sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Hurlinkia

Jos aiempia kirjoituksia on joku pitänyt hivenen spekulatiivisina, saattaa (sic) tämä vaikuttaa suorastaan fantisoinnilta, mutta kerrankos sitä...

Oletetaan että tiedän mistä puhun – vaikka useimmiten ihmisillä ei olekaan mitään käsitystä siitä mistä luulevat laajempaa tietämystä omaavansa. Pitäisi ensin tietää mitä ei tiedä, ja tuohan on lähinnä pimeässä kompastelua.

Jokatap, palataan taas linnunradan laidalle, jossa aurinkokuntamme vastikään singahti galaktisen päiväntasaajan pohjoispuolelle...
Mistä me tiedämme että näin on käynyt? Mistä me tiedämme missä me oikein sijaitsemme? Kellään ei ole aikaa ja resursseja tarkistaa onko väite tosi vai hyvin pitkälle viety vedätys. Siksi tapetille ilmaantuu sitkeitä väittämiä: "Itse asiassa maapallo on litteä" / "Ihmisen toiminta lämmittää maapalloa" / "Itse asiassa maapallo on ontto" jne.
Kuu itse asiassa on ontto. Se on vanhempi kuin maa, ja tuotu jostain muualta. Se on keinotekoinen. Mistäkö tiedän tämän? En mistään; koenpahan vain kyseisen teorian (hypoteesin?) vetovoimaisempana kuin virallisen selityksen.
Singahdimme siis pohjoispuolelle, ja jatkamme nyt matkaa lingottuna kauemmas keskitasosta. Miten tämä vaikuttaa aurinkoon, ja miten maahan? No, auringon vetovoimastressi vähenee (ja kenties maksiminopeuskin on juuri ohitettu) kun pääsemme ruuhkasta kauemmas, joten sen aktiivisuus myös vähenee – joten maa viilenee. 

Ja tässä kohtaa tullaan myös termiin "magneettisten napojen kääntyminen". Tästäkään en mitään tiedä; tämä on silkkaa vulgäärifysiikkaa, jonka joku oikeasti fysiikasta jotain tietävä saa ihan vapaasti kumota.

Virallisen teorian mukaan aurinkokunta siis kiitää linnunradan laidalla, planeettojen ratojen ollessa kuuden asteen kulmassa galaktisen ekvaattorin suhteen. Maapallo sitten taas on 23° kulmassa suhteessa aurinkoon ja omaan kiertorataansa.
Mitä jos magneettinen pohjoinen osoittaa aina kohti linnunradan massakeskipistettä suhteessa liike-energiaan? En tiedä tämän kysymyksen stupiditeettia, mutta tästä voisi postuloida skenaarion, jossa olisi odotettavissa (koska olemme juuri siis siirtyneet galaktisen ekvaattorin "yläpuolelle") napojen kääntyminen – joka se sitten taas saattaisi antaa pontta aiemmin esittelemälleni maapallon "löystymiselle" eli laajentumiselle.
Onko tällä jotain merkitystä? Ehdimmekö todistaa mitään noista tapahtumista – jos syklin aikajänne on kuitenkin 26000 vuotta? Haluammeko olla todistamassa niitä? Ja ennen kaikkea: pitääkö mikään kirjoittamastani paikkaansa?

Mitä jos keskitasosta loitontuminen itse asiassa lisää auringon aktiivisuutta? Mitä tapahtuu tulevaa jääkautta profetoivalle teorialle siinä tapauksessa?

Kaikenlaista voi profetoida – ja useimmat profetiat ovat hyvin väärässä. 

Useimmat profeetat samalla kuitenkin kuvittelevat olevansa hyvin oikeassa. Totuus tuntuu olevan monivalinta-arvonta. Ei oikeastaan ole merkitystä, mitä enemmistö asioista ajattelee: sillä ei totuuden luonnetta sanella. Totuus vain on, ja ennemmin tai myöhemmin se pakottaa hyväksymään itsensä.

Totuuden hyväksyminen taas ei ole panikoimista ("Argh! Maapallo lämpenee!" / "Argh! Maapallo viilenee!"). Panikointi on hyväksymisen vastakohta, ja estää tehokkaasti olosuhteisiin adaptoitumisen. Asiat muuttuvat, aina; ihmisillä vain on taipumus pitää nykytilaa pysyvänä – kaikesta, päivittäin eteen levittäytyvästä evidenssistä huolimatta.

Ai niin, enkä ole vielä päässyt edes kiistanalaisimpaan kohtaan. Tai siis niitähän on monia, mutta jatketaan niiden pariin sitten seuraavalla kerralla, kun ehkä tässä jo ihan tarpeeksi kauas on samottu virallisen tieteen laitamille...

Ei kommentteja: