2020 – holhouksen kaipuu

Yhtäkkiä, vuoden 2020 alussa, katosi kaikkien maailman ihmisten kyky huolehtia itse itsestään. Meistä tuli avuttomia taaperoita, joita pitää taluttaa kädestä pitäen käsipesulle viiden minuutin välein, kuonokoppa naamalla. Koska muuten 0,001 ihmistä saattaa kuolla siihen että pesi kätensä väärin. Miksei tankit jo ole kaduilla? Miksei väärin ajattelevia ihmisiä ole vieläkään viety tyrmään? Mitä siitä, että vaikka koronatilastoja miten yritetään ruuvata ylöspäin, ihmiset kuolevat kaikkeen muuhun ylivoimaisesti enemmän? Tärkeintähän on saada ihmiset irti toisistaan, hyvänen aika! Koska hygienia! Tai jotain.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Swaippausanalyysi jatkuu, nukahtelu onnahtelee

Tämä on kyllä kätevä kirjoitustapa sikäli, että normaalista näppäimistökirjoittamisesta puuttuu tämä samanlainen pelillisyys, tai leikkisyys. Sellainen uuden löytäminen on kymmensormikirjoittamisesta puuttunut pitkän aikaa, kun siinä ei enää juuri tarvitse itse kirjoittamisen prosessiin kiinnittää huomiota. Jää vain ajatus, joka pitäisi saada välittymään, ja kun ajatusta ei lopultakaan tunne alusta loppuun sitä aloittaessa, tuntee olevansa tyhjän päällä. 

Tässä swaippailumetodissa taas pitää jahdata ajatusta kirjain kerrallaan - tai oikeastaan hieman nopeammin, niin että ajatusta hieman pitää hidastaa, mutta niin että se ei käy työlääksi vaan pikemminkin meditatiiviseksi. Virtaavaksi kuin tuo sormen jälkeensä jättämä käärme.

Ja sekin, että aika ajoin pitää pysähtyä opettamaan näppäimistölle mitä sanaa haetaan, on oikeastaan sangen tervetullut syrjähdys (tiettyyn pisteeseen; ei minulla nyt niin laaja tahi anarkistinen sanasto ole, että koko ajan pitäisi muka olla opettamassa että kyllä tällainen sana vaan meikäläisessä universumissa existoi...).

Väärillä sanoilla "korjattu" ajatus ei pääse kelaamaan samoja uomia, mutta siltikin pitää yrittää pitää ajatus kasassa. Kyllä, tämä on omassa epätäydellisyydessään nimenomaan meditatiivista maailman hahmottamista, jossa väkisin joutuu vaihtamaan sisäisen ja ulkoisen spektion välillä, mundaanin ja selestiaalisen taistellessa huomiosta. Runollista suorastaan!

Jotenkin tätä ei malta koskaan lopettaa sen jälkeen kun on sormensa päästänyt vaeltelemaan. Jotain maagista, ritualistista tässä on. Rukouksenomaista kenties? Manauksen kaltaista? Voodoota? Manifestoidaan jotain, josta ei voi tietää mitä on syntymässä - eikös se liene melko lähellä luovuuden perimmäistä määritelmää?

Joten tässä on tosiaan se addiktoiva piirre, jonka takia näin (muutenkin aivan liian myöhään) nukkumaan mennessä ei kylläkään kannattaisi tablettiin juuri kajota; ei tule nukkumisesta mitään kun vain sukeltelee syvemmälle omaan neuronitarhaansa. Olin huomattavasti paljon väsyneempi kun aloitin tämän kirjoituksen, vailla mitään käsitystä siitä, mitä olin kirjoittamassa. Ei ollut mitään asiaa, mutta niin vain rivikaupalla tyhjästä kumpusi sanoja, uusia sekä vanhoja, toinen toisensa perään.

Pitäisi lopettaa. Univelka, nähkääs. Huomenna (so. tänään) hankitaan kyllä melatoniinia taas, ei tule mitään tämmöisestä semivalveesta.

Ei kommentteja: