2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

maanantai 3. elokuuta 2020

Vähennämme sun syömistä olemalla päästämättä ihmisiä tekemään töitään

Niin moni konsepti on tässä jutussa niin monella tasolla niin heikon ymmärryksen varassa, että pahaa tekee:

Lihantuotannon ennustetaan vähenevän maailmassa jo toista vuotta peräkkäin – syy ei suinkaan ole kuluttajien ilmastoherätys

Lihantuotanto vähenee, koska maataloustuottajat eivät saa tuotteitaan asiakkaille – mikä on poliittinen päätös, ja siis tietoinen tavoite. Tai siis tietoinen heille, jotka tietävät mitä todella tapahtuu.

Sillä aikaa rahvaalle työnnetään tekosyitä, joista suurin osa ei ole mitenkään sidoksissa reaalitodellisuuteen. Ninq vaikka "ilmastoherätys". Mutta tuohan on nostettu otsikkoon vain jotta voitaisiin vähän kolistella tätä tyhjää tynnyriä.

Lihantuotannon supistumiseen vaikuttaa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön mukaan kaksi ilmiötä: koronavirus ja afrikkalainen sikarutto.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö on yhtä luotettava pulju kuin WHO:kin – ja muistutan jälleen kerran, että WHOn johdossa on terroristi, jonka "puolue" ihan virallisesti on terroristijärjestö tänäkin päivänä, eikä syyttä.

Joten vilkaistaanpa näitä verukkeita, joita FAO meille tyrkyttää. Sattumoisin molemmat ovat WHOn suunnalta tuttuja mielikuvitusviruksia, joista toinen on eksoottisesti afrikkalainen – ja peräti ruttolajinen, tällä kertaa (koska se kuulostaa kauheammalta – mahdollisesti aiheuttaa jopa alitajuista vastenmielisyyttä lihansyöntiä kohtaan).
 
Nämä lihaeläinten turhaan hävittämiseen johtavat eläinfiiruxet tuntuvat vaihtavan nimikettään aika ajoin: milloin se on suu- ja sorkkatauti ja milloin  joku muu. Oli ninjavirus milloin minkäkin niminen, sen "löytämisen" johdosta nirhataan satoja tuhansia eläimiä hengiltä – ja sen sijaan että ruhot syötäisiin, ne yksinkertaisesti hävitetään.

Samaan tulokseen johtaa tämä uusi keksitty jippovirus, the körönäth, jonka varjolla lihantuotanto – ja maatalous ylipäätään – rampautetaan. Tästä seuraa nälänhätä, jota on täysin tarpeettomasti ympäri pallon jo valmiiksi kytemässä.

Ja tämä kaikki on vain ja ainoastaan poliittinen päätös.

Kaikki fiktiiviset kulkutaudit ovat verukkeita, joilla tapetaan liiat ihmiset kuleksimasta. Tämä on ihan virallinen eugenistien päämäärä, ja Kill-Bill Gates O'Hell on eugenisti: hän haluaa vähentää ihmispopulaatiota radikaalisti – ja jokainen myönnytys mitä näille psykopaateille tehdään, ulosmitataan moninkertaisena seuraavassa vaiheessa.

Mutta Talouselämän toimituksessa tämä on liian monimutkainen konsepti ymmärrettäväksi.
Ihan hetikohta tämä tavara tulee olemaan 3D-printattua mössöä, josta kukaan ei tiedä mitä sen valmistamiseen on käytetty. Tosin karjaeläinten ravinto- ja lääkitystilanteestakaanhan ei voi varsin satavarma olla koskaan, mutta on se sentään suurin piirtein sitä, mitä ihminen on ravinnokseen syönyt aina.
Julkisuudessa lihantuotannon vähentämisestä on puhuttu paljon viime vuosina keinona leikata kasvihuonekaasupäästöjä ja ehkäistä luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä.
Tämä epäasia on Pekkosen Sannan mielestä taas nostettava esiin, vaikka kyse on pelkästään idioottimaisesta narratiivista, joka ei perustu kerrassaan mihinkään. Lihansyönnin vähentäminen lisää peltoalaa, joka se vähentää tätä peräänkuulutettua monimuotoisuutta (ja juomavettä) sekä lisää eroosiota.

"Kasvihuonekaasut" ovat elämän edellytys, josta ylivoimaisesti suurin osa syntyy merissä planktonien voimalla. Sen määrä ei sinänsä vaikuta ilmastoon, vaan ilmasto vaikuttaa sen määrään. Ihmisen vaikutus sekä hiilidioksidin määrään että varsinkin ilmastoon on täysin mikroskooppinen.
Koronavirustilanne on FAO:n mukaan vaikeuttanut lihantuotantoa, kun esimerkiksi teurastamoiden ja lihatehtaiden työntekijät eivät ole päässeet työpaikoille.
Ei ole olemassa mitään "koronavirustilannetta" – on vain tarkoituksellinen talouden alasajo. Mutta tämä on Talouselämän Sannalle liian vaikea asia käsitettäväksi – vaikka juuri talouslehden toimittajan voisi kuvitella ymmärtävän, että maailmantalous on ollut kaatumassa jo pitkään, ja tälle haetaan mitä tahansa muuta syntipukkia kuin poliitikkojen ja pankkiirien loputon ahneus.
Tuotannon ja kysynnän ongelmat ovat kääntäneet lihan hinnan laskuun maailman markkinoilla.
Ei ole mitään kysynnän ongelmia – vain toimitusongelmia. Tämän luulisi nostavan hintoja (ja ne toki tulevat nousemaan tooo.ooodella reippaasti jahka rahatalouden pyramidihuijaus aloittaa vapaan pudotuksensa), mutta jollain logiikalla tuotteen heikko saatavuus on laskenut hintoja? Outoa.
Suomessa suunta on kuitenkin ollut Tilastokeskuksen mukaan päinvastainen.
Toki. Kyllähän esimerkiksi silloinkin, kun öljyn hinta lipsahti miinukselle, Suomessa bensan hinta ei pudonnut juuri lainkaan – mutta nyt se on jo ehditty nostaa korkeammalle kuin koskaan. Verot on käteviä; niillä saa aiheutettua melkoisen stagnaation – kuten olemme saaneet vuosikymmeniä seurata.
Suomessa hintaa on vetänyt ylöspäin etenkin sianlihan vienti Kiinan markkinoille.
Kiinassahan on juuri männäpäivinä haudattu tulvavesien alle ehkä noin Euroopan kokoinen alue – tahallaan. Jännästi padot nousevat nykyään siellä sun täällä tuhon instrumenteiksi.

Hirmu luottavaisna voi ihminen seurata, miten ollaan juuri aloitettu matka kohti tämänkertaista auringonpilkkumaksimia. Koska maksimien aikana ihmiskunta tuntuu aina lähtevän melkoiseen sivuliirtoon, on vuosikymmenen puolivälissä odotettavissa täydellinen hullujenhuone – varsinkin kun hiljalleen päälle valuva suuri minimi on jo aiheuttanut sen, että heikentyneen magneettikentän läpi tulee ihan uudenlaista säteilyä sisään, mikä se taas vaikuttaa aivan kaikkeen: ehkä meillä ei vuonna -25 ole enää sähköä ollenkaan, kun joku protuberanssi on kärväyttänyt kaiken kuparin? 

Ehkä olemme viiden vuoden päästä siirtyneet asumaan maan alle, koska maanpinnalla ei yksinkertaisesti voi olla (– mikä ei suinkaan olisi ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa)? Toki nykymeiningillä paikkoja on vain puolelle miljoonalle [puolelle miljardille piti sanomani] röyhkeimmälle, ja loput jäävät ultravioletin syleilyyn kunnes heitä ei enää ole. Saas nähdä kuin käy. Jänskättää.
---
Addendum 040820: Tokikaan unohtaa ei pidä sitä, että navat kääntyvät aina 12000 vuoden välein, ja edellisestä kerrasta on 12000 vuotta. Kun pohjoisnapa lispahtaa Peruun, ja eteläinen Jaavalle, jatkavat meret aiempaa kiertoliikettä – ja kaikki rannikot päätyvät merenpohjaksi, alkaen lännestä. Tämä tapahtuu vuorokaudessa, joten suattaapi tulla kiire "ilmastonmuutoksen torjunnassa".

Viimeaikoina on saanut lukea juttuja tähdistä, jotka leimahtelevat ja katoavat. Tämä ilmiö tapahtuu sattumoisin koko ajan lähempänä. Linnunrataa pyyhkii majakan valokiilan tavoin galactic sheet -nimellä tunnettu pulssi/aalto, joka tähden saavuttaessaan aiheuttaa ensin (auringon kohdalla) mininovan, joka kärventää suunnilleen kaiken maapallolta.

Tämän jälkeen seuraa ainakin kiinalaisten annaaleihinsa merkitsemä musta aurinko, jonka aktiivisuus on lähellä nollaa (ja avaruussäteily siis maksimissa), mutta tällaisestakin buuttauksesta on selvitty (aina kahdentoista tuhannen vuoden välein) – mutta oletettavasti vain pysyttelemällä maan alla jokunen sukupolvi.
Ja toki hyvin mahdollisesti tässä tiimellyksessä maapallo (siinä kuin muutkin planeetat) jälleen kasvaa pykälän verran, ja painovoiman kasvun vuoksi ihmisen seuraava sukupolvi on taas kokoluokkaa pienempi. Meistä entisaikaan eläneistä kerrotaan jättiläislegendoja – mutta ehkä edelleen on jäljellä joku Smithsonian-tyyppinen laitos, joka hiljalleen pyyhkii kaikki jäljet menneisyydestä. Jotta voidaan tuudittaa hallittavat ahtaaseen valveuneen, jossa ei enää tiedetä elämästä mitään – ja uskotaan kaikki mitä auktoriteettihahmot kulloinkin haluavat satuilla.

Yhtäältä: mehän olemme kaikki olleet täällä jo moneen kertaan, joten tässä ei ole mitään uutta kenellekään. Koko tämä spektaakkeli (maya) on vain kollektiivisen mielemme tuotosta – ja tähän virtuaalikokemukseen olennaisena kuuluu se, että emme muista miksi olemme täällä.

Ei kommentteja: