perjantai 13. tammikuuta 2017

Sairaaksi tekevät parantajat

Pari päivää sitten kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan kananmunien syönti ei lisää dementian riskiä – ja toisesta, jonka mukaan runsas kolesterolin saanti ruokavaliosta ei lisää sydänsairauksien riskiä – ja kolmannesta, jonka mukaan kananmunien syönti voi jopa vähentää kakkostyypin diabeteksen riskiä.

Tämä kaikki on valveutuneempien tiedossa ollut jo vuosia, mutta Terveyden (?) ja hyvinvoinnin (?) laitos ei ole asiaa noteerannut – paitsi ajoittain leimakirvestä heiluttamalla. Huolimatta siitä, että kolesteroli ei korreloi asioihin, joihin sen väitetään korreloivan, parillesadalletuhannelle (200000) suomalaiselle määrätään jatkuvasti statiineja.

Sitäkään ei turhaan kerrota, että jotta statiineista olisi yhdelle (1) ihmiselle jotain hyötyä, kolmensadan (300) pitää syödä niitä. Siis yhdelle kolmestasadasta (1/300) siitä on tilastollisesti katsoen hyötyä. Ja varsinkaan sitä ei kerrota, että tuosta kolmestasadasta viisitoista (15) saa haitallisia sivuoireita (15/300).

Siis: 299 ihmistä syö turhaan statiineja, jotta 1 ihminen hyötyy, ja 15 noista kahdestasadasta yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä saa sivuoireita – jotka voivat hyvinkin olla rampauttavia, koska tyypillisesti ne tekevät liikkumisesta kivuliasta, mikä se taas heikentää kuntoa, mikä se taas vaikuttaa aivotoimintaan, mikä tuhoaa muistin, ja tästä johtuen ihminen alkaa olla yhä enemmän hämmentynyt siitä, että ei enää ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu – ja lopulta potilas vain makaa unen ja valveen rajoilla, kunnes kuolee pois. 

Olen henkkohtaisesti saanut todistaa, miten kuuluminen noiden viidentoista joukkoon rappeuttaa elämän ennenaikaisesti, ja ihminen vähitellen hiipuu pois – ja miten syvälle juurrutettu auktoriteettiusko estää hyväksymästä, että joku, joka ei ole lukenut itseään lääkäriksi, voisi silti tietää mistä puhuu. Tai että lääkäriksi lukenut ei lääkäriksilukeneisuudestaan huolimatta aina ihan tiedä mitä tekee – että lääkkeiden määrääminen on monesti arpomista. Ja lääkärit kaikessa tehokkuudenpalvonnassamme joutuvat venyttämään ja hajauttamaan itseään täysin tarpeettomasti niin, että potilaaseen ei enää ehdi keskittyä kokonaisuutena.

Että vaikka olo jatkuvasti heikkenee, kuvitellaan lääkärien silti automaattisesti tietävän mitä tekevät määrätessään lääkettä, jonka NNT-lukeman tietävät (tai ainakin heidän pitäisi se tietää).

Ylipäätään tästä nimenomaisesta lukemasta on hyvin hankala löytää selkokielistä faktaa, joten joudun linkkaamaan TED-talkin transskriptioon – jossa nuo lukemat kerrotaan kohdasta 7.06 alkavassa kappaleessa.

Tästä aiheesta olisi paljonkin sanottavaa, liittyen vuosikymmeniä jatkuneeseen täysin perusteettomaan rasvahysteriaan, mutta jätetään tämä nyt tällä erää tähän, ja palataan myöhemmin asiaan...

2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Kyllä nuo NNT luvut ovat tiedossa, eikä ånykyään statiineja kirjoiteta samaan tapaan kuin aiemmin, käsittääkseni ne eivät ole hyödyllisiä terveille ihmisille, mutta koronaaritautia sairastaville ovat. Kun noita kohuotsikoita revitellään, lopettavat lääkityksiiään ne, jotka niitä tarvitsisivat. Kannattaa muistaa, että lääkkeiden myynti on kannattavaa bisnestä. Mitä tulee noihin syömissuosituksiin, tieteessä pyritään asioita arvioimaan aina uudestaan ja tuskin nämäkään tulokset ovat lopullisia. Mikä pätee jossain päin maailmaa saattaa olla täällä Suomessa hieman eri sillä meidän geeneillämme ravinnon epäedulliset rasvat ehkä imeytyvät suolistosta paremmin kuin italialaisilla (tämä tuli nyt vaan mieleen).

kasbach kirjoitti...

Totta puhut, ja hyvä jos noiden statiinien kirjoittamista on jo hiukan hillitty. Ongelmahan tässä minusta on se, että tieto ei kulje perille asti: potilaat eivät useimmiten yhtään hahmota miten mikäkin lääke vaikuttaa – eivätkä lehtien puolivillaiset artikkelit juuri asiaa helpota (toki ne ovat parempi kuin ei mitään, mutta asioita oiotaan kyllä aivan jumalattoman paljon). Ja vaikka tieteen toimintatavan pitäisi nimenomaan olla itseään korjaava, se korjaantuminen tuntuu perin nykivältä: toisinaan tehdään jumalattoman isoja muutoksia, ja sitten kun huomataan että ne eivät itse asiassa toimi, korjaukset tehdään hyvin hitaasti ja ääntä pitämättä. Virheitä ei haluta myöntää, mikä on sinällään ymmärrettävää, mutta hidastelu tapahtuu potilaiden kustannuksella.