On pienestä kiinni, milloin retorinen keino kääntyy argumentointivirheeksi.
Asian naurunalaiseksi tekeminen on yksi tehokkaimpia vaientamiskeinoja – ja juuri siksi siihen turvautuvat usein ihmiset, joilla ei ole mitään eväitä toisenlaiseen argumentointiin. Tällöin touhu taantuu aivottomaksi huuteluksi.
Aivottomille huutelijoille on usein perin hankala osoittaa missä "argumentin" virhe lymyää, koska kyseiset ölähtelijät kuvittelevat olevansa kovinkin nokkelia – mutta eivät kerta kaikkiaan jaksa nyrjäyttää aivojaan oikeasti käyntiin (muodostamaan ihan uusia neuraalisia yhteyksiä niiden vanhojen toistosta vahvistuneiden sijaan).
Meistä monikaan ei osaa suhteuttaa omia älynlahjojaan gaussin käyrällä oikeaan kohtaan – mistä seuraa se, että omaa retoriikkaa on perin hankala nähdä viallisena.
Tämän takia en ole tähän tultaessa jaksanut lähteä ruotimaan sanaparia, jonka huutelussa ei selvästikään koskaan käytetä älyllistä prosessia – koska tiedän, että heti kun kirjoitan ko. sanaparin tähän alas, joltakulta tilttaa aivot välittömästi. Joten koitan lähestyä asiaa ensin analogian kautta:
Tiedätte varmaan kokemuksen, vaikkapa lentokoneessa, tai junan syöksyessä tunneliin, kun korvat menevät lukkoon. Tässä on kyse äkillisestä paineenmuutoksesta.
Hieman hitaammasta, mutta vastaavasta on kyse myöskin sukeltajantaudissa tai vuoristosairaudessa – liian nopea siirtymä korkeasta ilmanpaineesta matalaan aiheuttaa oireet laukaisevilta tekijöiltään vaihtelevia, mutta samansuuntaisia komplikaatioita.
Nopea paineenvaihdos kumpaan tahansa suuntaan tekee pahaa jälkeä:
Ajatellaan, että Sinä, arvon lukija, olet nyt juuri laiturilla. On kesä, ja olet päättänyt hypätä veteen – naama edellä, suu auki. Otat vauhtia laiturin päästä, hyppäät, ja huudat keuhkojesi pohjalta vaikkapa "Räjähtelevät lepakoooooot!", ja noin kolmannen oon kohdalla iskeydyt naama edellä, suu auki, veteen.
Sikäli mikäli satut jäämään henkiin, miten luulisit kommentoivasi jälkikäteen tunnetta keuhkoissasi? "Vähän kuin olisivat räjähtäneet," ehkä?
Kokeillaan toista: olet saapunut rokkikeikalle, ja seisot ämyrin vieressä ennen kuin itse shöy on alkanut. Bändi on päättänyt soittaa jymäkällä 120 dB:n voimakkuudella jotta viesti varmasti menee perille asti, ja niinpä ensimmäisen nuotin jyrähtäessä ilmoille kuulosi lakkaa toimimasta. Jäljellä on vain tinnitus ja räjähtäneet tärykalvot (haha!). Toki voit vielä aistia äänen soluillasi, vaikka et sitä voi enää kuulla (mikä liittyy vähän tähän samaan aihepiiriin, mutta jätetään se puoli tässä kohtaa väliin...)
Tai kolmatta: ajatellaan että olet paineentasauskapselissa, sellaisessa jossa sukeltajat nimenomaan tasaavat kroppansa sisäistä painetta vastaamaan ympäristön painetta. Oletetaan että olisi teknisesti mahdollista tehdä sellainen krusiaali erhe, että paineen voi muuttaa sekunnin murto-osassa ilmakehän verran ylös tai alas.
Tirsk! Räjähteleviä ihmisiä! Hahaha! Hassua, eiks jeh? Varsinkin, kun todellisuudessa nämä ihmiset eivät varsinaisesti räjähtäisi, mutta heidän kudoksensa vaurioituisivat räjähdyksenomaisesti – vähän niin kuin käy huutamalla suunnistavan lepakon keuhkoille tuulivoimaloiden aiheuttamassa paineenmuutoksessa.
Mitä yritän sanoa on se, että jos et ihan ymmärrä jotain konseptia – niin kuin vaikkapa värähtelytaajuuksien fysiikkaa – et välttämättä huutelemalla jotain, joka sinusta sattuu kuulostamaan liian uskomattomalta, osoita suinkaan väitteen idioottimaisuutta. Jotain idioottimaisuutta kyllä, mutta se saattaa kohdistua ihan toisin kuin kuvittelet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti