2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

lauantai 15. joulukuuta 2018

Leijonakoruja ja pehmoisia puheita

YLE on etsinyt artikkeleihinsa pari poikkeusyksilöä pakolaisten joukosta. Jälleen ollaan agendan äärellä, kun nostetaan esiin vain toinen puoli asioista.

Hasan vaikuttaa kaikin puolin kansalaiseksi sopivalta:
ja:
»Tamperelaisen Kalevan lukion opettajat ovat hämmästelleet toistuvasti nuorukaisen kykyä omaksua jopa abstrakeja käsitteitä uudella, vieraalla kielellä.»
Kuulostaa erittäin hyvältä – ja siksi tämän afganistanilaisen käännytyspäätös vaikuttaa pintaraapaisulla ehkä vaikealta ymmärtää. Viranomaisten kyky tehdä yksittäisiä päätöksiä on tunnetusti vähän mitä sattuu – mutta toisaalta heillä on enemmän dataa käytössään kuin meillä lehtijuttujen lukijoilla. Ja yhtäältä: tämä afganistanilainen ei ole afganistanilainen, vaan iranilainen. Joten mitä muuta tässä spinnataan?

Toisessa jutussa toimittaja on lennätetty Ouluun juttelemaan paikallisille, joiden puheista referoidaan pari lausetta kultakin – lähinnä kouluaineen tasoisesti. Ei taustoitusta, vain ympäripyöreitä lauseita, joita varten ei tarvitse erikseen lentää haastattelemaan ketään. Tässä jutussa esiin nostetaan leijonakorua kantava irakilainen – joka vieläpä tuli vastaan persujen mielenosoituksessa.
Siinä käytännössä kaikki, mitä kyseinen siirtolainen jutun mukaan sanoo. "Sulla on tommonen leijonariipus." "Joo". Mitäs tykkäät rasismista?" "Kyllä mä ihan ymmärrän." "Siedät?" "Joo." "Mites raiskaajat?" "Niitä mä vihaan." "Kiitti moi."

Kyseinen kasvottomaksi jäävä Mariwan on valinnut melko rohkean julkilausuman itselleen – moni natiivi leijonakorun kantaja kun rinnastetaan helposti natsimielteiseksi ääri-ihmiseksi, eikä aina ihan perusteettomasti.

Toki, jos itse sattuisin olemaan irakilainen Suomessa, tekisin kaikkeni sen eteen, että ulkoinen olemukseni viestittää ensisilmäyksellä haluni olla juuri tämän yhteiskunnan jäsen. Kantaväestön vakuuttaminen ei ole helppoa, varsinkaan nykyisessä poliittisessa ilmastossa. Toivottavasti Mariwan kantaa riipusta sen arvoisesti, eikä käytä sitä taqiyyan työkaluna – minkä todistaminen onkin hankalampi homma.

Yhtäältä, kaikkienhan meidän pitää jatkuvasti todistaa olevansa... hyvä ihminen. Teoilla. Se, mitä sanotaan ääneen, on aina kosmeettista.

Ei kommentteja: