2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Valehtelijoiden klubi

Ihmiset haluavat uskoa, että heille puhutaan totta; se on meillä geeneissä. Varsinkin systemaattista valehtelua on ilmeisesti niin vaikea hyväksyä, että sitä kerrassaan ei nähdä vaikka miten selvästä tapauksesta olisi kyse. 

Harmi vain, että joukossa kulkevat ne, joille valehtelu on helpompaa kuin rehellisyys. Nämä nimenomaan hakevat mielekkyyden elämäänsä katsomalla miten suuren valheen saa menemään läpi – mielellään katsomalla uhria suoraan silmiin.

Joku Mike Pompeo on kohtuullisen pätevä valehtelija. Hän toistaa valeita jotka on moneen otteeseen todettu valheiksi – ja pohjustaa seuraavat valheet aiemmilla valheilla. Kun vain jatkaa, viesti menee läpi halutulla tavalla siitä huolimatta, että se ei perustu mihinkään. Brute force kräkkää logiikan.

Tyyppi on entinen KeskusÄlytysToimiston johtaja, joten hän on vähintäänkin muodollisesti pätevä nykyiseen duuniinsa – mutta kysymys on myös luontaisesta taipumuksesta: tyyppi valehtelee ihan koko ajan, siitä huolimatta että jokainen asioita yhtään tutkinut tietää tämän. 

Mike valehtelee vaikka hän tietää, että yleisöstä iso osa tietää hänen valehtelevan. Hän kertoo totuuden hippusia vain silloin kun se hyödyttää narratiivia. Hän on treenannut – koska pelkillä taipumuksilla ei vielä tulla päteväksi. 

Älä koskaan myönnä mitään. Älä koskaan vastaa siihen kysymykseen joka juuri on esitetty. Vastaa omalla totuudella, liittyi se kysymykseen tai ei (useimmiten ei liity). 

Jos onnistut kertomaan juttusi niin, että itse uskot siihen, et mielestäsi valehtele. Toki sitä ennen on pitänyt oppia katsomaan asioita "eri vinkkelistä", niin että itse valehtelun aiheuttamat stressireaktiot eivät (isommin) näy. Sen takia politiikassa ja liiketoiminnassa koko ajan muutetaan kieltä ja sanojen merkityksiä. 

Myös jankkaaminen on toimiva keino: kun tietyt sanayhdistelmät ovat kadottaneet toistossa kaiken merkityksensä, niiden sanominen on helppoa; ne ovat vain merkityksettömiä tavuja, joihin kuulijat ripustavat merkityksen – joka useimmiten on (vähintään jossain määrin) eri kuin sanojalla.

Ja näin valehtelu leviää viruksen tavoin. Ihmiset käyttävät sinun slouganeitasi puhuessaan heille tärkeistä asioista, ymmärtämättä että sinä puhuit itse asiassa vähän muusta; kuvittelevat puhuvansa samoista asioista, vaikka koskaan eivät puhu. Sen takia demokratiat ja ihmisoikeudet tarkoittavat eri ihmisille päinvastaisia asioita.

Olisi voinut kuvitella, että joku ilmastovouhotus oli valehtelun pinaakkeli – mutta se olikin vain testikenttä sille, mitä ihmiset saadaan seuraavaksi tekemään silkalla valehtelulla. Pari miljardia ihmistä on saatu jonkinasteiseen vankeuteen – ja enimmäkseen vapaaehtoisesti. 

Ihmiset vaativat miliisivaltiota, jossa kellään ei ole oikeutta tehdä mitään – koska flunssakauden luvut on systemaattisen epäsystemaattisesti muilattu näyttämään ihan mitä sattuu, ja ihmiset on saatu epärationaalisen pelon valtaan.

Suurin osa valhetta jatkavista ei valehtele – he vain eivät tiedä mikä on totuus. He kuvittelevat puhuvansa totta – ja niin he tekevätkin, omasta mielestään. Ajatus siitä, että kukaan voisi järjestää näin suurisuuntaisen huijauksen, on yksinkertaisesti liikaa. Sen haluaa työntää syrjään jo ennen kuin se ehtii tietoisen tason liepeille edes.

Emotionaalinen kuolemankauhu sekoitettuna "asiantuntijoiden" lietsomaan moralismiin: toimii aina.

Ei kommentteja: