2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Tukevasti ilmassa

Kiinassa on 40 astetta pakkasta. Ympäri pallon rikotaan pakkas- ja lumiennätyksiä, mutta Puolassa on onnistuttu nuijimaan fiktiivisen ilmastonlämpiämisen™ ehkäisylarppauspäätös. Kylmää kyytiä on siis tiedossa.
Väärään aikaan vuodesta ilmaantuneen hiekkamyrskyn ja ennätyspakkasten törmäyspisteessä ei katuja tarvitse erikseen hiekottaa.
Samaan aikaan* ilmastoinsinöörit ovat myös kehitelleet auringonsumentamisteknologisen ratkaisun, jolla sitä ei-tapahtuvaa lämpenemistä saa kumottua. Kyllä! Kun ilmakehään spreijataan kalsiumkarbonaattia, niin aurinko lakkaa lämmittämästä – kertoo teoria, joka noin peruslähtökohdiltaan ei ole täysin metsässä, mutta tarkemmat kaavailut on duunattu excelöimällä siinä missä IPCC:nkin jatkuvaa muokkausta vaativat laskutoimitukset.
 The Stratospheric Controlled Perturbation Experiment (SCoPEx) will inject calcium carbonate particles high above the earth in an attempt to reflect some of the sun's rays back into space.
Toki tässä unohdetaan se, että planeetta tekee tuon sumutuksen ihan itse (vaikka juuri planeetan inspiroimana tohtoroidaankin) – koska syklit menevät niin kuin syklit menevät. Nature-lehdessä havainnollistetaan kikkailu näin:
Tässäkin "tieteellisessä" ratkaisussa on se "hyvä" puoli, että parin vuoden päästä sen voidaan väittää toimineen yllättävänkin tehokkaasti... "Saimme kuin saimmekin pysäytettyä aiheuttamamme ilmastonlämpiämisen, ja tätä nykyä juhannuskokot voidaan polttaa järven jäällä, mikä on tosi kiva!"
---
*tai siis tämä vihdoin virallistetaan vähitellen; näihin astihan moisten puhumista on leimattu foliohatuilla... Kokeilut on aloitettu jo aikaa sitten, mutta kemikaalivanojen osoittajia on tönitty kerkeästi sivummalle kaikesta keskustelusta. Miksiköhän?

Ei kommentteja: