maanantaina, syyskuuta 23, 2013

Fabulöösiä

Siinä heräilin kivasti kaikessa rauhassani. Raukeasti venytellen kahvikuppeineni istahdin juurikin tähän ja ajattelin vähän kahlailla blogeja. Niin eikös yläoikealle ilmaantunut kalenterimuistutus: hammaslääkäri. Aikaa 20 minuttia.

Että melko vauhdikkaasti sain sitten kahvini siemaista. Ja hampaat harjata. Vaatehtia itseni. Lopulta olin viisi minuuttia etuajassa. Hampuristi kaksi minuuttia. Sikäli ihan hyvä ajoitus, eikä tarvinnut etukäteen stressailla (niin kuin nyt olisi muka tapana)...

Mutta ei sitä nyt heti heräämisen jälkeen kaipaa juuri tuolle tuolille, jos tohtii sanoa. Ei mitään porailua ollut odotettavissa, vaan siltikään. Ihminen on vähän herkillä kuitenkin juuri höyhiksiltä kelluttuaan.

Vaan vielä vähän fabulöösimmäksi kääntyi sitten siinä tihkusateessa kotio taivaltaessa. Alkoi nimittäin tuntua flunssaiselta. Ihan vähän, orastavasti.

Tämähän ei sinällään maailmaa kaataisi, mutta kun olisi keikka lauantaina. Että laulaa pitäisi taas suht pontevasti. Näi'ikkäästi:

Minusta tuntuu että tämä on vähän psykosomaattista. Viikkoa ennen edellistä keikkaa menetin ääneni lähes täysin. Puhumisestakaan ei oikein mitään tullut. Ja sitä edellistä keikkaa taisi edeltää myös vastaava hommeli. Itse keikoille on tullut toivuttua kyllä. Mutta kun juurikin tässä bändissä tulee käytettyä ääntä melko rouheasti, niin instrumentin pitää olla terässä eikä vähän sinne päin...

Nyt tässä pitää miettiä että tarviiko jättää päivän punttitreenit väliin. Niin lievä on tämä tukkoisuus että ei haluaisi, vaan ehkä kuitenkin olisi syytä ihan vaan malttaa sluibata. Pah.

Ei kommentteja: