torstaina, marraskuuta 29, 2012

Tarttuvaa: flunssaa, naurua ja melodioita

Noir

Näin hitaasti etenevää flunssaa en olekaan ikinä kokenut. Viikon kestänyt "kohta lähtee" -vaihe ei nyt anna mitään vinkkiä mihin ollaan menossa, huonompaan vaiko hyvempään.

Aamuin illoin meinaa ihminen tikahtua yskään, joten laulaminen ja kuntoilu on nyt pannassa, mutta päivät olo on jokseenkin normaali – minkä takia laulamisen ja kuntoilun pannassa pitäminen vaatii hiukan itsekuria.

Vuosi sittenhän riskeerasin johdannaistulehduksia kun en malttanut löysätä tahtia vaikka keuhkosto selvästikin prakaili. Tänä vuonna ajattelin valita tylsemmän reitin, ja antaa itselleni luvan rentoilla. Ympärillä havainnoidut influenzat on tavanneet olla sitkeitä.

Rentoiluun tämä sikälikin liittyy, että suomalaiskansalliseen tapaan tauti iski päälle vasta siinä vaiheessa kun huomasin olevani vähitellen vapaa teatteriponnistuksista tämän vuoden osalta.

Tässä kohtaa on pakko tuuletella: ohjaamani komedia sai yksinomaan kiittävät kritiikit, ja selkeä valtaosa esityksistä on ollut täyteenbuukattuna viimeistään noiden kritiikkien lietsomana. Tämä kiva.

Mutta sikäli ei ole syytä lekotella, että kun bändi on vihdoin lähdössä comeback-keikalle, pitäisi voida reenata. Toki tässä on vähän rapia kuukausi aikaa, mutta jos tämä flunssa nyt pitkittyy ties mihin, tulee joulunajasta biisien-uudelleen-opettelun aika. 

Yhtäältä: olen tässä juurikin katsellut vanhoja tsibaleita notta kuinkas nämä nyt oikein menikään, siis sellaisia joita ei vielä tällä kokoonpanolla ole soitettu lain. Toisen keikkasetillisen olen itselleni selventänyt; nyt ne pitäisi saada puettua muillekin ymmärrettävään muotoon.

2 kommenttia:

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Onnittelut arvostelumenestyksestä! Ja kyllähän näytelmän pitää oll hyvä, jos arvostelutkin ovat, jei!!!

kasbach kirjoitti...

Kiitoxei onnitteluista. Tiettävästi yleisöllä on ollut melko lailla hauskaa heilläkin. Itse en ole ollut reaktioita todistamassa katsomossa kuin kentsussa ja enskarissa, mutta aika lupaavalta vaikutti - ja homma on varmastikin irtonaistunut vielä sen jälkeen. On aina kiva kun saa ihmisiä hyvälle tuulelle...