perjantaina, toukokuuta 29, 2015

Sulle mulle mulle mulle

Lyhytnäköistähän se selvästikin on: koulutusta leikkaamalla kavennetaan kansakunnan tulevaisuutta. 

Innovaatiot vähenevät, luokkajako syvenee. Opiskelu tulee kuulumaan lopulta (taas ja vain) niille, joilla siihen on varaa - 
  • joiden ei tarvitse ottaa lainaa pysyäkseen hengissä, 
  • ja sen lisäksi käydä töissä 
      • (jotka siis vähentävät opiskeluun käytettäviä resursseja: jaksamista, aikaa, motivaatiota) 
    • joista maksetaan sen verran vähän että se yhä olemattomammaksi käyvä opintotuki edes säilyy eikä päädy ulkomaisen perintätoimiston ulosmitattavaksi. 

Ne, joilla ei ole varaa, ja jotka eivät lopulta jaksa, ohjataan palkattomiin töihin, jotka on onnistuneesti uuskielistetty orjatyöstä kuntouttavaksi työtoiminnaksi.

Yhtäältä: kun kaikki yhteiskunnan toiminnot lähtökohtaisesti latistetaan rahanjako-ongelmakentäksi, vinoutuu politiikka väkisin yhä kafkamaisempaan suuntaan. Kun ihan kaikkeen määritellään erikseen budjetti - ilman mitään käsitystä siitä mitä milläkin alueella pitäisi konkreettisesti tehdä ja saada aikaiseksi - on seurauksena pykäläviidakko josta järki on paennut aikaa sitten. Kukaan ei enää tiedä mistä puhutaan kun puhutaan vaikkapa, no, kuntouttavasta työtoiminnasta.

Tämä suuntaus ei tokikaan ole ihme, jos julkiselta sektorilta palkkansa saa joka kymmenes. Kukapa haluaisi sahata omaa oksaansa? Jokainen varmistaa ensin oman toimeentulonsa. Entropia kumuloituu.

Seurauksena on yhä säännöstellympi yhteiskunta, jossa pärjäävät vain ne, jotka tuntevat joka pykälän, ja jaksavat maksimoida tulojensa virran sitä kautta. Muut voivat vain haahuilla eksyneenä ympäriinsä, ja toivoa etteivät satu astumaan miinaan.

Rahavirrat toimivat kuin vesi: kulkevat vähimmän vastuksen kautta ja nakertavat väylänsä haperoimman materiaalin läpi. Leikkaukset siis kohdistuvat sinne, missä on vähiten vaikutusvaltaa - ei sinne missä siihen olisi varaa. Varantoja ei kohdisteta sinne missä oikeasti olisi tarvetta, vaan sinne missä lobbaillaan tehokkaimmin. Politiikka ei ole yhteisten asioiden hoitamista, vaan rahavirtojen ohjailua niin monimutkaisesti, että reaalitodellisuuteen keskittynyt rahvas ei pysty hahmottamaan mitä tapahtuu.

perjantaina, toukokuuta 22, 2015

Persausfrontaalisesti kapuamme latvaan kaatamalla puun

Uskomatonta on se, miten takaperoisesti byroopellet ajattelevat bisneksen. Kun innovoidaan juohevuutta, sitä kampitetaan "tuottavuuden" kasvattamisen alttareilla.

Mistäkö puhun? IPTV:lle kaavailtavasta rajoituksesta, jossa pakotetaan katsojat kärsimään mainoksista: ohjelmistoihin vaadittaisiin semmoinen jippo, että tallennettuihin ohjelmiin lomitettuja mainoksia ei voisi hyppiä yli.

Siis oikeasti, millaisia idiootteja noille palleille istutetaan?

Ihmiset vihaavat mainoksia. He saattavat hokea typeriä sloganeja, huvittuakin ajoittain, he saattavat olla tottuneita, turtuneita, oppineita siihen että kuvavirta katkaistaan kausi kaudelta taajemmin, mutta mainoskatkon laukaisema ensimmäinen, primaali, reaktio on ärtymys.

Mainokset keskeyttävät, ne ovat häiriötekijöitä. Tiettyyn rajaan saakka ne toki saavat ostoja aikaiseksi - aivopesu todellakin toimii - mutta pidemmällä tähtäimellä ne tekevät koko ihmiskunnasta pätkäajatteluääliöitä, jotka eivät kykene pitkäjänteiseen keskittymiseen - joka taas on lopultakin edellytys edistykseen.

Kaupantekoon pitkällä aikajänteellä ei riitä tolkuton meuhkaaminen, mitä disruptiivinen mainosälämölö on. Mutta silti ihan virallisiin säädöksiin väen vängällä kammetaan pakko katsoa mainoksia.
  1. Ensin tuli videonauhuri, jonka ansiosta ohjelmia ei tarvinnut enää katsoa silloin kun ne tulivat. Mainokset saattoi kelata yli.
  2. Sitten digiboksit, jotka ajoivat saman asian. Missään vaiheessa tosin ei tainnut markkinoille asti päätyä aikakoodia seuraavia malleja, joilla voisi yhdellä napin painalluksella hypätä mainoskatkon yli - eikä varsinkaan sellaista, joka yksinkertaisesti tallentaisi vain halutun ohjelman ja jättäisi sälät tallentamatta. Teknisestihän tuo olisi mahdollista, vaan lyhytjänteinen ajattelu oli jo vahvasti voimissaan kun laitteiden takuuajan umpeuduttua, laitteen hajotessa, oli sen valmistajakin saattanut kadota kartalta - ja mediaformaatti hypännyt seuraavaan sukupolveen tehden värkin muutenkin vanhaksi.
  3. Seuraavaksi digiboksi siirtyi pilveen, ja suoratoistopalvelut ilmaantuivat. Tässä kohtaa oli havahduttu siihen, että mainoksia tosiaankaan ei katsota, joten ohjelmien päälle ruvettiin länttäämään bannereita, joita suurennetaan kausi kaudelta. Lopputekstien päälle ruvetaan hölöttämään, mainosten alku- ja loppukohtaa hämärretään, jotta hyppynappeja käyttävä voidaan jallittaa katsomaan vielä vähän tyrkytystä.
Knoppi: Miksi HBO:sta on tullut käsite? Koska kyseinen kanava - maassa jossa mainostaminen tunkee iholle kaikkialla - keskittyi laatuun, sisältöön, ja mainoksettomuuteen.
Suuntana kaikessa innovoinnissa on koko ajan ollut käytön helpottuminen - mutta valitettavasti käytäntöön siirtämisen välttämättöminä välikäsinä on aina insinöörejä, jotka eivät hahmota maailmaa käytettävyyden kannalta, vaan jotka hurmioituvat nippeleiden määrästä.

Ja sitten välissä on myös kauppiaat, jotka hekään eivät ymmärrä loppukäyttäjän tarpeita, vaan katsovat taseita. Plus markkinoijat, jotka ovat kauppiaita. Lopputuloksena on tuotteita joista asiakas tarvitsee noin 20%, mutta joutuu ostamaan koko paketin kun muutakaan ei ole tarjolla.

Ja viimeisenä lukkona lainsäätäjät, joita rahanmaksimointia tuijottavat etujärjestöt painostavat kaikin mahdollisin keinoin, ja jotka muutenkin ovat kadottaneet todellisuudentajunsa aikaa sitten. Mikä on seuraus: tapetaan innovaatiot ja pyristellään takaisin sinne missä oli olemassa vielä yhtenäiskulttuuri ja koko kansa katsomassa uutisia saunan jälkeen puoli yhdeksältä. Ja uutisissa pääministeri raapimassa päätään kun ei oikein vienti meinaa vetää, että mikähän siinä mahtaa olla kun leikattu on kyllä, ja elvytetty, mutta kun kansa ei tajua ostaa.

torstaina, toukokuuta 21, 2015

Ilmaa ÄO:ssa

Eivätkö telkkarinerot oikeasti olekaan neroja? Kääk. Ainakin yhteen aiheeseen tuntuvat suhtautuvan omituisen kritiikittömästi he, ollakseen neroja siis.

Ensinnäkin Herlokki Solmunen. Pari jaksoa sitten tuo nyyjorkkiin muuttanut deduktion mastodontti oli ryhtynyt suhteeseen klimatologin kanssa - mikä on kyllä ää-rim-Mäisen epäuskottavaa. 

No-shit-sherlockillahan on tapana varsin suoraan ilmaista, mikäli jonkun kannattamat maailmaasyleilevät prinsiipit leijuvat fiktiivisten pylväiden varassa - ja aivan varmasti päähenkilömme ei olisi malttanut olla mainitsematta klimatologille, miten pahasti ilmastonmuutosparadigma riitelee todellisuuden kanssa. 

Joten tuskin klimatologi olisi seksisuhteen tasolle asti lämminnyt (sic!) - tai ainakin suhde olisi muodostunut vähemmän seesteiseksi kuin miltä se nyt näytti. Mutta ei, siinä vain kädenlämmintä dialogia väännettiin maailman pelastamisesta yksityissuihkareilla, heh heh. Ehkä Herlokin verenkierto oli jossain ihan muualla kuin aivoissa.

Ja toisekseen Scorpion. Siinä vastikään se neroporukan psykologisesti neroutunut tyyppi ensin ruoti pääneron mahdollista (ilmiselvää) lätkiintymistä päänaisroolihenkilöön, johon päänero totesi: "That's proposterous", johon psykologinero voitonriemuisena: "...Sanoi ilmastodenialisti nähtyään todisteet!"

Huoh.

Itsehän en ole nero, joten ehkä siksi en ymmärrä tuota dialogipätkää. Todellakin, kun ilmastoon ei-alarmistisesti suhtautuva näkee ilmastoalarmistin "todisteet", hyvinkin saattaa tulla mieleen juurikin "That's proposterous", koskapa ne faktisesti eivät todista mitään muuta kuin että teoria on pielessä - mutta että sitä kaikin mahdollisin/ttomin keinoin yritetään kammeta uskottavaksi. Kuitenkin psykologinero kaneetillaan kokee naulaavansa teesinsä, todistavansa sen oikeaksi, sanomalla jotain joka väittää päinvastaista.

Kuten sanottu, olen itse enintäänkin jotakuinkin tolkuissani, joten voi olla etten vain ymmärrä - mutta minusta näyttää ihan siltä, että käsikirjoittajilla (tai ehkä tuottajilla) vain tuppaa olemaan tarve nostaa itseään moraalijalustalle helpolla vehiikkelillä, jonka todenperäisyyteen harvalla lopulta on tietoon pohjautuvaa vakaumusta, mistä johtuen liikoja funtsimatta tyydytään (itsetyytyväisesti) toteamaan: "Tämä kuulostaa jalolta, joten sen täytyy olla sitä - ja olen muuten hirmu kuohuksissani siitä miten joku voi olla [pahuuttaan] meitä oikeamielisiä kyseenalaistamassa vaikka viime joulunakaan ei ollut (sikäli kuin oikein muistan) lunta!".

tiistaina, toukokuuta 19, 2015

Metsässä huutaa kaatunut puu

Äänestämättömyydestä piti mainitsemani tämä: 
  1. Maassa on neljä miljoonaa (4000000) äänioikeutettua. Näistä neljännes (1000000) jättää äänestämättä, koskapa kokevat ettei äänestäminen vaikuta mihinkään*.  
  2. Puolueisiin kuuluu kolmisensataatuhatta (300000), mikä on siis kymmenesosa äänestäneistä. Puolueisiin kuuluvista kymmenesosa (30000) on oikeasti aktiivisia. 
  3. Puoluekuri pitää huolta kansanedustajien mielipiteistä - kansanedustajilla ei ole omia mielipiteitä, mitä päätöksiin tulee. 
  4. Hallitusta muodostettaessa eniten ääniä saanut puolue (tänä vuonna 20% äänistä, mutta 25% paikoista) dominoi seuraavan neljän vuoden päätösten suuntaa; äänimäärä sinällään jaetaan omituisella laskutoimituksella vaalipiireittäin ja puolueittain niin, että äänimäärä sinällään ei ratkaise mitään.  
  5. Päätöksenteossa keskitytään siihen, miltä homma näyttää - ei siihen mitä pitäisi tehdä. Eduskunnan efektiivinen toiminta-aika on enintäänkin kolme vuotta - kustakin vaalikaudesta vuosi haaskataan kampanjointiin ja varman päälle pelaamiseen. 
Siis: 50 ihmistä (loput 150 [näistä puolet hallituksessa] heittelee kapuloita rattaisiin) on sekavalla laskutoimituksella valittu päättämään 5000000 ihmisen asioista. Tällä ei ole mitään tekemistä kansanvallan kanssa - joukkojen vallan kyllä.

En kuulu yhteenkään puolueeseen. En sellaiseen myöskään aio liittyä - enkä myöskään perustaa sellaista jota itse suostuisin kannattamaan. Puoluekoneistolla on aivan liikaa valtaa - ja koska kyseessä on nimenomaan koneisto, seurauksena on konemaisia toimintamalleja, joissa logiikka vastaa googlekääntäjän narratiivia. Ja tällaista systeemiä en aio pönkittää myöskään tulevissa vaaleissa. *Väittämä "Jos et äänestä, et voi valittaa" on aivotonta teuraskarjan retoriikkaa.

torstaina, toukokuuta 14, 2015

Se aika vuodesta

Joka ainoa vuosi. Onpa kiva jos jostain syystä tänä vuonna tulee maailmanmestaruus - meitsi nimittäin on katsonut tasan yhden erän. Siellä oli kuohuttavasti Komarov ajettu ulos valheellisin perustein, ja häviöllä oltiin mutta tasoihin noustiin. Jäi sitten näkemättä se kun (me!) noustiin voittoon.

Ei nimittäin jaksa joka vuosi tuijotella sitä samaa kiekonsiirtelyä - varsinkin kun aina koetaan vääryyttä ja pelataan eri tavalla kuin pitäisi. Kyllä olisi syytä olla lätkänkin ämmämmät vain joka neljäs vuosi, ja niin että änhooällät ei ole enää samaan aikaan käynnissä.

Että saa kiittää sitten meikäläistä jos se mestaruus sattuu tulemaan. Se tulee johtumaan vaan siitä että meitsi ei kattonu.

Ja hei, pyhäpäivä keskellä viikkoa taas. Edellisestä on kaksi viikkoa. Ja edellisestä kauppojen sulkemisesta alle viikko! Kamaan, joku roti näitten juhlapäivien kanssa.

keskiviikkona, toukokuuta 13, 2015

Nikkikseissä jumankauta

Swaippailua hiukan postuumisti (varoitus herkkähipiäisille, sattumoisin mukaan on eksynyt *kauhist* kirosanoja *aikkauheeta* kun siinä nyt tuppasi olemaan vähän hermot pinnassa); lopussa konkluusiota:
Miten voi olla että vielä viidentenä päivänä on nikkikset? Minä kun muistelin että nikotiini on jo kolmen vuorokauden jälkeen poistunut elimistöstä.muistanko muka väärin? Ei voi olla. [Kyllä voi: sikäli muistin väärin, että nikotiini poistuu jo kahdessa vuorokaudessa, ja häkä yhdessä...] Tämän täytyy olla psykosomaattista.
Milloin minä sitten oikein lakkaan kärvistelemästä? Vituttaa [*aikkauheeta mitä kielenkäyttöä*] tämmöinen. En oikein edes muista millaista on elämä ilman röökiä, vaikka siitä ei ole kuin rapiat vuosi kun vasta aloitin, ja kuinkas pitkään minä nyt ennen sitä ehdinkään olla polttamatta? En sitäkään muista; pari vuotta?

En tosiaan muista. Milloin minä viimeksi oikein lopetin? Ja saanko minä nyt pidettyä tästä kiinni? Vähän meinaa olla tylsää. Jotenkin vaatii nikotiinia kehoon, ja jatkuvia taukoja. Pitäisikö ruveta pitämään kirjoituspausseja aina kun sauhututtaa? Se olisi eittämättä invigoroivampaa - paljon enemmän aktivoisi aivoja ja ajattelua, ja varmastikin  stimuloisi koko olemusta paremmin kuin tupakointi.

Ja kun tuumii sitä, että lakkaamatta joku ajatus ajukoppaa kiertää... Miksipä niitä ei jäsentelisi ihan konkreettisiksi konstruktioiksi (vaikka se vähän työlästä täällä swaippailulla tuppaakin olemaan kun ei tajua taivutuksista hevon helvettiä [*aikkauheeta taas tota kielenkäyttöä*] tämä, ja sanasto on kyllä perin kapea...)
Sehän tässä tietty on, että kirjoittamiseen menee aina paljon pidempi tovi kuin röökaamiseen. Että huomaa käyttäneensä puoli tuntia parin minuutin sijaan. Sehän vasta harmillista meitsin hektisessä elämässä on. Ja että sitten on tapahtunut kenties jotain hyödyllistä sen tovin aikana. Huh huh.
Niin, swaippailu on tullut savuninhaloinnin sijaan pysäyttämään muuta arkea. Kun tuntuu että pitää ottaa vähän henkeä, niin helposti hakeutuu sormi täppärin pinnalle. Ja nyt vihdoin, vajaan kahden viikon jälkeen, ei enää ole yhtään omituinen olo. Mikä oli jännää sikäli, että kun tässä on tuo röökailu lopetettu aikas monta kertaa, muistelin että tosiaan parissa päivässä homma olisi pulkassa.

Vaan hengityselinten korjausliikettä helposti tulkitsee nikotiininhimoksi silloinkin kun aine on jo poistunut elimistöstä ja reseptorit lakanneet puutettaan mekastamasta. Sähkötupakalla (nikotiinittomalla! Ei kuulkaa ole mitään järkeä mitään korvaustuotteita käyttää kun se koukku on nimenomaan nikotiini) vähän lievensin erotuskaa jonkin aikaa, mutta tänään en edes tiedä missä moinen höyrytin on...

tiistaina, toukokuuta 12, 2015

Romutta

Sitä ei tule ajatelleeksi. Ainakaan itse en tullut. Nimittäin kun pihastossa on majaillut pari liikennekäytöstä poistettua autoa, on tullut kuviteltua, että eihän niistä mitään vakuutuksiakaan tarvitse sitten maksaa.

No, ei liikennevakuutuksia niin. Mutta kaskot siellä edelleen rokottavat tiliä.

Tämä kävi ilmeiseksi kun syynäsin viimeisen vuoden ajalta menoerät, ja tulin vilkaisseeksi että mitäs nämä vakuutusmaksut oikeastaan sisältävätkään. "Kas tässäpä harvinaisen hyödytön rahareikä!" riemastuin.

Joku optimistipälli sisälläni on herutellut sellaista ajatusta, että noista molemmista saisi vielä kulkukelpoisen vehiikkelin - mutta totuus on kyllä se, että vain, jos sattuisin olemaan auton remppaamiseen intohimoisesti suhtautuva räplääjä, tuo olisi mahdollista. Mutta tässä todellisuudessa auton remppaamiseen kohdistuva intohimon liekki loimuaa siinä vihassa, jota tunnen kaikkea ruuvinvääntelyä ynnä muuta hinkkailua kohtaan. Eli ei; mitä minä oikein olen kuvitellut kuvittelevani?

Joten tilasin molemmille kuljetuksen tuonpuoleiseen. Kätevästi voi netissä tehdä semmoisen, ja sitten vain hakevat pois. Mitä nyt kannattaa muistaa tyhjentää autoissa mahdollisesti lojuvat sinne kuulumattomat mutta toisaalla merkitykselliset artefaktit. 

Ja semmoinen mutka tässä voi olla vielä, että tuon varhaisemman rekisteriotteessa saattaa olla myöskin exän nimi. Tämä pitänee tarkistaa. Tai kaipa ne sieltä soittelevat ja mainitsevat asiasta. Valtakirjaanko tässä vielä pitää puumerkki käydä hakemassa? Sen näkee.*

maanantaina, toukokuuta 11, 2015

Swaippausanalyysi jatkuu, nukahtelu onnahtelee

Tämä on kyllä kätevä kirjoitustapa sikäli, että normaalista näppäimistökirjoittamisesta puuttuu tämä samanlainen pelillisyys, tai leikkisyys. Sellainen uuden löytäminen on kymmensormikirjoittamisesta puuttunut pitkän aikaa, kun siinä ei enää juuri tarvitse itse kirjoittamisen prosessiin kiinnittää huomiota. Jää vain ajatus, joka pitäisi saada välittymään, ja kun ajatusta ei lopultakaan tunne alusta loppuun sitä aloittaessa, tuntee olevansa tyhjän päällä. 

Tässä swaippailumetodissa taas pitää jahdata ajatusta kirjain kerrallaan - tai oikeastaan hieman nopeammin, niin että ajatusta hieman pitää hidastaa, mutta niin että se ei käy työlääksi vaan pikemminkin meditatiiviseksi. Virtaavaksi kuin tuo sormen jälkeensä jättämä käärme.

Ja sekin, että aika ajoin pitää pysähtyä opettamaan näppäimistölle mitä sanaa haetaan, on oikeastaan sangen tervetullut syrjähdys (tiettyyn pisteeseen; ei minulla nyt niin laaja tahi anarkistinen sanasto ole, että koko ajan pitäisi muka olla opettamassa että kyllä tällainen sana vaan meikäläisessä universumissa existoi...).

Väärillä sanoilla "korjattu" ajatus ei pääse kelaamaan samoja uomia, mutta siltikin pitää yrittää pitää ajatus kasassa. Kyllä, tämä on omassa epätäydellisyydessään nimenomaan meditatiivista maailman hahmottamista, jossa väkisin joutuu vaihtamaan sisäisen ja ulkoisen spektion välillä, mundaanin ja selestiaalisen taistellessa huomiosta. Runollista suorastaan!

Jotenkin tätä ei malta koskaan lopettaa sen jälkeen kun on sormensa päästänyt vaeltelemaan. Jotain maagista, ritualistista tässä on. Rukouksenomaista kenties? Manauksen kaltaista? Voodoota? Manifestoidaan jotain, josta ei voi tietää mitä on syntymässä - eikös se liene melko lähellä luovuuden perimmäistä määritelmää?

Joten tässä on tosiaan se addiktoiva piirre, jonka takia näin (muutenkin aivan liian myöhään) nukkumaan mennessä ei kylläkään kannattaisi tablettiin juuri kajota; ei tule nukkumisesta mitään kun vain sukeltelee syvemmälle omaan neuronitarhaansa. Olin huomattavasti paljon väsyneempi kun aloitin tämän kirjoituksen, vailla mitään käsitystä siitä, mitä olin kirjoittamassa. Ei ollut mitään asiaa, mutta niin vain rivikaupalla tyhjästä kumpusi sanoja, uusia sekä vanhoja, toinen toisensa perään.

Pitäisi lopettaa. Univelka, nähkääs. Huomenna (so. tänään) hankitaan kyllä melatoniinia taas, ei tule mitään tämmöisestä semivalveesta.

keskiviikkona, toukokuuta 06, 2015

Kirjainten liuku

Jännä! Siis tämä, tuotaniin... iPadillä toimii tuollainen SwiftKey-näppäimistöohjelma, joka siis - paitsi ehdottelee sanoja - tarjoaa sellaisen moodin, jossa sormea liu'utellaan (virtuaali)näppäimistöllä, ja simsalabim, siinäpä on sana. Ja sitten vain seuraavaa luikuroimaan.

Noh. Meitsihän lämpenee toisinaan perin hitaasti uusille innovaatioille (täppärillekään en oikein meinannut keksiä mitään käyttöä, mutta kun halavalla sai... niin käytössähän tuo on jo ahkerammin kuin tietsikka), ja pinna katkeaa heti jos ei pääse välittömästi kärryille. Joten jokunen kuukausi sitten sain aikaiseksi näinkin paljon testausta:
Totaniin testataan nyt tätä swaippausta [mistähän minä tämän sanan sain päähäni..? Onko se käytössäoleva termi, vai vedinkö hihasta, mene tiedä.] vaikka eipä täsä nyt ainakaan sitä nimenomaista swaippausta näyttäis olevan ihan kauheesti käytössä ninku että vois totaniin tiäks simmottis vaan siirrellä sormea eessuntaas liu'utellen hä. Mut sanaehdotuksia näyttäis ilmaantuvan. Öh.
Semmoinen syväluotaus. Jonkin aikaa käyttelin noilla sanaehdotuksilla (vaikkakin meikäläinen sanasto pitää suurelta osin ihan itse kirjoittaa, kuten yltäkin nähdään...), ja sitten hukkasin koko swaipin. Eilen vasta hiffasin että miten sen saa takaisin käyttöön. Vai oliko tuo toissapäivänä? On niin monenlaista päivää olemassa... Enivei, tajunnanvirtaa swaippaillen jatkoin ma:
tai siis kun otin asioista selvää niin futaahan tää pienen kohdistuu [ohjelman ihan omat sanaehdotukset välillä soluttautuvat mukaan jos ei huomaa olla tarkkana...] modailun jälkeen. mut aika paljon kyl saa sit olla modailemassa tiäks että meikäläisen vokabulääri menee jakeluun. ja olisihan toi tietty kätsyä jos noi ekat lauseen sanat tosiaan ois isolla, mut siis sehän on just ihan modausjuttuja se. Noin, nyt muutin sen. 
Jaaha, mahtaisiko  tämä muuttaa koko kirjoittamisen konseptin? Että enää ei kirjoittaisikaan naputtamalla, vaan kerrassaan liu'utellen. Mutta mikäs siinä sitten on että tämä ei pilkun jälkeen tajua välilyöntiä pistää? ymmärrä nyt sitten... Ja kysymysmerkin jälkeen ei näemmä tullut taas isoa kirjainta, merkillistä. 
Vaan sekin on jännää, miten pitkään tässä liu'utellessa voi hortoilla, ja saada silti ihan oikean sanan aikaiseksi. Yhtäältä hirmuinen aika menee sanojen opettamiseen, varsinkin jos sattuu pidempiä sanoa [jii puuttuu jumpe tuosta sanasta, kyllä niin tarkkana pitää olla koko ajan] käyttämään. Mutta ehkä tämä artifisielli intelligenssi vähitellen oppii tavoille. En sitten kyllä yhtään tiedä onko tämä liu'uttelu yhtään nopeampaa kuin näppiksellä naputtelu. Ei ainakaan toistaiseksi. Välimatkat on huomattavan pitkiä yhdellä sormella kuljettavaksi, kun vertaa kymmenen sormen käyttöön. Toisaalta ehkä tämä oppii ennustamaan sanoja niin ettei tarvitse kuin vähän vihjata oikeaan suuntaan niin oikeat sanat vain tippuilevat kohdilleen? 
On tämä varmaankin jollain tapaa ajattelua muokkaava keksintö tämäkin? Eri tavalla alkaa hahmottaa maailmaa kun kirjoittaa ei metodilla? Tottahan kynällä ja koneella kirjoittaminen nekin hahmotuttavat maailman toisistaan eroavilla tavoilla.
Näin. Enemmänkin kirjoittelin kun vauhtiin pääsin, mutta katkaistaan tämä ajatusten Torniojoki tässä kohtaa tällä kertaa... 

lauantaina, toukokuuta 02, 2015

Tuottamuksettomuuksissammekaan

Tuottamuksellisuus on jännän ambivalentti sana. Kuten tuossa jokin aika sitten noottasin, oli sakkoa odotettavissa. Ja tuosta vein sitten skoudestatsuunille paperin, jolla vastustin rangaistuspäätöstä.

Konstaapeli siinä jo vastaanottaessa veikkasi bumerangia, ja sellaiseksihan pumaska osoittautui. Edelleenkin voisin vastustaa päätöstä, mutta toisaalta taidan olla donquijotena byroo-automaatin sisällä: vastaus näyttää siltä kuin omaa vastinettani ei olisi edes luettu - kirjattu kyllä, muttei luettu.

Ihan ”huvikseni” siis tsekkasin mitä aiheesta löytyy sanalla tuottamuksellisuus. No, löytyy sellaista, että liikennerikkomuksen kohdalla tuottamuksellisuudella ei ole merkitystä:
[…] joidenkin säännösten on katsottu tarkoittavan myös tuottamuksesta rankaisemista. Liikennerikkomus on tyypillinen esimerkki tästä: myös punaisia päin vahingossa ajamisesta saa sakkoja, vaikka pykälä sanoo vain "muuten kuin 98-102 §:ssä mainitulla tavalla rikkoo". Tavallaan tämä on järkevääkin, mutta monimutkaistaa säädösviidakon selailua huomattavasti.
Jos olet kameran tallentama, ei harkintaa juuri käytetä. Paitsi että kyllä käytetään. Olen kerran aikaisemmin laukaissut saman kameran saamatta siitä sakkorangaistusta. Tuolloin kyse oli ohitustilanteesta, mikä on varmaankin käynyt räpsystä ilmi: rekka takana, ja ohitus juuri kohdassa, jossa nopeusrajoitusta ei ole voinut huomata.

Tällä kertaa ongelma lienee siinä mahdollisuudessa, että epäilty kenties vain yrittää selittää itseään ulos rangaistuksesta. Väittämä siitä, että vastaantulija on häikäissyt strategisesti krusiaalilla hetkellä, on vain väite jota ei voi todistaa. Toisinaan olen kyllä vakaasti harkinnut kameran laittamista sekä eteen että taakse, juurikin tällaisia tilanteita varten.

Mutta toisaalta: lakihan ei ole sama kuin oikeus, kuten olemme monessa yhteydessä saaneet todeta...