu

Küllä oli lähellä tiätteks. Tai olisi ollut ilman rutiinia.

Itsehän olen aina sotinut rutiinia vastaan. Muka. Ollut tunnustamatta, että rutiineja syntyy joka tapauksessa – niillekin jotka niitä hampaat irvessä kaihtelevat. Rutiinien väistely on rutiinia.

Mutta saadakseen jotain oikeasti aikaan – ja ollakseen itseensä tyytyväinen – täytyy rakentaa omat rutiinit, ja rakentaa ne niin että tietää mitä tekee.

Tuon juoksemisen suhteen olisi voinut käydä kalpaten. Kirjoitin jo aiemmin, miten