sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

86/100 Vakkuumijournalismin joustinlaulu

Ei helevetti, nytpä tekkee meinnaan tiukkaa ko eijjoo nimittäin mittään asijan tynkkääkkään mielesä. Niin taittaa olla tuhhoon tuomittu tämä yritys, joustinlaulu menneillään katoppakö alakaa ottaa aivoon tämmöne pakkotahtine… Jaa, nythämminä keksinki: alan kirjottaa yhtys sanat eriksensä; siinähä tuplaanttuu sanojen määrä! Eipä kätevä, heti helepottaa kummasti eikä yhttää puristele vantteet päätä.

Ja sitte ko vielä muka murretta koittaa väänttää, en kkait minä ossaa mittää pohjos pohojan maan murretta vaikka muka sielä oon syntynä. Väkisin tulloo siihe mukkaan kaikemmaaliman savonvänkäystä (emminä jaksa enemppää nuita yhyssanoja runnella, menkköö yhttee) ja karjallaa mitä kaikkia. Minä ehtiny ku puol vuotta siellä asua himputti, opettele siinä sitten eksakti murre ku ei ossaa vielä muutenkkaa kovin juohevasti porista. Häjintuskin oppinu kääntymmää vattalleen niin heti pitäs muka osata tuommosia nyvansseja erotella, ei kuulkkaa tämä peli ei nyt vetele.

Niettä mutta mitäpä sitä alakas muka jutujjuurta ko ei ou kyllä niimminkään moista tiäkkönä mielen päällä täsä justiisa että. Politiikkaa, eikö sitä sitä ylleensä aleta jauhaa ku ei muuta oo sanottavvaa?  On ne herrat, perkele. Niin juonivat meitin tuunarien päitten menoksi. Hyi, sanomminä. Ettäs kehttaavat. Minä teille harmmaat työvoimat näytän. Juu, virka-avuksi sitä on tavattu kuhtua, hehehe.

Juu, näihän se on nähtävä. Vain taittaa tosijjaan käyvä kohta sillä tavalla kalapaten että eihän tästä tuhannen sanan tavotteesta tuu kyllä niin mittää. Hulluusko se iski siinä puolentoista viikkua sitte ku piti muka ruveta tojistelemmaa jollekulle jotaki, että meikäläinenpä sitä tekkee vaikka tikusta tuhannen pienempää tikkua, että annappa puukko niin minä näytän. Ei kuule, vähämielistä hölinäähän semmosesta seurraa, ei täyspäistä viksua viisastelua.

Se on kato eri miehet ku jakssaa tutaniin supstanssia tuottaa, ei tuommoset puliveivarit mikä sinäki luulet muka olevas, saamaton sutki, saamari. Nii on lähetty soitellen sottaan, ja sehän tiettää miten siinä käypi. Häntä koipien välissä maitojunalla äitin helemoihin sieltä luikittaan, raukkaparka. Luuseri! Kyllä sen niin tiesi ettei sinusta tuohonkkaa oo. Ninku ei o tähän mennessä vielä semmosta löytynä johon ois. Varsinainen tyhyjäntoimittaja.

Eläkä perkele virnuile siinä, minä olen kuullu sinun vitsailevan että "vakkuumijournalistihan sitä meikäläinen," vain kuuleppa ku ei naurata kettää! Vähämielistä höpinää ja suunpieksäntää tuommonen.

Nyt painut kuule kellarriin häpiämmään siitä. Niin, kyllä minä tiiän ettet oo saatana sitä kellarias käyny ikinä ees vilikasemassakkaa ku ehtii joka kesä kasvaa ohdaketta ja koiranputkia evusta täytteen nii ettei ovelle asti pääse, puhumattakkaa että talavella ees kattosit siinä kolanvarressa sinne päinkkää. Kyllä pittää olla joutava otus koko mies!

No, ei tämä varsin mittään petturuutta ole: heti alussa sannoin että ei jumalauta kukkaan jaksa tämmöstä. Lukia eli kirjottaa. Oikiassa olin. En tosiaan vielä melekeen kuuttasattaa sannaa ala pusertammaa jostaki ihan tyhyjästä, minä mikkään vähämielinen ole. Tai sitten pikemminki olen, niin vähämielinen ettei jaksa yhtä pikku sittoumusta pittää. Vain pijinhämminä! Heti sannoin etten varmasti sattaa päivvää jaksa jatkkaa. Niettä pijinhämminä luppaukseni. Siitäs saatta juuttaat. Pittää kuunnella tarkkaan nii ymmärttää oikkein. Eikä väärin ninku mikäki pölijä.

Pitäskö tuota painua pehkuihin? Itkis ittesä unneen. Rukkoilis että herra sepaot lyöppä vaikka salamalla päähän ettei hävettäs niin pahasti. Että anna tulla, mieles tekkee kumminki. Ja ilikiäki oot; huonot keenit annot. Mikäpäs se ois hyvillä keeneillä kirjotella että rutina vain kävis, vai ei näillä meikäläiset sekundakeeneillä kyllä synny ku turhhaa riuhtomista.

Sitähän vois ruveta pitämmää rehellisesti semmosta "näinpä jätät kaiken alottamasi kesken" -plokia. Vinkkejä siinä vois jaella että näinpä voit alottaa sitä ja tätä, ja näin se vuorenvarmasti jää kesken. Niihän sitä sanottaa että tärkeintä on alottamine. Vai lähtökö se oli? Vai liike? Kaikki purjehtiminen on turhaa, niin ainakin sanotaan, ja hyvästä syystä: helevettiäkö sitä pittää mennä lillummaa johonki autereelle. Ei ou mittää järkiä semmosesa.

Nyt oltas kyllä kätevästi jo yli puolen välin, ja iliman ainuttakkaa ajatusta. Vai ei jumankauta jaksa kyllä loppuun asti tätä remellystä. Varttia yli kymmenen kello, että sikäli kerkijjäis kyllä ku pitkälti toista tuntia aikkaa, vaan ei hyvänen päivää, minkä tähen pittää ihtiä kiusata? Eikö nyt voi vain viskata pyyhettä kehhään, hanskat naullaa ja lusikan nurkkaan. Vai mitenkä se meni? Pensselit santtaan.

Huomena pääsis kyllä, tai no kohtapuolliin, tutkimmaa niitä verotustilastoja joita jokunen päivä sitten mannailin että eihän tällä mäkillä mittää saa. Niin ku saa vihroon viimmeen (oho, nyt lispahettiin niin eteläiseen pohojammaahan notta sehän on jo melekeen etelämmaata) sen peeseen takasin, tai oikiastaan ei saa.

Annappa ko mie selitän: rikki oli kone. Että uutta sen tilalle. Tai siis käytettyä mutta… siis uutta tuttavvuutta meikäläiselle. Niin sitte päässee niitä putjettitaulukoita kahalaammaa. Ja kirjottaa niistä. Jos jotaki ymmärttää. Ninku oletettavasti ei. Mutta yrittäähän aina voi. Ja raportoija sitten että montako vuotta sähköyhtiöllä mennee korvata tuo tuho minkä aikkaan saivat.

Vain lieneekö tuo ihimekkään jos sähköt pätkii, tuolla tännää ajellessa näjin yhen pylyvään nojollaan siihen malliin että siinä linja tuki pylyvästä eikä päin vaston ninku pitäs kai olla. Vai en sitten kyllä tiiä että oliko puhelinpiuha vai sähkö-. Tuolla keskellä peltua, en tiä onko vuosia jo ollu että nyt vasta kiinnitin huomiota, mutta jopa oli merkillinen installaatio se. Vai onko tuommosia ympäri maan joka pellolla vähintään yksi, että en vain ole pannu merkille?

Mitäpä muuta? Ei olis ku kakssattaa sannaa ennää täsä, ni vois teeskennellä että eihän täsä mittään vaikeuksia ollu, että tottakkait sitä meikäläinen tuommoset sata sannaa saa laverreltua vaikka unissansa. Ja sitten olla hilijaa seuraavat viiskymmentä vuotta. Nii sitten ku kysyttää että niin, jäi vähän kesken se sinun operaatio mutta urhoollisesti näytit nousevan, vain sitten ei ennää mittää kuulunu, ni vois sanua että ai niin se, kokonaan oon unohtanu ku luulin lopettaneeni. Että kirjotinki sitten vain pöytälaatikkoon ne tuhat sannaa joka päivä lopun ikkääni. Vähänkö ottas lukijakunttaa päähä. Nuppi punasena tulisivat että elämältä veit merkityksen, ruoja. Niin oli keliju temppu tuo etten ennää haluvaiskkaa lukia vaikka viimeset viiskytä vuotta oonki joka päivä tarkistanu että jokohan niitä viisauksia nyt ois jo tullu.

75 sannaa. Sehän on vähän ninku hopiahääpäivä. Ai etteikö ole? Ei taia olla niin. Tiesittäko työ että jos kuuklaa 86, niin ensmäisenä tullee hesalaista pussiaikataulua tyrkylle. Ei oo kyllä kovin älykästä tänne peräkylille tuommosta alakaa ensmäisenä työnttää. Mutta samalla sivulla on kyllä linkki joka kerttoo: eighty-sixed when used as a verb in American English, is a slang term for refusing service or getting rid of something. Aika satuvvaa sikäli, että voi hyvinki olla tuommonen tilanne.

3 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Jaksaa, jaksaa. Ei saa luovuttaa. Kai.

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Puottele vaan tulemaan Himas-tyylillä. Katainen maksaa sulle vielä joku kaunis päivä 700 000 egeä.

Seuraan projektiasi kunnioittavan hämmästyksen vallassa.

kasbach kirjoitti...

Au! Tännää ei o ehtinä ees aatella kirjottaa mittää. Oishan täsä vielä kaks tuntia jos äkkiä jotaki kietasis, vain ku ei eelleenkkää mittää ou sanottavvaa ja häätys pankolle oikasta väkisellä.

Sarijakuvvaa tästä riisistä vähä aittelin kylä huomiseksi saaha väkerrettyä, vain mahttaako tuostakkaa mittää tulla ku ei ylleesä mikkää onnistu. On tämä kyllä.