lauantai 28. syyskuuta 2013

Hip & hej

Nyt m'olen muuten aika onnellinen. Onnistuin nimittäin junailemaan keväälle itselleni projektin, jossa yhdistyvät lähestulkoon jokainen osaamiseni osa-alue hyvinkin hedelmällisellä tavalla – ja joka tuonee roimasti know-howta sekä itselleni että monelle muulle.

Kyseessä saattaa olla peräti konsepti – jotain jota kenkään ei käsittääkseni ole vielä toteuttanut ihan tuollaisena. Ja minä vallan luulen, että en puhu nyt hybriksen äänellä.

En tokikaan kerro nyt tämän tarkemmin mistä on kymysys, sillä mustasukkaisesti varjelen hengentuotoksellista hedelmääni ja pidän detaljit vain sisäpiirin tiedossa. Jokatap, se tulee olemaan melko lailla fantsua, ja toivottavasti lähtee kytemään oikein kunnolla jahka vauhtiin päästään. En malta odottaa – mutta toisaalta naatiskelen tästä hautomavaiheesta ihan täpöillä.

Saapa sitten nähdä miten kiirusta tulee kevätkesästä pitämään – jos vaikka noiden bändien kanssakin tulee keikkatunkua. Tänään olisi taas yksi shöy heitettävänä… 

torstai 26. syyskuuta 2013

Kadottavain navigaattorein metsä

Ei ole, kuulkaas. Helppoa ei ole. Navigointi.

Elävästi muistatte miten Tomtomille kävi. Kalpaten kävi sille kun oli se karttojen päivittäminen niin penteleen hankalaa.

Mutta meikäläinen tarvitsee navigaattoria. Ei välttämättä siksi että eksyisi taaja(ma)an, mutta kun joskus kun lähtee johonkin, ja tekee sen etuajassa, on kiva tietää minkäpituisia polultapoikkeamisia on varaa tehdä ennen kuin pitää ruveta tottelemaan sitä laitetta. Että kerkiääkö käydä tuolla hohhailemassa vai peräti siellä.

Alkuunhan, tätäkin taisin silloin joskus vähän jo selostaa, käytin sitä Nokian seikkailunavigaattoria, mutta ajattelin sitten että josko vaikka kokeilisi jotain mikä futaisi tuossa föönissä. Kun se nokialainen on noita näppäimistöin koskettavia, että eihän siitä ruudustakaan mitään näe jonsei aja naama kiinni kojelaudassa.

Lopulta taivuin testaamaan Soneran gaattoria (eli Navigonia [hups, nyt tuli herjattua väärää firmaa – kyseessähän on Navteq...), mikä on toki vastoin kaikkia periaatteita koskapa kyseisen firman kanssa sai ikuisesti tapella jotta pääsi siitä ylipäätään eroon. Mutta ei tuossa sitten oikein varteenotettavampaakaan vastaan tullut, ja ajattelin että kuukausiveloitteisessa varmaan sitten pysyvät kartat ajan tasalla, kun siitähän asiakkaat kai maksavat.

No.

Tuon voi lukea suomeksi tai

maanantai 23. syyskuuta 2013

Fabulöösiä

Siinä heräilin kivasti kaikessa rauhassani. Raukeasti venytellen kahvikuppeineni istahdin juurikin tähän ja ajattelin vähän kahlailla blogeja. Niin eikös yläoikealle ilmaantunut kalenterimuistutus: hammaslääkäri. Aikaa 20 minuttia.

Että melko vauhdikkaasti sain sitten kahvini siemaista. Ja hampaat harjata. Vaatehtia itseni. Lopulta olin viisi minuuttia etuajassa. Hampuristi kaksi minuuttia. Sikäli ihan hyvä ajoitus, eikä tarvinnut etukäteen stressailla (niin kuin nyt olisi muka tapana)...

Mutta ei sitä nyt heti heräämisen jälkeen kaipaa juuri tuolle tuolille, jos tohtii sanoa. Ei mitään porailua ollut odotettavissa, vaan siltikään. Ihminen on vähän herkillä kuitenkin juuri höyhiksiltä kelluttuaan.

Vaan vielä vähän fabulöösimmäksi kääntyi sitten siinä tihkusateessa kotio taivaltaessa. Alkoi nimittäin tuntua flunssaiselta. Ihan vähän, orastavasti.

Tämähän ei sinällään maailmaa kaataisi, mutta kun olisi keikka lauantaina. Että laulaa pitäisi taas suht pontevasti. Näi'ikkäästi:

Minusta tuntuu että tämä on vähän psykosomaattista. Viikkoa ennen edellistä keikkaa menetin ääneni lähes täysin. Puhumisestakaan ei oikein mitään tullut. Ja sitä edellistä keikkaa taisi edeltää myös vastaava hommeli. Itse keikoille on tullut toivuttua kyllä. Mutta kun juurikin tässä bändissä tulee käytettyä ääntä melko rouheasti, niin instrumentin pitää olla terässä eikä vähän sinne päin...

Nyt tässä pitää miettiä että tarviiko jättää päivän punttitreenit väliin. Niin lievä on tämä tukkoisuus että ei haluaisi, vaan ehkä kuitenkin olisi syytä ihan vaan malttaa sluibata. Pah.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

sorvaa sanoja

Tavatonta! Duunasin juuri äsken neljään biisiin sanat. Ilman minkäännäköistä pakkoa!

Enhän minä toimi näin. Yleensä välttelen sanoittamista loppuun saakka (eli, no, siihen saakka kunnes vihdoin hampaat irvessä totean että kai tämä nyt vaan on pakko tehdä alta pois jumalauta), mutta nyt tein siis sanoja biiseihin joita ei edes ole olemassa!

Tai saattaa ollakin. Tuossa on pitkään jo roikkunut yhden kipaleen runko, jota en ole saanut aikaiseksi ruveta sorvaamaan, vaan en turhaan ressannut ja ruvennut kuuntelemaan että milläkäs rytmityksellä tuohon nyt pitäisi ja montako säkeistöä.

Tokihan ovat nämä "valmiit" nyt kaikkea muuta kuin valmiita. Kun niitä rupeaa pusertamaan muottiinsa, tarvii viilata sekä höylätä, vasaroida ja veistellä. Mutta kun yleensä tuossa pakkoraossa pitää vain hakea se inspiraatio jostain eetterin syövereistä, niin… Toivottavasti jatkossa voi jättää sen perspiraation vähemmälle ja vain vihellellä rivit vaateriin. Varmastikin näin, hiphei.

Mahtaako tämä yllättävä pirteyspuuska johtua siitä, että olen aloittelemassa ketoosia? Viimeksihän kun pidättäydyin enimmistä hiilareista, oli vireystila ihan omissa sfääreissään. Mutta en minä ole vielä kunnolla edes aloittanut. Ehkä planeetat loksahtivat jotenkin suhteessa toisiinsa sekä tähän? On ne semmoisia epeleitä, planeetat.

No, voi osansa olla toki silläkin, että juuri eilen sain punnerrettua yhteen veisuun lyriikat – joista tuli niin kryptiset ettei mitään rajaa. Täytyy niitäkin vielä vähän katsella jossain välissä.

Jaa, mutta pannaanpa tähän kohtaan Woofing Laman ensimmäisen eepeen ensimmäinen raita (voitte siinä miettiä että mitäs se nyt on muka ollut sanoittavinaan – samalla kun mietitte että no luuleeko se nyt muka olevansa minkäänkäänmoinen laulajakaan sitten tuo):

lauantai 21. syyskuuta 2013

Ratkaisu kaikkeen

Hei, tosi hyvä idea tuli mieleen. Kato kun ihmisiä pitää potkia työttömiksi, ja sitten työttömät pitää laittaa ilmaiseksi leikkimään työntekoa – koska juuri näin nyt vain pitää tehdä (koska vaikkapa valtion aiheuttamiin palkkausmenoihin ei missään nimessä voi kajota, tai vaikkapa verotusta järkevöittää noin ylipäätään) – niin eikö olisi kaikkein fiksuinta, että ne, jotka aiotaan potkia pihalle, ei potkitakaan, vaan pidetään töissä, mutta ilman palkkaa?

Ei tulisi jäljellejääneillekään kiire kun kaikki jatkuisi niin kuin ennenkin! Eikä tarttis mitään työvoimastoja pyörittää, paitti tietysti niitten työvoimastojen työntekijöiden takia kun eihän niitäkään kannattais pois potkia; lakattaisiin vain maksamasta niille palkkaa kun ei niillä mitään virkaa enää olisi. Mutta kaikki ongelmat ratkeaisi, koska

eiväthän ihmiset ole töissä siksi että saisivat siitä palkkaa jolla kustantaa vaikkapa elämistä, vaan siksi että pitää näyttää työteliäältä.

Jeh! Hyvin ratkaisin tämän… mikä se oli? Joku vaje. Kestävyysvaje. Sen ratkaisin. Kyllä olisi kestävällä pohjalla kaikki, vähän niin kuin nytkin on, mutta vielä vähän enemmän! Ei kosketa ongelmien juuriin, vaan kivasti nipsaistaan aina sieltä ja täältä että näyttää, no, kivalta.

Pikkuisen hei puhalletaan nyt kyllä kimalletta ilmoille, ja saippuakuplia ynnä serpentiiniä (yhteiseen hiileen samassa veneessä), kun oltiin niin innovatiivisia! Hyvä me! Yhteistyöllä kaikki hoituu! Vähän ylimääräisiä bonuksia olen nyt ansainnut, jokusen miljoonan edestä. Tiks.