2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Narratiivit solmussa

Jokaisella, joka avaa suunsa sanoakseen jotain, on agenda. Aina. Sinulla on agenda. Minulla on agenda. Oli kyse miten mitättömästä asiasta hyvänsä, se perustuu tietynlaiseen maailmankatsomukseen.

Mutta onko sinun agendasi todella sinun? Vai onko se jonkun muun? Oletko tullut tarkistaneeksi ovatko ajamasi asiat faktisesti kohdillaan? Vai tykkäätkö vain olla "oikeassa" – niin kuin kaikki muutkin tykkäävät?

Kaikkien asioiden tarkistaminen on toki mahdotonta (kenenkään aika ei yksinkertaisesti riitä), joten on ihan ymmärrettävää että toisinaan tulee vain mentyä virran mukana – varsinkin jos se virta on riittävän vuolas. Samanmielisten syvistä riveistä kumpuaa taikasanoja, jotka ovat "tosia" siksi, että niitä toistetaan ihan jatkuvasti ties missä yhteyksissä.

Esimerkiksi eilen tuli vastaan otsikko, jossa "(ilmeisesti maailman ihan kaikki) tiedemiehet olivat kauhistuneita" siitä, että pohjoinen napajäätikkö oli pienimmillään koskaan ihmiskunnan (tai mahdollisesti koko galaktisessa) historiassa, mikä aiheuttaa heti huomenna neljän ratsumiehen saapumisen horisonttiin, ja maailman peittymisen vereen ja heinäsirkkoihin ja kulkutauteihin ja helvetin tuleen.

Ihmisen masinoima ilmastonlämpeneminenmuutos on fiktiota. Se on tietokonelaskelma, joka painotuksia muuttamalla saadaan näyttämään ihan mitä tahansa. Se on yhtä pätevä metodi kuin sään ennustaminen lintujen sisälmyksistä.

Hiilidioksidin lisääntyminen ei nosta maapallon lämpötilaa; lämpötilan nouseminen lisää hiilidioksidin määrää. Korrelaatiosta on tehty kausaatio, ja nimenomaan nurinperäinen sellainen. Jälleen kerran: jos viitsittäisiin katsoa tilastoja, nähtäisiin hyvin selkeästi mikä vaikuttaa ja mihin.

Mutta sen sijaan että katsottaisiin faktoja, sävelletään "faktoja". Ja sen seurauksena mullistetaan tuhoisalla tavalla milloin mikäkin infrastruktuurin alue niin, että mahdollisimman moni joutuu lain pakottamana tekemään bisnestä hyvävelimafian kanssa.
  • "Joo, sun tarvii vaihtaa sun ihan toimiva kaivo tällaseen tsydeemiin, joka välttämättä ei toimi, mutta." 
  • "Joo, jatkossa sun tarvii vaihtaa lamput tällasiin kalliimpiin malleihin, jotka on itse asiassa ongelmajätettä ja siis myrkkyä, ja jotka ei valaise, mutta." 
  • "Joo, jatkossa kaikkien tankkiin laitetaan jonkun verran rypsiöljyä, koska ollaan keksitty semmonen ku rypsiöljy – mikä noin ratkasuna ei vastaa kertakaikkiaan mihinkään tarpeeseen, mutta." 
  • "Joo, teidän takapihalle rakennetaan tällasiä myllyjä, jotka aiheuttaa sen että moni ei enää pysty olemaan kotonaan, mutta niitten on tosi vaikea myöskin todistaa että se johtuu noista myllyistä, joten."
Ja ihan kaikki on sun syytäs. Pohjoinen napajäätikkö sulaa sun takias (ja se, että eteläinen napajäätikkö on samaan aikaan ennätyslaaja, ei liity mihinkään). Sun takias Gaia kärsii – koska planeetathan on ihan kuin ihmisiä: niillä on tunteet, jotka on just samanlaisia kuin niillä, jotka tietää miltä maapallosta tuntuu.

4 kommenttia:

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olet siis Trumpin kanssa samoilla linjoilla (ilmastonmuutos on kiinalaisten aurinkopaneelivalmistajien keksintö). Olen ymmärtänyt, että se on kuitenkin tieteellisesti todistettu asia. Ainahan tällaisissa jutuissa on jotenkin muiden armoilla, sillä ei ole aikaa eikä energiaa perehtyä alan tieteelliseen kirjallisuuteen. Se lienee ainakin varmaa, että ilmasto lämpenee.

kasbach kirjoitti...

Siitä ollaan yhtä mieltä, että ilmasto toisinaan lämpenee ja toisinaan viilenee. Kuitenkin globaali lämpötila on nyt parikymmentä vuotta pysytellyt samoilla lukemilla samaan aikaan, kun hiilidioksipäästöt on edelleen tasaisesti lisääntyneet. Miksi korrelaatio toisinaan on olemassa, ja toisinaan ei?

Ja missä kohtaa olen ottanut mitään kantaa Trumpin sanomisiin? En ole seurannut vaalitohinoita, koska koko rumballa on lähinnä viihdearvo, ja varsinaiset päätökset tehdään ihan muualla kuin vaaliuurnilla.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Et ole ottanut kantaa Trumpin sanomisiin. Luin Hesarista, että kasvit ovat hyötyneet hiilidioksidista ja toisaalta oppineet käyttämään sitä enemmän, eikä tilanne ole kehittynyt niin pahaksi kuin ennustettiin. Tämä sanottiin siis Hesarin Tiede- sivulla enkä muista alkuperäistä lähdettä.

kasbach kirjoitti...

Kasvillisuudella ei tosiaan liene mitään sitä vastaan, jos kasvukausi sattuu pitenemään...

Ennusteet sitten taas on nimenomaan ennusteita.
Kukaan ei tiedä miltä tulevaisuus näyttää – ei kymmenen eikä sadan vuoden päästä – ja jos joku väittää tietävänsä... No, hän joko ei ole ihan reaalitodellisuudessa kiinni, tai sitten valehtelee. Molempia varmastikin tapahtuu.