2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

tiistai 25. elokuuta 2020

Tautinen meediosto

Tekniikan hysteriamaailma panikoi tällä kertaa tällaista:

Ebola leviää taas Kongossa – WHO: Tapausten määrä on lähes 2-kertaistunut kuukaudessa, ja koronapandemia vaikeuttaa ebolan torjuntaa

Miten mahtaa olla, löytyykö tämänkin "epidemian" keskeltä jenkkien bioaselaboratorio? Joka kerta aiemmin on löytynyt – mutta sekös toimittajia kiinnostaisi.
Jälkikäteen väritetty mustavalkoinen elektronimikroskooppikuva jostain, joka ei ole virus. (Toisaalta virukset eivät muutenkaan ole viruksia, vaan eksosomeja.) Tämän tuomiopäivänmadon pitäisi jollain ilveellä mahtua solun sisälle. Jotenkin se monistuu. Missä se on kuvan ottohetkellä? Kukaan ei tiedä; tämä potretti vain herättää sopivasti kuvotusta ja pelkoa.
Lisää kukkua:

Vuosikymmenien työ tuotti tulosta: Villi poliovirus on hävitetty Afrikasta

Villistä poliosta puhuminen on makaaberia sikäli, että tutkitusti polio on jo pitkään ollut rokotuksilla aiheutettua. Siitä siis ei olisi ollut mitään haittaa, mutta sitä on pidetty yllä nimenomaan sillä, millä sitä on oltu ehkäisevinään.
Lukemattomien lasten elämä on tuhottu juuri näin.
Ja Iltakoronalehti jatkaa lempparivalehteluaan:

Nyt varma tieto: Koronan voi saada uudelleen - kaksi tapausta Euroopassa

"Varma tieto". Tässä plandemiassa ei ole ollut mitään varmaa koko aikana, mutta toivottomuuden lietsominenhan tässä on koko ajan ollut tähtäimessä: "Mikään ei auta! Kaikki kualee! Vaikka paranet, sairastut uudestaan". Nämä ihmiset ovat mielisairaita.

Yhtäältä: flunssa tosiaan saattaa iskeä vaikka sen olisi sairastanutkin. Koska kysymys on etupäässä vitamiinivajeesta – ei ninjaviruksista.

Ei kommentteja: