2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

perjantai 11. lokakuuta 2019

Kali Yuga

Nobel-komitean prestiisi laskee vuosi vuodelta: rauhanpalkintohan on pelkkä makaaberi vitsi, mutta myös tieteen puolella promotoidaan raskaasti virheellisiä malleja. 

Fysiikan palkinto myönnettiin tänä vuonna puoliksi niin, että toisen puolikkaan jakoi parivaljakko maankaltaisen eksoplaneetan löytämisestä (en tiedä miksi, kun avaruus on täynnä sellaisia...), ja toisen puolikkaan sai tyyppi, joka melkeinpä yksin on vastuussa täysin virheellisestä astroskientologiasta, johon kuuluu alkuräjähdys, gravitonit ja pimeä aine, jotka ovat kaikki fantasiaa – minkä takia tiede joutuu alituiseen sepittämään yhä monimutkaisempia matemaattisia kaavoja, joita pitää muilata jatkuvasti, koska todellisuus ei vastaa niitä. 

Tämä sepitteellisyys on vallannut kaikki tieteenalat; ne vain esiintyvät tieteenä, mutta ovat politiikkaa: "Minulla on valkoinen takki; olen siis asiantuntija, enkä suinkaan puoskari."

Ilmastointiskientologit eivät ymmärrä tieteestä kerrassaan mitään, ja humanistiset tieteethän ovat aikaa sitten lipsuneet fiilispolitiikaksi, jossa "tunneäly" mielletään niin, että emootioissa lilluminen koetaan intellektuelliksi dialogiksi – ja mun tunteet sanelevat sen, miten sun pitää elää, olla ja ajatella.

Hirmu harmittomalta tässä kaikessa voi vaikuttaa se, että myös historia on hyvin pitkälti sepitettä. Sitä kirjoitetaan päivittäin uusiksi meediassa, ja tämä sepite on päivittäistä pupellettavaa kehdosta hautaan.

MIstä ei saa puhua? Mistä meediot ovat visusti hiljaa? Mistä jauhetaan lakkaamatta ja millä sävyllä? Naapurimaan professori voi kyllä rauhassa pohdiskella, miten kannibalismilla voitaisiin ratkoa "ilmastonlämpeämisen" aiheuttamia ongelmia, mutta menepä osoittelemaan holokaustinarratiivissa ammottavia saumoja... Saksassa jälkimmäisestä voi saada vankeutta, koska Oceaniassa sensuuri on sananvapautta.

Mutta mehän elämmekin Kali Yugan loppuvaiheita.
Muinaiset siperialaiset olivat yllättävän näppäriä, vaikka olivatkin vasta nippa nappa hominideja tuon muurin askartelun aikaan... Vai jääkauden jälkiäkö tässä katsellaan?
Jääkausi on maapallon normaali olotila. Sen vallitessa elin- ja viljelykelpoisin alue löytyy kääntöpiirien välistä. Jostain kumman syystä Kiina on rakentanut hyvin paljon infrastruktuuria Afrikkaan, josta löytyy myös emämaasta tuttuja aavekaupunkeja, jotka jostain kumman syystä on rakennettu, muttei asutettu. On ne kiinalaiset kyllä tyhmiä. Vai?

1 kommentti:

kasbach kirjoitti...

Hauskaa että Googlen admin-väki on näemmä taas kiinnostunut näistä kirjoituksista. Varmaan Kasbach löytyy kohta hakutulosten kärjestä? Varmaankaan kirjoituksiin liittyviä kuvia ei ainakaan ala katoilla virtuaalimuistiaukkoon? Jänskättää...