2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

torstai 30. heinäkuuta 2020

Kuolemaa patentoimalla

Hmm. Lääketiede "kehittyy":

Uusi tutkimus hehkuttaa: Alzheimer tunnistettavissa verikokeella jopa 20 vuotta ennen oireita? Suomalaisasiantuntijat kiinnostuneita tuloksista

Eli että aivoissa kahdenkymmenen vuoden päästä tulevaisuudessa alkava tulehdus voidaan tunnistaa etukäteen? Tällä tutkimuksella voisi hyvin ennustaa siinä tapauksessa vaikkapa syövänkin – koska kaikessa on kysymys tulehduksesta (ja tulehdus sitten taas on elimistön reaktio varsinaiseen taudinaiheuttajaan...). Tosin ensin pitää odotella parikymmentä vuotta ennen kuin voi sanoa oikeastaan mitään.
Alzheimerin taudin pysäyttämiseen on etsitty läpimurtoa kiivaasti. Taudin pysäyttämiseen ei kuitenkaan vielä ole olemassa lääkkeitä.
Kylläpäs on; niitä ei vain käytetä. Etanersepti inhiboi kallonsisäisen tulehdustilan, oli sitten kyse aivovamman tai -infarktin jälkitiloista – tai alzheimerista. 

Tästä on olemassa ihan selvä näyttö – mutta ongelmahan on se, että jo valmiiksi keksityllä lääkkeellä ei voi tienata. Sille ei voi sepustaa patenttia jolla estää järkevää hinnoittelua. Monopolisointi on mahdotonta – joten käytetään vanhaa tuttua fraasia.

Ja kun nyt siis ollaan sen vanhan tutun fraasin parissa, tehdään pieni vertailu. Etanerseptin käyttöä boikotoidaan siis verukkeella: "ei riittävää tutkimusnäyttöä". Olen henkkohtaisesti saanut kuunnella monelta alansa spesialistilta, miten tämän käyttöönotto vaatisi ainakin kymmenen vuoden tutkimuksen ennen kuin voitaisiin edes harkita – vaikka hyvin selkeä näyttö menestyksekkäistä hoidoista on jo olemassa parinkymmenen vuoden ajalta.

Samaan aikaan ollaan tuomassa markkinoille körönän verukkeella täysin testaamattomia rokotteita, joissa on hypätty eläinkokeet tykkänään yli ja jotka on pusattu parissa kuukaudessa kasaan – ja jotka vahvasti aiotaan tunkea aivan jokaisen maailman ihmisen kroppaan. 

Kausiflunssan takia, sen joka useimmilla menee täysin oireetta ohi. Joka on voitettavissa D- ja C-vitamiinilla. Ja hykroksiklorokiinilla jos hifistellä haluaa – vaikka tätä tietoa siivotaan netistä päivittäin loitommalle (koska silläkään ei voi netota tsiljardeja & giljardeja koska se on jo olemassa) vaikka lääkäri toisensa jälkeen tulee esiin kertomaan menestyksekkäästä hoidosta, jossa kenenkään ei ole tarvinnut kuolla intubointiin.

Huomaako joku minkäänmoista epäjohdonmukaisuutta tässä? Tai johdonmukaisuutta, itse asiassa? Jos toimiva lääke on olemassa, tieto siitä pimitetään kaikin mahdollisin keinoin (Here's lookin' at you, meedia). Koska vanhoilla, toimivilla lääkkeillä ei voi tehdä patenttimiljardeja. 

Pitää tehdä uusia patentteja, ja siksi levitellään käsiä vaikka voitaisiin hoitaa jo toimiviksi todetuilla lääkkeillä – sellaisilla joilla ei ole tolkutonta määrää arvaamattomia sivuoireita painolastinaan.
PCR-testin kehittäjä, Kary Mullis, sanoi että testillä ei voi diagnosoida tautia. Siitä huolimatta körönää diagnosoidaan PCRllä. Harmi että Mullis kuoli viime vuonna eikä voi siis itse olla toistamassa sitä minkä heti kärkeen sanoi: "Tätä ei voi käyttää diagnosointiin."

Yksittäisten asiantuntijoiden vaientaminen on tosin vanha juttu. Mullis'n PCRää käytettiin hänen varoituksistaan huolimatta jo edellisen mielikuvitussairauden diagnosointiin: AIDSiin. Propagandistisesti katsoen AIDS oli SARS-Cov-1. 

Keksittyjä tauteja, keksittyjä oireita, keksittyjä "hoitoja". Tätä on allopatia.

Ei kommentteja: