keskiviikkona, lokakuuta 05, 2011

Maagisen ajattelun rajat (arki on jännä)

Näin yön hämärinä tunteina tulee ajatelleeksi vaikkapa sitä, että miten pitkälti ihan reaalielämä mahtuu maagisen ajattelun puitteisiin. Jos katsotaan eksemplaariksi yhteiskuntamme peruspilareita? Onnellista elämää jahdataan kolmella portaalla:

  • koulutus
  • työ
  • perhe

Ensimmäisessä hankitaan paperit, toisessa tehdään työsopimus, kolmannessa allekirjoitetaan yhteiskunnan kanssa soppari veronmaksajien tuottamisesta. Näiden täyttäminen johtaa satoriin – meistä tulee onnellisia. Tai ainakin kovasti ihmetellään, miten kukaan voi olla onnellinen jos ei ole hyväpalkkaisessa duunissa ja (virallisesti) paneskele jotakuta.

Kaikki nuo ovat papereita, joissa allekirjoituksin + leimoin juhlallisesti vakuutetaan, että kaikki on reilassa: tulemme toimittamaan sen mitä lupasimme. Skole väittää oppilaan olleen ulospäästämisen arvoinen kaiffari, työpaikka väittää olevansa duunarinsa arvoinen mesta / duunari väittää olevansa paikkansa arvoinen, ja avioliitossa ollaan puhtaasti rakkaudesta eikä ollenkaan veroteknisistä syistä. Ja kaikki paperit lupaavat onnellisuutta (paitsi että itsestähän se tietysti on aina kiinni,).

Ja sitten ihmiset takovat päitään seiniin ynnä repivät ihokkaitaan, kun kaikki on kyllä tehty ihan niin kuin piti, mutta silti se satori puuttuu. Siippa lähti, kakaroista tuli paskiaisia, työpaikka meni alta, ja koulutus ei enää vastaa mitään duunia. Että missä kohtaa tuli riitti tehtyä väärällä tavalla?

Tai jos nyt ajatellaan vaikka euromme kriisiä: kukaan ei missään vaiheessa ole yhtään tiennyt mitä pitäisi tehdä, mutta kiivaasti ja määrätietoisesti suoritetaan erinäisiä seremonioita, joissa hypoteettiset kassavirrat kulkevat suuntaan jos toiseen (chi virtaa), ja toivotaan että lopputulos on jotain muuta kuin mitä pelätään. Puuttuu vain bagua (feng shuissa käytettävä maaginen peili, joka torjuu pahaa chitä eli shata), joka sijoitettaisiin johonkin päin Kreikan rannikkoa.

Mutta rahamarkkinathan (yhden hengen talouksista valtioiden budjetteihin saakka) ovatkin puhtaasti geomantiaa, jossa koitetaan arvailla tulevaisuutta, ja lyödään siitä vetoa – tai pikemminkin lyödään vetoa siitä miten hyvin veikkaukset tulevat osumaan. Koska ennustaminen on osoittautunut juuri niin vaikeaksi kuin mitä ennalta jo tiedettiin, on pitänyt kehittää yhä okkulttisempia rahoitusinstrumentteja, mutta koska kukaan ei käytännössä hallitse niitä… No, vedonlyönti ei lopu koskaan – ei vaikka päätyisimme takaisin keräilytalouden piiriin.

Mutta että mitäkö ajan takaa? Häntääni, joka evoluutioni tähden on perin läntä (sori, riimitytti). Lähinnä kai koitan tässä hahmottaa sitä, missä määrin rationaalinen arkemme on edelleen silkkaa magiaa, uhrauksia ja ennusmerkkien haistelua. Ja senkö meinaan yhteen blogaukseen sisällyttää?

Meinaan. Kaikissa näissä on kyse tulevaisuuteen katsomisesta. Selvänäkemisestä. Kun toimimme näin, seuraa tätä – ja "tällä" tarkoitamme onnea.

  • Hankin ammatin –> saan unelmaduunini, ihan äldesti rahaa ja kaikkea mitä sillä saa.
  • Lätkiinnyn ihan päättömästi ihmiseen, joka näyttää sopivan etäisesti itseltäni –> perustan klaanin ja jälkeläiseni muistelevat että oli se kyllä hieno ihminen se isoisoisovanhempi.
  • Hommaan sopivassa sekoituksessa futuureja, optioita, ihan vaan osakkeita, termiinejä sekä swappeja… No, pannaan vähän obligaatioita kanssa, ja ihan vaan kiinteistöjä, joo, ja muutenkin viksusti käytän rahaa –> voin hetikohta ruveta lepäilemään laakereillani.
  • Rupean varautumaan maailmanloppuun, koska sellainen on ennustettu –> rakennan taloni mäjellen, viljelen itse omat safkani, opettelen ansastamaan (ja kalastamaan, kun siitä kotimäestä tulee saari kuitenkin), irtisanon sähkösopimuksen, myyn auton… Satori!