Romutta

Sitä ei tule ajatelleeksi. Ainakaan itse en tullut. Nimittäin kun pihastossa on majaillut pari liikennekäytöstä poistettua autoa, on tullut kuviteltua, että eihän niistä mitään vakuutuksiakaan tarvitse sitten maksaa.

No, ei liikennevakuutuksia niin. Mutta kaskot siellä edelleen rokottavat tiliä.

Tämä kävi ilmeiseksi kun syynäsin viimeisen vuoden ajalta menoerät, ja tulin vilkaisseeksi että mitäs nämä vakuutusmaksut oikeastaan sisältävätkään. "Kas tässäpä harvinaisen hyödytön rahareikä!" riemastuin.

Joku optimistipälli sisälläni on herutellut sellaista ajatusta, että noista molemmista saisi vielä kulkukelpoisen vehiikkelin - mutta totuus on kyllä se, että vain, jos sattuisin olemaan auton remppaamiseen intohimoisesti suhtautuva räplääjä, tuo olisi mahdollista. Mutta tässä todellisuudessa auton remppaamiseen kohdistuva intohimon liekki loimuaa siinä vihassa, jota tunnen kaikkea ruuvinvääntelyä ynnä muuta hinkkailua kohtaan. Eli ei; mitä minä oikein olen kuvitellut kuvittelevani?

Joten tilasin molemmille kuljetuksen tuonpuoleiseen. Kätevästi voi netissä tehdä semmoisen, ja sitten vain hakevat pois. Mitä nyt kannattaa muistaa tyhjentää autoissa mahdollisesti lojuvat sinne kuulumattomat mutta toisaalla merkitykselliset artefaktit. 

Ja semmoinen mutka tässä voi olla vielä, että tuon varhaisemman rekisteriotteessa saattaa olla myöskin exän nimi. Tämä pitänee tarkistaa. Tai kaipa ne sieltä soittelevat ja mainitsevat asiasta. Valtakirjaanko tässä vielä pitää puumerkki käydä hakemassa? Sen näkee.*

Swaippausanalyysi jatkuu, nukahtelu onnahtelee

Tämä on kyllä kätevä kirjoitustapa sikäli, että normaalista näppäimistökirjoittamisesta puuttuu tämä samanlainen pelillisyys, tai leikkisyys. Sellainen uuden löytäminen on kymmensormikirjoittamisesta puuttunut pitkän aikaa, kun siinä ei enää juuri tarvitse itse kirjoittamisen prosessiin kiinnittää huomiota. Jää vain ajatus, joka pitäisi saada välittymään, ja kun ajatusta ei lopultakaan tunne alusta loppuun sitä aloittaessa, tuntee olevansa tyhjän päällä. 

Tässä swaippailumetodissa taas pitää jahdata ajatusta kirjain kerrallaan - tai oikeastaan hieman nopeammin, niin että ajatusta hieman pitää hidastaa, mutta niin että se ei käy työlääksi vaan pikemminkin meditatiiviseksi. Virtaavaksi kuin tuo sormen jälkeensä jättämä käärme.

Ja sekin, että aika ajoin pitää pysähtyä opettamaan näppäimistölle mitä sanaa haetaan, on oikeastaan sangen tervetullut syrjähdys (tiettyyn pisteeseen; ei minulla nyt niin laaja tahi anarkistinen sanasto ole, että koko ajan pitäisi muka olla opettamassa että kyllä tällainen sana vaan meikäläisessä universumissa existoi...).

Väärillä sanoilla "korjattu" ajatus ei pääse kelaamaan samoja uomia, mutta siltikin pitää yrittää pitää ajatus kasassa. Kyllä, tämä on omassa epätäydellisyydessään nimenomaan meditatiivista maailman hahmottamista, jossa väkisin joutuu vaihtamaan sisäisen ja ulkoisen spektion välillä, mundaanin ja selestiaalisen taistellessa huomiosta. Runollista suorastaan!

Jotenkin tätä ei malta koskaan lopettaa sen jälkeen kun on sormensa päästänyt vaeltelemaan. Jotain maagista, ritualistista tässä on. Rukouksenomaista kenties? Manauksen kaltaista? Voodoota? Manifestoidaan jotain, josta ei voi tietää mitä on syntymässä - eikös se liene melko lähellä luovuuden perimmäistä määritelmää?

Joten tässä on tosiaan se addiktoiva piirre, jonka takia näin (muutenkin aivan liian myöhään) nukkumaan mennessä ei kylläkään kannattaisi tablettiin juuri kajota; ei tule nukkumisesta mitään kun vain sukeltelee syvemmälle omaan neuronitarhaansa. Olin huomattavasti paljon väsyneempi kun aloitin tämän kirjoituksen, vailla mitään käsitystä siitä, mitä olin kirjoittamassa. Ei ollut mitään asiaa, mutta niin vain rivikaupalla tyhjästä kumpusi sanoja, uusia sekä vanhoja, toinen toisensa perään.

Pitäisi lopettaa. Univelka, nähkääs. Huomenna (so. tänään) hankitaan kyllä melatoniinia taas, ei tule mitään tämmöisestä semivalveesta.

Tuottamuksettomuuksissammekaan

Tuottamuksellisuus on jännän ambivalentti sana. Kuten tuossa jokin aika sitten noottasin, oli sakkoa odotettavissa. Ja tuosta vein sitten skoudestatsuunille paperin, jolla vastustin rangaistuspäätöstä.

Konstaapeli siinä jo vastaanottaessa veikkasi bumerangia, ja sellaiseksihan pumaska osoittautui. Edelleenkin voisin vastustaa päätöstä, mutta toisaalta taidan olla donquijotena byroo-automaatin sisällä: vastaus näyttää siltä kuin omaa vastinettani ei olisi edes luettu - kirjattu kyllä, muttei luettu.

Ihan ”huvikseni” siis tsekkasin mitä aiheesta löytyy sanalla tuottamuksellisuus. No, löytyy sellaista, että liikennerikkomuksen kohdalla tuottamuksellisuudella ei ole merkitystä:

[…] joidenkin säännösten on katsottu tarkoittavan myös tuottamuksesta rankaisemista. Liikennerikkomus on tyypillinen esimerkki tästä: myös punaisia päin vahingossa ajamisesta saa sakkoja, vaikka pykälä sanoo vain "muuten kuin 98-102 §:ssä mainitulla tavalla rikkoo". Tavallaan tämä on järkevääkin, mutta monimutkaistaa säädösviidakon selailua huomattavasti.

Jos olet kameran tallentama, ei harkintaa juuri käytetä. Paitsi että kyllä käytetään. Olen kerran aikaisemmin laukaissut saman kameran saamatta siitä sakkorangaistusta. Tuolloin kyse oli ohitustilanteesta, mikä on varmaankin käynyt räpsystä ilmi: rekka takana, ja ohitus juuri kohdassa, jossa nopeusrajoitusta ei ole voinut huomata.

Tällä kertaa ongelma lienee siinä mahdollisuudessa, että epäilty kenties vain yrittää selittää itseään ulos rangaistuksesta. Väittämä siitä, että vastaantulija on häikäissyt strategisesti krusiaalilla hetkellä, on vain väite jota ei voi todistaa. Toisinaan olen kyllä vakaasti harkinnut kameran laittamista sekä eteen että taakse, juurikin tällaisia tilanteita varten.

Mutta toisaalta: lakihan ei ole sama kuin oikeus, kuten olemme monessa yhteydessä saaneet todeta...

Näemme auroja

Meinaan hiukan tulee hypokondrinen olo siinä, jos puolitoista viikkoa joka päivä iskee migreeni. Pikkuisen hötkyilee siitäedes ainakin muutaman päivän: "Onko mulla nyt just taas tulossa häiriöitä näkökenttään vai onko tämä vain jonkun kirkkaan heijastuman jälkikuva? Onko mulla hartiat jumissa semisti vai totaalisesti?" 

Kauhuissaan odottelee ihminen milloin se iskee kesken esityksen (ei ole vielä iskenyt, huh; ennen esitystä kyllä on). Ei ollut edes migreenilääkkeitä kuin yksi tuon vaivaperiodin alkaessa - ja sitten ei sitäkään; normiburanalla piti selvitä. Nyt on, jokunen, toistaiseksi.

Onneksi kuulun siihen vähemmän onnettomaan gaussin käyrän puolikkaaseen, joka saa kohtauksen kuriin useimmiten ennen jumalatonta päänsärkyä, jos vain onnistuu heittämään lääkkeen naamariin heti kun öögat alkavat stroboilla - ja saa lepäillä siihen päälle, mielellään tunnin. 

Mutta jos stagella alkaa silmissä heittää, ei välttämättä ihan levyksi voi heti oikaista. Pari kertaa olen kyseisessä tilanteessa ollut - ja onneksi silloin ei koko aikaa ole tarvinnut lavalla olla, joten jotenkuten on selvitty...

Meikäläisellähän migreeni on hyvin selkeästi kytköksissä hartiajännitykseen, ja viimeaikoina on salilla tullut tehtyä ilmeisesti sen verran kovaa, että koko selkäpuoli oli pitkään aivan jumissa. Enää ei ihan niin jumissa ole se, mutta ei tuo seutu ihan lepotilassakaan ole.

Kun siis meitsihän ei venyttele! :D Tai siis venyttelen juu, mutten sillai erikseen mitään venyttelysessioita kyllä järkkää itselleni* - sarjojen välissä venytän sieltä mistä sattuu kinnaamaan, ja lopuksi vielä pahimmat jumit irti. Mutta ilmeisesti vastusta on tullut nostettua sen verran innokkaasti, että pitää jatkossa kiinnittää erikseen huomiota siihen lihasten irrotteluun.

Joten meitsi on jopa lämmi/jäähdytellytkin ihan peräti taas vaihteeksi parilla viime kerralla, juoksumatolla nimittäin - mistä hyvästä nyt on sitten pohkeetkin vielä kipeänä. Aiemmin ainoastaan pohkeet eivät olleet, tuolla selän puolella. Tsh. On tämä sellaista ruusupuskissa tanssimista.

*tai siis viime päivinä olen kyllä venytellyt ihan kotonakin kaiken varalta...

Jälleen käännämme takkia

Kyllä, kovasti olin heittämässä hanskoja tiskiin. Sitä olin mieltä että nyt saa roolin vetäminen riittää - että en minä jaksa reploja opetella ja sitten tahkota lukemattomia kertoja samoja gestisiä resitaatioita. Että ei kuulu meikäläisen luonteeseen toisto, eikä varsinkaan se, että toistan asioita muiden kirjoittamilla sanoilla ja vieläpä niin, että joku kertoo miten se pitää tehdä. 

Enkä sitä paitsi ole ollenkaan sitä tyyppiä, jonka on pakko hakeutua aina ja kaikkialla huomion keskipisteeksi. ...Vai olenko? Labiilisti? Vedänkö roolia siviilissä?

Tässä kevään mittaan laskeskelin että nyt on tämän ja tämän verran esityksiä jäljellä, ja sitten olen vapaa! Loppuunmyytyihin esityksiin on hyvä päättää uransa, ajattelin.

Mutten millään keksinyt että mitä sitten teen. Tämä touhu on jotain minkä osaan, eivätkä haasteet lopu kesken - aina voi tehdä paremmin ja toisella tavalla. Aina oppii uutta, sekä tekemisestä että itsestään. Ja muista ihmisistä. Introverttinä luonteena olisin pahasti sosiaalisessa paitsiossa, jos en vänkäisi vastahakoista itseäni sinne missä on jotakuinkin mahdotonta välttää interaktiota.

Ja kun nyt näyttää että enenevissä määrin pääsee myös laulamaan lavalla... Jännä että viidentoista vuoden aikana tuota on tullut vastaan ei-juuri-ollenkaan, vaikka taustabändissäkin on lavalla tullut oltua. Leikin lopussa luikautin Beckettin muutamat rivit itsesävelletyin melodioin, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa ihan taustojen kanssa olen päässyt musikaalityyliin hoilaamaan kohtausten lomassa - vaikka bändilaulantaakin on takana vuosia.

...Joten (jälleen) pyörsin päätökseni - ties kuinka monetta kertaa. Kesällä ei taaskaan juuri lomailla. Ei ehkä syksylläkään. Ehtiihän sitä, sitten joskus.

Tuplailluminaatio

Nämä on käteviä, sakkorysät. Koko matkan olet ajellut rajoitusten mukaan, kuten aina, ja sitten vastaan tulee joku pässi pitkät päällä - pistää lyhyet vasta kun olet sokea, ja uudestaan pitkät tietystikin ennen kuin olette ohittaneet toisenne - ja sitten tajuat olevasi siinä sadan metrin pätkällä, jota ei voi huomata jos sattuu olemaan sopiva häiriötekijä juuri hollilla. Aikaa reagoida on noin sekunti.

Räps. On niin tyytyväisen näköinen kuski varmastikin siinä kuvassa.

Luopumisen tuska

Ach! Mun oli pakko päästää ne meneen. Nimittäin erinäisetkin striimauspalvelut ja mitä näitä kuukausimaksullisia serviisejä nyt onkaan.

Juuri irtisanoin pleikkarin plusjäsenyyden - kun siis enhän mä ole pleikkariin päinkään kattonu varmaan vuoteen. Että mitä siitä maksamaan? Paitsi että jahka menee umpeen tämä maksukausi, niin sitten ei ole ainuttakaan peliä kun kaikki on tuolta plussasta ”ilmaiseksi” kuukausimaksulla imutellut.

Tai irtisanoin ja irtisanoin. Eihän siellä ole sellaista kohtaa kuin ”irtisano palvelu” tms. Otinpahan luottokorttitiedot pois niin eivät voi velottaa. Heti katkeaa kyllä kätsysti sitten kun eivät saa maksuansa. Kokemusta on: kun edellisen kortin voimassaoloaika loppui enkä muistanut vaihtaa uuteen, katkesi palvelu - eivätkä tulleet Sonyn velanperijät ovelle, mikä oli kiva ylläri :D (joo, käytän nykyään hymiöitä :D).

Ja siis lopullinen niittihän oli tuo, kun äsken kävin katsomassa että mitähän olisi tarjolla, että kai nyt muutama peli on ehtinyt kertyä kivasti sinne, niin mitä mä näin? Yksi peli oli siellä. Yksi! Kolmospleikkari on selkeästi putoamassa kelkasta. …Ja niin, pitihän siinä päivittää käyttis ja hyväksyä uudet ehdot eikä tuo yksikään peli ole vissiin edelleenkään perillä.

Muuten ihan kätevä tuo. Paitsi että enhän minä jaksa pelailla. Todellakaan en halua vapaa-ajalla käyttää aikaa mihinkään mikä nostaa adrenaliinia ja sykettä ja turhautumiskäyrää. Jo sudokun pelaaminen saa näkemään punaista, vaikka numerot eivät tulekaan demonisina hyökyinä kimppuun pimeissä käytävissä aina vaan nopeammin.

Mitäs minä muuta irtisanoin? Spotifyn. En kuuntele musiikkia (olen jo kuullut kaikki biisit mitä tässä elämässä tarvitsee kuulla), joten miksikäs minä tuostakaan olen ties kuinka pitkään maksanut? Ja Filmnetin, jossa uusia katsottavia pätkiä tulee ehkä kaksi kertaa vuodessa, ja striimauksen taso heittelee pikselimössön puolelle, eikä airplay edelleenkään pelitä. Se on moro sille.

Vielä jäi käyttöön HBO, Viaplay, Netflix sekä BooxTV, joka siis on käytännössä digiboksi netissä. Ei tarvitse muistaa ajastaa sarjoja enää, ja näkee ihan hoodeenä matskut. Fyysinen digiboksihan on sd-laatuinen, kun taas töllö ei, joten on ihan kiva nähdä kunnon kuvaa.

Netflix oli kyllä sekin liipasimella idioottimaisen suosittelusysteeminsä takia - eikähän tarjonta tuollakaan ole erityisen hulppea - mutta olkoon nyt vielä; aina välillä sinne ilmaantuu jotain mielenkiintoista… Ja HBOkin oli eroharkinnassa kun ei airplay futannut - vaan nyt uusi käyttis on ratkaissut tuon ongelman. Jatkan tilausta kun koko ajan tuntuu olevan käynnissä vähintäänkin yksi mielenkiintoinen sarja.

Amerikkalaiset on kyllä viekasta sakkia. Eittämättä täytyy olla amerikkalainen keksintö se, että aina erikseen aika ajoin pitää tarkistella että mitäs kaikkea minä olenkaan sitoutunut huomaamattomasti maksamaan hautaan saakka.

Kaiken maailman softalisenssejä saattaa olla lojumassa kyllä vielä. Ja onkin. Mutta mihin ohjelmiin? Miten voi kukaan tietää tuommoista? Ei mitenkään! Ei ihme että lama kolkuttelee itse kunkin kukkarolla.