2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Uusia tuulia Lähi-Idässä

Törmäsin kahteen positiiviseen ylläriin tuubissa:

1. Asia, josta Suomen media ei ole hiiskunut lain: Saudi-Arabiassa on jo ennen vuoden vaihdetta ollut meneillään vallankaappausmikä muuttaa koko Lähi-Idän tilanteen täysin. Vaikutus on säteillyt jo myös Qatarin ja Emiraattien puolelle.

Saudi-Arabiahan on ollut vastuussa mm. talebanien, al-Qaidan, Hamasin, sekä viimeisimmän vitsauksen, Isiksen, aseistamisesta – yhdessä Yhdysvaltojen kanssa. Nyt kuitenkin Trump on irtisanoutumassa yhteistyöstä, ja samaan aikaan dementiasta kärsivä kuningas on kalkkiviivoilla – samoin kuin alkavat olla vallanperimysjärjestyksessä olevat veljetkin.

Useampi kuningashuoneen jäsen on lisääntyneen sisäisen jännityksen vuoksi lähtenyt kakeliin, osa onnistuneemmin kuin jotkut. Ilmeisesti maassa ei yksinkertaisesti tällä haavaa tiedetä kuka johtaa – mikä tietystikin aiheuttaa valtatyhjiön, ja siitä taas seuraa, että kukaan ei tiedä mitä jatkossa tulee tapahtumaan. 
Joka tapauksessa nuoremman polven Saudit ovat mahdollisesti enemmän kallellaan länsimaiseen elämäntapaan, ja puritaaninen wahhabismi saattaa hyvinkin joutua väistymään – mikä se taas auttaisi kummasti muslimimaailman rauhoittumisessa.
2. En tiennyt, että arabimaiden televisiossa naiset ovat päässeet ääneen, kertomaan ihmisille mikä islamissa mättää. Oikeasti kuvittelin, että naisilla ei tuossa maailmankolkassa ole juuri minkäänlaista sananvapautta, mutta laitan tuohon alle klippejä, joissa useampikin nainen debatoi hyvin länsimaiseen tyyliin asioista, joiden kertomisesta eurooppalaiset langettelevat toisilleen viharikostuomioita.

Tässä ensin ateisti keskusteluohjelmassa – jossa tosin fanaattisemman pään naisjuontaja ei millään halua antaa puheenvuoroa, vaan jauhaa aivan koomisella raivolla juuri sitä mitä fundamentalistit jauhavat. Tämä ei vielä anna musliminaisista erityisen hyvää kuvaa, mutta ainakin hän saa puhua miesten päälle niin paljon kuin huvittaa – mikä itselleni ainakin on piristävä ylläri:


Ja sitten hyvin fiksuja argumentoiva nainen, jonka esiintymistä teeveessä patriarkaalisemman puolen heebo ei oikein sulattaisi:


Lisää tykitystä:


Ja sitten vaihteeksi todiste siitä, että myös muslimimies voi puhua fiksuja:


Ja maallistunut muslimi kertomassa fundamentalisteille järkeviä pointteja:


Tässä taas miespuolinen haastattelija meinaa osan aikaa floodata keskustelua omalla uhrimentaliteettia lietsovalla ohipuhumisellaan, mutta naisvieras saa kyllä erinomaisesti pointattua kaikenlaista, mitä tosiaan eurooppalaisten ei suvaita sanoa, koska eräiden toisten eurooppalaisten mielestä ihmiset menevät rikki jos kerrotaan tosiasioita:



Eli ilmeisesti islamin suhteen sittenkin on vielä toivoa. Mitä enemmän aivojaan käyttävät maltilliset pääsevät keskustelemaan asioista, niin voin vähitellen alkaa uskoa että islam ei ole pelkästään julmaa skeidaa.

Länsimaissa majailevilta muslimeiltahan näitä yllä esille nostettuja asioita ei kannata kysyä, sillä taqiiya  ohjeistaa esittämään islamin positiivisessa valossa niin kauan kuin muslimit ovat vähemmistönä
[wikipediassakin on ei-niin-yllättäen siloiteltu versio asiasta. Toisin kuin mitä tuosta wikistä voisi kuvitella, islam nimenomaan velvoittaa muslimia valehtelemaan ei-muslimille silloin kun se edistää islamia – "henkensä puolesta pelkääminen" siis ei ole mitenkään olennaista, vaan aina kun ollaan altavastaajana, esitetään sävyisää siihen asti, että taustavoimien lisäännyttyä voidaan ruveta röyhkeäksi – ja sitä röyhkeyttähän on Euroopassa saatu todistaa ihan riittävästi].
...Mutta jottei nyt ihan ylioptimistisella kierteellä mentäisi: jos eurooppalaiset haluavat säilyä maailmankartalla, pitäisi ruveta tehtailemaan lapsia – ja heti. Tilastotieteilijöiden mukaan yhteiskunta voi kannatella itseään vain, jos lapsia syntyy vähintään suhteessa 2,2 lasta/nainen, ja Euroopan keskiarvo on pitkään ollut reilusti alle kahden. Joten tällä menolla, parin vuosikymmenen kuluttua täällä tosiaan on pelkkiä minareetteja.

Ei kommentteja: