2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Piiskaa pampulla kevät

Yrjö Kokkonen on ihan liekeissä tänään. Hän kertoo runollisesti, miten poliisit Sudanissa piiskasivat mielenosoittajia pampuilla, ja miten tällä kertaa tuolla yltyneet protestit muistuttavat arabikeväästä – jolla siis syöstiin Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka kaaokseen, jota sitten importoitiin Eurooppaan – joka oli keinotekoinen luomus juurikin alueiden destabilisoinniksi, mutta joka esitettiin spontaanina heräämisenä.

Kokkonen ei yllättäin tule maininneeksi USSAn pitävän joukkojaan Sudanissa horjuttamassa rakenteita – siinä kuin Somaliassakin ties monettako vuosikymmentä. Demokratia ei vain millään pääse itämään, ei vaikka miten yritettäisiin. Meillä on niin hyvät ja toimivat metodit, mutta paikalliset eivät vaan tajua miten hyvät ja toimivat metodit meillä on.

Afrikkaan liittyen: moniko on tietoinen siitä, että myös Ranska majailee mantereella vähintään yhtä ahkerasti kuin Oy Yhdysvallat Ab? Ja että miehittämisen lopettaminen on yksi niistä asioista, joita keltaliivit haluavat lopetettavaksi?
https://africanlegends.files.wordpress.com/2017/04/french-military-bases-in-africa.png
Ei varmaan kovin moni. Jostain syystä.

Toinen kartta:
http://www.classroomelectric.org/volume2/folsom/images/ethiopiamap.jpg
Miksiköhän ihmeessä tuo merialue on joskus tunnettu Etiopian merenä? Maahan on nykyään toisella puolella manteretta, ja siis... barbaarejahan ne siellä ovat aina olleet? Eihän nyt mitään kehittyneitä yhteiskuntia ole tuolla ollut ikinä ennen läntisiä hyväntekijöitä? Eihän?

Ei kommentteja: