2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

perjantai 30. marraskuuta 2018

What would Jesus do?

Kun taas alkaa tämä riemuin helkkyvä kausi jota ei pakoon pääse, niin tässäpä video (oikeastaan läjä tekstiplansseja) joka kertoo miten armollinen kristinuskomme lähti leviämään kun Konstantinus teki itse editoimastaan uskonnosta pakollisen koko valtakunnassa.
Alkajaisiksi vuonna 312 Apollon papisto kidutettiin hengiltä. Seurasi vuosikymmenien kidutusfestivaali, jossa tuhottiin kaikki muut uskonnot – paitsi juutalaisuus, koska kristinusko on juutalaisuutta. Kuten myös myöhemmin bakkanaaleihin liittyvä islam. Kirjallisuus poltettiin, temppelit tuhottiin, pakanat teloitettiin (kiduttamalla tietysti). Luonnollisestikin kaikki filosofit erityisesti otettiin hengiltä.

Vuonna 361 tulee koominen välikevennys: Julianus julistaa uskonrauhan, joten kahden vuoden päästä hänet murhataan. Ja kidutus-hävitys-festivaali jatkuu. Nykyisinkin yhä tutummaksi tuleva guilt-by-association-periaate takasi sen, että myös kaikki Julianuksen kaverit tapettiin.

Tässä kohtaa ei ole vielä neljännestäkään videosta kulunut, ja olen nostanut vain pari kohtaa kymmenistä kristittyjen laupeudenteoista esiin.

Miksikö moinen negatiivinen katsanto? Koska judeokristillisiin arvoihin vetoaminen on sairas vitsi. Judeokristilliset arvot tarkoittavat perinpohjaista hävittämistä, häpäisyä ja historian vääristämistä. Kristinusko on pääsyyllinen siihen, että me emme todellisuudessa tiedä historiasta mitään.
MIksi esim. Suomella ei ole historiaa ennen 1100-lukua? Tarinat kveenien kuninkaista ja suomalaisten maineikkaasta veneenrakennustaidosta, mahdollisista noitavoimista... Pyh, joutavaa harhaisten fennomaanien fabulointia! Henrik, tuo kunnon mies, toi sivistyksen ja joutui uhraamaan henkensä oikean tarinan puolesta.
Raamattu on läjä fiktiivisiä tarinoita, joilla kerrotaan astrologisia paraabeleita: Juudas on yhtä kuin skorpionin merkki. Astrologinen vuosi alkaa oinaasta: siksi karitsa. 12 eläinradan merkkiä ja 7 kulkijaa (eli paljaalla silmällä nähtävää "planeettaa" [sis. aurinko & kuu]) saavat yhä uusia ilmiasuja riippuen symboliyhteyksistä). Tiedossa luonnollisestikin pitää olla tulkittaessa myös muut tähtirykelmät ja niiden sijainti suhteessa toisiinsa. Nämä ovat itse asiassa hyvinkin hyödyllisiä tietoja, mutta palvontakulttien mukaan sotkeminen on täysin tarpeetonta.

Myöskin typologiana tunnettu, "taiteellisia vapauksia" taajaan ottava historiankirjoitus on eksessiivisessä käytössä raamatun sivuilla: yhä uudet hallitsijat määräävät juutalaiset lapset murhattaviksi, yhä uudet sankarit päätyvät hortoilemaan autiomaahan, ja historialliset henkilöt esiintyvät toisten historiallisten – mutta eri aikaan eläneiden – henkilöiden kanssa samassa tarinassa. Ja niin pois päin.

Samainen typologia näkyy myös kaikessa "virallisessa" historiankirjoituksessa. Uudestaan ja uudestaan samoja tarinoita eri ihmisten ollessa päähenkilöinä. Jopa kalenteri on muilattu niin moneen kertaan, että viimeiset kaksi millenniumia on hyvin mahdollisesti tapahtuneet yhden vuosituhannen aikana – ja kun sanon "tapahtunut", käytän sanaa hyvin väljässä merkityksessä.

Moni ristillisiä arvoja puolustava kertoo mielellään, että maailmassa ei ole koskaan ollut sellaista aikaa jossa ateistit olisivat olleet "vallassa" (mitä tuo nyt sitten tarkoittaakaan...) – "paitsi kommunistit, ja sehän nähtiin miten siinä kävi." Että kristinusko on tehnyt tästä meidän länsimaisesta sivistyksestämme sen mitä meillä nyt on, että katso nyt noita katedraalejakin (jotka on siis rakennettu pakanallisten lehtojen päälle – tai toisinaan vain otettu vanhat temppelit uusiokäyttöön) ja taidetta ja musiikkia ja filosofiaa ja... tiedettä?

Että kun on jarruteltu niin pitkään kuin suinkin on kyetty, niin sitten kun on ollut ihan pakko, on sallittu ihmisten kehittyä ja kasvaa? No kiva, hirmu reilua, eipä vähä!

Ja ettei ole ole ollut ateistisia yhteiskuntia? Mistähän se johtuu? Ei suinkaan siitä, että toisinajattelijat on poikkeuksetta otettu hengiltä – kiduttamalla tietysti? Voisiko tällä olla jotain tekemistä sen kanssa, että ateismi ei ole oikein ottanut tuulta purjeisiin? Voisiko?

Ja kuten todettua, me emme tiedä historiasta mitään.
Tämä intialainen temppeli on louhittu suoraan kallioon. Kaikki tsiljardit yksityiskohdat on yhtä ja samaa kimpaletta – ja silti esim. tuolta löytyvät pylväät on jollain ilveellä viritetty niin, että niillä voi soittaa. Britit evankeliumia levittäessään yrittivät tuhota tuon, mutta luovuttivat kesken kun... No, se on siis kalliota.

Kuka tuon louhi? Joku luolamies marjojen poiminnan ohessa? Epäilemättä, koska sivistys tuli vasta brittien muodossa. Kuten lordi Macaulay ei sanonut (kuten netissä on kiivaasti todisteltu): "
»I do not think we would ever conquer this country, unless we break the very backbone of this nation, which is her spiritual and cultural heritage and therefore, I propose that we replace her old and ancient education system, her culture, for if the African's think that all that is foreign and English is good and greater than their own, they will lose their self-esteem, their native culture and they will become what we want them, a truly dominated nation.»
Oli miten oli, Intialla, Afrikalla, Australialla tai Amerikalla ei ole historiaa, vain hassuja tarinoita lentävistä palatseista ja sinisistä ihmisistä ja ties mistä KristuksistaKrishnoista...

Tuli sattumoisin mieleen, miten lähellä Lemminkäisen kohtalo Tuonelan joella on Osiriksen pilkkomisen kanssa – ja miten lähellä Lasarus taas noin onomatopoeettisesti on Osirista – ja miten obeliskit, joita löytyy kaikista merkittävimmistä kaupungeista, ovat representaatioita siitä puuttuvasta ruumiinosasta, joka Osiriksen kasatusta kropasta puuttui. No, ei noilla mitenkään voi olla mitään typologista yhteyttä.

Ai niin, ja mikä oli Jeesuksen viimeinen temppu? Rahanlainaajien häiriköinti. No, ei tuo mitenkään voinut olla se, miksi tyyppi ristille kiskottiin. Koska eihän pankkiirit mitään mafiosoja sentään ole? Ja koronkiskontaahan nimenomaan ei kielletä erikseen juurikin raamatussa? Ja pankithan nimenomaan eivät kisko korkoja?

Ja loppukevennykseksi vielä: as above, so below -tyylinen kaavakuva, joka ei kerta kaikkiaan mitenkään voi perustua mihinkään, koska selvästikin on ihan huuhaata ja höyrähtäneiden huttua:

Ei kommentteja: