2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lappua luukulle

Olin männäpäivänä kaupassa käydessäni sivusilmällä huomaavinani (en lue oho-wau-lööppejä, mutta muistelen ulko-ovella kuitenkin osuneen silmiin), että Kesko alkaa sulkea kauppoja urakalla.

Tämähän ei sinällään ole ylläri; kun Kesko osti Siwat ja Valintaladot, oli odotettavissa että kenkää tulee. Toki ainakin Kalevan uutisesta päätellen suljettavien kauppojen työntekijöille yritetään löytää duunia muista myymälöistä – mikä voi pitää jossain määrin paikkansa, mutta suuremmassa määrin kyseessä lienee vain jotain, mitä sanotaan ettei äläkkä äidy turhan äänekkääksi.

Kalevan sanamuotoja kolme päivää sitten:
"Valitettavasti Suomen Lähikaupalta tulleessa verkostossa on mukana kauppoja, joissa emme ole löytäneet keinoa jatkaa liiketoimintaa kannattavasti, Rauhala sanoi. Suljettavia liikkeitä on muun muassa pienillä paikkakunnilla, joilla ei ole riittävää asiakaspohjaa."
"Valitettavasti Lähikaupalta tulleessa"? Se ei tullut, se vasiten hankittiin. Se haluttiin pois kilpailemasta, ja nyt se on ulos ostettu. Tämä on bisnestä, jossa lähikaupoista tehdään kaukokauppoja – mikä on hirmu kätevää varsinkin siinä kohtaa kun bensan hinta lähtee nousuun.

Tämä on vasta alkua. Kuten tiedämme (tai ainakin meidän pitäisi tietää): talous menee alamäkeä ja lujaa. Lisää kauppoja tullaan sulkemaan, lisää potkuja tulee, ostovoima vähenee, kauppoja suljetaan, väkeä irtisanotaan, ostovoima vähenee...

Sisäpiiri on finanssimarkkinoilla jo jonkin aikaa siirtänyt varallisuuttaan papereista kiinteään metalliin, eli hopeaan ja kultaan (siis ei mihinkään jalometallirahastoon [koska se on pelkkää paperia], vaan ihan fyysisiin harkkoihin) – ja bitcoiniin.

Uutisoinnissa sitten taas on puhuttu palturia nousevasta taloudesta ihan vain siksi, että markkinat pysyisivät hetken vielä hengissä kun yksityishenkilöt alkavat tehdä sijoituksia niihin papereihin, jotka nyt juuri ehkä nousevat oikeinkin kivasti, mutta joku kaunis päivä (mahdollisesti vasta syksyllä jos tekohengitys sinne asti toimii) osoittautuvat yhtäkkiä arvottomiksi, jättäen piensijoittajat nuolemaan näppejään.
Näin se on aina mennyt, ja näin se menee nytkin. Saas nähdä opitaanko tällä kertaa jo se, että pankkisysteemi on pyramidihuijaus.
Intiassahan jokin aika sitten suurimmat setelit menettivät arvonsa vuorokaudessa. Syyksi sanottiin harmaan talouden torjunta – ja sitähän se olikin: pankit ja valtio haluavat oman siivunsa kaikesta rahaliikenteestä, ja setelirahaa on hankala seurata.

Tämä siirto tapahtui sangen lakonisella eleellä, enkä epäile etteikö vastaavia "oho, menetin lähes kaiken omaisuuteni yhtäkkiä" -tyyppisiä skenaarioita olisi muissakin maissa odotettavissa.

Intia on myös ensimmäisenä siirtymässä sähköiseen valuuttaan, jolloin jokaisen rahaliikenne on kätevästi valvonnassa – ja kun se on valvonnassa, sieltä voidaan napata ex tempore -veroilla rahaa silloin kun valtiontalous sattuu olemaan kuralla.

Ja valtioiden taloudethan ovat kuralla.

Itse kunkin kannattaa ruveta orientoitumaan yhteiskuntaan, jota ei enää pyöritetä rahalla. Itse asiassa raha on aina ollut täysin tarpeeton instrumentti, eikä sillä lopulta ole kuin vertauskuvallinen merkitys tämänkään päivän markkinoilla: kun sovitaan jostain projektista, sen lopullinen hinta ei koskaan ole sitä mistä alunperin puhuttiin. Maksuehtoja muutetaan jatkuvasti sekä maksajien että lunastajien puolelta. Kaikki on spekulatiivista.
Mutta kuten monessakin yhteydessä on todettu: kun meillä on safkaa ja katto pään päällä, ja lämpöä – kaikki sen yli menevä on merkityksetöntä. Mitä me teemme tässä high-tech-maailmassamme? Tallustelemme ympäriinsä, hengailemme, syömme, nukumme. Tarvitaanko tuohon kovinkin sofistikoitunutta teknologiaa?
Me luulemme, että asiat menevät niin kuin ne menevät, koska ne eivät voi mennä toisin – ja tämä on osa sitä harhautusta, joka alkoi viimeistään siinä kohtaa, kun autojen moottorit väkisin modattiin bensiinikäyttöisiksi. Valittu tie ei tarkoita etteikö muita teitä olisi olemassa.

1 kommentti:

Tita kirjoitti...

Amen. Ja katsotaan mitä tuleman pitää. Heilurin liike lähtee väistämättä takaisinpäin.