sunnuntaina, maaliskuuta 10, 2013

93/100 Pitchausmeemilöintiä, populisointia & dokailua

Moni on kelkka kääntynyt, sanoi valtiovarainministeri, ja minä läimin itseäni poskelle, että en minä taida nukkua. Että ihan tosiaan hän siinä puhuu kuin olisi aina yrittänyt sanoa että ei kyllä kannata leikata, hei, että ihan menee nyt väärin jos leikataan, että näin valtiovarainministerinä en missään nimessä ehdota minkäänlaisia leikkauksia mihinkään, että eihän se kuulkaa toimi semmoinen, ja minullapa ei ole kyllä kelkka kääntynyt yhtään, eikä takki.

Olisi tietysti kiva jos puhe olisi jotain muutakin kuin poseerausta, mutta eihän se koskaan ole. Mahtoiko jossain välissä puhua "nuorisotakuusta", joka sanana ei tarkoita mitään, eikä käytännössäkään. Kun sanan ovat ottaneet käyttöön ne, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista on elämä kun mistään ei ole mitään takeita – ja varsinkaan niihin, jotka vakuuttelevat takuita, ei voi luottaa ikinä. Tai voi, mutta pettyy.

Samoin kuin kokkarit ovat vallanneet käyttöön sanan "toivo" – vaikka juuri heidän heimonsa on kauimpana sellaisesta käsitteestä kuin toivottomuus. Helppo ja iisi on ottaa käyttöön sana jonka kokonaismerkityksestä ei käsitä mitään.

”Tänään kansakunta tarvitsee sovun, ei riidan rakentajia”, syväluotaili valtiovarainministeri, ja tuossahan on vinha perä. Näihin asti on tarvittu ennenkaikkea riidankylväjiä, vaan täst'edes tilanne on muuttunut, ihan puun takaa.

...Olisi muuten Kataisella ja Stubbilla ollut aivan järjettömän hyvä läpän paikka siellä luokkaretkellään arabimaailmassa. Kun nimittäin joku kekkasi naisministereille hommauttaa tuommoiset huivit, etteivät vain loukkaa orientin uroita, niin K&S olisivat voineet heittää burkhat päälle ja hihitellä, että "Arvatkaa kumpi on kumpi!"

Siinä olisi koko herrakerho tyrskinyt ROFL, minkä jälkeen olisivat voineet vakavoitua että "Niin, nythän on tämä naisten päivä, ja ajateltiin muistuttaa että nainenkin on ihminen, tälleen ihan gägityyppisesti…" Siinä varmaan isännät olisivat hihittelynsä lomassa saattaneet todeta, että "Pojat on poikia, tihihih – mutta kyllähän tää kieltämättä lievästi diskriminoivaa saattaa toki olla tää meidän nyrkin-hellan-välys. Mutta totanoin, eivät nuo teidän kostyymit kovasti meidän kuteista eroa. Ei oltais edes huomattu että vitsiä leivotte jos ette ois sanoneet."

...Reteesti hain eilen mäyriksen kaupasta, että nytpä vejetään semmoset kalsarikännit että herätään aamulla jostain puskan juurelta että hitto, poltinkohan minä talon ku en muista.

Kolome kalijaa irvistellen sain alas asti. Lähes litra! …Vähän on nyt terä kadoksissa tästä touhusta. Ei ihan kultaisten vuosien vireessä, ei. Jostain syystä en siltikään ole kauhean katkera. Sitäpaitsi tällä menolla voi vedellä vielä kolme iltaa, jos ihan täysillä yrittää. Huoh. En jaksa kyllä.

...Vain olipa hyvä etten ainakaan tuonne Salppurin kisoihin lähtenyt. Ihan kalikkana siellä saisi seisoksia, varpaat olisivat jo pudonneet kenkäin pohjille ja holotna muutenkin. Aika paljon sitä makkaraa saisi popsia että lämpimänä pysyisi. Eivätkä kuitenkaan osaisi rillata niitä niin, että olisivat kauttaaltaan mustia, niin kuin tietysti pitäisi olla. Eihän se ole kypsääkään jos kuori on samanväristä kuin keskusta: raakaa makkaraa semmoinen! Epäterveellistä, kun ei ole toksiineja kärtsätty poies.

...Olenko minä nyt viikon vedellyt putkeen näitä tuhat sanaa päivässä -kirjoituksia? Kyllä välillä tekee tiukkaa, tiedättekö? Ettekö tiedä? Kyllä tekee. Toisinaan sitten taas ei. Jännää, että noin. Missä viuhtovat ihmisen biorytmit milloinkin, ja miksi niin?

Kappas, kaikki kolme käyrää olivat juuri tömähtämässä pohjille siinä kohtaa kun tämän urakan aloitin. Selittää kaiken. Ei ollut älyä, ei voimaa, ei tunnetta: ihanneolosuhteet satapäiväisen kirjoitusurakan aloittamiselle; siinähän ei pääse kuin ylöspäin. Kunhan ensin käy siellä ihan, ihan pohjalla. Se on semmoinen ponnistusalusta.

Mutta millä minä nyt tämän päivän slotin täytän? Uuh, ei ole mitään asiaa. Ei mit… Ei kun hetkinen. Eilisen cinematograafisista pohdinnoista jäi kytemään ajatus, joka voisi olla vaikka meemi peräti: jos olisit elokuvan päähenkilö, ja lopputekstit lähtisivät rullaamaan juuri nyt, mikä olisi elokuvan tarina? Mikä olisi leffan nimi? Pääväittämä? Pitch?

Sitten minä jäin taas miettimään, että mahdanko muistaa oikein, että pitch on yhtä kuin… siis, öh, tota, leffan idea tungettuna yhteen, enintään kahteen lauseeseen – ninq vaikka "Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi". Pääväittämähän on paljon vähemmän raflaava, se vain kertoo simppelöitynä mistä leffassa on kyse, ninq vaikka: "Kun auto on rikki, mies korjaa sen itse" – siinä siis tiivistyy päähenkilön maailmankuva ja tarinan keskeinen ongelmakohta.

Mutta tuota pitchiä en nyt saa googlattua fiksusti, että oliko sillä oikeasti joku toinen nimi – ettei mitään "pitchiä" ole olemassakaan. Alaotsikko? Catch phrase? Juonitiivistelmän kompressaatio?

Mutta tämä tehtävä on aivan hilvatun hankala! Jos olisin siis oman elokuvani protagonisti, mistä tässä leffassa olisi kyse? Kuka tai mikä olisi antagonisti? Mistä lähdetään liikkeelle, mitä haasteita kohdataan, missä oli point of no return – ja mitä on saavutettu, jotta voidaan lopettaa leffa juuri siihen, että viimeisessä kuvassa istun tässä?

Tämä vaikuttaa ihan sellaiselta tehtävältä, jota ei edes kannata yrittää ratkaista yhdeltä istumalta. Yön yli pitää nukkua, ja niukin naukin ollaan keskipäivä ohitettu. Hmph. Noin äkkiseltään olisi kiva jos oman leffani pitchi olisi "Todellisuus? Määritä todellisuus." mutta ei tuo kovin paljon ehkä itse tarinasta kertoisi, vai kertoisiko? Juuri tämän takia mainosväki on aina erikseen, ja tarinankertojat erillään kohteistaan. Vaan haasteitahan pitää olla, eiks jeh?

No? Vaihdanko minä tässä kohtaa puheenaihetta sitten, vai heitänkö palloja ilmaan? Monihan miettii oikeastaan ihan samaa siinä kohtaa kun aloittaa blogin. Mikä nimeksi? Mikä kertoo olennaisen sisällöstä? Miksi aloitan kirjoitamisen tässä kohtaa, mikä toi minut siihen, että aloitin blogaamisen? Mikä on meikäläisen motto?

Käyttämättöminä edelleen ovat nämä: "Todellisuusvakooja", "Universomo", "Mielensoittaja"… ja mitä noita nyt olikaan sitten. Kyllä ne vielä käyttöön tulevat joskus.

Jännä aukko oli sivistyksessä eräälläkin suomentajalla. Kun nimittäin yhdessä sarjassa toinen päähenkilöistä yritti itsaria, ja rukoili siinä tämän litanian: levollelaskenluojaniarmiasolesuojanijossijaltainennousisitaivaaseenotatykösiaamen, niin eikös suomentaja runoillut ihan oman versionsa siitä englanninkielisestä versiosta jota en nyt muista. Tuon suomenkielisen muistan siksi että kakarana latelin sen aika vauhdikkaasti silkasta velvollisuudesta.

HBOlla juu rupesin katsomaan tuollaista sarjaa, jonka nimi taitaa olla Gravity, jossa jokunen itsemurhaa yrittänyt kohtaa terapiaryhmässä. En tiä onko tuossa ensimmäisen jakson jälkeen jotain katsomista vaiko eikö. Lievästi liippaa jostain campin suunnalta välillä, ja oli vähän vaikea päättää johtuuko moinen taidon puutteesta vai onko se tahallista.

Hassua oli ainakin, tai ensin jokseenkin ärsyttävää, kun pääpari oli siinä ensimmäisen kohtaamisensa jälkeen kävelemässä poiesseen sieltä kerhotiloista, ja itse katsojana ajatteli, että no kohta noi sit varmaan nus… niin sitten ne oli sitä jo tekemässä siinä kujalla. Mikä sitä hassua: se, että aktissa meni ehkä viisi sekuntia kaikkiaan (itselläni menee parhaimmillaan kymmenenkin, jos esileikki lasketaan…). Vaikea nähdä missä määrin koomisuus on tarkoituksellista, ja missä määrin tahatonta vainen, kun simmottis draamalta kuitenkin päällisin puolin näyttää tuo.

Ei kommentteja: