2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

torstai 9. tammikuuta 2020

10000 päivän odotushuone

Hells bells, I jumped the gun! Nimittäin edellisessä jutussa. Floridasta juuri soiteltiin, ja sanottiin että etanerseptipiikki olisi tuberkuloosituloksesta huolimatta mahdollinen kunhan vain olen ensin aloittanut tubilääkityksen ja käynyt keuhkot tsekkaamassa – että en ole suinkaan ensimmäinen vastaavassa tilanteessa.

Jokainen lääkäri tässä kohtaa sanoisi että et kyllä edes harkitse moista, että sehän on hengenvaarallista (tai ilmiselvä kusetus joka ei voi toimia) – mutta kuten tiedetään, lääkärit puhuvat paljon skeidaa, eivätkä useimmiten edes tajua tekevänsä niin. Eikä heistä kukaan ole elänyt aivovamman kanssa reilua neljännesvuosisataa. I don't phuck'n care, kuten rapakon takana alituiseen sutkautellaan.

Ongelmallistahan tässä on taas se, että en alkuunkaan tiedä mitä se "kiireellinen lähete" todellisuudessa tarkoittaa. Tässä maassa ihmiset jonottavat hoitoon pahimmillaan vuosia, joten kiireellisyys voi hyvin tarkoittaa "hetikohta kesälomien jälkeen".

Pitäisi niitä lentoja ja hotellia buukkailla, visa-waiveriä rustailla. Tai lykätä suosiolla hoitoaikaa – mutta kun en haluaisi lykätä sitä enää sekuntiakaan (olen jo tähän hetkeen tultaessa odotellut yli 10000 [kymmenentuhatta!] päivää). Jos tietäisi yhtään miten keskussairaalassa nämä asiat on tapana aikatauluttaa niin auttaisi kummasti. Vaan viikonloppuhan tässä tulee heti huomisen jälkeen ja... Eivät kai ne meinaa etanapostilla lähettää jotain formaalia audienssikutsua? Teillä on kyllä mun numero, että saa soittaa; tulen kyllä parin tunnin varoitusajalla jos niikseen.

No, ehkä nyt kuitenkin nukun yön yli ennen mitään päätöksiä. Jos pystyn. Voi tuottaa vaikeuksia nukahtaminen taas. Ei saa ihminen rauhaa, ei.
---
Joku voisi tässä kohtaa kysyä, että pitääkö nyt tosiaan koko potilashistoria tänne sepustaa. No, ette te kuulkaa tiedä minusta vielä mitään – ette tietäisi vaikka olisitte lukeneet kaikki blogitekstit kahdenkymmenen vuoden ajalta. Kirjoittamalla selvitän ajatuksiani. Enkä minä introverttina halua näitä kellekään ääneen selittää kun siinä ei näe mitä sanoo. Ja itselleen kirjoittaminen ei inspiroi sitten yhtään. Lukekoon kuka lukee; mahdollisesti tuttu, mahdollisesti tuntematon. Tämä teksti nyt vain sattuu olemaan juuri tässä nyt.

Ei kommentteja: