2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

tiistai 18. elokuuta 2020

Kaksi Grönlantia (oikea ja väärä)

Suoraa valehtelua tällä kertaa ilmastointiskientologian suunnalta:

Tuore tutkimus: Grönlannin jäätiköiden sulamista ei voida enää pysäyttää

Iltalehdelle toki on pelkkää rutiinia heitellä otsikkoon "tutkimuksia", jotka eivät perustu mihinkään, ja jotka jättävät huomiotta kaiken olennaisen.
Kuvituskuvaksi on valittu jäätä, joka ei ole sulanut – vaikka lumen piti olla menneisyyttä jo parikymmentä vuotta sitten.
Grönlannin jäätiköt on laajempia kuin viime vuonna. Itse asiassa Golf-virta on jäähtymässä, joten näille panikoijille tulee lähivuosina jotain oikeaa murehdittavaa. 
 Ja ihminenhän siis ei vaikuta ilmastoon millään lailla. Risten Ville on kuitenkin valinnut satuilulinjan:
Jäätiköiden sulaminen Grönlannissa on päässyt jo siihen pisteeseen, että vaikka ilmastonmuutos lakkaisi tänään, eivät uudet lumisateet enää korvaisi kokonaan sulaneen jään määrää.
Tuossa väitteessähän ei ole kerrassaan mitään logiikkaa. Maapallon lämpötila vaihtelee. Paikalliset lämpötilat vaihtelevat. Keskilämpötilat vaihtelevat – joskus enemmän, joskus vähemmän. Nämä pölvästit eivät ymmärrä syklisyyden konseptia lainkaan.

...Ai niin, mutta tässähän on jälleen kyse vain ilmastoverotuksesta. Koska ilmastointiskientologit haluavat sun rahat. Valehtelemalla. Normimeininki.
Tuoreen tutkimuksen mukaan Grönlannin jääkerros on menettänyt massaansa nopeutuvalla tahdilla viime vuosikymmenellä, ja siitä on tullut suurin yksittäinen tekijä merenpinnan nousussa.
Merenpinta nousee ihan samaa tahtia kuin ennenkin – siellä missä nousee. Kuten jokainen aivoitse ajatteleva tietää, esimerkiksi Suomen rannikolla merenpinta laskee – mutta tektoniikkahan on ilmastointiskientologeille jo aivan liian hankala konsepti omaksuttavaksi. 

Siis: jossain merenpinta nousee, jossain se laskee. Grönlannilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Ja Grönlannissa siis jäätiköt laajenevat eivätkä kutistu. Tällä ei ole mitään merkitystä, koska jäätiköiden koot vaihtelevat syklisesti: toisinaan jäätä on enemmän, toisinaan vähemmän. 

Mutta tämä on siis liian monimutkaista ilmastointiskientologeille. Ja Risten Villelle varsinkin, sillä hän on toimittaja, joilla ei ole tapana aivoja käyttää.

Ja se toinen ilmastointiskientologien kohkaama Kuolemanlaakson lämpö"ennätys", joka joidenkin latvarosojen mukaan on maapallon koko olemassaolon ajalta kuumin... Tässä lukemia vuodelta 1922, sattumoisin karjatilalla, joka on nimetty Greenlandiksi:
Viimeisimmällä "kaikkien aikojen kuumimmalla" on vielä matkaa jokunen fahrenheit. Lisäksi noihin aikoihin mittarien skaala oli monesti vain 120 F-asteeseen saakka, joten edes rapian sadan vuoden ajalta ei ylipäätään tiedetä mitä lukemat olivat. 

Mehän emme elä lähimainkaan lämpimintä aikaa tällä pallolla. Me elämme interglasiaalikaudella, eli jääkausien välissä. Jääkausi on tämän Telluksen normaali olotila. Näinä lämpimämpinä välikausina on lisäksi pienempiä jääkausia, jollaisesta tässä on toivuttu nelisensataa vuotta, ja jollaista kohti ollaan menossa.

Mutta työntäkää ihmeessä lisää rahaa "ilmastontutkimukseen", ja tehottomiin energiamuotoihinn, jotka tulevat jättämään puoli ihmiskuntaa ilman energiaa heti kun jotain poikkeuksellista tapahtuu.

Ei kommentteja: