lauantaina, joulukuuta 31, 2016

Itkettää

Samana päivänä, kun olin lehdestä jälleen kerran lukenut yhden tyypillisiksi tulleista lehtijutuista, vuodatti Eva Biaudet kyyneliä pitäessään puhetta suomalaisten suhtautumisesta maahanmuuttajia kohtaan. "Mitä minä kerron lapsilleni?" kysyi hän niin populistisesti kuin populistisesti voi kysyä.

No kuule, Eva. Kerro heille vaikka siitä 14-vuotiaasta tytöstä, joka raiskattiin kahden turvapaikanhakijan (turvapaikan! Turva. Paikan. Hakijan.) toimesta vastaanottokeskuksessa.

Kerro heille, että toinen näistä sotasankareista, tämä 44-vuotias sotalapsi, on jo vapautettu, pari kuukautta teon jälkeen. Kerro, että tämä alaikäisten raiskaaja kulkee vapaana jossain päin Raumaa juuri tällä hetkellä.

– Mitä teille on tapahtunut, että tällainen kylmyys on sattunut? kysyy Eva.

Tai kerro niistä kahdesta turvapaikanhakijasta, jotka tappoivat satunnaisen miehen tunnin kidutuksen jälkeen – kun nyt vain sattui tuntumaan siltä. Kerro miten toinen näistä oli siirretty jatkuvan väkivaltaisuutensa takia toisesta vastaanottokeskuksesta tuonne.

– Mitä teille on tapahtunut, että tällainen kylmyys on sattunut? kysyy Eva.

Kerro siitä sotasankarista, joka ajoi rekan väkijoukkoon Berliinissä. Kerro siitä turvallisuuden hakijasta, joka ajoi väkijoukkoon Nizzassa.

Kerro kaikista niistä rikkoutuvista luista, tuhoutuneista sisäelimistä, pysähtyneistä sydämistä. Kerro kauhusta, joka syntyy kun näkee rekan tulevan kohti ihmistungoksen läpi – kun olet luullut olevasi iloisen tapahtuman keskellä.

Kerro miltä näyttää kun ruumiit jäävät renkaiden alle ja sinkoutuvat törmäyksen voimasta sivuun. Kerro miltä tuntuu jos tuosta selviää hengissä, mutta on loppuiäkseen invalidisoitunut. Kerro miltä tuntuu olla invalidi, koska jonkun mielestä mielikuvitusolento vaatii ihmisuhreja. Kerro miltä tuntuu olla tuollaisessa iskussa kuolleen läheinen.

– Mitä teille on tapahtunut, että tällainen kylmyys on sattunut? kysyy Eva.

Kerro miten Afrikassa syntyneiden Suomessa asuvien henkilöiden raiskausrikosten määrä  on 12-kertainen kantaväestöön verrattuna. Kerro miten Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa syntyneiden henkilöiden kohdalla määrä on vieläkin korkeampi, peräti 13-kertainen.

Kerro vuoden takaisesta maahanmuuttajien kokoontumisesta, jonka ainoa tarkoitus oli kopeloida paikalle erehtyneitä naisia. Kerro millaista on olla nainen, joka yhtäkkiä huomaa olevansa lukemattomien käsien kourittavana.

– Mitä teille on tapahtunut, että tällainen kylmyys on sattunut? kysyy Eva.

Kerro siitä konserttisalista, johon sotiensa veteraanit ilmaantuivat ampumaan kaikki jotka tähtäimiinsä saivat. Kerro millaista on olla konsertissa, jossa yhtäkkiä ihmiset lakoavat ympäriltä. Kerro paniikista, jossa kaikki ryntäilevät toisiaan tönien kuolemaa pakoon. Kerro millaista on katsoa kun luodit puhkovat ihmisiä – ja miltä tuntuu kun oman ruumiin on lävistänyt luoti tai useampi. Kun makaat lattialla ja valut tyhjiin.

– Mitä teille on tapahtunut, että tällainen kylmyys on sattunut? kysyy Eva.

Kerro vielä siitä kuvasta, jonka takia oli tarpeen tappaa huumorilehden toimitus summittaisella tulituksella. Siitä piirroksesta, jonka takia piti ryhtyä murhaamaan. Piirroksesta! Koska piirros on todella, todella täysjärkinen syy ryhtyä tappajaksi.

– Mitä teille on tapahtunut, että tällainen kylmyys on sattunut? kysyy Eva.

Kerro miten joka kerta, kun vastaan tulee otsikko sairaasta väkivallanteosta, aivan jokainen miettii linkkiä klikatessaan: "Saas nähdä miten tekijöiden etnisyys tällä kertaa on hämärretty".

Kerro kuinka moni maahantulijoista valehtelee ikänsä, nimensä, lähtömaansa ja kaiken siltä väliltä. Kerro miten heidät, aikuiset miehet, laitetaan kouluun alaikäisten tyttöjen joukkoon. 


Kerro siitä ironiasta, miten satunnaisen vanhuksen murhannut sotiensa sankari laulaa hyväätarkoittavien idioottien keskellä "Emme suostu pelkäämään". Voiko psykopaatteja paremmin paapoa?

Kerro. Kerro lapsillesi miten kuvottava paikka tästä maasta on parissa vuodessa tullut. Kerro miten ihmisiä nykyään pyritään vaientamaan, mustamaalaamaan, sensuroimaan – miten kaikki keskustelu yritetään oikeustoimilla kieltää.

Kerro miten tästä maasta rakennetaan vähitellen mielipidevankila – ja miettikää sitten yhdessä miksi ihmiset alkavat jotenkin vaikuttaa aika hemmetin vihaisilta.

Pohdintoja tämän mietinnän tueksi: Miten reagoi ihminen, joka toistuvasti kokee että häntä ei kuunnella? Onko syntyneen reaktion sivuuttaminen viisasta? Onko se rakentavaa? Onko se oikeutettua? Onko keskustelun jatkuva sivuraiteille vieminen järkevää? Kannattaisiko pyrkiä kuuntelemaan mistä oikeasti puhutaan?

perjantaina, joulukuuta 30, 2016

Syödään lähetit

Hyvin mielenkiintoista: Yhdysvallat karkottaa juuri ennen pressanvaihtoa Venäjän diplomaatteja – mikä on jokseenkin vihamielinen ele rauhanpresidentin hallinnolta.  Diplomatiaa ei paranneta katkomalla keskusteluyhteyksiä.

Jos nyt viikkokaupalla on jauhettu Venäjän sekaantumisesta vaaleihin, ja vasta tässä kohtaa keksitään ryhtyä vastatoimiin (jotka ovat vastatoimia mihin? Vaikuttavatko ne postuumisti vaalitulokseen?)... Miksi viive? Miksi juuri tämä tapa toimia?

Leimakirveen uhallakin heitän ilmaan spekulaation – ihan vain siksi että spekulointi on kivaa. En väitä, että tilanne olisi tämä – mutta en yhtään epäile etteikö samansuuntaista veikkailua ole jo herännyt:
Mikäli näiden valtojen tilanne kärjistyy (mitä viimeisin offensiivi ehdottomasti ruokkii), voidaan jenkeissä julistaa poikkeustila – mikä tarkoittaisi sitä, että presidentinvaihtoa ei tapahdu, vaan Obama jatkaa vaalikautensa yli siihen saakka, kunnes... no, siltä tuntuu. Kekkos-ilmiö uudella mantereella; tuttu diktatuureista ympäri maailman.
Kuten sanottu, mitäs minä mistään tiedän, mutta tuo diplomaattien karkottaminen osuu kyllä perin omituiseen ajankohtaan. 

Aivan varmasti Venäjä on pyrkinyt vaikuttamaan vaaleihin. Samoin todennäkoisesti myös vaikkapa Kiina, mutta ilmeisesti hienovaraisemmin, kun siihen ei ole kiinnitetty huomiota.

Jokainen suurvalta – ja pienempikin – pyrkii vaikuttamaan muiden valtioiden politiikkaan: se on politiikkaa. Politiikassa käytetään kaikki mahdolliset keinot, ja osa niistä (itse asiassa suurin osa) ei kestä päivänvaloa. 
Yksi keinoista on "suivaantua" siitä, että toinen valtio tekee tasan samaa kuin omakin. 
Kuten kaikki hyvin tiedämme, Yhdysvallat sekaantuu kaikin mahdollisin tavoin minkä tahansa valtion asioihin, jos katsoo sen "tarpeelliseksi" (...Politiikan suhteen melkein kaikki sanat pitäisi laittaa lainausmerkkeihin, koska kaikella on kaksoismerkitys [joka riippuu paitsi sanojasta, myös vastaanottajasta: molemmat ripustavat sanoihin merkityksiä, joita ei ole olemassa, ja kiistävät merkityksiä joita niihin oikeasti sisältyy].

Mutta tämähän on vain ________________. Tosin: miksi kutsutaan teoriaa siitä, että joku on salakähmäisesti pyrkinyt vaikuttamaan toisen valtion sisäisiin valtasuhteisiin? ________________?

torstaina, joulukuuta 29, 2016

Vimmaista käyttäytymistutkimusta

Jos sattuisin olemaan opiskelija Torontossa, hankkiutuisin ehdottomasti Jordan B. Petersonin luennoille; sälli on nimittäin ajatellut asioita – mikä on hyvin harvinaista.

Allaoleva video on vain yksi monista luennoista joista olisin voinut valita, koska tähän mennessä ei vastaan ole tullut löysää löpinää, vaan jokainen klippi vetää aivot kivasti kierroksille. 

Peterson on hankalasti karsinoitavissa, koska ei oikeastaan ole aihetta jota hän ei sivuaisi. Käyttäytymisen motiiveja, ihmisluonnon katvealueita hän luotaa – hyvin vimmaisella, ankaralla, syvälle porautuvalla ja samalla vahvasti ympäröivään todellisuuteen kiinnittyvällä analyysillä. 

Vuolaassa assosiaatioiden virrassa on helppo pudota veneestä, vaikka Peterson nimenomaan nostaa esiin hyvin spesifejä yksityiskohtia; niitä vain on niin paljon että hän itsekin tuntuu toisinaan musertuvan herkeämättömässä logiikan hakemisen – ja esille nostamansa, jokaisessa ihmisessä asustavan, uskomattomaan julmuuteen kykenevän moraalipatologian – alla.

Erityisesti yksioikoisiin ismeihin tukeutuvien julistajien ja sormellaosoittajien toivoisi syventyvän tähän miellyttämisentarpeesta vapaaseen, pidäkkeettömään ajatustenvirtaan – ja ryhtyvän sen myötä todella ajattelemaan, valmiiksi märehdittyjen mustavalkomaailmojen ja tylppien iskusanojen toistelun sijaan.

maanantaina, joulukuuta 26, 2016

Kalansilmäperspektiivissä

Jälleen sangen hyperbolista kerrontaa: "Koko maailman tuhon mahdollistava salkku vaihtaa pian omistajaa".

Ensinnäkin: vaikka räjäytettäisiin joka ainoa ydinpommi, maailma ei tuhoudu. Ihmiskunta ehkä, mutta maailma ei. Toiseksi: mikä näitä toimittajia vaivaa?

Samaisen pelonlietsontajutun sivulauseessa mainitaan Pakistan, joka myös on ydinasevalta. Kyseinen valtio on islamistijohtoinen, joten jos välttämättä halutaan pelätä että kuka meidät toimittaa ydintalvea kohti, sieltä löytyy todennäköisin vaihtoehto.
Vaan tuo on liian kasvoton pelon kohde; halutaan demonisoida jotain jota nähdään päivittäin – jolla on tunnistettava naama jota voidaan osoittaa sormella ja lällätellä (kun satutaan asumaan jossain jossa lällättelystä ei seuraa kuolema).
Uhkakuvaksi maalaillaan naapurimme Vladimir, ja kaukainen serkkumme Donald. Että toisaalta ovat liian hyvää pataa, ja yhtäältä antagonisoivat toisiaan liikaa. Kumpaa tässä pitää pelätä: sitä että tulevat liian hyvin toimeen, vai sitä että tulevat liian huonosti toimeen?

Nuo ovat vain kaksi ihmistä. Kaksi ihmistä ei päätä keskenään yhtikäs mitään. Heillä voi olla vaikutusvaltaa, mutta siltikään kumpikaan ei ratkaise oman pollansa sisällä maailman kohtaloa. 
Tyypit hädintuskin pääsevät vaikuttamaan omaan päiväaikatauluunsa. Kumpikin on jatkuvan lobbauksen kohteena aivan koko ajan. 
Toinen noista on ollut koko tämän vuosituhannen vallassa – mutta jostain syystä ei ole räjäyttänyt yhtään ydinpommia, vaikka toimittajiston mielestä se on ilmeisesti odotettavissa koska tahansa.

Jatkuva hypoteettisten uhkakuvien maalailu ei ole tervettä. Eikä se, että mediassa hölisee juttuja, joita ei varmasti kasvokkain sanoisi – ihmisistä joita ei todellakaan tunne. 
Me emme tunne edes itsejämme, joten miten ihmeessä jotkut luulevat tuntevansa jonkun jonka on sattunut näkemään telkkarissa? 
Teevee ≠ todellisuus. Uutiset = tarinoita joiden kertojat yrittävät hahmottaa ympäröivää maailmaa näiden kertomusten avulla; valitettavasti myös tarinoinnin yleisö muodostaa omaa maailmankuvaansa niiden perusteella – huomaamattaan. 

Kalansilmäobjektiivi tuo kuvattavan kohteen vääristyneenä luonnottoman lähelle, ja taivuttaa ympäristön tunnistamattomaksi psykedeliaksi. Oli kyseessä sitten fanittaminen tai demonisointi, molemmat kertovat enemmän tarinoiden kertojasta kuin tarinoiden kohteesta.

sunnuntaina, joulukuuta 25, 2016

Demiurgikompleksin vallassa

Joulun kunniaksi pääkaupungin pää-äänenpitäjä on näemmä taas säikytellyt ihmisiä perusteettomalla ajatuksella siitä, miten ihminen jumalaisilla kyvyillään aiheuttaa maailman tuhoutumisen. "Ennätysmäinen lämpöaalto koettelee..." jnpp.

Tässä on valokuva pohjoisnavalta vuonna 1987:
Heikohkot hiihtokelit siellä silloin, tuon ikijään keskellä.

Joku voisi tuosta kerkeästi osoittaa, että "Hei, toi kuva on otettu kevään kynnyksellä!" Että varmastikin joulun kieppeillä jäätä on ollut enemmän?

No, ei. Pohjoinen napajäätikkö on paksuimmillaan juurikin toukokuussa. Tuntuu epäloogiselta, mutta pohjoisnavalla talvi on keväällä, ja kesä syksyllä:
Diagrammista voimme kuvitella huomaavamme, että jäätikkö on noina vuosikymmeninä ollut itse asiassa paksuimmillaan tämän mittaushistorian aikana. Mutta itse asiassa ensimmäiset neljätoista vuotta on kuitattu kahdella lukemalla; ehkä juuri nuo vuodet eivät erottuisi noin kivasti jos olisi otettu kaikki vuodet mukaan – tai jos otettaisiin mukaan lukemat siitä taaksepäin? 

Ihan eteläisessä Suomessakin viidenkymmenen asteen vaihtelu (-25°C–+25°C) yhden vuoden aikana on ihan tavallista. Mutta mahtavan ihmisolennon hulppea 4% osallisuus ilmakehään vapautuvan hiilidioksidin tuotannossa aiheuttaa kataklysmin, josta tiedämme vain että jotain se tulee olemaan – ja vaikka kaikkiin aiempiin kataklysmeihin ihminen (ja varsinkin luonto) on sopeutunut, tästedes sopeutuminen on mahdotonta;
evoluutio ei enää päde, koska ihminen on itse asiassa kömpelö jumala: hirmu älykäs ja mahtava, mutta hajamielinen eikä oikeastaan ihan pysy kärryillä omien keksintöjensä kanssa.
...Itse asiassa, vaikka kirjoitinkin tuon kappaleen satiiriksi, se jossain mielessä pitää paikkansa. Ihminen sabotoi jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan kaikin mahdollisin tavoin. Ja yksi tapa on kuvitella olevansa mahtavampi kuin mitä on, ja sitten ruveta vänkäämään kehitystä takaperoiseen suuntaan:
  • olemme vihdoin oppineet käyttämään maaperää niin tehokkaasti, että katovuodet ovat huomattavasti harvinaisempia kuin ennen – mutta eräät haluavat siirtyä takaisin epävarmojen satojen vuosiin
  • nuo samanhenkiset ihmiset haluavat siirtää myös omnivorisen ihmisen tehottomampaan ruokavalioon huolimatta siitä, että vedenkulutuksen, kasvihuonepäästöjen ja eroosion kannalta ehdottomasti turmiollisin safka on lehtisalaatti 
Mutta tokihan luomuveganismiin siirtyminen hoitaisi alta pois sen varsinaisen ongelman: liikaväestön. ...joka sekin on tietty sangen suhteellinen asia. Luonto kyllä hoitaa tuon puolen pois päiväjärjestyksestä, jos rasitus kasvaa liian suureksi.

Luonto ei tarvitse pelastajaa, koska me emme pysty sitä tuhoamaan. Luonto voi tuhota meidät kyllä.

Sitä paitsi me olemme osa luontoa, emme mikään erillinen entiteetti. Nämä todellisuusdenialistit todella kuvittelevat meidän olevan jumalia. Me emme ole. Me olemme yksi eliölaji, joka muulle eliöstölle on vain jotain johon sopeutua.

Jo pelkästään jokaisen ihmisen elopainosta on 70% kehon ulkopuolista eliöstöä; sinä olet siis vain kolmannes siitä mitä luulet olevasi. Ja toisaalta sinussa ei ole ainuttakaan samaa solua kuin kymmenen vuotta sitten; et ole edes se kolmannes joka joskus olit, vaan joku muu.

perjantaina, joulukuuta 23, 2016

Kolmantena päivänä aurinko

"Milloin keksittiin aloittaa ajanlasku siitä kohdasta josta se alkaa?" tulin miettineeksi nyt, kun taas muistellaan miten mielikuvitushahmo syntyi kaupungissa jota ei ollut olemassa.
Tämä tapahtui näemmä jossain vuoden 500 jälkeen.
Dionysius Exiguus -niminen hemmo on ilmeisestikin tämän juksutuksen systematisoinut, ja näemmä itsekin huomannut, että oikein mikään ei kanonisoidussa faabelissa täsmää. Mutta puolentuhatta vuotta jälkijunassa on tietty paikallaan olla yhtä aikaa suurpiirteinen, ja toisaalta asettaa edes jonkinmoinen holtti johonkin.

Varsinainen kristuskulttihan oli itse asiassa roomalainen innovaatio, jolla pyrittiin rauhoittamaan lähi-idässä riehuvia messiaanisia kultteja (yllättävää että lähi-idässä riehuttiin järjettömien höpöjuttujen voimalla...) kertomalla, että "niin, itse asiassa tämä teidän messias on jo syntynytja kuollutkin, kiitos teidän itsenne – joten odottelun voi lopettaa".
Tokihan tuo suunnitelma meni sikäli pieleen, että jotkut alkoivat luonnollisestikin odotella toista tulemista. Messiaanisuuden kampittaminen siis poiki lisää messiaanisuutta ja maailmanlopun odotusta. Että "Katukaa ja tehkää parannus, tai muuten sään ääri-ilmiöt lisääntyvät, ja lastenne lapset hukkuvat olohuoneisiinne koska kolmessa sukupolvessa yhtäkkiä vesi on tosi korkeella, ja ne ei varmaan huomaa muuttaa ennenku on liian myöhäistä".
Kuten kuka tahansa kirjansa lukenut ristitty tietää, nk. "Paavalin" nimissä kirjoitetut opukset on kirjoitettu aiemmin kuin nk. "evankeliumit", eivätkä ne mainitse sanallakaan maan päällä tallanneesta ihmisen pojasta – kuten eivät mitkään aikalaismerkinnätkään, jotka olisivat sentään... no, samalta ajalta, eikä postuumeja fantasiointeja.

Vaan Rooman päässä todettiin propagandan olevan tehokas väkijoukkojen hillitsijä, joten päälle sepitettiin tarina hyväntahtoisesta, rauhanomaisesta tyypistä, joka kehottaa kääntämään toisen posken. Tämä hahmohan oli aivan muuta kuin se sotapäällikkö jota odotettiin (messias tarkoittaa nimenomaan sotapäällikköä – joten meidän tuntemamme kristus oli itse asiassa anti-kristus), mutta Rooman puolesta homma toimi: lauhkeat alamaiset ovat helpommin hallittavissa kuin riehuvat sellaiset.

Toki, niin kuin aina käy, vallan makuun vähitellen päässyt instituutio ruuvasi massojenhallinnan niin tiukalle, että loppujen lopuksi koko kultti hajosi useampaan lahkoon ihan vaan järjettömyytensä paineesta – ja sekaan oli ilmaantunut vielä yksi, vielä kieroutuneempi ja äärimmäisen aggressiivinen kultti, joka ei todellakaan käännä toista poskea, ja joka tunkeutuu vielä vähän syvemmälle alaistensa sieluun.

Joten tässä sitä ollaan, roomanlahkon ruostuttamat perisyntiset, syyttämässä itseämme siitä kun medinankultti jyrää rekoilla väkijoukkoihin. 

Olisipa hienoa, jos vihdoin oltaisiin valmiit käyttämään tuota meidän kaikkien päänupissa lymyävää ihmeellistä neuronimyllyä, joka on riittävän tehokas tuottamaan kaikki ne hallusinaatiot jotka vielä monien elämiä riivaavat – ja myös erottamaan hallusinaatiot todellisuudesta, jos vain siihen opetellaan –, ja jätettäisiin massakontrolliseremoniointi historiaan. Menneisyyteen, sinne mistä se ei enää uudestaan ja uudestaan ylettyisi tuottamaan helvettiä maan päälle.

Olisipa se kyllä hienoa, se.

torstaina, joulukuuta 22, 2016

Paradoksinen uloshengitys(eks/)imploosio

On pienestä kiinni, milloin retorinen keino kääntyy argumentointivirheeksi.

Asian naurunalaiseksi tekeminen on yksi tehokkaimpia vaientamiskeinoja – ja juuri siksi siihen turvautuvat usein ihmiset, joilla ei ole mitään eväitä toisenlaiseen argumentointiin. Tällöin touhu taantuu aivottomaksi huuteluksi.

Aivottomille huutelijoille on usein perin hankala osoittaa missä "argumentin" virhe lymyää, koska kyseiset ölähtelijät kuvittelevat olevansa kovinkin nokkelia – mutta eivät kerta kaikkiaan jaksa nyrjäyttää aivojaan oikeasti käyntiin (muodostamaan ihan uusia neuraalisia yhteyksiä niiden vanhojen toistosta vahvistuneiden sijaan).
Meistä monikaan ei osaa suhteuttaa omia älynlahjojaan gaussin käyrällä oikeaan kohtaan – mistä seuraa se, että omaa retoriikkaa on perin hankala nähdä viallisena.
Tämän takia en ole tähän tultaessa jaksanut lähteä ruotimaan sanaparia, jonka huutelussa ei selvästikään koskaan käytetä älyllistä prosessia – koska tiedän, että heti kun kirjoitan ko. sanaparin tähän alas, joltakulta tilttaa aivot välittömästi. Joten koitan lähestyä asiaa ensin analogian kautta:

Tiedätte varmaan kokemuksen, vaikkapa lentokoneessa, tai junan syöksyessä tunneliin, kun korvat menevät lukkoon. Tässä on kyse äkillisestä paineenmuutoksesta. 

Hieman hitaammasta, mutta vastaavasta on kyse myöskin sukeltajantaudissa tai vuoristosairaudessa liian nopea siirtymä korkeasta ilmanpaineesta matalaan aiheuttaa oireet laukaisevilta tekijöiltään vaihtelevia, mutta samansuuntaisia komplikaatioita. 

Nopea paineenvaihdos kumpaan tahansa suuntaan tekee pahaa jälkeä:
Ajatellaan, että Sinä, arvon lukija, olet nyt juuri laiturilla. On kesä, ja olet päättänyt hypätä veteen – naama edellä, suu auki. Otat vauhtia laiturin päästä, hyppäät, ja huudat keuhkojesi pohjalta vaikkapa "Räjähtelevät lepakoooooot!", ja noin kolmannen oon kohdalla iskeydyt naama edellä, suu auki, veteen.
Sikäli mikäli satut jäämään henkiin, miten luulisit kommentoivasi jälkikäteen tunnetta keuhkoissasi? "Vähän kuin olisivat räjähtäneet," ehkä?

Kokeillaan toista: olet saapunut rokkikeikalle, ja seisot ämyrin vieressä ennen kuin itse shöy on alkanut. Bändi on päättänyt soittaa jymäkällä 120 dB:n voimakkuudella jotta viesti varmasti menee perille asti, ja niinpä ensimmäisen nuotin jyrähtäessä ilmoille kuulosi lakkaa toimimasta. Jäljellä on vain tinnitus ja räjähtäneet tärykalvot (haha!). Toki voit vielä aistia äänen soluillasi, vaikka et sitä voi enää kuulla (mikä liittyy vähän tähän samaan aihepiiriin, mutta jätetään se puoli tässä kohtaa väliin...)

Tai kolmatta: ajatellaan että olet paineentasauskapselissa, sellaisessa jossa sukeltajat nimenomaan tasaavat kroppansa sisäistä painetta vastaamaan ympäristön painetta. Oletetaan että olisi teknisesti mahdollista tehdä sellainen krusiaali erhe, että paineen voi muuttaa sekunnin murto-osassa ilmakehän verran ylös tai alas. 

Tirsk! Räjähteleviä ihmisiä! Hahaha! Hassua, eiks jeh? Varsinkin, kun todellisuudessa nämä ihmiset eivät varsinaisesti räjähtäisi, mutta heidän kudoksensa vaurioituisivat räjähdyksenomaisesti – vähän niin kuin käy huutamalla suunnistavan lepakon keuhkoille tuulivoimaloiden aiheuttamassa paineenmuutoksessa.

Mitä yritän sanoa on se, että jos et ihan ymmärrä jotain konseptia – niin kuin vaikkapa värähtelytaajuuksien fysiikkaa – et välttämättä huutelemalla jotain, joka sinusta sattuu kuulostamaan liian uskomattomalta, osoita suinkaan väitteen idioottimaisuutta. Jotain idioottimaisuutta kyllä, mutta se saattaa kohdistua ihan toisin kuin kuvittelet.

maanantaina, joulukuuta 12, 2016

Savijaloilla kohti parempaa huomista

Hieman jouduin hieraisemaan silmiäni (via).
Yhä tutummaksi tuleva järkipuoli tapa sekaantua perusteettomasti aivan kaikkeen löytää jatkuvasti uusia muotoja.

Siis, betoniteollisuudessakin on lähdetty kiipeämään persausfrontaalisesti latvaa kohti:
sementtiseosta heikennetään ihan vasiten
, jotta nk. "hiilidioksidikuormaa" pienennettäisiin.

Sattumoisin tämän kyseisen maailmanparannusoperaation aikaan on alkanut löytyä enenevissä määrin lujuusongelmia, joiden takia valtavia rakennusprojekteja joudutaan peruuttelemaan, ja miettimään että hetkinen, kaikki on tehty niinkuin aina, mutta jostain syystä rakenteet on kakkaa.

Alla on kuva, joka kertoo havainnollisesti, miten hiilidioksidin lisääntyminen tässä kautta aikojen on seurannut (viiveellä) lämpötilan nousua – ei aiheuttanut sitä.
Siis: lämpötila nousee > hiilidioksidin määrä nousee, jälkijunassa.
Ei päinvastoin.
Siis: ihminen ei aiheuta ilmastolle yhtikäs mitään.
Mutta niin vain alarmismilla sotketaan aivan kaikki mahdollinen infrastruktuuri, jotta pelastettaisiin maailma.
...Joten seuraavaksi demonstraatio aiheesta: "miltä nk. 'ilmastouutisointi' näyttää":
Akuutti hätä Tulipalot ovat huolestuttavasti lisääntyneet höyrykoneen keksimisen jälkeen. Kansainvälinen Ilmestyspaneeli (International Spontaneus Combustion Panel) ISCP on jäljittänyt syytä tälle hälyyttävälle kehitykselle, ja myös löytänyt sen.
Huolellisesti painotetuilla ATK-analyyseillä on käynyt ilmeiseksi, että tulipalot sattuvat aina samaan aikaan paloautojen paikallesaapumisen kanssa. Paloautot siis yksiselitteisesti aiheuttavat tulipaloja.

Niinpä ISCP on ottanut harteilleen agendansa ensimmäisen vaiheen aikana pakottaa kaikki maailman paloautot maalattavaksi tuleen viittaavan värityksen sijaan sinisellä.
Ihan kaikki maailman paloautot vaihdetaan sinisiin, ja vilkkuvalot ynnä sireenit poistetaan käytöstä. Paloautot eivät myöskään saa ajaa kovaa, koska "tulipalokiire" selvästikin lisää tulipaloja.

Ei pelkkiä kosmeettisia muutoksia

Seuraavassa vaiheessa poistetaan vesi paloautoista, koskapa palopaikoilta on löydetty huomattavan paljon vettä, mikä viittaa siihen, että tulipalot ovat syttyneet nimenomaan rakenteiden jouduttua kosketuksiin veden kanssa.
Niin kutsutun FFF-projektin (Fight Fire with Fire -initiative) aikana säiliöautojen vesi vaihdetaan napalmiin.

Kansainvälinen Ilmestyspaneeli on miettinyt ja miettinyt, pähkäillyt ja pähkäillyt, että mitenkä tulipaloista päästäisiin kokonaan eroon – ja onneksi myös löytänyt ratkaisun.
Vedessä nimittäin on kemiallinen komponentti, jota ilman tulipalot eivät voisi yksinkertaisesti palaa: happi.
Alkuun nähtiin ainoana vaihtoehtona poistaa maapallolta kaikki vesi, mutta huolellisten laskelmien jälkeen IPSC (ja siis 970% kaikista maailman koskaan eläneistä tiedemiehistä) on päätynyt siihen, että
tehokkain tapa pelastaa maapallo on poistaa kaikki happi ilmakehästä nk. "tuulimyllyillä", jotka hirmu boforeilla karkottavat hapen mereen, nk. "taskuihin", joihin on näihin asti piiloutunut vain se lämpö jota ei muuten ole olemassa.
Näin lapsillemme jää tulipaloista vapaa maailma, ja he kiittävät meitä siitä haudan taakse. "Kiitos isi ja ättä," vilkuttavat nuo piltit kiitollisna kohti menneisyyttä, jossa me kaduimme ja teimme parannuksen nippa nappa ennen apokalypsia.
"On toki havaittu merkkejä siitä, että kaikki happi välttämättä ei ole pelkästään pahasta," resitoi IPSC:n pääsenttari Morten Steer. "Niin kutsuttu paha happi aiheuttaa suurimman osan tulipaloista, mutta meille happi on happea, ja varminta on hankkiutua eroon ihan kaikesta hapesta."

Huonosta hapesta kärsivät eniten kolonialistismin jälkijäristyksistä kärsivät rauhanomaiset kansat, jotka suomalaisimperialismin jättämän huonon hapen takia joutuvat huonoja tekosyitä lennossa keksien tappamaan toisiaan – kivittämällä, mestaamalla, räjäyttämällä, ampumalla, hirttämällä... millä nyt nirrin pois saakaan – koska vedenpaisumus.

Huono happi syntyy prosessissa, jota kutsutaan nimellä "vihapuhe". Vihapuhetta viljelevät vain ja ainoastaan kaukasialaiset ei-etniset miehet, jotka tunnistaa siitä, että he juuri tällä hetkellä ja aina kaasuttavat juutalaisia – mistä muslimit ovat kateellisia, koska hekin haluaisivat kaasuttaa juutalaisia, mutta rauhanomaisuudestaan johtuen eivät kaasuta, vaan ainoastaan ampuvat singoilla koulujen ja sairaaloiden pihoilta & katoilta. 

Vihapuheen aiheuttama huono happi kaikkine ajatustulipaloineen (tulipalot syttyvät siitä, että ajatellaan tulipaloja – varsinkin jos noita ajatuksia sanotaan ääneen) aiheuttaa ilmestyspakolaisuutta, jossa nuoret miehet joutuvat jättämään eniten apua tarvitsevat taakseen, ja lähtemään maihin, jotka ovat hyvässä hapessa – unohtaen matkalla mistä tulevat ja keitä olevat – taantuen ei-täysi-ikäisiksi määränpäässä. Koska sisäinen jihad (suom. "mein kampf" l. nk. "someraivo").

lauantaina, joulukuuta 10, 2016

Natsikorttifasismia ja vihapuheväkivaltaa

...eli mistä me puhumme kun puhumme natseista?

Lyhyt vastaus: useimmiten asian vierestä – ja paksujen, [paksujen!] suodattimien läpi.

Henkkohtaisesti en ole koskaan ymmärtänyt niitä, jotka tuntuvat viehtyvän natsisymboliikasta ja nk. "kolmannesta valtakunnasta". Vaikuttavat vähän yksinkertaisilta sellaiset ihmiset.
Kuka täysjärkinen haluaisi elää valtakunnassa, jossa ei koskaan tiedä milloin gestapo kiinnostuu juuri sinusta? 
Kuka kaipaa massapsykoottisia tapahtumia, joissa syfiliksen runtelema psykopaatti karjuu harhaisia missioitaan? Kuka ihan oikeasti haluaa elää yhteiskunnassa, jossa ei voi tietää milloin löytää itsensä kidutettavana jostain täysin satunnaisesta syystä? ...Vähän niin kuin nykyään missä tahansa Lähi-Idän valtiossa. Tai Afrikassa.

Mutta kun tänäpänä puhutaan "natsismista", niin mihin ihmeeseen sillä viitataan? Suuri osa alkuperäisistä natseista oli natseja siksi, että kyseisessä valtakunnassa oli syytä olla natsi jos halusi pysyä hengissä. ...Vähän niin kuin nykyään Lähi-Idässä – tai Afrikassa – on paree olla juuri sen valtaapitävän kultin jäsen.


Mitä kuulet ≠ mitä sanotaan 


Kun natsikortti rykäistään esiin, se on yleensä merkki siitä, että ei haluta keskustella reaalimaailman ongelmista – vaan kuvitteellisista "ongelmista™". 

Hyvin yleisesti tässä maassa ei suhtauduta kovinkaan vakavasti ihmiseen, jonka mielestä edellisen vuosisadan kansallissosialismi olisi jotenkin hieno aate. 
Melko lailla yksimielisiä ollaan ylipäätään siitä, että diktatuuri on huono asia. Joten, niin, mistä me puhumme, kun puhumme "natseista"?
Kun toistetaan loputtomasti oksymoronia "vihapuhe", tehdään juuri sitä josta muita syytetään: osoitetaan raivokasta piittaamattomuutta asioiden yhteyksistä ja sanojen sisältämien arvolatausten potentiaaliväkivallasta. 
Jokainen, jota vasaroidaan näillä suhteettomilla leimoilla – joita ilma on nykyään sakeana – kokee joutuvansa väkivallan uhriksi. 
Jokainen, jonka suu tukitaan leimakirveellä, on verbaalisen väkivallan uhri. Ja tätä omituisen sadomasokistista väkivaltaa harrastavat innokkaimmin ne, jotka kuvittelevat olevansa oikeassa (kutsun tätä arbitraarista joukkoa äärioikeammistoksi ihan vaan siksi, että äärioikeammistolla on tapana sekoittaa sanojen merkityksiä täysin mielivaltaisesti – ja ihmisten on syytä tiedostaa tämä hyvin tietoisesti valittu taipumus nurinkuriseen retoriikkaan). 

Dialogi on 80% kuuntelua


Äärioikeammistolla on tapana hirttää yksittäisiä ihmisiä lauseenpuolikkaista, niputtaa mielivaltaisesti... no, käytännössä mitä tahansa mihin tahansa, ja liittää ääri-etuliite kaikkeen mikä ei sovi kivasti nyplättyyn käsitesommitelmaan.

Minusta nämä ihmiset ovat vähän yksinkertaisia. 

Meillä kaikilla toki on palava tarve olla oikeassa, ja oikealla asialla – ja kokea olevamme vielä vähän oikeammassa kuin muut. Mutta silloin kun tämä oikeammassaoleminen vaikuttaa perusturvallisuuteen ja aiheuttaa globaalisti yhtäkkisiä muutoksia suuriin väestöllisiin rakenteisiin, jotain on pielessä. 
Sairaissa yhteiskunnissa kasvaa sairaita ihmisiä, ja sairaat mielet pitävät sairaita yhteiskuntia käynnissä. Ihmiset haluavat pois omilta sairailta kotikulmiltaan – mutta samalla he tuovat sen sairaan yhteiskuntansa mukanaan.
Silloin kun samaan aikaan jauhetaan "natseista", ja toisaalta koitetaan henkevään tapaan miettiä että pitäisikö sitä shariaa vähän sallia tuohon maallisen lain syrjään... Tsiisöskraist. 

Sharia on korpilaki – täysin mielivaltainen kokoelma mielipuolisia säädöksiä, joiden hallintaväline on pelko – kuolemanpelko. 

Kyseisillä säädöksillä pyritään pitämään alamaiset tottelevaisina – kuin armeija, joka toimii kyseenalaistamatta heti kun joku vielä vähän enemmän "oikeassa" oleva antaa käskyn. 
Kyseessä on hyvin totaalinen aivopesujärjestelmä, joka ei lakkaa olemasta silloin kun siirrytään eri leveyspiirille. Se lakkaa olemasta vasta sitten, kun riittävän moni aktiivisesti irtisanoutuu kyseisestä järjestelmästä – mutta koska tässä vaiheessa historiaa moinen valistunut pasifismi on hengenvaarallista, sitä ei juuri tapahdu. Plus että aivopesty ihminen ei monestikaan halua uskoa – tai ylipäätään pysty käsittämään – olevansa aivopesty (jossain määrin me kaikki olemme sitä).
Ja tämän tyrannian sijaan jotkut ovat huolissaan "vihapuheesta". Te, hyvät ihmiset™, olette niitä, jotka tulevat ensimmäisenä kääntymään natsismiin, islamiin, katolilaisuuteen, kommunismiin, fasismiin... mihin tahansa voimaklikkiin joka on noussut riittävän voimakkaaksi tunkeutuakseen jokaisen yksityisyyteen – koska te olette kätyriainesta: ensimmäisenä kantelemassa "syntiä" tehneiden vääristä mielipiteistä, sokeasti uskomassa ihan mitä tahansa kunhan vain koette olevanne "enemmistössä" (ja enemmistöksi te erheellisesti aina kuvittelette äänekkäimmistön). 
Teillä on omituinen tarve saada saneltuna ulkoapäin mitä teidän pitää uskoa. ...Mutta ei huolta: aina varmasti löytyy joku, joka sen mielellään tekee ;)
Eikä siinä sinällään mitään; me olemme geeneiltämme laumaeläimiä – siis syntymäfasisteja joka ikinen homosapiens. Sen takia me pakkaudumme stadioneille parvieläytymään ja vietämme tekaistuja pyhäpäiviä samoilla rituaaleilla vuodesta toiseen. 

Ja samasta syystä, paradoksaalista kyllä, joku brittiläinen laulukilpailu – jonka aiemmat kaudet eivät ole herättäneet minkäänlaisia intohimoja – pysyy viikosta toiseen relevanttina puheenaiheena. 

Koska mukana on suomalainen. ...Ei suinkaan siellä nationalismi vähän läikähtele rintalastan alla kun suomalainen esiintyy menestyksekkäästi ulkomaisella areenalla? Vähän taitaa läikähdellä, senkin natsit :D

keskiviikkona, joulukuuta 07, 2016

Hups.

Hienoa, ilmeisesti huligaanibolshevistit eivät onnistuneet polttamaan kaupunkia maan tasalle. Vähän vain pieksivät siellä vääriä mielipiteitä omaavia – ja poliisin avustuksella vieläpä! 

Tahattomasti, toki. 

Joillain konstaapeleilla ei vain ollut tullut mieleen, että jos tarkoitus on pitää kahta eri jengiä loitolla toisistaan, se ei välttämättä onnistu laittamalla heidät samaan autoon. 

Hups. 

Mitäpä siinä äärioikeammassa oleva rauhaarakastava vasemmistoanarkisti muutakaan voi tehdä kuin pistää turpaan sitä joka on äärivääremmässä?

tiistaina, joulukuuta 06, 2016

Melkein sata

Saas nähdä miten äärivasemmisto jälleen riehaantuu – paljonko ikkunoita rikotaan ja montako hevosta piestään. Otetaanko mallia peräti länsinaapurista ja pistetään autoja tuleen kehitysmaatyyliin? Parina aikaisempana vuonnahan ovat nämä trotskifanit ainakin tehokkaasti osoittaneet, että kiihkosuvaitsevalle lynkkausjoukolle ei merkitse ajamansa asiat yhtikäs mitään.

Virallinen mahtimedia toki on jo etukäteen lietsonut vihaa sitä kansanryhmää, joka haluaisi kulkea läpi kaupungin siitä ilosta että asuvat maassa jossa viime vuosiin saakka kulkueet ovat rauhassa saaneet kulkea, vastaan – ja tulee toki jatkamaan tätä vastenmielistä mielipidediktatuuria koko päivän, sen sijaan että vaikkapa paneutuisi politiikan aiheuttamaan kurjuuteen tai muihin oikeisiin asioihin.

Sopii toivoa, että tämä järjetön todellisuuspakolaisuus ehtii pysäyttää itsensä ennen kuin kriittinen massa saa tarpeekseen. Olisi kiva saada se tasalukukin vielä täyteen ja palauttaa perusturvallisuus kaduille ihan vain ottamalla järki käyttöön kaiken emotionaalisen kiukkuamisen ja ideologisen sokkoräiskinnän sijaan.

torstaina, joulukuuta 01, 2016

Avoimuudesta puhuminen ≠ avoimuus

Päämielipidekirjoituksessa on tänään otettu kantaa pääministerin mahdollisen korruption mahdolliseen peittelyyn – mikä on sinällään hyvä asia: kaikkihan me olemme avoimuuden ja vastuullisuuden ja läpinäkyvyyden kannalla, toki. Ja reiluuden, mitä se sitten kenellekin tarkoittaa.

Mutta kuten tekstin jatkuessa huomataan, kyseessä on kilvenkiillotus. Hiukan muistetaan tölväistä kilpailevaa pää-äänenpitäjää (ihan syystä; ei siinä mitään – mutta kilvenkiillotusta se silti on), ja varsinkin muistetaan mainita pahamaineinen "valemedia". 

Päämielipidekirjoittajahan itse edustaa tosimediaa, sitä joka on aitoa tiedonvälitystä – joka on vapaa havaintovääristymistä ja arvotuksista ja mitä näitä todellisuudesta irrallaan olevia illusorisia totuusväittämiä nyt onkaan... 

Mutta silloin kun lehdistö puhuu vapaasta sanasta ja samaan aikaan pyrkii vaientamaan "valemedioita" – jotka ovat syntyneet ihan vain siksi että väki on tympiintynyt yksisilmäiseen journalismiin kaikin mahdollisin keinoin... No, puhtaat jauhot ja niin pois päin.
Hesarin kommenttipalsta on siitä kiva, että siellä tartutaan juurikin lehden asenteelliseen uutisointiin ja kolumnointiin – siihen mitä jätetään kertomatta ja mitä tarpeettomasti nostetaan otsikoihin. Ja kun kommentoimaan pääsevät vain lehden maksavat tilaajat, pahin anonyymi loanheitto jää pois – ei kokonaan, mutta kuitenkin.
Ja valtaosa kommentoijista tuntuu olevan aidosti nk. "tolkun ihmisiä" (tämä käsitehän kaapattiin vastikään laumakäyttäytyvän äärioikeammiston – siis ihmisten jotka ovat äärimmäisen paljon oikeammassa kuin ne, jotka ovat eri mieltä – käyttöön, kuten niin moni muukin ilmaus, mutta käytetään sitä nyt alkuperäisessä kontekstissa:) – siis heitä jotka katsovat ilmiöitä ilman ideologista painolastia:  
ilmiöinä, joissa on muitakin puolia kuin joko ehdoton hyvä tai definitiivinen paha
jotka näkevät, miten toisinaan pyrkimys hyvään aiheuttaa pahaa, jos päämäärien annetaan pyhittää keinot ja suunnanvalinnan jälkeen pistetään silmät kiinni ynnä kaasu pohjaan.

Toimittajien valikoiva sokeus saa lähestulkoon aina huomiota kommentoijilta; sopii toivoa että skribentit myös kiinnittävät kommentteihin huomiota – avoimin mielin... vaikka kohtuullisen kovapäiseltä sakilta vaikuttavatkin: suht lyhyen ajan sisään on nähty syvällä möyriviä kirjoituksia mm. siitä, miten 
  • maassamme kirjoittajan mielestä on labiili tendenssi ihan kohta tapahtuvaan kansanmurhaan (toisin kuin niissä maissa, jotka todellakin haluavat pyyhkiä Israelin kartalta ja alistaa ihan kaikki [siis ihan, ihan kaikki, siis niinq joka ainoan ihmisen koko tällä maapallolla – keinolla millä hyvänsä, koska mielikuvitusolento niin haluaa] oman taikauskonsa tahdottomiksi seuraajiksi)
  • tai miten vain suomalaiset kaikista kansoista ainoana koko maailmassa vihaa lapsia (toisin kuin lastensa sukuelimiä silpovat tai lapsensa tehdastyöhön pakottavat tai lapsensa muuten vain myyvät populat, jotka siis rrrakastavat lapsiaan)
...Näitä olisi niin paljon enemmänkin, mutta niiden listaaminen alkaa masentaa... Tie helvettiin ja hyvät aikomukset, tiedättehän. Rasittavaa seurata miten moni tuntuu toimivan vain kaikupohjana mille tahansa mitä on toistettu riittävän monta kertaa ympärillä.

Toki sosiaalinen paine toimii juuri näin: jokaisella on pohjaton tarve kuulua joukkoon, ja silloin pitää olla samaan mieltä – tai pitää eniten meteliä. Joko seuraat tai vedät joukkoa. Tai putoat kyydistä.

keskiviikkona, marraskuuta 30, 2016

Matkaan, Rosinante!

Jotkut tässä maassa tuntevat varmaan olevansa varsinaisia Don Quijoteja; hiukan höpsähtäneitä, kuvitteellista vihollista vastaan hyökkääviä...

Pää-äänenpitäjän toimittaja otti asiakseen tänään leimata kaikki tuulivoimalamelusta kärsivät luulosairaiksi. "Tutkimuksissa on todettu" että mitään ei ole olemassa. 

Kaikissa tutkimuksissa? Vai vain niissä jotka toimittaja on linkittänyt? Ja osoittavatko ne nimenomaan sitä, mitä toimittaja väittää niiden osoittavan?

Ensinnäkin: sattuuko toimittaja asumaan tuulivoimalapuiston vieressä? Onko hänellä ensikäden kokemus infraäänen vaikutuksista?

Kysymyshän ei ole äänestä sikäli, että sitä ei auditiivisesti kuuloluiden kautta ääneksi enimmäkseen tunnista – se vain resonoi koko kropassa, ja talon rakenteissa. Joka ainoa elimistön solu on epänormaalissa tärinässä, koko ajan.

Hän vertaa tilannetta kaupungin meluun, mikä on sikäli osuvaa, että kaupungin melu ei varsinaisesti paranna kenenkään oloa. Sen kanssa voi tulla toimeen – paitsi että kaikki eivät voi. Jotkut valitsevat muuton maalle ihan sen takia että jatkuva jyminä vetää hermot kireälle.

Mutta kysymys on myös eri asiasta. Kaupungin meteli vaihtelee; yhdelläkään hetkellä kuulokokemus ei ole sama. Tuulimyllyjen meteli taas on verrattavissa tilanteeseen, jossa autot sahaavat samaa kadunpätkää loputtomasti – tunnista toiseen, päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen; yöllä, päivällä, koko loppuelämän

Jatkuvasti sama jyminä. Ihan jatkuvasti sama jyminä. Ihan sama jyminä ihan jatkuvasti, koko ajan, loputtomasti. Ikuisesti sama jyminä.

Ja kun se jyminä on kuulokynnyksen alapuolella, seurauksena on hyvin, hyvin epämääräinen olotila. Jokaisella on kokemusta lyhytaikaisesta altistumisesta tällaiseen, mutta ainoastaan tuulimyllyjen vieressä asuvat tietävät, miltä tuntuu asua tuulimyllyjen vieressä – ja samaan aikaan tiedostaa että asuntovelkaista taloa ei kukaan suostu ostamaan juurikin niiden myllyjen takia, etkä itse pysty siinä asumaan, ja itse asiassa et haluaisi muuttaa kun tämä nyt vain on koti, mutta kun et kerta kaikkiaan pysty olemaan.

Ja sitten joku toimittaja tulee ja kertoo että kaikki on ihan ookoo, sä vaan kuvittelet. "Kato mä tiedän: sulla on vaan päässä vikaa."

sunnuntaina, marraskuuta 27, 2016

Toimittaja katsoo mielenosoittajan sormea

Ongelmallista on se, jos toimittajat eivät osaa enää kirjoittaa. Se tarkoittaa, etteivät he osaa myöskään lukea. 

Jos ei osata lukea eikä kirjoittaa, on ymmärrys maailmasta huomattavan vajaa.

Voisi kuvitella – ja kuvitellaankin (väärin) – että journalismissa on kysymys objektiivisesta todellisuuden kuvaamisesta. Ei ole. 

Jokainen toimittaja heijastaa tekstissään omaa maailmankuvaansa – joka väistämättä on vinoutunut, kuten ihan jokainen maailmankuva on –, sekä päätoimittajan maailmankuvaa. Ja kenen maailmankuvaa päätoimittaja heijastaa? 
Kuka maksaa kenenkin palkat? Päätoimittajaksi ei päädytä olemalla eri mieltä kuin mediatalon omistajat. Siis: kenen totuutta toimittaja kirjoittaa?
Mutta takaisin kirjoitustaitoon: jos toimittajan mielestä äskettäin pidettiin mielenosoitus "uimahallia ja kauppakeskusta vastaan" – ja kenellekään ennen julkaisua ei tullut mieleen mainita, että ilmaisuja voisi hieman hioa... On aika huolestuttavaa jos suurimman päivälehden kollektiivinen ymmärrys on tällä tasolla.

Toimittajien tehtävän voisi kuvitella ihan instinktiivisesti olevan ajattelu: asioiden ymmärrettävään muotoon pukeminen, taustojen selvittäminen – kyseenalaistaminen itse asiassa, koskapa ilman kyseenalaistamista ei yksinkertaisesti voi ymmärtää yhtikäs mitään.

Vaan aivan päivittäin lehdistä saa lukea raakileen asteelle jääneitä ajatuksen tynkiä, jotka ovat perustavalla tavalla pielessä joka suuntaan – mikä aiheuttaa väkisin sitä, että lukijoiden maailmakuva vinoutuu vähitellen, huomaamatta, aivan käsittämättömiin mittoihin. 

Lukijoilla ei noin keskimäärin ole kerta kaikkiaan aikaa katsella maailmaa kovin monesta kulmasta, ja siksi olisi (ainakin ideaaliselta kannalta) hienoa, jos toimittajat malttaisivat hiukan sulatella tekstejään ja miettiä josko tekstissä olisi vielä korjattavaa.
Harmi että heillä ei ole siihen aikaa, koska "yhteistoiminta"neuvottelut painavat päälle jos tekstiä ei synny; teksti on taantunut tilantäytteeksi. 
Vai onko se koskaan ollut muuta kuin tilantäytettä? Myytäviä palstoja? Aivojen fyllinkiä? Valkoista kohinaa? Leipää ja sirkushuveja?

perjantaina, marraskuuta 25, 2016

Narratiivit solmussa

Jokaisella, joka avaa suunsa sanoakseen jotain, on agenda. Aina. Sinulla on agenda. Minulla on agenda. Oli kyse miten mitättömästä asiasta hyvänsä, se perustuu tietynlaiseen maailmankatsomukseen.

Mutta onko sinun agendasi todella sinun? Vai onko se jonkun muun? Oletko tullut tarkistaneeksi ovatko ajamasi asiat faktisesti kohdillaan? Vai tykkäätkö vain olla "oikeassa" – niin kuin kaikki muutkin tykkäävät?

Kaikkien asioiden tarkistaminen on toki mahdotonta (kenenkään aika ei yksinkertaisesti riitä), joten on ihan ymmärrettävää että toisinaan tulee vain mentyä virran mukana – varsinkin jos se virta on riittävän vuolas. Samanmielisten syvistä riveistä kumpuaa taikasanoja, jotka ovat "tosia" siksi, että niitä toistetaan ihan jatkuvasti ties missä yhteyksissä.

Esimerkiksi eilen tuli vastaan otsikko, jossa "(ilmeisesti maailman ihan kaikki) tiedemiehet olivat kauhistuneita" siitä, että pohjoinen napajäätikkö oli pienimmillään koskaan ihmiskunnan (tai mahdollisesti koko galaktisessa) historiassa, mikä aiheuttaa heti huomenna neljän ratsumiehen saapumisen horisonttiin, ja maailman peittymisen vereen ja heinäsirkkoihin ja kulkutauteihin ja helvetin tuleen.

Ihmisen masinoima ilmastonlämpeneminenmuutos on fiktiota. Se on tietokonelaskelma, joka painotuksia muuttamalla saadaan näyttämään ihan mitä tahansa. Se on yhtä pätevä metodi kuin sään ennustaminen lintujen sisälmyksistä.

Hiilidioksidin lisääntyminen ei nosta maapallon lämpötilaa; lämpötilan nouseminen lisää hiilidioksidin määrää. Korrelaatiosta on tehty kausaatio, ja nimenomaan nurinperäinen sellainen. Jälleen kerran: jos viitsittäisiin katsoa tilastoja, nähtäisiin hyvin selkeästi mikä vaikuttaa ja mihin.

Mutta sen sijaan että katsottaisiin faktoja, sävelletään "faktoja". Ja sen seurauksena mullistetaan tuhoisalla tavalla milloin mikäkin infrastruktuurin alue niin, että mahdollisimman moni joutuu lain pakottamana tekemään bisnestä hyvävelimafian kanssa.
  • "Joo, sun tarvii vaihtaa sun ihan toimiva kaivo tällaseen tsydeemiin, joka välttämättä ei toimi, mutta." 
  • "Joo, jatkossa sun tarvii vaihtaa lamput tällasiin kalliimpiin malleihin, jotka on itse asiassa ongelmajätettä ja siis myrkkyä, ja jotka ei valaise, mutta." 
  • "Joo, jatkossa kaikkien tankkiin laitetaan jonkun verran rypsiöljyä, koska ollaan keksitty semmonen ku rypsiöljy – mikä noin ratkasuna ei vastaa kertakaikkiaan mihinkään tarpeeseen, mutta." 
  • "Joo, teidän takapihalle rakennetaan tällasiä myllyjä, jotka aiheuttaa sen että moni ei enää pysty olemaan kotonaan, mutta niitten on tosi vaikea myöskin todistaa että se johtuu noista myllyistä, joten."
Ja ihan kaikki on sun syytäs. Pohjoinen napajäätikkö sulaa sun takias (ja se, että eteläinen napajäätikkö on samaan aikaan ennätyslaaja, ei liity mihinkään). Sun takias Gaia kärsii – koska planeetathan on ihan kuin ihmisiä: niillä on tunteet, jotka on just samanlaisia kuin niillä, jotka tietää miltä maapallosta tuntuu.

sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2016

Mind the gap

Brexit on vain signaali toimimattomasta järjestelmästä. Sen voivottelu on yhtä hyödyllistä kuin hellalla syttyneen tulipalon sammuttaminen liesituulettimella. Sen sijaan, että keskityttäisiin siihen mitä on tehtävissä, valitellaan spekulatiivista vääjäämättömyyttä. Profetoidaan.

Briteissä kyllästyttiin vallan valumiseen yhä kauemmas, ja kun kansanäänestykseen tarjottiin tilaisuus, kansa teki sen ainoan valinnan joka oli olemassa: pois kafkamaisesta byroslaviasta, takaisin nostalgisoituun menneisyyteen. Ratkaisu ei välttämättä ole hyvä, mutta ainakin se pakottaa muuttamaan klonksuvia rakenteita. Edes vähän.

Juupas-eipäs-kansanäänestys yhdestä suuresta asiasta on käytännössä lantinheitto. Mediamekkalan sillä kyllä saa aikaiseksi, ja ehkä kansalaisella on hetken aikaa sellainen olo, että johonkin on tullut vaikutetuksi. 
Kun kansan valittavaksi tarjotaan joko EU:ssa oleminen tai sen ulkopuolelle jääminen, liikutaan ihan puhtaasti ideatasolla. Äänestäjä ei yhtään tiedä mihin ollaan sitoutumassa, mutta äänestää sen mukaan mikä nyt sattuu paremmalta kuulostamaan.
Liikkuminen Euroopassa ilman, että joka raja-asemalla tarvitsee kaivella passeja tai että joka maassa tarvitsisi olla eri valuuttaa vaihdettuna, tai että Euroopan sisältä tavaraa tilatessa ei tarvitse murehtia tullimaksuista; sehän kuulostaa hyvältä. Mutta samassa paketissa on myös se, että oman maan asioihin pyritään puuttumaan maan ulkopuolelta – ja päättäjillä ei ole mitään käsitystä paikallisista ruohonjuuritason realiteeteista, joten direktiiveissä näperrellään enimmän aikaa merkityksettömiä yksityiskohtia, jotka riistäytyvät hallinnasta jalkautuessaan.

Edes kansallisilla päättäjillä ei ole enää kosketusta reaalimaailmaan – ja tämä on ongelma kaikessa edustuksellisessa legisloinnissa: lakeja säätävät ihmiset, jotka ovat kasvaneet puolueorganisaationsa simuloidussa todellisuudessa, jossa tavallisen ihmisen elämä on ladottu omituisesti painotettuihin tilastoihin. Syntyy kaiken keskustelun sivupoluille syrjäyttäviä iskusanoja jotka eivät tarkoita mitään: kiky-sopimus, sotealueet, vihapuhe, hiilijalanjälki, kestävyysvaje.

Jo pelkästään valtiomuoto on toimimaton rakennelma, jossa täysin vihjeettömät ummikot koittavat sorvata monimutkaisia järjestelmiä sen mukaan, mitä äänekkäimmät etujärjestöt korviin kuiskivat. Valtioliitto kumuloi tuon toimimattomuuden, ja puskee arkeen omituisia hankauskohtia joita ei aiemmin ollut olemassa. Päätöksenteko laahaa vuosia jäljessä, ja kieltäytyy näkemästä aiheuttamiansa tahattomia ongelmakohtia.

Vaan aiheuttaako brexit sen, että hallinnon rakenteita ruvettaisiin tarkistamaan? Tuskin, sillä ongelman ytimessä ei yksinkertaisesti nähdä ongelmaa.

lauantaina, kesäkuuta 25, 2016

Failuurispektaakkeli

Olen tullut vahvasti siihen tulokseen, että futismatsit kannattaa katsoa tuplanopeudella; tällöin pelaaminen näyttää erehdyttävästi siltä kuin kentällä tapahtuisikin jotain.

Jalkapallo on yksi tylsimpiä teeveelajeja: puolitoista tuntia parikymmentä tyyppiä säntäilee ympäri aivan liian isoa kenttää, ja lopputuloksena ei välttämättä ole yhtään maalia – vaikka pelissä luulisi olevan kysymys nimenomaan maalin tekemisestä.

Vaan kyse on pikemminkin maalin tekemisen ehkäisemisestä. Enintäänkin viisi minuuttia koko peliajasta ollaan maalintekosektorilla, ja sielläkin enemmistö pelaajista on nimenomaan estämässä maalintekoa – ja myös hyökkääjistä enemmistö on samaan aikaan ehkäisemässä vastahyökkäystä.
Mitä lähemmäs hyökkäyspäätyä siirrytään, sitä todennäköisemmin kuljetus epäonnistuu – tai jos kuljetus onnistuu, epäonnistuu syöttö – tai jos syöttö onnistuu, epäonnistuu haltuunotto – tai jos haltuunotto onnistuu, epäonnistuu keskitys – tai jos keskitys onnistuu, epäonnistuu laukaus.

Tai jos laukaus onnistuu, sen torjuu maalivahti – mikä tekee tyhjäksi kaikki siihen johtaneet onnistumiset. Onnistuminen kumoaa onnistumisen.
Tai huomataan että ollaankin paitsiossa, tai joku muu rike on tapahtunut – ja tuomarithan enimmän aikaa näkevät rikkeitä joita ei tehdä, tai sitten eivät näe rikkeitä joita tehdään. Vaikka miten harjaantuneilla silmillä katsoo, on sallitun ja virheellisen toiminnan erottaminen toisistaan enimmäkseen mahdotonta.

Joten katsojille tarjotaan sarja jatkuvia epäonnistumisia hillittömän hitaaseen tahtiin. Vaikea on ymmärtää miksi lajia seurataan enemmän kuin mitään muuta; selittyykö se ihan vain kentän koolla? Kun on iso kenttä, on myös katsomot isoja – mikä puolestaan mahdollistaa voimakkaamman massapsykoosin?

Ja katharsis jostain jossa ei tapahdu mitään... Ehkä kyse on siitä, että kun aikaa on kuitenkin tullut törsättyä pari tuntia, sille alitajuisesti annetaan kohottava merkitys siitä huolimatta, että oikeasti mitään ei olekaan tapahtunut?

keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2016

Äärikonformistin konversio

...on kuulkaa hidas rotaatio. Selittäkäämme käsite: äärikonformisti on ihminen, joka pyrkii kaikin mahdollisin tavoin olemaan herättämättä pienintäkään ärsyyntymistä kenessäkään. Hänestä tulee hiljainen hissukka, tossukka ja jees-mies. Hänellä ei tunnu olevan mielipiteitä, ja koska mikä tahansa lausuma voidaan kokea poikkipuoliseksi, hän on hiljaa – lopulta siinä määrin, ettei enää osaa puhua.

Jos halutaan hakea psykologista määrettä, epävakaa persoonallisuus lienee lähimpänä totuutta. Kysymys ei ole mistään rajatilaskitsofreniasta, vaan ainoastaan tunnetason ristiriidasta, jossa kyseinen äärikonformisti ei kerta kaikkiaan kykene sisäistämään sosiaalisia pelisääntöjä. Pitäisi olla tahdikas, mutta kaikki ympärillä toimivat täydellisessä dissonanssissa kyseisen säännön suhteen: mitä räikeämmin sosiaalisia sääntöjä rikotaan, sen äänekkäämmin rikkureille aplodeerataan.

Äärikonformisti leimaantuu sangen varhaisessa vaiheessa "ujoksi". Hän kuulee olevansa sellainen, joka "vierastaa" ihmisiä – ja kun hän kuulee olevansa ujo vierastaja, hän pyrkii toimimaan ulkoa annetun identiteettinsä mukaan. Hän on siis täysin hukassa aina kun samassa tilassa on muita ihmisiä. Hän kokee olevansa vääränlainen ihminen. Rikkinäinen ihminen. Huono ihminen. Epäihminen.

Kun sanon "hän", tarkoitan tietysti itseäni. Mutta kun en ole ainoa, pysyttelen yleisellä tasolla. Meitä on monessa junassa – matkalla todennäköisesti jonnekin johon emme halua mennä, mutta menemme kun se kuuluu asiaan (mikä "asia" nyt sitten lieneekin). Kotona haluamme ihmisten ilmoille, ihmisten ilmoilta kotiin.

Äärikonformistista on perin vaikea saada mielipidettä ulos mistään asiasta. Hänellä on mielipide – todennäköisesti myös hyvin tarkkaan perusteltu – mutta hän ilmaisee sen passiivisen vastarinnan kautta. Edes mielihyväänsä hän ei ilmaise, sillä kell' onni on... Reaktiot hän pitää visusti sisällään, mutta mitä pidemmälle tämä asioiden patoaminen etenee, sen räjähdysaltiimmaksi poloinen ressukka käy.

Onni muille, että räjähdys tapahtuu lopulta sisäänpäin ja äärikonformisti tappaa itsensä. Jälkeenjääneet ihmettelevät miksi näin pääsi tapahtumaan; hänhän oli niin säyseä ja tasapainoisen oloinen – ei koskaan rähjännyt (mitä nyt vähän mökötti ja oli kärttyisä välillä), aina oli valmis auttamaan eikä koskaan puhunut pahaa kenestäkään. Mikä ihme hänet sai tekemään jotain noin itsekästä?

Tai sitten äärikonformisti onnistuu diagnosoimaan itsensä, ja ryhtyy määrätietoisesti (mutta kivikautisin työkaluin) poisoppimaan sisäistämiään tapoja reagoida ympäristöön. Hän pyrkii olemaan ylianalysoimatta kohtaamistilanteita puhki, profetoimatta maailmanloppuja tulevista interaktioista, kuuntelematta mitättömistä vastoinkäymisistä laukeavaa pakene-tai-leiki-kuollutta -impulssia – väistämisen sijaan kulkemaan kohti. Avoinna, tietoisena. Tietoisena siitä, että vain 8% kuvittelemistamme kauhuskenaarioista on millään lailla mahdollisia, ja loput 92% pätevät vain luonnonlakien lakatessa olemasta.

Hän altistaa itsensä haasteellisille tilanteille, venyttää mantelitumakkeen kokoista mukavuusaluettaan, opettelee hengittämään, opettelee avaamaan suunsa, opettelee olemaan epämukavuutta aiheuttavissa tilanteissa hiukan pidempään kuin liskoaivot haluaisivat. Sekunnista toiseen, minuutista toiseen, tunnista toiseen, päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen hän opettelee.

Mutta hänellä ei ole sosiaalista verkostoa (koska on kaikissa ympyröissä ollut lähinnä ulkojäsen), ja sellaisen rakentaminen ja ylläpitäminen uuvuttaa; jokainen ponnistus on nimenomaan ponnistus. Hän ei rentoudu hyvässä seurassa, koska kokee olevansa huonoa seuraa. Edelleen.

Hänellä on vuosien ja taas vuosien aikana rakentuneet neuroniyhteydet katkottavana ja uudestaan rakennettavana. Hän työskentelee sisustansa kanssa yrittämällä pitää itsensä keskittyneenä ulkoiseen. Kerta kerran jälkeen hän luisuu takaisin siihen monttuun josta koittaa kiivetä kun voimat eivät vain riitä. Eikä kukaan voi tuossa urakassa auttaa, sillä kukaan ei tunne hänen sisintään.

Aina joskus vastaan tulee ihminen, joka haluaa tuntea äärikonformistin sisimmän – hän kokee vaitonaisuuden salaperäisyytenä, mysteerinä joka houkuttaa purkamaan välissä olevan muurin. Tätä tapahtuu ehkä useinkin, mutta vain harva osaa tuon kivisen seinän läpi ujuttautua.

Koska alkuun puhutaan rakkauden kansainvälistä kieltä, ei löytöretkeilijä ymmärrä, että puretun muurin takana on rauniolinna. Hän näkee kajastusta jonka täytyy olla roihu: intohimoa josta hetkenä minä hyvänsä tulee jotain suurta ja merkittävää – mutta joka paljastuu vain kituliaasti palavaksi päreeksi jossain kellarin uumenissa. Päreeksi jonka pieni tuulenvire saa lepattamaan levottomasti: avaa ovi ja sammuta mysteeri.

Tämä ihminen on tyhjä ja valoton, ja löytöretkeilijä kokee imeytyvänsä mustaan aukkoon jossa aika pysähtyy ja minuus lakkaa olemasta. Tästä gravitaatiokentästä täytyy irtautua.

Ja äärikonformisti valuu taas aika-avaruus-monttunsa pohjaa kohti. Hän jo näki mitä reunalla odottaa, muttei koskaan onnistunut todella nousemaan tasamaalle.

Pohjalla täytyy olla rikkoontunut avaruusalus, ja minä olen muukalainen. Olen vain saanut sen sortin aivotäräyksen, etten muista. 

Enkä halua mennä tarkistamaan. Haluan kavuta ylös, nousta tantereelle, oppia tuntemaan millainen on ei-viettävä maa. Mutta sen tehdäkseni minun pitää muuttua muuksi: itsekseni.

Ja vaikkapa blogata aiheesta.

Aamun tanka

viideltä herää
keittimen työtä tehneen
yön yli löytää 
haaleaa polttoaine
oloni yhtä lailla