Sulle mulle mulle mulle

Lyhytnäköistähän se selvästikin on: koulutusta leikkaamalla kavennetaan kansakunnan tulevaisuutta. 

Innovaatiot vähenevät, luokkajako syvenee. Opiskelu tulee kuulumaan lopulta (taas ja vain) niille, joilla siihen on varaa - 

• joiden ei tarvitse ottaa lainaa pysyäkseen hengissä, 
• ja sen lisäksi käydä töissä 
• (jotka siis vähentävät opiskeluun käytettäviä resursseja: jaksamista, aikaa, motivaatiota) 
• joista maksetaan sen verran vähän että se yhä olemattomammaksi käyvä opintotuki edes säilyy eikä päädy ulkomaisen perintätoimiston ulosmitattavaksi. 

Ne, joilla ei ole varaa, ja jotka eivät lopulta jaksa, ohjataan palkattomiin töihin, jotka on onnistuneesti uuskielistetty orjatyöstä kuntouttavaksi työtoiminnaksi.

Yhtäältä: kun kaikki yhteiskunnan toiminnot lähtökohtaisesti latistetaan rahanjako-ongelmakentäksi, vinoutuu politiikka väkisin yhä kafkamaisempaan suuntaan. Kun ihan kaikkeen määritellään erikseen budjetti - ilman mitään käsitystä siitä mitä milläkin alueella pitäisi konkreettisesti tehdä ja saada aikaiseksi - on seurauksena pykäläviidakko josta järki on paennut aikaa sitten. Kukaan ei enää tiedä mistä puhutaan kun puhutaan vaikkapa, no, kuntouttavasta työtoiminnasta.

Tämä suuntaus ei tokikaan ole ihme, jos julkiselta sektorilta palkkansa saa joka kymmenes. Kukapa haluaisi sahata omaa oksaansa? Jokainen varmistaa ensin oman toimeentulonsa. Entropia kumuloituu.

Seurauksena on yhä säännöstellympi yhteiskunta, jossa pärjäävät vain ne, jotka tuntevat joka pykälän, ja jaksavat maksimoida tulojensa virran sitä kautta. Muut voivat vain haahuilla eksyneenä ympäriinsä, ja toivoa etteivät satu astumaan miinaan.

Rahavirrat toimivat kuin vesi: kulkevat vähimmän vastuksen kautta ja nakertavat väylänsä haperoimman materiaalin läpi. Leikkaukset siis kohdistuvat sinne, missä on vähiten vaikutusvaltaa - ei sinne missä siihen olisi varaa. Varantoja ei kohdisteta sinne missä oikeasti olisi tarvetta, vaan sinne missä lobbaillaan tehokkaimmin. Politiikka ei ole yhteisten asioiden hoitamista, vaan rahavirtojen ohjailua niin monimutkaisesti, että reaalitodellisuuteen keskittynyt rahvas ei pysty hahmottamaan mitä tapahtuu.