2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

lauantai 29. elokuuta 2020

Oireetonta päivää vapauttaa / vähintään pysytään negatiiviseen

Mediuutiset haluaa sairastuttaa ulkomailta tulevat:

Sosiaali- ja terveyspiiri jyrähtää: Maski päähän kaikille rajan yli tuleville

Sosiaali- ja terveyspiiri voisi pitää turpansa ummessa siihen saakka, että ovat ottaneet selvää mitä ovat teettämässä. Maskit laskevat happisaturaatiota, nostavat kortisolia, heikentävät immuniteettia. Mikrobit kulkevat läpi kuin pyöröovista, mutta osa niistä jää hengailemaan maskin ulkopinnoille – ja ihmisethän räpläävät niitä aivan jatkuvasti.

Etelä-Karjalan rajanylityspaikoilla jaetaan kasvomaskeja.

...koska turistit halutaan hengiltä?

Tokihan tämä on ihan linjassa allopatian periaatteiden kanssa: ihmiset halutaan sairastuttaa, jotta voidaan sitten myrkyttää lopun ikää – ja kutsua tätä "hoidoksi".
 
"Ihmisarvo ja pauna lihaa, bitte."

Flunssakausi teki koronatestauksen ruuhkatilanteesta kestämättömän

En jaksaisi edes katsoa mitä tässä taas ollaan hysterisoivinaan, mutta pakko kai se on:

Flunssakausi on osaltaan ruuhkauttanut koronatestausta. Helpotusta tuovat toivottavasti THL:n uusi ohjeistus siitä, ettei lieväoireisia lapsia tarvitse testata, sekä tulevaisuudessa laajasti käyttöön otettavat pikatestit, kirjoittaa Lännen Median toimittaja Vilma Romsi.

Lännen Median toimittaja Vilma Romsi? Onko tämä artikkeli referaatti siitä, mitä joku toimittaja on kirjoittanut? Miksi minua pitäisi kiinnostaa kuka toimittaja on mitäkin mieltä?
Kurkku tuntui kipeältä maanantaina 17. elokuuta. Kun olo oli flunssainen vielä keskiviikkona, hakeuduin koronatestiin. Sain ajan lauantaille. Negatiivisesta testituloksesta ilmoitettiin tekstiviestillä myöhään torstaina 27. elokuuta.
Oli flunssainen olo, joten hankkiuduin flunssatestiin, jotta selviäisi onko minulla flunssa. Kävi ilmi ettei ollut tietyntyyppinen flunssa; oli toisentyyppinen. Minkä tyyppinen? Adeno? Rino? Influenssa A/B? Ei väliä. Vain yhdentyyppisellä flunssalla on merkitystä. Sillä, joka ei enimmän aikaa aiheuta yhtikäs mitään kenellekään. Jonka piikkiin voidaan loputtomalla tilastojen väärentelylläkin laskea kokonaista 0,00004% kaikista maailman kuolemista tämän vuoden aikana.

0,00004%.
Tiesin toki, että näytteenotto erityisesti pääkaupunkiseudulla on ruuhkautunut. Se, mikä kummastutti, oli ristiriitainen ohjeistus. Näytteenottopaikalla minulle kerrottiin, että testituloksen viivästyessä kaksi oireetonta päivää vapauttaa tuloksen odottelusta. Samanlaisen vastauksen oli saanut tuttavani Helsingissä sijaitsevasta terveyskeskuksesta. Testitulosta ei kuulunut mutta oireet olivat lakanneet, joten hänet ohjattiin palaamaan töihin.
THL ohjeistaa yksiselitteisesti, että eristyksissä pysytään vähintään negatiiviseen testitulokseen saakka.
Ei ilmeisesti ihan niin yksiselitteisesti kuitenkaan... Enivei. Tässä siis vatvotaan asiaa, jolla ei ole kerrassaan mitään merkitystä. Ihmisten elämistä tehdään tarpeettoman monimutkaisia temppuratoja kausiflunssan takia. Tässä touhussa ei ole mitään järkeä – mutta kun ihmiset saadaan tekemään täysin älyvapaita asioita, heidät saadaan lopulta lietsottua tappamaan toisiaan.

Jos tämä tuntuu yliampuvalta väitteeltä... Katsokaa mitä tapahtuu ameriikoissa. Pitelemättömät hunnilaumat polttavat kaupunkeja maan tasalle – jälleen rasismiverukkeella. Lietsotaan rasismia sinne missä sitä ei muuten olisi. Suomalainenkin lehdistö jaksaa alituiseen jauhaa rasismista ikään kuin se koskisi vain yhtä rotua ja kulkisi vain yhteen suuntaan. Ja Välimerellä on taas yksi ihmissalakuljetuspaatti "merihädässä". Se "katutaiteilijan" sponssaama. Katutaiteilijan sponssaama! Tämä on siis performanssi, kuten kaikki muukin on?
Jostain syystä lehtiin on ilmaantunut aivan silmittömiä väkivallantekoja, joita suoritetaan sadistisella vimmalla. Mitä tapahtuu? Onko ihmiset tulleet hulluiksi, vai onko meediostossa vain päätetty kertoa juttuja joita aiemmin ei turhaan mainostettu?

Ei ole sattumaa, että Valko-Venäjästä ei juuri nyt kirjoiteta; että Navanyista ei kirjoitettu pariin päivään, ja nyt taas kirjoitetaan – että kirjoitetaan Kalifornian "metsäpaloista" (joissa palavat syttymättömien puiden keskellä rakennukset), kun samaan aikaan koko länsiosa mantereesta on tulessa, ja siitä ei mainita mitään. Että jostain Bidenista kirjoitetaan ikään kuin kyseessä ei olisi dementian vallassa horiseva lapsia (ja lasten puuttuessa naisia) käpälöivä sotarikollinen. Jos "maailman tärkeimpään virkaan" ihan vakavissaan ollaan edes harkitsemassa tyyppiä, joka enimmän aikaa ei edes tiedä mikä päivä on menossa... Miten mihinkään, mitä meedia esittelee, voi suhtautua vakavasti?
Hands-on type of would-be prezident
Pelkkää teatteria, kaikki. Böö tuolla, huu täällä.
En tullut huomanneeksi yhdenkään meikämeedion kiinnittäneen mitään huomiota siihen, että Saksassa väkijoukot ovat protestoineet koronafasismia vastaan jo viikkoja. Että historiasta mitään oppimattomat "päättäjät" yrittivät kieltää moisen lailla – ja että oikeusistuimen piti erikseen osoittaa, että protestoinnin kieltäminen on vähän ninq natsitouhua. Että nyt jo 1000 lääkäriä on juurikin tuolla yrittänyt saada kerrottua, että koko koronapelleily on pelkkää huijausta.

Ei kuulu pihaustakaan. Byrokraatit vain jyrähtelevät ikään kuin tajuaisivat jotain siitä, miten elämä toimii. Vaikka ovatkin pelkkiä toimistorottia, jotka pitäisi potkia duunistaan pihalle. Ja kauas.

Ei kommentteja: