perjantai 1. maaliskuuta 2013

Virtain pelastava katkeuma

Perjantai-illan hermoraaste alkoi tunti sitten näin:
Onhan tämä tietysti ihan idyllistä taas vaihteeksi. Että kynttilänvalossa voi jännittää että mahtaako sähköt palata ennen kuin akku loppuu.

Jännää oli sekin, että kun ensimmäisen kerran menivät, hajosivat talon kaikki loisteputkivalaisimet, ja surroundvahvistin. Melko valikoivasti siinä tuli piikkiä verkosta. Tai en tiedä tapahtuiko tämä ensimmäisellä vai toisella kerralla, ja mitä tämä kolmas sitten tuo tullessaan.

Mutta siitä ihan mukavaa, että mokkulalla voi mennä fortumin sivulle, ja tällä kertaa näkee että kartalla ollaan. Että juurikin tällä seudulla on löydetty viisikin vikakohdetta. Ja missään muualla koko maassa ei ainuttakaan. Ihan kuin olisi jotenkin syrjäytynyt kaiken muun yhteiskunnan ulkopuolelle.

Huh, vähänkö säikähdin kun päivittyi tuo kartta, että nyt varmasti kertoo kaikkien vikojen korjatun. Että hajosi vain koko talon sähköt siinä sitten – kivasti vähän meni oikariin koko mesta.

Mutta ei, kertoi vain kaiken jatkuvan muillakin naapurustossa yhtä keskiaikaisena. Gutenbergina tässä näpytellään kaikki. Vaan kohta tulisi iltauutiset! Ei todella tiedä maailmanmenosta mitään jos ei näe niitä.

Joskus kun vihdoin vuosien päästä tajuaa että ei ne jumankauta tule ne sähköt, että täytyy vissiin käynnistää auto ja hurauttaa kylille, niin huomaakin että yhtäkkiä on yhteiskunta raiteiltaan. Kertovat, että juu, ottivat sen homoaviolain käsittelyyn, ja siit'edes on anarkia vallinnut suomenmaassa.

"Juu," kertovat että "on meillä nykyään kuningas ja sukkahousupakko. Olet sinä onnekas kun olit siellä sähkökatkoksen katveessa – niin meni jumalattomaksi tämä gomorra". Siinä siunailevat, että huhhuh, maan ainoa hetero taidat olla nyt.
Sitten tulivat sähköt, ja tuudittauduin katsomaan niitä uutisia, kun sähköt katkesivat neljännen kerran. Jaa-a, saas nähdä millaiseen maailmaan täältä mahdankaan sitten joskus tulevaisuudessa kömpiä – läppärin akkukin veikkaa enää tunnin kestoa...

Ei kommentteja: