sunnuntaina, lokakuuta 14, 2012

Maailman pelottavin pastissi

Antakaas kun selostan. Siis kuusivuotiaan mielestä tämä oli jopa pelottavampaa kuin Hello hello hello. 

Siinä odottelet että varmaan se Erkki Liikanen taas jotain hassua tekee, niin eikös yhtäkkiä hermot pirstaleina pidäkin mennä sohvan taa piiloon maailmaa paraikaa valtaavalta pahuudelta:

Puoleen neljännettäkymmenettä vuotta en sitten tullut tarkistaneeksi notta mitenkä pelottavasta performanssista oikeasti oli kyse. Saw:n, Hostelin, Manaajan ja vastaavien karaisemana en enää toistamiseen joutunut pakenemaan kokemusta, vaan kykenin kylmän analyyttisesti havainnoimaan millä keinoin kauhu oli aiheutettu.

Huomaan traumakokemuksille tyypillisesti muistaneeni asioita väärin: ensinnäkään väriefektejä ei tehty valoilla vaan pöydästä keyaamalla, ja toisekseen biisin nimi ei ollut Paholaisnainen vaan Piru mieheks (tuohon väärinmuistamiseen kiteytyy ehkä useampiakin patoumia).

Kyökkipsykologina pystyn myös vasta nyt yhdistämään Irina Milanin sekä nimen että ulkonäön Milla Magiaan – ja noituushan siis on sangen pirullista toimintaa, kuten jokainen päiväkerhossa mustilla enkeleillä peloteltu tietää – ja jo pelkkä sana: "piru" aiheutti sellaisen olon kuin kyseinen mielikuvitushahmo olisi läsnä (sanamagiaa tämä, muuten).

Ja tätä en ollenkaan tiennyt: Irina oli tehnyt kyseisen biisin sanat Cliff Richardin Devil Woman -viisun… öh, "käännöksenä". "Originaaliin" törmäsin vasta jokunen vuosi myöhemmin velipojan kasetilla, yhdistämättä sitä mitenkään tuohon kauhukokemukseen, jota parhaani mukaan olen siitedes koittanut unohtaa. 

Ei ihan yhtä pelottavaa. Eivät osanneet engelsmannivideoteknikot keyata vissiin, eikä Cliffin – mahdollisesti maailman parasta –  ääntä oltu muilattu epäinhimillisen sähköiseksi kertsissä.

Itse asiassa Irinallakin on kyllä melko lailla hyvä ääni, nyt kun tuota uskaltaa jo kuunnella. Aika heviä matskua kyllä.

Ei kommentteja: