maanantai 29. huhtikuuta 2013

Retrospektiiviä

Kun sain vihdoin tämän tsuudioni äänentoiston jonkimoiseen kuntoon – viimeisenä palikkana vahvistin kirpparilta, vuosimalli jostain 80-luvun loppupuolelta, veikkaan – rupesin kuuntelemaan vanhoja tuotoksiani, että mitenkäs tuo soundipolitiikka oikeasti noissa on mennyt.

Taannoinhan revin hiuksia päästä kun satuin noita laidoissa olevia soittimia räpläämään, että ei kai tämä matsku näin pahalta kuulostanut… Eikähän se niin tehnytkään. Toki kenollaan ollaan milloin mihinkin taajuushäiveeseen (kun siis laitteiden kanssa on jumankauta saanut tapella), mutta suurimman ongelman tuotti viimeaikoina vanha vahvarini, joka tuhosi kuuntelukokemuksen täysin.

Vaan nyt satuin tuolta Mikseristä löytämään hirmuisen määrän – muistin poimuihin unohtunutta – sinne uppaamaani tavaraa, jonka jossain välissä juurikin soundillisista syistä siirtelin tuolta laitasoittimista poiesseen. Ja nyt takaisin.

Sieltä on nyt löydettävissä viiteen projektiin hajautettuja matskuja (takaisin laittamani arkaaisimmat kerrostumat löytyvät noista kahdesta alimmasta soittimesta) – vaikka niitä voisi jakaa kyllä useampiinkin sen mukaan millä laitteistolla milloinkin on tullut tehtyä. Vanhimmat tsibaleethan ovat niinkin kaukaa kuin 1994, jolloin muistelen hommanneeni ensimmäisen tietokoneeni. 

Tuotakin aiemmalta ajalta – hamalta kahekskeetluvulta – on olemassa matskua, mutta koskapa ne on tehty neliraiturilla, pääsen vasta lähitulevaisuudessa syventymään tavaraan tarkemmin. Vanhan raiturinhan sain ostettua jo jokunen vuosi sitten kirppikseltä (ties vaikka olisi juuri sama jolla aikanaan äänityksiä tein), vaan vasta nyt on olemassa kahdeksankanavainen äänikortti, jolla voin vedellä eroteltuina raidat koneelle.

Mutta tiedättekös. Olen ehkä ennenkin sanonut, mutta on kyllä hirveää se, että biisejä olisi aivan hillitön määrä, mutta kärsivällisyys ei riitä siihen, että tekisi ihan hinkkaamalla loppuun asti. Sitten kuuntelee, että juu-u, tuossakin on aivan mainio tuo judanssi mutta muuten pitäisi tehdä koko homma uusiksi jos haluaisi että muutkin sen hienouden kuulevat. No, toinen neljännesvuosisata vielä, niin eiköhän tuota ainakin yksi kipale liene jo semmoinen että voi sanoa että "Mitä, tämäkö on valmis nyt?"...

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Etäistä sähköä (tuodaan lähemmäs viuhtomaan)

Ah, etälukumittari. Muutoksen hyödyt näkyvät heti. Eivät välttämättä "hyötyinä" per se, mutta näkyvät.

Seuraava lasku on näemmä melkein kolminkertainen. Fortumin sivuilla ei laskuerittelyä löydy, joten en tiedä miksi (– ja tarkentaakseni: pankin sivulta en jaksa kyseistä erittelyä hakea, koska kyseessä ovat Dansken sivut; näinpähän vain föönin pankkipalvelusta että näin käy [ja sieltä ei tokikaan mitään erittelyjä saa silmillensä]).

Mutta hyvä asiahan tämän täytyy olla – ei kai valtioneuvosto muuten velvoittaisi vaihtamaan kaikkia mittareita etäluettaviksi?

No. Ei minulla etämittareita vastaan muuten mitään ole – reaaliseen kulutukseen perustuva laskutus tuuriveikkailun sijaan on hyvä asia – mutta minkä tähden asiakkaalle lyödään siitä aiheutuvat kulut kertaköntällä maksettavaksi?

Sähkö on aivan saatanan kallista jo muutenkin (ja yllättävän välttämätön menoerä, muuten), joten tässä on havaittavissa jälleen kiristyksen makua. Aivan sama syödäänkö taloudessa, kunhan sähköntoimittaja saa windfallinsa ja heti.

Tässä kohtaa täytyykin muistuttaa itseään

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Purkkien paluu

Kuten elävästi muistamme, katosivat tillitonnikalat hyllyistä mystisesti, ja pysyivät poissa. Vähitellen hyllyt alkoivat ammottaa muistakin tonnaripurkeista, ja näytti siltä että niitä ei koskaan enää ilmaannu takaisin.

Vaan sitten, hihhei, olivatkin tillitonnarit tulleet takaisin! Eipä vähä. 

No. Pari jutskaa.

Tarkennettakoon alkuun sillä, että puhuin tietystikin Äsh-markettien tonnareista, jotka ylväinä kantoivat teinivuosien suosikkibändin nimeä, siinä kuin moni muukin tuote. Olin nimittäin tullut siihen – mahdollisesti subjektiiviseen – päätelmään, että Khoo-marketin tonnareissa tapasi olla enemmän huiputuslisää. Vasinaista kalaa oli siis purkeissa vähemmän kuin mitä pakkaus antoi odottaa. Toisekseen se Khoo-kaupan huiputustillitonnari ei vain ollut yhtä hyvää kuin vakkariversio.

Noh. Sittenhän tuli tosiaan markkinoilla ilmi, että Thaimaassa rikottiin työllistämisetiikkaa railakkaasti hillittömien tuntien teettämisellä, paperien takavarikoimisella ja lapsityövoiman käytölla, käytännössä orjatyönä – joten hissuksiin jätettiin hyllyjä täyttämättä "toimitusvaikeuksien" takia. Ihan hys & hys.

Vaan nythän kaikki olisi ihan kunnossa? No. Ei. Heti purkkia avatessa tuli havaittua, että purkki on vajaa. Prk. Aina pitäisi muistaa tarkistaa kyljestä paljonko sitä matskua siinä sisällä on. Sitä ennen pitäisi saada päähänsä, että paljonko täydessä purkissa mahtaa olla. Jokatap, tämä oli vajaa.

On toki markkinoijien ikuinen jippo se, että kun päivitetään pakkauksen ulkonäköä, sen sisällöstä niistetään hiukan pois, jolloin katetta saadaan jälleen hilattua ylöspäin – mutta nyt kävi kuulkaa silleen, että tillitonnarit jäävät jatkossa hyllyyn.

Onni tässä onnettomuudessa on se, että tuossa toimituspaussin aikana hokasin tilliä olevan saatavilla ihan itsenänsäkin. Kyllä, on sitä! Tämän valaistumisen jälkeen olenkin lykkinyt irtotilliä lähestulkoon kaikkeen safkaan mitä on tullut tehtyä, nam. Ei varmaan kohta tule kyllästymispiste vastaan.

Mutta niin, pitäkää tonnarinne. Niin kuin toki hivuttaen muutenkin teette. Siellä varastoitte sivuun laittamaanne tonnikalaa pahan päivän varalle. No, se päivä tuli nyt; siellähän pupellatte keskenänne niitä ylijäämiä.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Aprilliriivaus

Taistelu jatkuu. Rupesin tuossa aprillipäivän kieppeillä kontribuoimaan omaa versiota With or without youn ja Every breath you taken ja Why can't this be loven ja Invisible touchin, ja mitä näitä nyt on, sekaan.

Että laitetaan semmoinen yksinkertainen kilkutus alle, nostellaan hiljakseen tunnevolyymia, vedellään väliosa meleko retmakasti, himmataan vähän, ja nostetaan sitten loppuun intensiteetti vielä tappiin.

Vaan laitteet. Pianon ja rummut sain vielä ihan ongelmitta sisään, vaan lauluja ei meinannut saada millään ilveellä, ja kitaroita kun sain vain viiden sekunnin pätkän sisään, ajattelin hengähtää vähän, ja pistää tähän saakka syntyneen matskun julkiseen kuunteluun.

Moni voisi kuvitella että ongelmat loppuivat tähän, vaan ehei! Kun sitten ajattelin että jotain pitäis varmaan vastaanottajalle myöskin visuaalista evästä laittaa, niin kun tämä oma pärstä nyt on tässä aina käsillä, videoin huulisynkkailua yhdellä otolla, ja sitten vähän kaikkeja efektejä. Helppoa!

Not. Jälleen oli lähes mahdotonta saada ääniraita sekaan, vaikka kyseessä onkin aivan idioottisimppeli operaatio. Jokusen päivän tuota pusattuani saatoin vihdoin upata vilimin tuubiin, ja sitten ruveta raportoimaan siitä tänne.

Vaan mitä teki MarsEdit, jolla tätä kirjoitan? Kaatui. Kaatoi koko koneen. 

No, eipä vähä, kyllähän nyt jo alkaa olla sen verran karaistunut mieli, että ei tunnu missään. Buuttaamme koneen. Käynnistämme ohjelman. Kaatuu systeemit.

Käynnistetään taas. Kone ei jaksa käynnistyä. Zenisti ajatellaan että nyt voisi olla hyvä hetki vetää vähän henkeä. Oikein silleen urakalla. Että juoksumatolle ynnä punttien pariin.

Tässä kohtaa muistuu mieleen, että kössikamppeet on muuten pari päivää lojuneet kassissa auton takapenkillä. No, eipä mitään, tyynesti haetaan… Ai niin, pitikö ne laittaa kuivumaan? No. Palataan tuohon kohta. Nyt nimittäin jännittää että saako tämän vielä postattua perille saakka.

Mutta juoksumatolla tuli tämän kauden pohjat, että sikäli hermot lepää. Ja siis pohjilla en nyt tarkoita pohjakosketusta, vaan reteintä suoritusta. Joka ei ole erityisen huikea, mutta kehitys, sehän se on tärkeintä.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Teknoraivo

Sähkölaitteet on perkeleen aprillipila. Allekirjoittaneella on omituinen viha-rakkaussuhde kaikenlaisten vempeleiden kanssa: jos se toimii sähköllä, se pitää hankkia – mutta jo oletuksena on se, että laite ei toimi, ainakaan kunnolla ja heti.

Eikä se kyllä useimmiten toimikaan. Joten useimmiten värkki kiehuttaa sisäisiä virtapiirejä jo pakkausta avattaessa. Harmillisesti myös ennakko-odotukset toimivat itseään toteuttavina ennusteina, ja tulee toisinaan tulkittua vempeleen kuttuiluna sellaisetkin asiat, jotka ovat vain omaa tumpelointia.

Vaan tietokoneet ne vasta veikeitä ovat! Niissä nimittäin diagnostiikka vaihtelee ennalta-arvaamattomalla viehkeydellä. Esimerkiksi eilen, ja toissapäivänä. Hirmu sattuvalla tavalla.

Rupesin nimittäin aprillipäivän aattona duunaamaan vaihteeksi uutta biisiä. Aina välillä tulee mieleen lähteä kartoittamaan, että mitenkä yksinkertaisista elementeistä saisi kasattua hillittömän hittipiisin, ja kilkuttelin kiippaireilla kuvion, jossa