Savua, peilejä ja tulta

Herää kysymys: kuka tästä hyötyy? Ketkä muodostavat sen tahon, jolle on täysin samantekevää mitä Euroopalle tapahtuu?

Hollannissa jo nyt puolet kouluikäisistä on muslimeja, joten se maa on menetetty – paitsi ehkä siinä tapauksessa että Geert Wilders onnistuu pysymään hengissä vaaleihin saakka, ja siitä eteenpäinkin, huolimatta siitä että niskassa on fatwa ja ympärivuorokautinen suojelu – kiitos rauhanuskonnon.

Lontoossa enää alle puolet asukkaista on brittejä. Ruotsista ei ole jäljellä kuin sinnikkäästi todellisuutensa kieltävä julkisivu. Saksassa tulee tällä menolla olemaan jo kolmen vuoden päästä 20-35 vuotiaita ulkomaalaisia miehiä saman verran kuin saksalaisia ikätovereitä – jolloin sekin maa on menetetty. 

Ja kun keskieurooppa on mennyt, voidaan ruveta valmistautumaan siihen että loputkin sivistyksestä jyrätään auvoiseen multikulttiin, jossa suvaitsevaisuus lakkaa olemasta, ja vapaa ajattelu on vain himmeä muisto.

Eli: ketkä hyötyvät? Rauhanuskonto ei, koska se yksinkertaisesti kääntää jokaisen sijaintinsa silkaksi helvetiksi; jos ei ole muita hyökättäväksi, niin sitten tapellaan keskenään.

Rajat avasi selvästikin sellainen popula, jota tapahtumat eivät pääse koskemaan. Ja sen verran koordinoidusti (keneltäkään mitään kysymättä) tämä kaaos päästettiin sisään – ja sitten niin määrätietoisesti on kieltäydytty toteamasta ilmiselvä katastrofi, että... Joillekuille tämä kaikki on täysin samantekevää; vain kätevä tapa vähän sekoittaa maailmantaloutta.

Kerkeämpi voisi kuvitella, että hyötyjänä olisi poliitikkoporras – mutta eduskunnassakin on kyllä niin taulapäistä väkeä, että suurimmalla osalla heistä ei kyllä voi olla minkään sortin autonomiaa. Brysselissä tai Strasbourgissa ehkä jo jonkinverran vaikutusvaltaakin saattaa olla, ja Cityssä, joka on rahaliikenteen keskus.

Vaan selvästikään valtiotasolla asioita ei päätetä: demokratia on ei-toivottava hidaste niille, jotka mieluummin näkevät päätöksensä realisoitumassa heti. Joten mitkä instanssit ovat valtioita valtioissa, ja samalla ylikansallisesti? 

Kirkot, säätiöt, puolueet, ammattiliitot, suuryhtiöt, järjestöt. Nuo kaikki toimivat valtiorajoista piittaamatta, ja samat ihmiset sukkuloivat johtokunnasta toiseen – yksi ja sama tyyppi voi samanaikaisesti kuulua noihin kaikkiin. 

Ne ovat myös diktatuureja kaikki. Joku kutsuisi niitä meritokratioiksi, mitä ne tavallaan ovatkin, mutta "saavutukset" ovat lähes erottamattomia "kiipijyydestä": häikäilemättömimmät narsistit, sosio- ynnä psykopaatit löytyvät korkeimmalta. Ne, jotka ovat riittävän älykkäitä manipuloidakseen muita, ja joille empatia on vain teoreettinen konsepti – ei kokemuksellinen rasite.

Itsensä korkealle nostaneiden yläpuolella hierarkiassa ovat vielä ne, jotka ovat perineet asemansa, saaneet kaiken valmiina (sen häikäilemättömän kiipijyyden juurruttua geeneihin jo sukupolvia sitten) – ja onnistuneet loputtomasta sisäsiittoisuudestaan huolimatta saamaan kohtuullisen täyspäiseltä vaikuttavan habituksen. 

Mitä pidempi etuoikeutettu sukulinja, sen kauempana ollaan tavallisesta ihmisestä: keskiluokkainen tai duunari on mielenkiintoinen lähinnä jonain jota voi hetken tarkkailla uteliaisuuttaan – mutta liikuttaako sellaisen kohtalot millään emotionaalisella tasolla? 

Tuskin. Joten ihan vaan tylsyyttä lievittääkseen tällaiset etuoikeutetut kehittävät yhteiskunnallisia kokeita: mitäpä jos maiden rajat avattaisiin ja katsottaisiin millainen mylläkkä siitä aiheutuu? Ihmiskunta on näille ehkä vähän sellainen rakennussarja? 

Tiedän, kuulostaa ihan _____________lta. Mutta siis, kauanko kestää irrota ruohonjuuritason todellisuudesta? Moniko eduskunnassa ymmärtää millään kognition tasolla yhtikäs mitään sosiaalituella elämisestä? Monellako europarlamentaristilla on joku käsitys hallinnoimansa alueen ihmisten päivittäisestä elämästä? Moniko suuryhtiön johtaja on bongattavissa pullonpalautusautomaatilta? Monellako kardinaalilla on minkään tason ymmärrystä tavallisen ihmisen arjesta?

Jokatap, tilanne tulee todellakin menemään hyvin rumaksi, ennemmin tai myöhemmin – mutta johtoporrasta se ei tunnu liikuttavan. Ja kun väestöä on tyhmennetty vuosikymmenet kaikkialle tunkeutuvalla lyhytjänteisellä älämölöllä, jonka takia on todella vaikea löytää tilaa ajatella ihan omia ajatuksia... Väki vain ei kiinnitä huomiota mihinkään ennen kuin on liian myöhäistä.

Mutta jahka tämä tästä eskaloituu, niin jenkithän saattaisivat vaihteeksi tulla "pelastamaan tilanteen" – vaikkakin ehkä juuri he olivat masinoimassa koko kriisin (heillä on itsellään toki samansuuntaisia ongelmia, joiden kanssa pitäisi päästä niskan päälle – mutta tässähän ei puhuta ihmisistä jotka joutuvat tämän järjettömyyden keskellä itse elämään) –, 

ja toki Venäjä tuossa vieressä on mielenkiinnolla seurannut mitä tapahtuu: Kriminhän taisivat he ottaa haltuunsa vähän samanlaisella taktiikalla, mutta pienimuotoisemmin. Ja heillä itsellään ei ole kansainvaellusongelmaa, koska ulkomaalaiset eivät todellakaan hypi nenille.

 

Ehkä muukalaiset jonkin ajan päästä pyyhkäistään pois alta, ja tehdään vanha tuttu jakolinja roomalais- ja kreikkalaiskatolisten perinteiden mukaan? Kummallekohan puolelle Suomi sijoittuisi? Vai jättäytyisikö Fennoskandia omaan Kalmarin unioniinsa? Protestanttisten rajojen sisälle?

Massojen hallintaan liittyy aina uskonnollinen elementti – vain sillä joukkopsykoosista saadaan riittävän hallitulla tavalla järjetön: ihmisiin jää vain päämäärätietoinen motoriikka, ja avaintilanteissa kropan täyttävä adrenaliini. Pelkkiä koneita, joiden inhimillisyys putoaa sitä alemmas mitä suuremmassa joukossa ollaan.

Taustakohinaan haudattuna

Melko vähän olen huomannut tiedotusvälineiden ottavan kantaa siihen, miten neljä demokratian- ja tasa-arvonystävää otti kantaa ameriikan vaalitulokseen kiduttamalla tunnin ajan kehitysvammaista valkoista poikaa, striimaamalla kyseisen älykkään argumentaationsa nettiin, ja alleviivaamalla viestiänsä retorisesti eleganteilla "Fuck Trump!" ja "Fuck white people!" -kiteytyksillään. 

Ja mukaanliitetyllä häshtägillään, joka liityy etnisesti rikkaaseen paikkojenrikkomis- ja ihmistenpieksämiskarnevaaliin, jossa yhteiskunnallisen ongelman varteenotettavimmaksi ratkaisuksi hoilattiin "kuolleita kyttiä heti" – mikä se taas perustui valheelliseen uutiseen, joka ei ollut missään suhteessa todellisuuteen – mutta joka mylläsi koko maailman, koska valkoisia kuolee poliisien luoteihin vain kaksinkertainen määrä mustiin verrattuna, vaikka mustat tekevät ylivoimaisesti enemmän rikoksia.

Jännä. Ei mitään moralisointia mihinkään suuntaan? Ei puhetta rasistisista motiiveista tai poliittisesta äärisuuntautumisesta? Nykyään niin suositusta nk. "vihapuheesta" edes?

Ehkä tämä hiljaisuus johtuu siitä, että mahtimedian oma argumentointi on viimeiset pari vuotta ollut – ja näyttää edelleen olevan – jotakuinkin samansuuntaista? Kun oikein mätkitään leimakirveellä ja tiivistetään ihmisten luonteita pariin pejoratiiviin, niin kyllä se demokratia siitä kummenee. Hyvässä lykyssä keksitään vielä joku kätevä tapa mitätöidä koko vaali tässä parin viimeisen viikon aikana! :D

Onneksi Fort Lauderdalen ampumistapaus on sentään saatu näyttämään... no, joltain muulta kuin mitä ihan jokainen heti ensimmäisenä otsikon nähdessään ajatteli. Ainakin vielä. Tokihan heebo on käynyt armeijan leivissä ollessaan juurikin siellä mistä melko moni tulee pää kipeänä pois, mutta sehän ei varmaan liity mihinkään?

Pari sitaattia:

Psykologi William James:

"There's nothing so absurd that if you repeat it often enough, people will believe it."

Samaista periaatetta ovat sittemmin hyödyntäneet sekä Lenin että Göbbels (ja lukemattomat muut tekevät niin tänäkin päivänä):  

“Jos toistat tarpeeksi isoa valhetta riittävän pitkään, ihmiset alkavat uskoa sen." 

Ja Mark Twainin nimiin (virheellisesti) laitettu lentävä lause, joka syventää edellisiä tokaisuja:

“On helpompi huijata ihmisiä kuin vakuuttaa heidät siitä, että heitä on huijattu.”

Tuo kannattaa lukea uudestaan, ajatuksella.

Ja tähän liittyen: kun huomasin Suomen Kuvalehden otsikon kirkumassa: "Miksei ketään kiinnosta? [ja jotain jotain]", ajattelin että jee, tämä arvostettu lehti varmaan ottaa kantaa siihen, miten järjenvastaisesta maahanmuuttopolitiikasta ei puhuta – mutta sielläpä toimittaja voivotteli sitä, etteivät ihmiset ota fiktiivistä maailmanlämpiämistä tosissaan. 

Juu, ei koiteta saada aikaan keskustelua asioista, jotka ihan reaalimaailmassa juuri nyt aiheuttavat täysin tarpeetonta kärsimystä ihan oikeille ihmisille – hysterisoidaan sen sijaan tilastokorjailuista, jotka (leikisti oikeesti) tekevät maailmasta viljelyskelpoisemman asuttavamman Atlantiksen, minä tahansa päivänä.

Ai juu, ja huomasitteko miten Napolin vieressä sijaitseva hypertulivuori ehkä purkautuu ihan kohta, ja tuo maailmanlopun sekin – asia jolle emme voi kerta kaikkiaan mitään jos on tapahtuakseen, ja kyseistä eruptiota on odoteltu kuutisenkymmentä vuotta, mutta siis ehkä ihan kohta tapahtuu se, tai sitten ei.

Ongelmista vaikeneminen on junaradalla nukkumista. Olemattomista asioista möykkääminen on toisten ihmisten pakottamista nukkumaan siinä junaradalla.

Silkkaa biologiaa

Me olemme viettipohjaisia otuksia. Me emme tee järkipäätöksiä – me vain rationalisoimme päätöksiä, jotka hypotalamus* (eläin meissä) on sanellut. Tietoisuus yrittää rystyset valkoisena pitää itsensä kyydissä, ja sen duuni ei ole kartanluku, vaan selitysten keksiminen sille, miksi botski on jatkuvasti karilla.

Ihmisen muisti on lyhyt. Me hädin tuskin näemme oman elämämme mitalta, mitä maailmassa on tapahtunut – ja harvempi jaksaa edes ajatella miksi maailmassa on tapahtunut niitä asioita joita on (puhumattakaan siitä, että näkisi vaivaa toistuvien kuvioiden ja niiden syklisyyden kartoittamiseksi).

Puhutaan sukupolvien välisestä kuilusta – joka sinällään on ihan todellinen, mutta joka liudentuu vuosi vuodelta, päivä päivältä. Ihmiset eivät synny sukupolviköntteinä, vaan joka päivä – ja kulttuuriset mullistukset ajoittuvat eri ihmisillä eri kehitysvaiheisiin. Mutta sukupolvikokemuksiksi koetut ilmiöt realisoituvat jälkijunassa, mutatoituneina irvikuvinaan.

Historiasta on löydettävissä lukuisia esimerkkejä siitä, miten kulttuurit romahtavat vauhdilla saavutettuaan lakipisteensä. Näissä esimerkeissä toistuvat samat kuviot, ja yksi niistä on yhteiskunnallisen moraalin löystyminen. 

Toinen on kansainvaellus, joka mahdollistuu juuri tuon moraalin löystymisen takia. Ja näiden välissä on jotain, jota ei todellakaan haluta ajatella – koska meidän ajassamme ei ajatella, meidän ajassamme tunnetaan.

Someraivo, milloin mikäkin kohu – jatkuva tunneilmaisujen tsunami maailmassa mahdollisesti tapahtuvien asioiden yhteydessä. Kokonaiset teeveeformaatit perustuvat pillittämiseen, siihen että ihmiset vollottavat ja puhuvat tunteistaan.

Ymmärtäkää oikein: tunteidensa kanssa sinuiksi tuleminen on hyvä asia, mutta noissa ohjelmissa on kyse tunteiden manipuloinnista – joka se taas on ehdottoman huono asia.

Ohjelmat räätälöidään niin, että vieraat ajetaan tilaan, jossa ei voi olla poraamatta, ja sitten matsku editoidaan mahdollisimman tunteita nostattavalla tavalla, jotta yleisökin poraa. Ja koska poraaminen on katharttista, sitä halutaan lisää.

Tämä on seurausta siitä, että ihminen laumaeläimenä ei kykene näkemään missä kehityspisteessä olisi syytä pysähtyä. Kehityskulut alkavat aina oikeutetulla voimaannuttamisella – mutta jokainen ideologia kieroutuu omaksi peilikuvakseen samalla kun se juurtuu yhteiskunnan maaperään.

Näin tapahtui kommunismille. Näin kävi Ranskan vallankumoukselle. Näin kävi natsismille. Näin kävi kristinuskolle. Ja näin on käynyt feminismille – useammalla kuin yhdellä tasolla.

Eli, lähtökohta oli hyvä: naisista tasa-arvoisempia. Kannatettavan kuuloinen ajatus – niin kauan kun pidetään mielessä, että miehet ja naiset ovat tosiaankin erilaisia, ja tasapäistäminen ei yksinkertaisesti toimi. 

Olisi voinut kuvitella, että kehityksen kehittyessä vaikkapa seksismi olisi tyystin kadonnut – mutta se on vain muuttanut muotoaan: nykyään jokaisen henkilökohtainen makuukamarielämä on jostain syystä jotain, josta pitää puhua julkisesti. 

Ja miehen objektifiointi on ookoo, kun taas naisen ei (paitsi että välillä on ihan kiva olla ihan vaan katseen kohteena – mutta katsojan pitää tietää milloin se on kiva, ja milloin tosi törkeetä).

Me olemme dualistisia ihmisiä (ajattele vaikka sanaa "hurmaava"; "hurme" tarkoittaa verta) – ja samalla väitämme olevamme johdonmukaisia. Samoin kaikki ideologiat ovat ristiriitaisia, ja onnistuvat motittamaan itsensä joka kerta kun yrittävät väittää muuta (ja sitten kieltävät olevansa motissa).

Läntinen yhteiskunta on vauhdilla yliseksualisoitunut. Perversioista on tullut jonkin sortin harrastus, ja monet naiset jostain syystä ihan vängällä haluavat julkaista itsestään runkkausmatskua ihan kaikille. 

Ja samaan aikaan äänekkäästi valitetaan esineellistämisestä. Pidetään tissiviikkoa, jossa julkaistaan kuvia omista tisseistä – jotka ovat biologiselta kannalta olemassa (paitsi imettämistä, myös) sitä varten, että miehet kiihottuisivat – jotta... Mitä? Jotta niitä ei tuijotettaisi? Mikä sen viikon tarkoitus oikein oli?

Jokatap, ihmisistä on tullut hyvin hämmentyneitä. Oman ruumiillisuuden tunnustaminen on yhtä aikaa hirmu vapaata – ja tabu. Joten osa väestä on jo niin ulalla, etteivät suostu sopeutumaan omaan sukupuoleensa, vaan hankkiutuvat leikkaukseen, jossa heistä ei tule biologisesti sitä joksi haluavat muuttua, vaan funktionaalisesti toimimaton julkisivu, joka muistuttaa sitä sukupuolta, jota itsensä feeniksoinut olisi halunnut olla – muttei edelleenkään ole.

Jatkuvaa identiteettikriisiä, koska ihmiset on jossain kohtaa kasvaneet siihen (virheelliseen) ajatukseen, että muutokset tulevat aina ulkoa, ja itse on aina olosuhteiden uhri.

Ja kun yhteiskunnasta tulee riittävän hämmentynyt, se keksii yhtäkkiä avata rajat kaikille – ja tulijoitahan riittää. Jonkun valheellisen empatiapsykoosin takia joukkoon kutsutaan väkeä, jolla ei ole mitään käsitystä sellaisesta konseptista kuin empatia.

Tämä on tapahtunut lukemattomia kertoja; se kuuluu valtioiden elinkaareen. Ihmiset sabotoivat itse oman kehityksensä. Mutta miten masokisteja meistä on ehtinyt tulla? 

*Edit klo 13.28: tajusin kirjoittaneeni alkuun hormonitoimintaa säätelevän hypotalamuksen sijaan "hippocampus", joka se taasen liittyy muistitoimintoihin. Aika paradoksaalista sinänsä: korvata muistinvaraisesti sana jollain, joka ei liity asiaan, mutta muistamiseen kyllä...

Selkärangattomat

Niin. Mitenpä Hesari eilen huomioi sen, että jälleen kerran raukkamainen joukko ulkomaalaisia pelkureita hyökkäsi ilman mitään syytä sivullisten kimppuun? Siis kaksikymmentä poikaa (joista ei koskaan ole tullut eikä tule miehiä) vastaan kaksi tyttöä. 

20:2. Varmaan miettivät siinä että "hitsi, onkohan meitä nyt kuitenkaan tarpeeksi".

No, Hesari – sen sijaan että tuosta (tai vaikkapa uudenvuoden raiskauksista) mitään mainitsisi – poseerausjulkaisi kuvan itsetyytyväisistä muslimeista, jotka haluavat perustaa natsitemppelin moskeijan arjalaiselle veljeskunnalleen tietämättömyyden ja vastuuttoman rikollisuuden propagoimiseksi tänne sivistyksen keskelle. 

Tokihan toimittaja olisi voinut siinä imaamilta kysäistä, että "Mitäs, kun teidän tähän nk. 'uskontoonne' ihan automaattisesti liitetään tämmöinen äärimmäinen raukkamaisuus, jossa hyökätään aina nimenomaan puolustuskyvyttömien kimppuun... 

Voisitko vihdoin, ensimmäisenä muslimina koskaan, irtisanoutua tuollaisesta raukkamaisuudesta? Voisitko kerrankin tunnustaa, että teidän 'uskontonne' todella yllyttää juurikin raukkamaisuuteen ja pelkurimaiseen, silmittömään väkivaltaan?

Että voisitko mitenkään ehdottaa, että nämäkin raukkamaiset, selkärangattomat pellet ottaisivat vastuun aivottomasta psykopatiastaan ja ilmoittautuisivat poliisille (vaikkapa sen uhalla, että muuten heidät erotetaan 'uskonyhteisöstä' [joka todellakin tuomitsee kaiken väkivallan, mutta jättää varsinaisen tuomitsemisen so. lainkäytön ihan oikealle oikeuslaitokselle leikkisääntöjen sijaan])?"

Mutta kysäisikö toimittaja mitään tämän suuntaista? Eipä kysäissyt. Ja kun kommentoijat sitten puolestaan alkoivat kysellä liikoja, vedettiin uutinen näköjään maksumuurin taakse* – kuten näemmä sinne ovat kadonneet kaikki mielipiteitä jakavat aiheet. Otsikoista päätellen hesari jatkaa asioiden vierestä puhumista, joten ei ihme jos eivät halua keskustelusta liian julkista.

Vapaa keskusteluhan ei kuulu sananvapauteen

Jutussa kerrottiin myös, miten nämä sankaritehtailijat juhlivat siellä Bahrainin synttäriä – mutta sitä ei turhaan mainittu, että kyseinen öljymiljonäärien maa ei ole naapurimaistaan ottanut ainuttakaan pakolaista. Eikä luonnollisestikaan kysytty, että "oisko mitenkään paikallaan, että pitäisitte naapureistanne huolta ihan siellä kotikonnuilla sen sijaan että tungette väkeä ympäri maailman?"

Sitäkään ei kysäisty, että mitäs, oisko mitään jos ihan kulttuurinvaihdollisesti rakennettaisiin sinne Bahrainiin helvetin iso kristillinen kirkko, ja juutalainen synagoga? Että oisko ookoo tämmönen?

Eikä kysäisty mielipidettä siihen, mitenkä samaan aikaan jälleen tuomitaan yksi ihminen "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan" yhden virkkeen perusteella. Että vaikka tilastojen perusteella muslimit faktuaalisesti vastaavat tällä haavaa suurin piirtein 96% terrorismista, sen pyöristäminen sataan johtaa oikeustoimiin. Että mites, imaami, onko tämmöinen puolestaloukkaantuminen mitenkään järkevää? 

Että onko muslimiyhteisön itsetunto todellakin niin olematon, että heidän puolestaan pitää loukkaantua etteivät vaan mene rikki siitä että sanotaan tosiasioita ääneen – vai voitaisiinko oikeudessa keskittyä ihan oikeisiin rikoksiin – niin kuin vaikka raukkamaisiin joukkoraiskauksiin – joista 'uskonyhteisö' voisi vaikka sanoutua ihan ehdottomasti irti, ja potkia kaikki väkivaltaiset pellet pois keskuudestaan, ja osoittaa vihdoin jonkinmoista selkärankaa?

---

*En siis pääse tarkistamaan ovatko muistikuvani itse jutusta tismalleen oikeat. Aikomuksena oli palata myöhemmin tarkistamaan sanamuodot ja rivien välit – mutta tällainen faktantarkistus ei nyt onnistu, koska en todellakaan maksa siitä, että minulle tungetaan ideologisesti järjenvastaista propagandaa.

Se toki on mainittu heti otsikossa, että supo haluaa vähän tsekkailla juttuja, koska terrorismin uhka on ilmeinen – mutta jotenkin absurdia on se, että tästä joukosta, jonka taustat pitää tsekata siltä varalta, että kaikki tietävät terrorismin linkittyvät juurikin tähän populaan hyvin hyvin kiinteästi... Että otsikon alla on sitten kuva iloisesti hymyilevästä porukasta, joka haluaa kaikki toisuskoiset hengiltä (koska heidän kirjallinen kaanoninsa siihen yllyttää lukemattomia kertoja, ja hyvin selväsanaisesti.) 

Islam on yksinomaisesti väkivaltaan ja nöyryyttämiseen perustuva kultti, jonka tavoitteena on valloittaa ja alistaa koko maailma – ja innokkaat muslimit ovat tämän hyvin moneen kertaan ääneen sanoneet ja bannereihin kirjoittaneet, mutta meidän äärioikeammisto ei vaan millään ole onnistunut näitä sanoja kuulemaan tai lukemaan. Joten tässä vaihteeksi jälleen yksi piristävä video siitä, miten onnistuneesti kulttuurien sulautuminen on tapahtunut:

Kohti vihreämpää vaakunaa

Ylessä on ilakoitu sen omatekemän gallupin tulosta, jonka mukaan vihreät ja punaiset tulisivat viemään kuntavaalit. Ruskeassa lopputuloksessa olisi siis heidän painotettujen kyselyjensä mukaan kovastikin hurraamista – ja nämä "gallupit"han ovat yksi tapa kallistaa yleistä mielipidettä haluttuun suuntaan.

Eipä sikäli, puolueiden väreillähän ei ole juuri reaalista merkitystä, koska politiikkaa tehdään ihan eri levelillä. 

Puolueiden valtasuhteiden fluktuaatio vain tuudittaa kansaa siihen kuvitelmaan, että heillä olisi jotain vaikutusvaltaa – mutta puoluejärjestelmä sinällään jo pitää huolen siitä, että todellisia muutoksia ei tapahdu. Despotismin uomat saattavat vaihtua, mutta kysymys on aina verotuksesta, eli siis välistävedosta – ja sitä säestävästä, todellisuudesta täysin irrallaan leijuvasta narratiivista.

Jokatap, kun vihreys siis on olevinaan valttia, koitin kuvitella miltä todellisuutta vastaava suomen vaakuna näyttäisi. 

Vihreäthän ovat jo edellisiin vaaleihinsa disainanneet oman versionsa, jossa leijona (joka tosin tuossa näyttää, kumma kyllä, varsin valkoiselta heteroversiolta – minkä olisi luullut feministi-, ja sukupuolivähemmistösiipeä ottavan aivoon) on saanut taakseen vihreän taustan.

...Mikä onkin sikäli sattuvaa, että vihreä on myös islamin lemppariväri: se löytyy melkoisen monesta islamistivaltion lipusta. Siltä varalta, että ette tiedä miksi (koska miksipä sitä kukaan tietäisi), kerron:

Islam on alunperin ruuvattu sellaiseen muotoon, että se ei millään käytännön tasolla vastaa muita kirjan uskontoja – joten koska ristityillä pyhäpäivä on sunnuntai, eli auringonpäivä, ja juutalaisilla lauantai, eli saturnuksen päivä, oli passelia ottaa se seuraava päivä, perjantai eli venuksen päivä sellaiseksi.

Kun ristittyjen perinne on suoraa jatkoa Sol Invictukselle, heidän värinsä on valkoinen. Saturnuksen väri on sattumoisin musta – mikä kertoo erään bändinnimen nerokkuudesta (paitsi että tarkemmalla tutkimuksella nerokkuus on ilmeisen alitajuista). 

Olin ihan varma, että poppoonsa pääsanoittaja, okkulttisista aiheista kiinnostunut Geezer Butler tarkoituksella keksi bändilleen nimen, joka yhtä aikaa, suoran merkityksensä tasolla, vastaa todellisuutta täydellisesti, ja samalla kääntää asian jollain kognition tasolla täysin vinoon, jolloin saadaan käytännössä täysin lakonisesta toteamuksesta tummaa synkkyyttä uhkuva: Black Sabbath*.

No, kävi ilmi että jätkät ottivat nimen suoraan italialaisen kauhuleffan nimestä, joka se taas on käännösotsikko, joka ei vastaa alkuperäistä nimeä – joten emme tiedä miksi tuo sanapari on ylipäätään olemassa.

Green Friday (perjantai on siis venuksen päivä, ja venukselle omistettu väri vihreä**) ei kuulostaisi ollenkaan yhtä uhkaavalta, vaikka sen konnotaatiot ovatkin huomattavasti synkemmät: kuten tiedämme, islam haluaa tuhota juutalaiset (ja toki kaiken muunkin, kuten vaikkapa homot, joiden oikeuksia vihreät ja feministit ovat ajavinaan ikään kuin islam olisi millään todellisuuden tasolla yhteneväinen). 

Ja islamia vihreä puolue haluaa lisää maahamme tuoda; heidän agendallaan on siis pidemmällä tähtäimellä se, että naisilta otetaan kaikki oikeudet pois, sateenkaariväeltä otetaan nirri pois – ja ylipäätään viimeinenkin järjenripe poistetaan politiikasta.

Joten Suomen vaakunasta, jossa leijona tallaa itäistä, muslimien käyttämää käyrää sapelia maanrakoon, voidaan pikapuoliin tehdä sellainen versio, jossa leijona (joka toki jo tässä alkuperäisessä versiossa näyttäisi puukottavan itseään päähän – mikä selittäisi loputtoman masokismin) voisi olla käännettynä ensinnäkin makuuasentoon, puukottamassa itseään selkään, ja käyrä sapeli voisi olla uhkaavana yläpuolella. Ehkä leijonalla voisi olla kaulapantakin. Ja ehkä se voisi olla näyttelypuudeli.

Tai ehkä leijona voitaisiin vaihtaa lypsylehmäksi. Maatiaislehmä vihreällä pohjalla, odottamassa halal-teurastuksen mukaista hidasta, kivuliasta kuolemaa. Jep. Kas siinäpä vihreä tulevaisuus.

Tuo reitti maan tuhoamiseksi on sen verran nopea, että vasemmiston kommunistiset fantasiat vankileirien saaristoista mielipidevankeineen eivät taida toteutua; väärin ajattelevat vain mestataan tai hirtetään tai kivitetään kadulla, niin kuin Saudi-Arabiassa – mielipidevaikutus on sillä tapaa tehokkaampi (jopa niin tehokas, että kyseinen maa on puheenjohtajana YK:n ihmisoikeuspaneelissa – minkä pitäisi kertoa todella paljon YK:sta, mutta ei ilmeisesti kerro).

---

*Olin myös valmis kreditoimaan Butlerin loistavasta levyn- ja biisinnimestä: Mob Rules – joka on suora käännös sanasta "demokratia", mutta kertoo kaunistelun sijaan välittömästi mistä demokratiassa on kyse: katujengien säännöstöstä, joka se taas perustuu silkkaan väkivaltaan – mutta tuo biisi on näemmä Dion sanoittama.

**Outoa että islam on valinnut johtotähdekseen nimenomaan Venuksen, joka viittaa naiseuteen – ja samalla musliminaisen asema on jossain sängyn ja hellan välissä. Yhtäältä lippusymboliikassa tuo kointähti on kuunsirpin puristuksessa – ja kuuhan assosioituu yötajunnan kaaokseen. Ehkä enemmän kuin symbolisesti juutalaisten ja kristittyjen pyhäpäivät ovat venuspäivän, ja kuupäivän (maanantai) puristuksessa, ja kaikki muut päivät vapaata temmellyskenttää...

Painajainen

Nyt silmät auki. Tätä pätkää on erittäin vaikea katsoa, mutta sitä tärkeämpää on tuijottaa koko kauhukuvasto läpi:

Mitä pidempään hyvää tarkoittavat mutta harhaiset ihmiset kieltäytyvät näkemästä millainen sieluton, häiriintynyt lauma Eurooppaan yhä kiihtyvällä tahdilla vyöryy, sitä varmemmin tilanne eskaloituu äärimmäisen väkivaltaiseen kaaokseen. 

Arvauksen varaan jää herääkö ensin loputtomaan hyssyttelyyn kääminsä käräyttävä kantaväestö – joka hankkiutuu saman tien täysin armottomasti kaikesta vieraamman oloisesta aineksesta lopullisesti eroon – vai annetaanko tämän mielettömyyden vain eskaloitua siihen tilanteeseen, jossa hallinta on menetetty ja mitään ei ole enää tehtävissä. 

Jokatap, jos tätä tulvaa ei pysäytetä, jäljelle jää vain rauniot: sivilisaatio taantuu vuosisadan tai pari taaksepäin, ja koko manner hukkuu anarkian ja totalitarismin vuorovesiin – ihmisyys katoaa historian hämärään. Ja hyvät ihmiset, heitä ei enää ole, koska heidät on piesty, kidutettu ja raiskattu hengiltä meidän vieraidemme toimesta.

Ihmisyyden katoamisen esimakuna: BBC-raportti britteinsaarilla vuosia jatkuneesta alaikäisiä joukkoraiskaavasta muukalaisverkostosta. Tässä käsitellään vain yhtä kaupunkia (mutta tilanne on sama koko maassa). Poliisi on ollut täysin tietoinen siitä mitä tapahtuu, mutta mitään ei ole tehty, jotta ei vain jouduta rasismisyytteiden kurimukseen:

Ja loppukaneetiksi äskettäiset Malmön uudenvuodenjuhlat, joissa kenenkään silmät eivät ole minkään arvoiset:

Koittakaa hyvät ihmiset herätä jo, kun vielä on tehtävissä jotain. Alla lukema, joka kasvaa joka ainoa päivä:

15 vuotta, 5 täydellisen tarpeetonta massamurhaa päivässä. 5/pvä! Keskimäärin viisi kertaa joka ainoa päivä joku aivoton zombi kylvää silkkaa kuolemaa jossain päin maailmaa, yhdellä ja samalla tekosyyllä.

Ajattelun jäljittelyä

Rupesin tuossa miettimään sanoja – niinkuin "näkeminen", "tietäminen", "ymmärtäminen", "käsittäminen" ja "viisaus".

Veikkaan että tuo viimeisin noista ei ole alkujaan suomea. Kerron myöhemmin miksi noin kuvittelen, mutta tässä kohtaa täytyy disclamoida, etten todellakaan ole etymologian asiantuntija. 

Kysymys on ajatuskokeesta (ja tuosta tulikin mieleen, että "ajattelu" on myös yksi sana listalle), jossa koitan hahmottaa miten konseptualisoimme maailman ja itsemme siinä. Ehkä googlailen nuo sitten kun olen itse ensin saanut rakennettua jonkinmoisen teoriarungon.

Tämä kyseinen runko tuskin on outo jollekulle, joka oikeasti on perehtynyt kielemme alkuperään, ja heille latelen itsestäänselvyyksiä – mutta veikkaan että moni ei lopultakaan ajattele mitä merkityksia sanat mukanaan kantaa.

Ai niin, ja "totuus". Tuosta tulin pari riviä lukeneeksi, ja se perustunee juureen, jota ei ihan heti tule yhdistettyä – mutta joka selittää aika paljon.

Ajattelen asiaa tässä kohtaa initiaation kannalta, fenomenologisesti kenties, uudestisyntymän ja siis kuoleman, tietoisuuden kannalta. Ja huomaan tämän väistämättä lipeävän melko esoteerisiin sfääreihin. 

Tarkoitus ei kuitenkaan ole mystifioida mitään, vaan pikemminkin ymmärtää mystifioinnin mekanismeja – ja sitä, että huomattavasti useammat asiat, kuin mitä äkkiseltään kuvittelemme, on kallellaan mystiikkaan. Me olemme maagisesti ajattelevia otuksia. Kaikki meistä ovat; se on sisäänrakentunut ominaisuus.

Eli: tietoisuus on prosessi, jonka kohdalla nykyihminen on ehkä enemmän kesken, ja sirpaloituneempi kuin aiemmat sukupolvet. Tämä degeneraatio on ollut meneillään jo pitkän aikaa, ja kuuluu varmastikin ihan ihmisen kollektiiviseen kehitykseen: harppaukset ovat toisinaan niin pitkiä, että tasapainon takia on välttämätöntä ottaa taka-askelia.

Itse asiassa depressio saattaa olla hyvinkin jatkossa esittämäni konseptin nykymuoto.

Vaikka olemmekin sangen vaikuttavassa kehityksellisessä vaiheessa, on kollektiivisen tietoisuuden inertia kuitenkin ihan hilkulla sakata koko nousun, monella osa-alueella. 

Yksi noista osa-alueista on kasvatus, ja siihen liittyen kasvaminen – joka useimmilla jää kesken. 

Kuvitellaan olevamme aikuisia, rakennellaan kotia ja uraa – kunnes törmätään todellisuuteen, ja kovaa. Vastaan tulee kriisi, jotain joka kyseenalaistaa kaiken mitä on luullut tietävänsä.

Ja tässä on valtava ongelma: ihmiset päästetään aikuisuuden veräjästä ennen kuin heistä on aikuisia tullut. Aikuisuus ei ole ikä; se on kumuloituva ymmärrys. Mutta nuoret aikuiset, ihan siksi että heidän aivojensa kehitys on kesken, eivät ymmärrä että he eivät tiedä lähimainkaan kaikkea. 

Joten he kuvittelevat tietävänsä kaiken. He luulevat ratkaisseensa koko maailman – toisin kuin vanhempansa, joita nämä uudet aikuiset katsovat menneen ("väärin ajatellun") maailman muistomerkkeinä.

Ja koska näitä nuoria aikuisia kohdellaan aikuisina, heidän kärkevät mielipiteensä alkavat muokata yhteiskuntaa. He luulevat tekevänsä suuren palveluksen koko ihmiskunnalle toitottaessaan uutisina asioita joiden kanssa edeltävät sukupolvet ovat käyneet samat kuohunnat – ja todenneet että asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia, mutta ei millään jaksaisi vääntää näistä kun tiedän että te nyt vain ette ole kauhean vastaanottavaisessa kehitysvaiheessa.

Mutta koska tämä maailma liikkuu äänekkäimpien määräämään suuntaan – ja äänekkäimmät eivät ole fiksuimpia – kehitys tekee omituisen tempoilevia liikkeitä, kun infraa kammetaan milloin mihinkin suuntaan.

Ongelma tässä ajassa – niin kuin jokaisessa ajassa – on liika varmuus. Ihmiset eivät ole törmänneet omaan vajavaisuuteensa, koska heillä on kaikkea, joten he näkevät kaikki ongelmat palikkatesteinä. 

Ja koska ihminen sisäsyntyisesti rakastaa ongelmanratkomista (vaikka sitä raskaasti kiroaakin), synnytetään ongelmia asioista jotka eivät ole ongelmia, jos oikeita ongelmia ei satu olemaan tarjolla ratkottaviksi ( – ja kun ratkotaan ongelmia jotka eivät ole ongelmia, onnistutaan synnyttämään ihan oikeita ongelmia, joiden olemassaolo luonnollisestikin kielletään, koska omaa osuutta niiden tarpeettomassa syntymisessä ei haluta nähdä).

Mutta ennemmin tai myöhemmin jokaisen täytyy rikkoutua. Se on väistämätöntä, koska kaikki mitä luulet tietäväsi itsestäsi, on sinuun ulkoapäin kiinnitettyjä attribuutteja joiden valintaan sinulla ei ole ollut vaikutusvaltaa. 

Samoin tuon vinoon kasvaneen persoonasi läpi olet oppinut näkemään maailman jonakin mitä se ei ole, koska maailma on aina oman minäkuvan tuote, siitä suodattunut presentaatio. 

Elämää ei voi kulkea läpi ilman helvetillistä tragediaa. Ja jos kuvittelet jo käyneesi sen läpi, olet todennäköisesti väärässä.

Mitä rigidimpi ihminen on, sen varmemmin tuo romahtaminen tapahtuu räjähdyksenomaisesti, yhtäkkiä, "ilman mitään varoitusta". Kirjoitin tuon lainausmerkkeihin, koska todellisuudessa varoitusmerkit suorastaan kirkuvat kaukaa ennen kuin tuo kivettynyt ihminen edes tulee näkyviin (koska hänen kivettynyt olemuksensa heijastuu kaikesta ympärillään – meidän oma ennusteemme omasta tulevaisuudestamme kulkee edellämme*): hän ei suostu päästämään maailmaa sisäänsä, ja siksi jokainen rajapinta on väkivaltaisen kouristuksen vallassa.

Kivettynyt ihminen on juuri niitä, jotka eivät ota kantaa mihinkään, tai enintään myötäilevät – jotka eivät häiritse ketään, jotka ovat kilttejä ja ystävällisiä ja hyväkäytöksisiä, mutta joista hohkaa (jollain alitajuisella tasolla) ulos se, että kaikki on esitystä.

Me emme tiedä kovinkaan paljon menneistä sukupolvistamme, joten kaikki mitä heistä kirjoitan, on spekulaatiota. Mutta he ovat geeneissämme, ja kun kerron oman versioni siitä, miten kasvatus tapahtui kauan sitten, luulen tietäväni mistä puhun.

Siis: tervetuloa hetkeksi rautakaudelle, aikaan jolloin roomalainen massojenhallintatyökalu ei vielä ollut rantautunut niemellemme. Kasvatuksellinen metodi oli jokseenkin toinen kuin nykyään: lasten kasvattamiseen todellakin tarvittiin koko kylä. Tuolloin ei mietitty kenellä on kasvatusvastuu, ja kenellä on oikeus oikaista vääränlaisia käyttäytymismalleja – nuo molemmat oli kaikilla.

Yksi olennaisimpia eroja oli se (nykyään perin epäsuosittu) ajatus, että miehet ovat miehiä, ja naiset naisia. Kaikesta pullikoinnista huolimatta tämä on biologinen tosiasia (josta on toki poikkeuksia, mutta niihinkään ei suhtauduttu jonain mitä pitää korjata, vaan jonain joka vain on), jonka vääntely vain ja ainoastaan vääristää ihmisten perseptiota itsestään.

Rauta-aikana – ja varmasti paljon myöhemminkin – pojat, saavutettuaan puberteetin, erotettiin äideistään, yhteisöön jossa oli vain miehiä. Tämä oli ensimmäinen askel mieheksi tulemista. Lapsi oppi vanhemman sukupolven ja oman sukupuolensa tavat – ja myöskin vertaisryhmältä tajunnan siitä, että kropassa yhtäkkiä riehunnan alkanut hormonimyrsky on jotain jonka jokainen käy läpi –, ja aloitti matkansa itselliseksi ihmiseksi.

Mutta tämä ei vielä ole matka itseen; se on matka yhteisöön. Matka itseen tapahtuu poistumalla yhteisöstä kokonaan. Kun poika on oppinut mieheyden raamit, ja katsotaan hänen oppineen riittävästi ja saaneen kovuutta luihin, on aika lähteä korpeen – yksin, tulemaan siksi mitä on.

Tällä matkalla ihminen kohtaa koko ympäröivän maailman kaaoksen, ja tämä väistämättä rikkoo hänen minuutensa, suodattamattoman todellisuuden vyöryessä päälle – mikä on olennaista itseksi tulemisessa. 

Tähän tultaessa kaikki, mistä minuus rakentuu, on tullut ulkoa. Matka ulos on samaan aikaan matka sisäänpäin, ja se matka murskaa kaiken mitä ihminen on siihen saakka kuvitellut ymmärtävänsä. 

Takaisin palaava ihminen on täysin eri henkilö kuin korpeen lähtenyt, koska takaisin tullaan vasta sitten kun omat pahimmat pelot on kohdattu – täydelliseen yksinäisyyteen keskellä tuntematonta sisältyy helposti hallusinatorinen elementti, koska tajunta pyrkii koko ajan täyttämään aukkoja todellisuudessa, ja kokemuksen stressi aiheuttaa vielä univajettakin, mahdollisesti myös nälkää. 

Ensin pelkää kaikkea mitä voi tapahtua, ja lopulta ei edes tiedä mikä on totta – kunnes lopulta tietää, ja voi palata takaisin.

Ja tämä matka jokaisen täytyy tehdä; tajunta yksinkertaisesti vaatii sitä – ja koska nykyään kyseistä siirtymäriittiä ei ole, tapahtuu minän rikkoutuminen hitaasti murenemalla, jatkuvasti kasvavan epämääräisen ahdistuksen puristuksessa.

Ja nyt siirrytään sinne etymologian puolelle: jotta jotain voi tietää, sinne pitää mennä. Tarvitaan tie. 

Kun jotain tiedetään, se ei sinällään ole muuta kuin oman maailman laajennus. Syvempi ymmärrys on ympäröimistä: kun asiaa voi katsoa joka kulmasta, se on ymmärretty. 

Myös katsominen on eri asia kuin näkeminen; näkeminen on passiivista vastaanottamista, katsominen aktiivista ymmärrykseen pyrkimistä.

Ymmärryskään ei vielä tarkoita käsittämistä. Käsittäminen on sen oivaltamista, mitä ymmärretyllä asialla voidaan tehdä – ja me käytämme työkaluja käsillä. 

Me olemme teleologisia olentoja, joiden primäärinen olemassaolon tarkoitus on tutkiminen. Ja tutkiminen ei lopu koskaan, koska se on perimmäinen tarve, joka taas kehittää ajattelua – joka on ideoiden (kuvitelmien) ajamista haluttuun suuntaan.

Ja sitten se viisaus. Miksi en saa päähäni mikä olisi fennougrilainen ilmaus? Onko tosiaan niin (kuten kuvittelen), että viisautta tarkoittava sana on tullut viereisen lätäkön takaa: "visa", eli näyt(tä)ä? 

Toki tämä on sikäli mahdollista, että suomalaiset ovat olleet Itämeren kauppareitin varrella, eikä missään umpiossa. Yhtäältä sana on voinut kulkea toiseenkin suuntaan; suomalaiset kuitenkin tunnettiin (paitsi ylimaallista tietoa hallinnoivina noitina, myös) ylivertaisina veneenrakentajina, mikä se taas väistämättä edellyttää taidon opettamista.

Mistä juontuu visainen ongelma? Se on jotain, jonka ratkaisu tarvitsee laajempaa ymmärrystä, siis viisautta. Mitä tarkoittaa visakoivu? Mitä on pitää visusti kiinni?

Jokatap, ihminen joka tietää, ymmärtää, käsittää, tutkii ja ajattelee, pystyy myös näyttämään mitä tietää – ja näyttämiseen liittyy pelkän katsomisen lisäksi vielä vanhempia oppimisen muotoja: taktiilia, kinesteettistä matkimista.

Näyttäminen on syvempi opastamisen muoto kuin kertominen – joka se taas ei välttämättä sisällä viisautta sinällään lainkaan, koska näyttämisen välitön oivallus puuttuu kerronnan vastaanottajalta (mikä itse asiassa taitaa olla kouluopetuksen suurimpia ongelmia: jos oppilas ei näe kerrotulle asialle mitään yhteyttä omaan todellisuuteensa, sille ei ole paikkaa aivoissa). Kertominen on kertaamista, eli toistoa – ja itse asiassa ymmärtämisen työkalu itselleen kertojalle, ja vain toissijaisesti vastaanottajalle.

Ehkä näiden sanojen suhteen totuuden selville saaminen vaatii oikeiden etymologien apua. Totuus. Jossain päin Suomea sanotaan "tottuus". Jos siihen lisää yhden kirjaimen (murteillahan on jo sinällään tapana lisäillä ja pudotella kirjaimia), saadaan "tottumus". Totuus on siis jotain, jota on totuttu pitämään totena. Ja "tosi", se on totinen juttu se.

---

*Okei, vähän esoteerisille kierteille karkasi välillä tämä, mutta edelleenkään en puhu mistään henkimaailman asioista: meidän mielentilamme ja intentiomme todella saavuttavat ihmiset ennen kuin fyysisesti saavumme kohdalle.