Kalansilmäperspektiivissä

Jälleen sangen hyperbolista kerrontaa: "Koko maailman tuhon mahdollistava salkku vaihtaa pian omistajaa".

Ensinnäkin: vaikka räjäytettäisiin joka ainoa ydinpommi, maailma ei tuhoudu. Ihmiskunta ehkä, mutta maailma ei. Toiseksi: mikä näitä toimittajia vaivaa?

Samaisen pelonlietsontajutun sivulauseessa mainitaan Pakistan, joka myös on ydinasevalta. Kyseinen valtio on islamistijohtoinen, joten jos välttämättä halutaan pelätä että kuka meidät toimittaa ydintalvea kohti, sieltä löytyy todennäköisin vaihtoehto.

Vaan tuo on liian kasvoton pelon kohde; halutaan demonisoida jotain jota nähdään päivittäin – jolla on tunnistettava naama jota voidaan osoittaa sormella ja lällätellä (kun satutaan asumaan jossain jossa lällättelystä ei seuraa kuolema).

Uhkakuvaksi maalaillaan naapurimme Vladimir, ja kaukainen serkkumme Donald. Että toisaalta ovat liian hyvää pataa, ja yhtäältä antagonisoivat toisiaan liikaa. Kumpaa tässä pitää pelätä: sitä että tulevat liian hyvin toimeen, vai sitä että tulevat liian huonosti toimeen?

Nuo ovat vain kaksi ihmistä. Kaksi ihmistä ei päätä keskenään yhtikäs mitään. Heillä voi olla vaikutusvaltaa, mutta siltikään kumpikaan ei ratkaise oman pollansa sisällä maailman kohtaloa. 

Tyypit hädintuskin pääsevät vaikuttamaan omaan päiväaikatauluunsa. Kumpikin on jatkuvan lobbauksen kohteena aivan koko ajan. 

Toinen noista on ollut koko tämän vuosituhannen vallassa – mutta jostain syystä ei ole räjäyttänyt yhtään ydinpommia, vaikka toimittajiston mielestä se on ilmeisesti odotettavissa koska tahansa.

Jatkuva hypoteettisten uhkakuvien maalailu ei ole tervettä. Eikä se, että mediassa hölisee juttuja, joita ei varmasti kasvokkain sanoisi – ihmisistä joita ei todellakaan tunne. 

Me emme tunne edes itsejämme, joten miten ihmeessä jotkut luulevat tuntevansa jonkun jonka on sattunut näkemään telkkarissa? 

Teevee ≠ todellisuus. Uutiset = tarinoita joiden kertojat yrittävät hahmottaa ympäröivää maailmaa näiden kertomusten avulla; valitettavasti myös tarinoinnin yleisö muodostaa omaa maailmankuvaansa niiden perusteella – huomaamattaan. 

Kalansilmäobjektiivi tuo kuvattavan kohteen vääristyneenä luonnottoman lähelle, ja taivuttaa ympäristön tunnistamattomaksi psykedeliaksi. Oli kyseessä sitten fanittaminen tai demonisointi, molemmat kertovat enemmän tarinoiden kertojasta kuin tarinoiden kohteesta.