tiistaina, maaliskuuta 12, 2013

91/100 Parkkitweakkausta, susien sähköpaimenia, veristä hiihtoa...

Jossain välissä hommasin fööniin Parkkinappi-nimisen sovelluksen helpottamaan sitä, että parkkirahaa ei nykyisenä korttien aikana mukana juuri kulje. Ohjelma sattui selvästikin markkinarakoon, koskapa se sittemmin myytiin ulkomaille. Nykyään käytössä on siis ParkMan.

Uusi sovellus on kätevästi downgreidattu niin, ettei se jostain syystä tunnu käsittävän kadunvarsipaikoituksen päättyvän kuudelta. Oho! Tämän täytyy olla vahinko. Ei kusetusta lain. Miten softa mitenkään voisi tietää tätä, vaikka edellinen versio sen tiesi?

No, ei tuo oikeasti ylimääräistä rahaa näyttäisi vievän – antaapahan vain sellaisen kuvan, ja sopivasti freezannut ohjelma piti kivasti jännityksessä pitkälle seuraavaan päivään. Mittari tikitti sen oletusarvoiset neljä tuntia täyteen, mutta veloittaa kuitenkin vain siitä oikeasti maksullisesta ajasta. Mutta miksei se voisi lopettaa sitä tikitystä kuudelta, niinkuin se aiempi versio, ettei asiakkaan tarvitsisi erikseen räknäillä pissitäänkö tässä nyt linssiin vaiko eikö?

Ja kuka on keksinyt sen neljän tunnin oletuksen? Mitä tapahtuu kun viides tunti lähtee käyntiin ja olet kahden kilometrin päässä autosta? Miksei voisi mennä niin kuin aiemmassa versiossa, että parkkiin laittaessa tiks päälle mittari, joka tikittää siihen saakka että se otetaan pois päältä, tai siihen että maksullisuus päättyy.

Itse asiassa aiemmassakin versiossa puuttui – kai – mahdollisuus antaa parkkeerauksen jatkua seuraavana päivänä, mikä sekin oli kyllä dorkaa. Että tämän hifismin aikanakin täytyisi sitten aamukahdeksalta tallustella autolle laittamaan uudestaan mittari päälle jos olet vaikka ex tempore jäänyt viihteelle. Ja sitten neljän tunnin päästä uudestaan. Reiluu.

Voi tietysti olla että tuohon on joku säätö olemassa, mutta en siinä parkkiin laittaessa useinkaan jouda jäädä ihmettelemään kovin pitkäksi aikaa että mites tämä värkki nyt, mikäs tämän perimmäinen logiikka onkaan. Että tarkastellaanpa nyt oikein hartaudella että mihin filosofiaan nojaa tämä käyttöjärjestelmä tässä.

...Sitten jotain ihan muuta. En tiedä tilannetta, mutta voisiko olla, että susien kaatoa vastustavat ihmiset eivät asu alueella jolla susia liikkuu? Kaatoja taas kannattavat ne, jotka joutuvat oikeasti kyseisten eläinten kanssa jakamaan reviirinsä? Voisin kuvitella.

Vaikka sudet eivät olekaan tappaneet ketään aikoihin, ei varmaankaan ole kauhean kiva elää sen mahdollisuuden kanssa, että koska tahansa vastaan saattaa peto tallustella? Mikä on kaatojen vastustajien resepti? "Kovuutta luihin, joskus kandee mennä epämukavuusalueelle"? Vai elektroniset karkoitteet? Jänisräikkä? Makupaloja taskuun? Pippurisumutetta? Mikä on ratkaisuehdotus? Vai onko kyse tyylipuhtaasta moralisoinnista, jossa todellisuus on alisteinen ideologisille painotuksille?

Mää tiärän: kustannetaan jokaiselle riskialueella liikkuvalle sähköruoska! Onhan semmoisia? No, ehkä etälamautin ajaisi saman asian, mutta semmoinen vaatii liikaa tarkkuutta siinä vaiheessa kun huomaa että sus on hyppäämässä kohti kurkkua. Sähköruoskalla voi vain viuhtoa paniikissa ympäriinsä (vähän saattaa itseäänkin siinä tainnutella, mutta eipähän satu kun valtimoita raadellaan), ja osumain mahdollisuus on parempi kuin täsmäosumia vaativalla lamauttimella.

Niin tuntisivat alueella asuvat ihmiset itsensä indianajonesiksi mallia 2.0 ja reteinä huoltamon baareissa vertailisivat malleja. Kylän raittia leveästi pasteerailisivat ja läväyttelisivät tutuille tervehdyksiä, että *fätäm* moro, onko susia näkyny! Tuosta saisi äkkiä turistivetonaulankin kuulkaas. Come see the Villi Jänkhä and those nutty whipping finns! 

"Jees, tis vos ön eintsent vay ov difendin as päk ät ti airon eitsees," kertoisi fluenttinen turistiopas joulupukin pajalla: "Vii tsast vipt övei tous biists laik aisbeörs and veervolvs. And mamöts. Vit tis ilektrifaid vip, nau ounli ö handröd änd naintifaiv juurous. Plas täkses. Änd hiers tö mätsik suup tät kept as strong: pinaattikeitto. Nam."

…En ihan kokonaan nähnyt eilen tuota dopingdokkaria, Sinivalkoinen valheko sen nimi on, mutta kaikesta päätellen puhtailla arvoilla hiihtämistä ei todella ole olemassakaan. Tämä on varmaan kaikille hirmu yllätys ja shokki. Ensin (tai mitä nyt sitten onkaan "alkuun" tehty; näkemättä jäi dokkarista sekä alku että loppu) on veritankkailtu, sitten erytropoietoitu, ja mitä nyt sitten mahtaakaan olla tällä haavaa menossa. Ei sinne huipulle luomulla päästä. Parhaita on ne, jotka eivät jää kiinni verisistä salaisuuksistaan. Katsotaan, että onpa tuo ylivoimainen; varmasti on reenannut tosi kovaa. Niin kuin onkin, mutta toisaalta elimistökin sen sallii kun buusterit jylläävät.

…Ai niin, eilinen sähkökatkos. Olihan mua informoitu – iltapäivällä postilaatikosta löytyi nootti. Mutta kun katkos oli keskipäivällä, ja postit tulevat iltapäivällä – mitä ennen ei siis ole mitään asiaa laatikolle – on aika muodollista pudottaa sähköjä katkomaan mennessä lappu "etukäteisvaroituksena". 

No, maailma ei kaatunut. Mutta läheltä piti. Ois voinut kaatua. Siinä olis kyllä mennyt päivä pilalle.

…Sosnovyi borista ollaan huolissaan. Ihan turhaan, sanoo STUK, johon näissä asioissa onkin luottamista. Seuraavat satatuhatta vuotta ollaan ihan turvassa kun vain lakaistaan ongelmat kalliomaton alle.

Aatelkaas: jos Onkalo olisi kaivettu parikymmentä tuhatta vuotta sitten, olisi välissä ollut jääkausi levittänyt kaiken ydinjätteen ympäriinsä, eikä täällä asuisi ketään koska koko itämeren seutu olisi asumiskelvotonta. Tai mutantteja olisimme kenties? Mutta mitäs noista. Ihan on kaikki jees, kato.

Aha! Narahdinko juuri moralisoinnista? Itse parjaan kaikkia, ja sitten olemattomien uhkien takia haluan jotain viherpiiperrysenergiaa? Aha! Nyt jäi jätkä nalkkiin. No, ensinnäkin ydinvoimaa puolustellaan vihreillä arvoilla, joten en ihan samaa kantaa jaa – varsinkin kun joku biopolttoainekin aiheuttaa enemmän saasteita kuin vähentää. Ja vielä kun koko Euroopan talous on kuristettu juurikin ilmastopakotteilla, jotka eivät siis perustu todellisuuteen… Ei, en voi sanoa kannattavani "vihreitä" arvoja. 

Saasteettomuus on hyvä tavoite, kuten olen usiasti tullut maininneeksi, mutta ei sen eteen mitä tahansa paniikkiliikkeitä ole syytä tehdä, eikä myöskään tooo.ooodella kauaskantoisia laiminlyöntejä.

Mutta vanhana nihilistinä päädyn lopulta toteamaan, että virheitä tehdään, ja niistä tullaan maksamaan. Aika profeetallista, eikös? Ehkä pääsemme koirat veräjistä, mutta aikamoisella riskillä liikutaan. Eikä siinä mitään: que sera, sera. Vähän voin kuitenkin rotestoira. 

…Mutta sitten akuuttiin päivänpolitiikkaan: Van Halenin poijaat näköjään lähtevät Euroopan rundille. Jos tarvitsevat lämppäriksi jonkun bändin joka rokkaa pääesiintyjälle jauhot kurkkuun, voin suostua pestiin. Sen verran kauan noilta varmaan kestää raijata luunsa susirajalle, että ehditään reenata setti kuntoon. Voisin opetella myös Big Bad Billin klarinettisoolon, ja käydä sen tempaisemassa heidän settinsä aikana. Se on sovittu, näin edetään! Aika reilua, että näinkin (toistaiseksi) tuntemattomalle tekijälle suodaan tällainen mahdollisuus.

Mistä tulikin mieleen, että eilen kuuntelin pitkästä aikaa omia vanhoja englanninkielisempiä tuotoksia. Huhhei. Soundit ovat aivan karmeat. Siis aivan hirveää kuraa. Biiseissä ei valittamista, mutta kun niitä ei kuule kaiken vaihevirheisen mössön seasta. Jokohan noista saisi vihdoin tehtyä sellaiset raikkaan kuuloiset versiot joita pystyisi kuuntelemaan ja? Mikserin kommenteistakin on jokseenkin selvästi luettavissa, että jos pystyisi kuuntelemaan, olisi matsku varsin mellevää. Tuossa jos missä on melkoinen paradoksi.

Ei minulla nytkään ole kyllä monitorointitilanne ollenkaan optimaalinen. Vahvistin on niin ikiaikainen, että volumehanikan pitää olla juuri oikeassa asennossa jotta jottain kuulee, muutakin kuin rutinaa. Ei ihan paras lähtötilanne siinä kyllä.

7 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Olin aikoinaan kesätöissä Koljonvirran sairaalassa (silloinen B-mielisairaala), jossa ilmeisesti noita veritankkauksia tehtiin. Niin ainakin juoruttiin. Nyt Suomi ei enää pärjää. Nyt pitäisi huutaa: hyvä Suomi!

kasbach kirjoitti...

Olet ollut siis melkein aitiopaikalla? Siellä on kyllä suljettujen ovien takana ollut varmaan melkoiset spektaakkelit...

Mistähän muuten tulee sana "b-mielisairaala"? En ihan lonkalta nyt keksi.
Onko a-mielisairaalassa paremman väen sanatorio, ja c-mielisairaalassa sitten ihan rupusakki (siinä konehuoneen vieressä)?

Heidi kirjoitti...

Olen MELKEIN ollut aitiopaikalla. B-mielisairaalat taisivat olla kroonikoille tarkoitettuja säilytyspaikkoja. Juuri silloin oltiin näitä paikkoja lopettamassa ja potilaille opetettiin miten käydään kaupassa, siivotaan ja laitetaan ruokaa. Heitä varten vuokrattiin tukiasuntoja.

kasbach kirjoitti...

Niin, että akuutikot olivat omilla mestoillaan ja kroonikot toisilla; no nymmä kässään...

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys,

Kiitos ajatuksistasi, blogikirjoituksesi ovat varsin kiinnostavia!

Olen ParkkiNappi/ParkMan-sovelluksen perustajajäsen ja huomasin että on olemassa pieniä väärinkäsityksiä. Se johtunee pääosin meidän kommunikoinnistamme, joka on ollut joskus puutteellinen.

ParkkiNapin ja nykyisen ParkManin omistaa suomalainen yhtiö, Neligrate Oy. Yhtiö on täysin suomalainen ja sovellusta ei ole myyty ulkomaille. Nimi vain vaihdettiin koska nimi "ParkkiNappi" ei oikein toimi ulkomailla.

ParkManin tehtävä on veloittaa aina mahdollisimman vähän rahaa autoilijalta. Uuden ParkMan-sovelluksen avulla autoilija voi jättää pysäköinnin päälle vaikka viikoksi, jolloin ParkMan veloittaa vain maksullisesta ajasta. Kehitämme tietenkin koko ajan palvelua paremmaksi ja paljon mielenkiintoisia juttuja on tulossa!

Kiitos kirjoituksestasi ja hyvää kevään jatkoa!

Matias Lindroos
Neligrate Oy / ParkMan

kasbach kirjoitti...

Helou, Matias, ja kiitoksia. Tosiaan kuvittelin firman myydyn ulkomaille, mutta taipumus hyppiä johtopäätöksiin onkin allekirjoittaneen spesiaalitaito... Ja onnittelut hermojenhallinnasta palautteenikäsittelyssä – huomaan suht kärkevästi kirjoittaneeni asiasta, mutta onnistut kiitettävän kylmäpäisesti ottamaan asiat asioina henkilökohtaisen loukkaantumisen sijaan.

Uudistuksen jälkeen softaan on ilmaantunut pari fibaa, joita ei aiemmassa versiossa ollut, mutta kun muutokset ovat yhä omissa käsissä, pääsette varmaan hetikohta takaisin siihen juohevuuteen jota ParkkiNappi edusti.

Maallikon ehdotuksia: softa voisi lakata paikantamasta puhelinta siinä kohtaa kun auto on laitettu parkkiin; eihän se biili siitä mihinkään enää liiku, ja juuri tuo paikannus on näyttänyt jumittavan siinä kohtaa kun parkkia on päättämässä. Toisinaan pitää buutata ohjelma nähdäkseen missä mennään. (Joku saattaisi tietysti keksiä jonkin protestointiperusteen tällaiselle uudistukselle, mutta itselle ei heti tule mieleen...)

Ja se kuitti vielä ainakin edellisessä lauantaipysäköinnissä antoi vaikutelman, että veloitus jatkuisi yli kello 15... Paitsi että kyseisellä alueella oli tiettävästi nostettu parkkeerauksen hintaa, ja mahdollista tietysti että maksullista aikaakin on venytetty, jolloin tämä(kin) naputus menee nyt väärään osoitteeseen. En tiedä, en tarkistanut.

Mutta vielä pari jutskaa: sitä pysäköintihistoriaa ei kannattaisi markkinointimielessä piilottaa promotoinnin taakse. Olen kerran joutunut parkkivalvonnalle todistamaan maksaneeni parkista, mikä oli huomattavan helppoa kun sain ensin itselleni tarkistettua tilanteen. Se, että nyt joutuisin erikseen promotoimaan tuotetta tarkistaakseni, toimii tarkoitustaan vastaan...

Ja jatkoa ajatellen: jos vastaava softapäivitys jossain välissä tulee – eli vaihto ihan uuteen kilkkeeseen – se kannattaa tehdä mahdollisimman helpoksi. Nyt jouduin erikseen metsästämään käyttäjätunnukset jostain, kun normaalisti ohjelma muistaa ne puolestani (ja tunnuksia vaativia palveluja on nykyään kymmeniä). Kaikkein kätevintähän olisi ollut – noin asiakkaan kannalta – jos ohjelma olisi päivittynyt Napista Maniksi ihan issesseen, ilman erillistä asentelua...

Kaikesta huolimatta: parkkeeraus on kuin onkin helpottunut huomattavasti ParkkiNapin käyttöönoton jälkeen (muistaakseni olen myös vähän suopeammin aiheesta kirjoittanut), joten kiitoksia tuosta – ja asiakaspalautteen haravoinnista myös.

Anonyymi kirjoitti...

Jess:)

Todella hienoja ajatuksia! Laitamme korvan taakse. Meidän tehtävähän on nimenomaan palvella sinua - käyttäjää.

Tulet todennäköisesti huomaamaan pieniä muutoksia aika usein sillä pyrimme todella aktiivisesti koko ajan päivittämään ja parantamaan palvelua.

Jos haluat nopeasti vastauksia kannattaa olla yhteydessä meihin suoraan - vastaamme aina saman päivän aikana.

Ystävällisesti,
Matias
ParkMan / Neligrate