maanantaina, marraskuuta 12, 2012

Farssin tarjoamia kauhunhetkiä

Ballheade

Triplajännä: kun tässä olen siis loppusuoralla farssinäytelmän Puhelinluettelo ohjauksessa, sain juuri olla puhelinhaastattelussa, mikä meikäläisittäin tekee sen triplan sikäli, että puhelinfobia.

En muutenkaan onnistu koskaan olemaan erityisen kotonani haastattelutilanteissa, mutta varsinkin puhelimessa jää aina puolet oleellisista asioista sanomatta; sammakoita väkisinkin pullahtelee jutunjuuria kiskoessa, vaikka kuinka kuvittelee pitävänsä asialinjan hanskassa; ja lopulta artikkeliin suodattuu jotain mitä ei tunnusta ainakaan tarkoittaneensa – ei siksi että toimittajat ilkeyttään laittaisivat sanoja suuhun ja vääriin konteksteihin, vaan siksi että viestin saaminen perille tarkoitetulla tavalla on mahdotonta. Varsinkin kun sitä ei saa edes äänihuulilta oikein laukaistua liikkeelle. Ja tämän kanssa siis täytyy vain elää. Huoh.

Enpä muuten, asiasta lievästi sivuun mentäessä, muista koskaan antaneeni kenellekään kenkää. Tämän näytelmän yhteydessä niin kuitenkin piti tehdä. Valosuunnittelija ei nimittäin kyennyt pitämään omista aikatauluistaan kiinni, eikä myöskään erityisemmin kommunikoimaan, joten oli pakko monottaa tyyppi pihalle ennen kreivin aikaa – ja rakennella ne valot itse.

Onneksi kyseinen illuminointi on tuttua touhua, mutta kun olin kovasti orientoitunut siihen että juuri nyt voi keskittyä ihan vaan ohjaamiseen, en varsinaisesti riemunkiljahduksia piuhojen kanssa pelatessa eksitoinut. Olisi ollut vähän muutakin tekemistä, ninq vaikka pari viikkoa Puhlun jälkeen enskaansa tulevan toisen näytelmän äänien ja musiikkien tekemistä. Stressipiikkien lommotellessa kallon kattoa on vähän hankala keskittyä luovaan toimintaan.

Mutta voiton puolella aletaan vihdoin olla, ja rentouttakin alkaa vähitellen olla havaittavissa jossain päin kroppaa. Unirytmi nyt on kyllä mennyt melko lailla ruvelle taas – eikä siihen ole auttanut yhtään se, että Evira (vai Fimeako tuosta nyt vastaa) on toistamiseen vetänyt melatoniinit reseptin taakse piiloon.

…mikä on sikäli "hauskaa", että melatoniinista ei ole juuri haittavaikutuksia löytynyt. Ainoa mahdollinen miinus on aineen lievästi estrogenoiva vaikutus – mutta sillä perusteella pitäisi kyllä ensin vetää kaikki säilykepurkit apteekkitavaraksi: bisfenoli kun kastroi isolla kauhalla koko ekosysteemiä...

Mutta tämähän onkin samaa loogista sarjaa suhteettomuuksista kuin lausumaton premissi: ihmiskakka vaarallinen, kaivoksen raskasmetallit ynnä uraanit ei.

Nii-in, mitä hirtehisimpiä farssin aineksia löytyy kyllä ihan hakematta sieltä sun täältä.

Ei kommentteja: