2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Suunnitelmakaleeri karikkoisilla vesillä

Kun jälleen kerran masinoidaan lisää shariaa maamme rajojen sisäpuolelle – verukkeena tällä(kin) kertaa "työvoimapula", käytin kaksi minuuttia näiden knoppien hakemiseen tilastokeskuksen sivuilta:
Avoimia työpaikkoja oli vuoden 2018 kolmannella neljänneksellä 46900
ja
työttömiä oli vuoden 2018 syyskuussa 170000
Siis: työttömiä ⃕ 170000 ⋙ 46900 ⃔ työpaikkoja. 

Tokikaan noita tietoja ei kerrota yhteismitallisesti, mutta jos halutaan olla höveleitä, voidaan laskea että jokaiselle työpaikalle on tarjolla vain n. 3,6 tekijää. 

Jos ei haluta olla höveleita, voidaan kysyä: jos työttömiä on yhden kuukauden aikana 170000, ja kolmen kuukauden aikajänteellä työpaikkoja oli 46900... tarkoittaako tämä itse asiassa sitä, että suhdeluku on pikemminkin 1 työpaikka noin kymmenen hakijan jaettavaksi (1:10)? 

Tästä huolimatta "Pyykkönen ja Koskinen ovat kehittäneet analyysia varten uuden työkalun", jonka mukaan työttömyyden sijaan ongelma onkin yhä enenevässä määrin työvoimapula, joka ratkeaa ainoastaan tuomalla kouluttamattomia riskiryhmiä yhä enemmän maahan pyörimään kauppakeskuksissa:
»Analyysissä ei eritellä maahanmuuttajien ja kantaväestön työllisyysastetta [eipä tietenkään]. Näillä oletuksilla laskelman tulos on se, että 70 000 maahanmuuttajaa voisi ratkaista vanhenevan väestön huoltamista koskevan ongelman.

Laskelma sisältää paljon oletuksia.
[...]
Pyykkönen kehottaa epäilijää katsomaan naapurimaa Ruotsin esimerkkiä.»
Tätäkö?

 
Tuota minäkin kehotan katsomaan. Kannattaisi varmaan – koskapa "emme [ilmeisesti] suostu pelkäämään" – muistaa myös tätä:

Joku on ystävällisesti ympyröinyt tuon "vanhustyöntekijän", joka osaltaan on ollut ratkaisemassa "työvoimapulaamme".

Olisi hienoa, jos tämän kaiken järjettömyyden keskellä muistettaisiin edes tämä (ja kun ajantasaista tietoa ei [jostain kumman syystä] ole tarjolla, voidaan suoraan olettaa, että tilanne on itse asiassa huonompi):

 
mikä melko pitkälti johtuu tästä:


ja johtaa tähän:


Näennäiset ratkaisut tuottavat todellisia ongelmia, ja vaikka härmäläisillä pitkä pinna onkin, ei välttämättä kannata kokeilla kuinka pitkälle jousi venyy. Hiukankin historiaa tuntevat tietävät mitä siitä aina on seurannut. Niitä seurauksia ei kukaan halua, mutta ne väistämättä tulevat, koska tässä leikitään luonnonlaeilla – mitä ei yliopistoissa ole koskaan oikein jaksettu käsittää.

Ei kommentteja: