perjantai 27. tammikuuta 2017

Venyy paukkuu moraali

Kirjoitettuani paavin ja antikristuksen yhteydestä, huomasin liikenteen lisääntyneen hurjasti – Norjan suunnalta! Kevyt kielimuurin ylitys – joskin Norjassa taitaa olla kohtuullisen iso suomalaislähtöinen vähemmistö. Kveeneiksikö heitä kutsutaan? (Kveenithän olivat rauta-aikaan yhtä kuin kainulaiset – mutta siitä toiste...)

Oletan (sen isommin miettimättä, ihan argumentin vuoksi) äkillisen vilkastumisen liittyvän siihen, että Norja on kirkonpolttohevin kehto – ja saatanallisuuksia riffeissään viljelevät ilmeisesti löytävät aina tiensä sinne, missä yhdistetään paavi ja antikristus?

...Joten sananen satanismista. Ei huolta, en itse ole satanisti; en ylipäätään tunne viehtymystä minkääntyyppisiin liikkeisiin – varsinkaan niihin jotka väittävät tietävänsä jotain henkimaailmasta ilman mitään todisteita. Ja yhtäältä satanismi ei ole sama asia kuin saatananpalvonta; se on äärimmäistä maallisuutta, äärimmäistä itsekkyyttä (joka paradoksaalisesti on järjestäytynyt yhteistoimintaan perustuviin kabaaleihin.)
[Sivuhuomautuksena: "talkoot" on palkatonta työntekoa – ja palkaton työnteko esitetään nykyään "ratkaisuna" työttömyyteen {joka taas ei ole pohjimmainen ongelma; pohjimmainen ongelma on se, että ihmisillä ei ole varaa elää}. Tässä ei pitäisi kenenkään mielestä olla mitään järkeä, mutta silti touhu jatkuu ja löytää yhä tolkuttomampia muotoja.]
Ei ole kauankaan siitä, kun ajattelin että satanismia ei olisi olemassakaan ilman judeokristillistä kirkkoa (ja että olisi jokseenkin tyhmää tukeutua johonkin, joka on jo etukäteen tuomittu häviäväksi osapuoleksi) – mutta noin ajatellessa tulee missattua olennaisin pointti: satanismi on ihan yhtä vanha... Mikähän olisi oikea sana: elämänkatsomus? ...kuin mikä tahansa uskonto. Se on yhtä aikaa uskontojen sisällä ja niiden ulkopuolella.

Uskonnot lähtevät kulkemaan harhaan [hamartia] siinä kohtaa, kun olemassaolon tulkitsijoiksi, ylimaallisen kokemuksen välimiehiksi, ilmaantuu papisto [virallinen tiedonvälitys]. Jokaisesta uskonnosta löytyy hyvin lyhyellä tutkimisella salattu agenda, joka on aivan muuta kuin mitä julkisesti annetaan ymmärtää.
Jos hetkeksi sallitaan poikkeaminen yliluonnollisen pariin: gnostilaiset tekstit kertovat demiurgista, joka ei ole luojajumala, mutta haluaa tulla palvotuksi jumalana – ja rakentaa (vääristää) luodun maailman ympärille harhamaailman, jossa me elämme, ja kuvittelemme hänen olevan luojajumala – joka se taas ei luomistyönsä jälkeen enää puutu asioihin.
Saatanahan tarkoittaa ympäripyöreästi yhteen sanaan tiivistettynä vastustajaa. Mutta mitä se sitten vastustaa? Koraanista löytyy saatanalliset säkeet, uudesta testamentista löytyy saatana viekottelemassa jeesusta, ja tooran puolelta löytyy saatana lyömässä jumalan kanssa vetoa siitä, kuinka paljon kärsimystä Jobille voi tuottaa ilman että tämä toteaa jumalan toimivan itse asiassa aika helvetin halpamaisella tavalla ja kaikkea muuta kuin oikeamielisesti.

En jaksa ruveta räknäämään, mikä vanhan testamentin jumalista on tuossa kohtaa kyseessä, mutta pari jo aiemmin kertomaani knoppia: juutalaisten pyhäpäivä on Saturnuksen päivä. Saturnus oli yhtä kuin kreikkalaisten Kronos, eli ajan jumala, joka söi omat lapsensa. Ja raamatussa kyseinen viikatemies tunnetaan muistaakseni nimellä Moloch.

Samoin kristittyjen syntymäjuhla lykättiin siihen kohtaan vuodesta, jossa vietettiin saturnaliaa. Ja yhden teorian mukaan kristinuskon pääsepittäjänä oli Josefus, juutalainen, joka tuotiin Jerusalemin temppelin hävityksen jälkeen Roomaan tulkitsemaan mitä alttarilta takavarikoidussa toorassa (joka löytynee tätä nykyä Vatikaanista) lukee. Islam on myöskin vahvasti judeokristillisyyden läpäisemä. ...Ja yksi satanistien tärkeimmistä juhlapäivistä tunnetaan muuten nykyään nimellä halloween...

Saatana vastustaa totuudellisuutta, altruismia ja ylipäätään kaikkea yleistä hyvää. Yksi satanismin perusperiaatteita onkin moraalirelativismi – ja tässä kohtaa kannattaa alkaa olla tarkkana. Mikä onkaan nykyajan nousevia trendejä? 

˙snnsᴉllǝǝʇɥns uᴉlɐɐɹoW

Kuulostaako tutulta: moraalisesti kuvottavia asioita tapahtuu, ilman että niihin kiinnitetään mitään huomiota – kunnes niihin on pakko ottaa kantaa kun aika monella alkaa käämit palella. Seuraavaksi syy tuosta kuvottavasta toiminnasta käännetään aivan muualle kuin tekijöihin – ja eri mieltä olevien ääni pyritään systemaattisesti vaientamaan.

Saatanan tavoitteena on vaientaa ne, jotka puhuvat totta – ne, jotka eivät palvele agendaa.

Luulette ehkä, että vitsailen? Että heitän vain halpamaisen piikin tiettyyn suuntaan? Ei, kyllä minä olen ihan tosissani. Satanismi elää ja voi oikein paksusti – täysin huolimatta siitä uskotko henkivaltoihin vaiko et. Sitä ei enimmäkseen kutsuta satanismiksi – mutta niinhän saatana toimii: naamioiden takaa.
Saatanahan on se, joka johtaa harhaan; se, joka lupaa yhtä ja tekee aivan muuta – ja väittää sen jälkeen tehneensä juuri sen mitä lupasi. 
Miten monta vaalikautta pitää käydä läpi, ennen kuin tajutaan että äänestäminen ei vaikuta mihinkään? Että kuka tahansa päätöksiä tekee, niiden seuraukset revitään aina äänestäjien selkänahasta? Kuinka hidasälyisiä meistä on tullut? (Yhtäältä: olen saattanut mainita, että meitä systemaattisesti tyhmistetään ihan tarkoituksella ja hartiavoimin.) 

Onko sattumaa se, että nykyihmisten suurin haave on tulla julkkikseksi – tähdeksi? Idoliksi, jota ihaillaan ja katsotaan ylöspäin kuin jumalaa ihan vain siksi että on saatu hyvät geenit.

Tai että halutaan laihtua (tekemättä mitään sen eteen) – ei siksi että tuntisi olonsa paremmaksi, vaan siksi että näyttäisi hyvältä. Tai harrastaa irtoseksiä, johon ei liity turhaan mitään tunteita tai vastuuta.

Tai että ihmiset laahustavat pää kumarassa kaduilla tuijottaen kädessään olevaa laitetta; istuvat toistensa seurassa olematta toistensa seurassa. Zombeina jotka haluavat syödä aivot niiltä, joilla sellaiset vielä löytyy – koska ajattelu on epämukavaa.
Mutta pakitetaanpa hiukan. Oletetaan, että olet raketin lailla kohoava uraohjus, joka nousee hierarkiassa kivasti. Mitä luulet, tuleeko jossain vaiheessa joku puhumaan jostain tietystä... tilaisuudesta, johon voisit tulla kääntymään, ja tavata... mielenkiintoisia ihmisiä, joista osan jo tunnetkin, ja jotka voisivat auttaa uran pitämisessä nousujohteisena? Että "Tuo ihan vain pelkästään itsesi, äläkä sen isommin mainosta mihin olet menossa".
En tiedä miten tuo käytännössä tapahtuu – ehkä vähän hienovaraisemmin, asiaa varmaankin tunnustellaan ennen kuin itse kutsu esitetään... Mutta olen melkoisen varma, että jokainen joka haluaa nousta urallaan vaikuttaville paikoille, saa tuollaisen kutsun. Enkä puhu nyt rotareista (ehkä).

Kysymyshän on verkottumisesta – mutta sellaisesta, jota ei pidetä erityisen julkisena. Ja johon sitoudutaan vaiheittaisten vihkimysten kautta yhä syvemmälle, kunnes ulkopuoliset eivät todellakaan tiedä mitä sisemmällä tapahtuu – tai ketä siellä ylipäätään on.
Aina silloin tällöin joku aikakauslehti julkaisee jutun, jossa tihrustellaan vapaamuurarien kokoustiloja, ja spekuloidaan että mitä kaikkea siellä tapahtuukaan – että taitaa olla vähän semmoista hoopoa keekoilua se. Mutta mitä korkeammalle asteelle noustaan, sen oudommiksi vihkimykset ja rituaalit käyvät.
Tiedätte varmaan Bohemian Groven, jossa vapaan maailman presidenttejä on bongailtu. Heillä on juhannusrientona nk. Cremation* of Care – jossa siis hankkiudutaan tulella eroon sellaisesta pikkujutusta kuin omatunto. Mitä ylemmäs noustaan, sen sairaammiksi rituaalit käyvät – koska veljeskunnan täytyy voida luottaa siihen, että jäsenet pystyvät tekemään asioita, joita normaali ihminen ei missään nimessä tee.

Ja siitä on kyse satanismissa: järjestelmällisestä, salaisesta verkostosta, joka pyrkii maksimoimaan oman hyötynsä, millä tahansa keinoilla – ja jonka olemassaolo ei riipu siitä uskotko sen olemassaoloon (itse asiassa pyrkimys on nimenomaan pitää ihmiset tiedottomina). Ne, joita ei ole kutsuttu, tunnetaan nimellä "kuolleet". Koska kuolleet eivät ajattele, he tottelevat. Heidät voi lähettää sotimaan – uhreiksi. Koska heillä ei ole väliä.

On jokaisen oma valinta, haluaako olla tahdoton orja ("vuokratyövoimaa" tai "työkokeilussa"), vai herätäkö kyseenalaistamaan käytettyjä metodeja – ja tiedän hyvin: on perin vaikea uskoa että tällainen, tietoisen psykopaattinen rakennelma voisi olla olemassa. Mutta se on. "Salaliittoteoria" on sanana yhtä aikaa tosi, ja epätosi – dualistinen kielenkäyttö kun sattuu olemaan tämän touhun avainteemoja.

Satanismi on harhaanjohtamista, jota ei huomata harhaanjohtamiseksi. Ja meitä johdetaan harhaan jokaisella elämänalueella, koko ajan, kehdosta hautaan. Jopa niin tehokkaasti, että me itse paimennamme toisiamme heti kun joku uhkaa irrota laumasta.

Yhteiskunnan jatkuva rapautuminen ei ole sattumaa. Se, että palvelut loitontuvat ja toimeentulon saamisen mahdollisuudet kaventuvat vuosi vuodelta; että tulevaisuuteen ei voi luottaa kun koko ajan kaikki muuttuu jotenkin järjettömään suuntaan... Se on suoraa seurausta vasiten pykätyistä suunnitelmista, joita ilmestyy ajatushautomoista, ja jotka pannaan toimeen keneltäkään mitään kysymättä – ja sitten heränneet vastalauseet vaiennetaan järjestelmällisellä mitätöinnillä.

---
*edit 020217: Muisti on on petollinen: julkaistessani kirjoitin "crematorium", kun oikea ilmaisu on "cremation". Ei niin että tämä isoa eroa tekisi mihinkään – mutta aatelkaas jos olisinkin kirjoittanut vaikkapa "creation", eli pudottanut yhden kirjaimen ulos; fraasin luonne olisi kääntynyt puhtaan positiiviseksi... Mikä tämä taas johtaa ajattelemaan, miten lähellä toisiaan creation ja cremation sanoina ovat. "Luominen tulella" ei ole ihan vieras käsite, se. Jokatap, tarkkana joutuu olemaan, kun tekstiin väkisin eksyy epätarkkuuksia, jotka saattavat muuttaa informaation luonteen täysin. Jälleen kerran: kyseenalaista kaikki jos haluat pysyä kärryillä siitä, mitä oikeasti tapahtuu...

Ei kommentteja: