perjantaina, toukokuuta 05, 2017

Auraamme naamoitse

Kolme näennäisesti toisiinsa liittymätöntä tapahtumasarjaa: 1) Kanadassa pankit horjuvat vanhan kunnon "too big to fail" -skenaarion eturintamassa, 2) Kansasissa on menetetty hallalle ensimmäinen vehnäsato, 3) Puerto Rico meni juuri konkkaan.
Samaan aikaan lehdistä on saatu lukea, miten hienosti pörssissä menee. Konepajoillekin on tullut tilauksia ovista ja ikkunoista. "Luottamus tulevaan on lisääntynyt."

Männävuosina on kaiken järjen vastaisesti telottu energiantuotantokapasiteetti mm. hyödyttömillä/haitallisilla tuulimyllyillä – ja subventoitu rahat noita rakentaville ulkomaisille yhtiöille, joilla ei välttämättä ole edes työntekijöitä. 
 
"Uusiutuvaa energiaa" on väkisin tungettu markkinoille rampauttamaan kriisivalmiutta ja heikentämään jakeluverkkoa. Bensiiniä lantrataan transrasvoilla, ruoan viljelylle sopivia peltoja uhrataan energiantuotantopelleilyyn.
Saman ilveilyn toisella laidalla nk. "paskalaki" vedettiin vuosien junnaamisen jälkeen vihdoin pois, koska siinä ei ollut mitään tolkkua ja moni (allekirjoittanut mukaanluettuna) yksinkertaisesti kieltäytyi tekemästä vaadittuja toimia. Joskus sentään passiivinenkin vastarinta toimii.
Energiantuotanto on "haasteiden edessä" kuten tavataan sanoa. Myös kotinsa sähkölaskun maksaja on haasteiden edessä: lämmitystä tarvitaan pidemmälle kesään, ja aiemmin syksyllä. Kun energia vie entistäkin enemmän varoja, kaikki kallistuu.

Asioiden hämmentämiseksi myös diesel jostain – epäilemättä todella hyvästä – syystä halutaan ottaa pois käytöstä. Öljynporaaminen on muutenkin käymässä yhä kannattamattomammaksi (väittävät; ehkä tällä tarkoitetaan sitä, että liikevoitto kasvaa vähemmän kuin ennen. Tuskin tuo ihan heti kannattamatonta kuitenkaan on...) 
 
Tehostamisen nimissä otetaan uusia metodeja häthätää käytäntöön, eikä turhaan tunnusteta, että nämä uudet metodit aiheuttavat vaikkapa pohjavesien myrkyttymistä sekä maanjäristyksiä (kuten nk. "fracking"* tekee). 

Lyhytnäköinen myyntivoiton jahtaaminen on niin monessa asiassa kampittamassa koko ihmiskuntaa rähmälleen, että käytännössä etenemme naamaa aurana käyttäen. Tässä kohtaa voisinkin listata asioita, joista olen tässä viime aikoina muuttanut mieleni ihan vain nähtyäni missä laajuudessa yleinen vastuuttomuus jyllää:
  • luomu. En enää näe, että tehomaatalous olisi parempi vaihtoehto (– tai että geneettinen manipulointi olisi vain sofistikoituneempi versio jalostuksesta). Se olisi, jos ihmiset olisivat taipuvaisia vastuulliseen toimintaan – mutta me emme ole. Meidän elimistömme ovat täynnä mm. glyfosaattia, joka on siis tuholaismyrkkyä, jota on suurin piirtein jokaisessa ruoka-aineessa – ja jonka takia kasvit eivät tuota omia vasta-aineitaan, minkä takia me emme tuota omia vasta-aineitamme. Ja (mm.) siksi me olemme jatkuvassa tulehdustilassa – mikä taas tekee tietä ylimedikalisoinnille – joka kemikalisoi ympäristöä – mikä se taas palautuu elimistöömme ja aiheuttaa hormonaalisia muutoksia – mikä se taas aiheuttaa lisää huonoja päätöksiä...
  • itse asiassa tästä listasta tulisi melko lailla pitkä, joten jatketaan sitä omissa postauksissaan...
Mitä yritän sanoa on, etten ihan tiedä missä todellisuudessa ämpärimedia oikein elää. Tilausten lisääntyminen ei tarkoita, että ne tilaukset tultaisiin maksamaan. On toki hienoa, jos työpaikkoja tuntuisi tulevan lisää – mutta jos se lisääntyminen ei oikein perustu mihinkään, jos se vain jotenkin tapahtuu... Kyse voi hyvin olla siitä, että kuplaa vain kasvatetaan sen aikaa kun ehditään. Rahan täytyy liikkua, tai muuten se kuolee.

Kuten elävästi muistamme, koko globaali talous elää velkarahalla. Velkaa on paaa.aaaljon enemmän kuin varsinaista rahaa. Jos kaikki elävät velaksi, jossain on jotain pahasti pielessä. Kun korot nousevat, lisääntyvät maksuvaikeudet. Kun maksuvaikeudet lisääntyvät, lisääntyvät levottomuudet. Kun vielä luonto tuo oman arvaamattomuutensa kehiin... Ja ennen kaikkea: jos vasiten ruokitaan harhakuvia, jotka perustuvat toiveajatteluun... Herätyksestä tulee aika kylmä.

Ongelma ei ole se, että olisimme matkalla kohti vääjäämätöntä katastrofia – vaan se, että olemme matkalla kohti katastrofia joka olisi väistettävissä jos onnistuisimme pudottamaan loputtoman tulosajattelun kyydistä ja keskittymään olennaiseen. Mutta kai tämä on prosessi, johon ollaan valmiita vasta sitten kun silmät on ihan pakko avata. 
 
---
*Noinkohan se uudempi Galactica-sarja tehtiin ihan vain siksi, että voitaisiin ottaa uusi poraustermi pari vuotta myöhemmin käyttöön? Kummempaakin on tapahtunut...

2 kommenttia:

Olavi Koskela kirjoitti...

En haluaisi muuten inistä ansiokkaasta bloggauksesta - josta on onnistuttu jättämään kirosanat pois, itse en olisi siihen pystynyt - mutta tuo väite, että glyfosaatti jotenkin kertyisi elimistöön on aika outo. Glyfosaatti on sen verran labiili yhdiste, että sitä ei juurikaan ole jäljellä syömissämme kasviksissa saati, että sitä kertyisi alkuperäisessä muodossa meidän kudoksiimme. Onko blogistilla jotain referenssiä asiaa koskevaan tutkimukseen?

kasbach kirjoitti...

Mikään kemian tai aineenvaihdunnan asiantuntijahan en ole, mutta teollisen skaalan tuottamia vahinkoja on tapana vähätellä. Niin kuin vaikka että "infraäänen ei ole todistettu aiheuttavan mitään"... Pikagooglauksella löysin tuollaisen: http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2013/07/30/glyphosate-toxicity.aspx?_escaped_fragment_=#! – Sen mukaan "The true toxicity of glyphosate—the active ingredient in Monsanto’s broad-spectrum herbicide Roundup—is becoming increasingly clear as study after study is published demonstrating its devastating effects." Epäilemättä väittämän esittäjä on ehditty jo moneen kertaan mustamaalata, mutta hän ei tosiaan ole ainoa, joka sanoo ihan samaa...