2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Todellisuuden juoksuhautojen sankarit pitävät kaikkien silmiä kiinni

Kun ihminen ei ole tottunut kriittiseen ajatteluun, seuraa tällaista tekstiä:

Facebook paljastaa koronavalheen – kaikki eivät tästä tykkää

Otsikkoa lukiessa tietää jo mihin päin ollaan kallellaan – mutta sen lisäksi näkyy jotain, mistä kirjoittaja on täysin pihalla. Jotain mikä ei edes juolahda kirjoittajalla mieleen. Katsotaanpa saanko purettua montako kerrosta höpläytystä kirjoitukseen mahtuu:
Facebook joutuu taistelemaan valheita vastaan kovemmin kuin koskaan.
Joutuu. Taistelemaan. Valheita vastaan. Kovemmin kuin koskaan.

Kuulostaa melko urhealta. Sankarilliselta. Ja tätä juoksuhautasankarismia harjoittaa siis yhtiö, joka tekee rahaa myymällä just sun tiedot kaikille jotka suinkin löytävät sille käyttöä. Tietoa jonka se on saanut ilmaiseksi.

Yksi maailman suurimmista yhtiöistä, jonka liiketoimintamalli on käytännössä tirkistelyä, "joutuu taistelemaan koronavalheita" vastaan? Mitenkäs mä luulen, että valheiksi ei lueta ihan niitä asioita, joita korporaatiot lurittelevat?
Facebook alkaa ilmoittaa käyttäjilleen, mikäli nämä ovat tykänneet valheellista korona-aiheista informaatiota sisältävästä julkaisusta, uutisoi AP News. Kyseessä on somejätin uusin pyrkimys hallita taudista leviävää disinformaation aaltoa.
Korporaatio kertoo mitä toinen korporaatio sanoo tekevänsä – ja käyttää täsmälleen sitä kieltä, jota firman pr-siipi haluaa käytettävän.
Ilmoituksen saa, mikäli on klikannut, reagoinut tai kommentoinut valheellista julkaisua. Ilmoitus lähetetään käyttäjälle sen jälkeen, kun alustan moderaattorit ovat poistaneet valheelliseksi toteamansa julkaisun.
Alustan moderaattorit varmaankin käyttävät – myös he – kovasti paljon kriittistä ajattelua, sen sijaan että vain poistaisivat tekstejä joissa on ilmauksia joita heitä ylempää ohjeistaneet ovat käskeneet karsimaan?
Muutaman viikon kuluessa käyttöön tuleva ilmoitus ohjaa käyttäjän WHO:n myyttejä ja huhuja käsittelevälle verkkosivulle.
Siis sen järjestön, jonka johdossa on terroristi, joka sai maassaan laajan kansanmurhan aikaiseksi; joka ei todellakaan ole lääkäri (mikä sekin toki tarkoittaa vain lääkeyhtiöiden kauppamiestä) – ja jonka palkan maksavat lääketuotantoyhtiöt, joiden bisnesmalli on siis myydä yhä enemmän tuotteita, joiden tiedetään olevan vaarallisia elimistölle. 

Epäilemättä tämä "myyttejä ja huhuja käsittelevä verkkosivu" tekee kaikkensa pehmentääkseen todellisuuden rosoista pintaa – mielellään niin, että saa vaiennettua keskustelun mahdollisimman vaimeaksi, olemattomaksi jopa.
Valitettavasti valheellinen tieto leviää, vaikkei julkaisuihin reagoisi mitenkään.
Totta. Meedia on rakennettu jauhamaan asioista niin pitkään, ja niin monelta kantilta, että halutut asenteet siirtyvät huomamatta alitajuiseen maailmankuvaan – jolloin mitään ei enää kyseenalaisteta. Totuus on sitä, mitä korporaatioiden johtokunnat haluavat sen olevan.
Suuri osa käyttäjistä rullaa uutissyötteensä läpi lukien päivityksiä ja linkkien otsikkoja klikkaamatta mitään. Moni käyttäjä voikin saada tällä tavoin tietämättään valheellista tietoa.
Niin. Autoritatiiviset tiedotteet luiskauttavat tiedostamattomalle puolelle sellaisen määrän skeidaa, että lopulta saadaan ihmiset vangitsemaan itse itsensä flunssakauden takia – ja vaatimaan lisää pakollisen vapaaehtoisia sortotoimia. "Hallitus ei alista meitä tarpeeksi!" 

Saas nähdä. Näiden senttarien sanelijat voisivat ihan hyvin joku päivä keittää jonkin tutkimuksen, jonka mukaan kaulapanta näyttäisi pitävän koronan loitolla. Joten kaikkien pitää käyttää tästedes kaulapantaa. 

Tokikin kaikista tieteellisistä tutkimuksista puolet – ihan tilastoidusti – on väärässä, eli siis epätiedettä... mutta sitähän Tiede on: tutkimusten arvo on siinä, paljonko niistä uutisoidaan – ei siinä miten tosia niiden tulokset ovat. 

Jos viallisen tieteen takia lähdetään rikkomaan yhteiskunnan struktuuri – ja siinä sivussa jokunen miljoona menettää henkensä ilman mitään järkevää syytä... No, edistys vaatii uhrauksia*.
Toiseksikin Facebookilla voi kestää jopa 22 päivää luokitella julkaisu valheelliseksi. Nopeasti ilmiöihin reagoivassa somemaailmassa se on luvattoman pitkä aika.
Mikrobitin nimettömän toimittajan mielestä sensuurin pitäisi tapahtua silmänräpäyksessä. Ehkä jopa ennen kuin väärän tiedon levittäjällä tulee edes mieleen tehdä ajatusrikosta? Ei hätää, Facebook muiden konglomeraattien kanssa on kyllä jo pitkällä kehittelemässä ratkaisua – eli ennakoivaa, automatisoitua, ajatusrikosten torjuntajärjestelmää. Se tulee olemaan aivan fantastinen, epäilemättä.

Onneksi suurimmalla osalla ajatusrötöstely ei juolahda edes mieleen; ajatteluhan on melko raskasta kuitenkin. Mennään sinne mihin kiskot vie; toistaiseksi on kuitenkin lutuisan turvallinen olo, vaikka mielikuvitusninjavirukset vähän pelottavatkin. 

Ei se mitään, että – kun nyt kiskoilla tosiaan ollaan – tulee olemaan hiukan hankala tehdä u-käännöstä sitten kun huomaa että hektinen, tämähän on menossa suoraan rotkoon – ja olen näemmä jossain kohtaa allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan olen aina halunnut juurikin sitä. 

Siihen asti nautitaan viihteestä, ja närkästytään äänekkäästi kun joku kehtaa olla eri mieltä kuin korporaatioiden julkinen näkemys. "Istu alas ja ole hiljaa; peität spektaakkelin!"

Onneksi fese tekee mun puolesta kaikkensa, että todellisuutta ei tarvitse katsoa ainakaan suodattamattomana, ilman taajuuskorjattua surroundia.
---
*Tämän kevään uhrauskausihan on ollut siinä määrin ikimuistoinen, että tämänkertainen joukkoampumisrituaali ei ole jaksanut liikuttaa enää ketään yhtään. Kauden huipentuman, eli Maydayn jälkeen Merkuriuskin lähtee taas kulkemaan samaan suuntaan kuin muutkin; tuo planeettojen postimieshän on pakitellut koko tämän härdellin ajan, mistä onkin seurannut melkoisen takaperoista viestintää...

Ei kommentteja: